Kännykkä,
multimedian ihmelapsi
ja toivonkipinä,
mahdollisuus unohtaa
yksinäisyys ja
sieluton totuus
Ihmisen teot
määräävät kontaktiherkkyyden,
Ihmisen merkityksettömyyden
suhteessa toisiimme
Herätyskellon loputon
pirinä ja milelihyvätön
sooloileva uurastus, joka
päättyy eläkkeeseen
nähdäkseen ettei jaksa
kuin kuolla
yksinäiseen tylsyyteensä
Mutta voiko elämä
muuttua silmänräpäyksessä
ja onko unelmilla
koskaan viimeistä
myyntipäivää
Onko minihameisen
ja rohkea kaula-aukkoisen
nunnan olemassaolon
vuoropuhelu tarjota
ruumistaan
käännyttämisen sijaan
Tavanomainen
naimisissa olo muuttuu
villiksi ja vapaaksi
sanan varsinaisessa
merkityksessä
Koko elämän
lahjattomuus muuttuu
tilaisuudeksi unohtaa
heikko ja haavoittuva
kunniallisuus
katse silmiin
tulkitaan aina
lähentely-yritykseksi,
vaikka kulkisit
hymyssä suin ja
mielesi tekisi itkeä
tunteettomuuttasi
Näyttäkö elämä
kuun perspektiivissä
jotenkin haluttavammalta,
kun näkee koko
kauneuden ja
oman pienuutensa
Jäädä henkiin ja
tuntea, että
kuolema on vain
yksi uusi
risti hautausmaalla ja
ilmoitus sisäsivulla
ilman muistokirjoitusta
On täysin
eri asia
raivata selviytyäkseen
kuin huvinvuoksi
aikaa kuluttaakseen
Onko tärkeämpää
alistua ja rakentaa
tekemällä hidasta
kuolemaa vai luottaa
suureen suunnitelmaan
puhdistaa omatunto
sielun syyllisyydentunteesta
Kuolla rakkauden
puolesta ja nousta
tyhjän katseen
haudasta voittajana,
ihmisen turhamaisuudesta
Onko kenenkään
unelma kävellyt
vastaan tervehtien,
laskeutumalla kadotettujen
mahdollisuuksien epäröinneistä
tehnyt itsestään
liittolaisen ja
vapisevin huulin
kertonut ajatuksiaan
sydämestään
katsonut tyhjyyteen
kertoakseen kykynsä
ymmärtää ihmistä
kertoakseen vastuusta,
johon on noustava
ylittämällä mielikuvituksen
äärettömät horisontit,
jotka ovat
esteenä niille
oikeille teoille
meiltähän menee
eniten aikaa
tekemällä yksinkertaiset
asiat monimutkaisesti
kuin pelkäisimme
oikoa valheellisuuksia
uskomatta keitä
me todellisuudessa olemme
ja uskottelemalla
kaiken puhutun
olevan pyhää,
monumentaalista
pelkäämme valtaa
sitä maagista,
joka tekee ihmisestä
puolijumalan ja
vaikeasti lähestyttävän
aina on jotain
uutta valloitettava,
joku on saatava
samalle puolelle tai
lyötävä nurin
ja sitä ei
tehdä sen takia,
että elämästä
puuttuu jotain vaan
tarpeellisuuden osoitukseksi
uhrataan mieluummin
koko elämä
Samalla lailla voi
käydä kenelle tahansa
epävarmuuteen,
pelkoon ja haluun
kieltää todellisuus
uskoon siitä
että uhraus on
valmis tekemään
kaikkensa tyhjyyden takia
tyhjyyden, jota
ei voi nähdä
eikä ymmärtää
ennekuin sen on
puserona pukenut ja
luulee sen pukevan
tai kaunis laukku
ilman sisältöä
piru,
anteeksiannottomuuden
jättiläinen on aina
valmis parantamaan
maailmaa kanssamme
maailmaa, joka
vilkuilee viereisiin
pöytiin kuin
seksuaalinen anteliaisuus
osana ihmisen
synnynnäistä biologiaa
muistuttaen rakkauden
ja vihan rinnakkaiseloa
Pintaliitoelämää,
joka kätketään
hymyn taakse
kunnian mittana
ja sitä ei
hyväile loistokkuudessa
oleva läsnäolo vaan
ne unohtumattomat
hetket, jotka
auttavat seisoessasi
kuilun reunalla
odottaen pelastava köyttä,
joka ei kuristaisi
sillä samalla
hetkellä voi
tuntea samanarvoisuutta
kaikessa erilaisuudessaan
on suljettava
kaikki ikkunat,
jotta onnettomuudet
eivät pääse
kävelemään sisään ja
avattava ovet
nähdäkseen rakkauden
kulkevan sisään
omaa kulkuaan
olematta enää
soittoääni, tyhjyys
ja kuoret,
joka taas sanoo
Kulta, normipäivä
please hold the line
Tottahan sä ymmärrät?
tuut, tuut, tuut....
http://www.youtube.com/watch?v=GRV8BF7OkL4&feature=fvwrel
Tottahan sä ymmärrät?
