Mahorkka tai joku, voisitko katsoa vielä... ?

Hei!

Kiitos Mahorkka sinulle viimeisestä, voisitko vielä katsoa sen kannattaako minun varautua siihen b-suunnitelmaan?

Onko se mitä suunnittelen yritykselleni, kannattavaa siten kuin ajattelen?

Olen huolissani lapsista joista olen vastuussa. Miten heidän käy. Kannan myös huolta eräästä isokokoisesta ihmisestä, miltä hänen tulevaisuus näyttää ja onko minun syytä valmistautua siten kuin aavistelen asioiden menevän, onko minun järkevä valmistautua niin?

Kiittäen jo etukäteen.
197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinulle avautuu kuva, jossa olet ottanut suunnitelmista järkevimmän käyttöösi, yhdistät vihdoinkin asioita ja niiden yhteyksiä. Vastuut joita sinulla on, on kannettava. Lapsien käy hyvin, näen heidän matkustelevan paikasta toiseen, mutta se ei ole maailmanloppu. Isokokoista sinun pitää rohkaista, sillä hän on vajaan vuoden päästä vaarallisessa tilassa, onnettomuus tai vaaratekijä näkyy. Kaikki mitä annat, on ylimääräistä apua, sinun tulee jakaa aika niin, että auttamiskykysi säilyy, eli huolla itseaäsi ja muista lepo. Muutokset joita tulet kohtaamaan, ovat pitkällä juoksulla hyviä kehitystehtäviä, vaikka kyyneleiltä ei muuttumisen takia voi säästyä. Muuttumista ja kehittymistä, noin pähkinänkuoressa. Voimia tuleviin kriiseihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies 33 kirjoitti:

Hei!

Kiitos Mahorkka sinulle viimeisestä, voisitko vielä katsoa sen kannattaako minun varautua siihen b-suunnitelmaan?

Onko se mitä suunnittelen yritykselleni, kannattavaa siten kuin ajattelen?

Olen huolissani lapsista joista olen vastuussa. Miten heidän käy. Kannan myös huolta eräästä isokokoisesta ihmisestä, miltä hänen tulevaisuus näyttää ja onko minun syytä valmistautua siten kuin aavistelen asioiden menevän, onko minun järkevä valmistautua niin?

Kiittäen jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu