Olen 12v tyttö ja minulla on ihan hyvä perhe. (vanhempani ovat eronneet, mutta se ei ole erikoisemmin haitannut minua) n. 2vuotta sitten katsoin yhden bändin musavideoa, jossa oli yhtyeen entinen kitaristi ja illalla kun yritin nukahtaa aloin itkeä ajatellessani kitaristia. Tätä jatkui ainakin vuoden kunnes kyllästyin ja päätin tosiaankin auttaa itseäni. Aloin jankkaamaan itselleni iltaisin: 'On kivempi olla iloinen kun surullinen'. Se auttoi n. puoli vuotta kunnes paha olo taas jatkui. Tällä kertaa eri tavalla. Tunnen itseni aina jotenkin turhaksi, väsyneeksi ja minua yksinkertaisesti sattuu kokoajan. Esitän aina virkeää ja iloista enkä ole koskaan kertonut kellekkään olostani. Mietin itsemurhaa oikeastaan kokoajan. Siskollani on todettu masennus ja isänikin on kysynyt minulta olenko huomannut hänessä (siskossani) itsetuhoisia piirteitä. Minulla on paha ongelma koska en pysty puhumaan huonosta olostani kellekkään kasvotusten. Luulen että itsemurha olisi todella paras vaihtoehto. Pääsisin kivuista pois enkä kuitenkaan joutuisi katselemaan muiden säälimistä itseäni kohtaan. Toisaalta tahtoisin puhua jollekkin mutten halua vanhempieni tietävän siitä.
//toivon että joku jaksoi lukea tekstini ja voisi antaa jonkin neuvon tilanteeseeni. (sorry, huono tekstin laatu ja pituus)
//toivon että joku jaksoi lukea tekstini ja voisi antaa jonkin neuvon tilanteeseeni. (sorry, huono tekstin laatu ja pituus)
Vastaukset 6
Vanhimmat
tiiän tunteen... ite oon 14v, mut mulla kans on ollu jo monta vuotta sama juttu... itellä ei oo kunnon perhettä, kavereita kyl löytyy jne.. itekki oon ollu omista asioista aina ihan hiljaa.. kukaan kavereista/sukulaisista ei tiiä musta kaikkea..
ite en oikeastaan osaa sanoa mtn neuvoja koska ite oon samassa jamassa..
mut mulle on kehotettu hakea apua joltakin lääkäriltä/psykologilta koska se oikeesti auttaa... mutta mulla ei vaan ole pokkaa mennä semmoseen paikkaan.
toivottavasti sullois! ja toivottavasti saat elämäs raiteilleen!
Menkää molemmat kouluterveydenhoitajan pakeille. Rohkeasti. Sieltä pääsee sitten mukavasti eteenpäin.
Hänellä ja kaikilla muilla terveydenhuollon ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.
Juuri näin. Olen itse parikymppinen vuotias nainen ja oma masennukseni alkoi suunnilleen tuossa 12 vuoden paikkeilla. Kumpa olisinkin silloin hakenut apua! Mitä nopeammin menetti rohkeasti puhumaan vaikka sinne kouluterkkarille, sitä helpompaa teitä on auttaa. Jos antaa masennuksen olla vuosikausia, sitä on lopulta hyvin vaikea hoitaa.
Älkää ihmeessä nyt miettikö itsemurhaa. Masennus on sairaus, mutta siitä voi parantua. Jos terkkari ei ota vakavasti (minulle kävi näin) niin kannattaa varata aika lähimpään terveyskeskukseen.
Mäki oon 12v ja oon kärsiny tosta samasta jo jotain yhen vuoden .
Oon etääntyny kavereista ja oleskelen omassa huoneessani koko ajan .
Itken joka päivä ja toivon et en ois syntyny . Äiti ja iskä huuta koko ajan toisilleen ja
ahdistaa kuunnella sitä .Kavereita mul on mut ja paljo mut kukaan niistä ei oo ku vaa luokka kaveri jos joku tajuu mitä tarkotan .
Oon monta kertaa miettiny vakavissani miten voisin kuolla nopeesti .
En haluu apuu se vaa ahdistais jos joku tietäis tästä .
Uppoudun aina unelmiini en pysty keskittymään . Toisaalta en haluu et mikään muuttuu mut toisaalta haluun . Sekavaa mut jos joku nyt ymmärtäis .
Oikeesti kehotan teitä kaikkia menemään koulun terkkarille puhumaan asioistanne! Se oikeesti helpottaa. Voi kun mäki oisin älynny mennä niin ehkä en ois itekki tässä jamassa. Olen kohta 25 vuotta ja olen ollut sairauslomalla 4.5 vuotta. Ajatelkaa sitä! Pelastakaa tulevaisuutenne ja puhukaa ongelmistanne.
Mulla jotenki sama homma.. Oon 14v. vanhemmat eros iha vasta, kavereita on... tai ei... En jaksa tehä mitään mitä alotan tekemään, ja vieläpä kaiken lisäksi oon lesta.... Mua on kiusattu 3.luokalta asti. Tuntuu tosi vaikealta lähteä kenellekkään puhumaan, en halua kaataa omia ongelmia muitten niskaan(niitäki on paljon enemmän mitä oon kirjottanu). Musta vaan tuntuu että oon ansainnu kärsiä! Kidutan itteäni olemalla syömättä, koska oon läski. Ja käyn lenkillä paljon.
Oisko mitään muuta keinoa kun mennä puhumaan jollekkin?