5
95
Vastaukset
"Onko tärkeämpää
alistua ja rakentaa
tekemällä hidasta
kuolemaa vai luottaa
suureen suunnitelmaan
puhdistaa omatunto
sielun syyllisyydentunteesta"
sä kysyt... elämässä tärkeintä on antaa itselleen anteeksi, eli se jälkimmäinen. Millään muulla ei väliä, ei edes rakkaus ole yhtä tärkeää. Voiko peräti olla niin, että ei voi rakastaa toista ellei rakasta itseään. Tosin, joskus ihmisen tarvitsee tietää että edes joku pystyy häntä rakastamaan, vaikkei itse pysty.
Ei elämä muutu hetkessä, se on yhtä tangoa jonka askeleet vievät aina astumattomaan paikkaan lattialla, ja joka välillä muistuttaa törmäilyautoilua.
http://www.youtube.com/watch?v=uIXV0cir4-E
Hieno runo, upea. Savuinen pala. Palvia? :))- Kahvin ystävä
Puhelin yhdistettynä rakkausrunoon, ok, käyhän sekin.
Pelastava kuristamaton köysi, onnettomuuksien sulkeminen ulos ja ovien avaaminen rakkaudelle. Vastakohtaisuus ja toimiva jännite tekstissä kiehtoivat ajatuksellisesti enemmän. Paljon oli tässäkin mietiskeltävää, kuiteskin. Yhtä runon osa-aluetta sivuava soitantakin löytyi.
http://www.youtube.com/watch?v=0vqgdSsfqPs&feature=relmfu - tuulena tulen
”Onko kenenkään
unelma kävellyt
vastaan tervehtien,
laskeutumalla kadotettujen
mahdollisuuksien epäröinneistä
tehnyt itsestään
liittolaisen ja
vapisevin huulin
kertonut ajatuksiaan
sydämestään
katsonut tyhjyyteen
kertoakseen kykynsä
ymmärtää ihmistä
kertoakseen vastuusta,
johon on noustava
ylittämällä mielikuvituksen
äärettömät horisontit,
jotka ovat
esteenä niille
oikeille teoille
meiltähän menee
eniten aikaa
tekemällä yksinkertaiset
asiat monimutkaisesti
kuin pelkäisimme
oikoa valheellisuuksia
uskomatta keitä
me todellisuudessa olemme
ja uskottelemalla
kaiken puhutun
olevan pyhää,
monumentaalista”
Heippa! Pitkä lainaus, mutta tässä kokonaisuudessa on paljon ajattelemisen aihetta: liittolaisuus, sydän, mielikuvituksen ylittäminen, yksinkertaisuus… ja sitten vielä se hyvin hyvin kiinnostava kysymys ”keitä me todellisuudessa olemme?” Kuka sinä olet?:) Olihan tuossa vikan säkeistön lopussa ihan selvästi kritiikkiäkin uskottelusta. Hyvä kokonaisuus sanoisin.
Tyhjyydenkin voi hahmottaa positiivisella tavalla, tilana ajatusten ja mielikuvituksen tuolla puolen, avaruutena, tietoisuutena. Kiitos runohetkestä! - Savuna saavun
Kiitos teille loistavista vastauksista, sieluni on otettu jokaisesta kauniista sanasta jokaisessa erillisessä lausessa. Ne saavat mukavia tuulahduksen tunteita sisimpään ja virittävät aistini herkimille alueille mitä sanoillanne vaan voitte luoda.
http://www.youtube.com/watch?v=SpZ9gEKBoYI&feature=related - Ich bin...
Terveiset "pihalta"..
Vihattu rakas kännykkä. Arkiaamun vihollinen, joskus saa hymyn huulille, joskus raivon partaalle.
Aatella, erään tutkimuksen mukaan monelle känny oli ykkösvaihtoehto, jota ilman olisi vaikeinta elää yhden päivän ajan. Perhe ja ystävät jäivät kakkoseksi. Mokoma kylmä kapula.
Kiitän hienosta runosta ja toivotan mukavaa tiistaipäivää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018844- 695805
- 245377
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni415271Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv385114Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h835020- 624533
- 434207
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on543515- 493185