Kunnanjohtaja Markku Lappalaisella oikeus esittää valtuustolle

Ilomantsin kunta eroaa PUHAS Oy:n osakkuudesta.

Nyt kaikki ei ole kunnossa, Joensuu tekee Ilomantsia koskevia päätöksiä kuntaa kuulematta.
Tällä hetkellä Puhas Oy:ssä kaikki päätökset tehdään Joensuun sanelemana tiedotus periaatteella.

Ilomantsin kannalta katsottuna PUHAS Oy:n tulevaisuuden suunnitelmat ovat taloudellisesti liian raskaita. Suunnitelmassa kaikki ei ole kunnossa. Jätteentuottajat, tavalliset Ilomantsin kuntalaiset ollaan pakottamassa kymmeniksi vuosiksi yhteen vaihtoehtoon. Tällaiseen sopimukseen Ilomantsin kuntalaisia ei pidä sitoa.
Ilomantsin kunnan pitäisi ottaa oma linja jossa kunta itse määrää tulevaisuudessakin kunnan jätehuollon järjestämisestä.
Ilomantsin kunnan täytyisi mitä¨pikimmin erota PUHAS Oy:n jäsenyydestä myymällä omistusosuus puhas Oy:stä.

Esille tulleet PUHAS Oy:n tulevaisuuden suunnitelmat, rakentaa jätteenpolttolaitos Varkauteen ovat suuruuden hulluutta,
suunnitelmat tukevat vain SDP:n poliittisen vallan kasvattamista.
Ei kai Ilomantsin Keskustalaiset ole niin hölmöjä että uivat PUHAS Oy:ssä SDP:n virittämään ansaan, tukemalla Varkauden jätteenpolttolaitosta.
Varkaus on poliittisesti punaista aluetta. Ilomantsin kunnan tulisi tukea vain Pohjois-Karjalan maakunnan kehittämistä ja silloinkin harkiten.
1161257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 116

Vanhimmat

Lappalainen on oikeassa kun ei hyväksy Joensuun sanelupolitiikkaa.
Entinen kansanedustaja Hannu Hoskonen kirjoitti sunnuntain 22.4. Karjalaisessa Varkauden laitoksen suosimisen olevan vastoin Pohjois-Karjalan maakunnan etuja.
Hoskonen sanoi suoraan, että Joensuun päättäjien Varkausmyönteisyys osoittaa kuinka maakunnan hallintokeskuksen päättäjät eivät ymmärrä eivätkä halua puolustaa oman maakunnan työpaikkojen syntymistä, vaan hurmaantuvat tyhjän päällä oleviin Varkauden laskelmiin.
On hyvä, että Ilomantsissa niin valtuustonpuheenjohtaja kuin kunnanjohtaja eivät hyväksy Joensuun maakunnan vastaista politikointia.
Tarvitaan valtuuston selvää päätöstä irtaantua Puhas yhtiöstä.

Äänestä
  • Hoskonen on kyllä täysin väärä mies puhumaan maakunna edusta. Ohan tuo nähtynä, ettei aja muuta kun itelleen noita palkkiovirkoja. Sentakia se onkin entinen kansanedustaja.

    Äänestä

  • ent kepu kirjoitti:

    Hoskonen on kyllä täysin väärä mies puhumaan maakunna edusta. Ohan tuo nähtynä, ettei aja muuta kun itelleen noita palkkiovirkoja. Sentakia se onkin entinen kansanedustaja.

    Lopeta jo tuo tyhjä ja tyhmä urputus.

    Äänestä

  • Kitee antaa työtä myös Ilomantsiin.

    Äänestä

  • Alihankintaa tulee kirjoitti:

    Kitee antaa työtä myös Ilomantsiin.

    Kiteelle tulossa 300-500 uutta työpaikkaa. Antaa alihankintatöitä myös maakuntaan. Varkaus vie työt ja on kallis käyttää.

    Äänestä

"On hyvä, että Ilomantsissa niin valtuustonpuheenjohtaja kuin kunnanjohtaja eivät hyväksy Joensuun maakunnan vastaista politikointia.
Tarvitaan valtuuston selvää päätöstä irtaantua Puhas yhtiöstä".

Hoskonen itse puhuu yhtä ja toimmii toisi. Hoskosen olisi valtuuston puheenjohtajana täytyny ottaa selvää, millainen pulju puhas oy on.
Hoskonen petasi itselleen jätelautakunnasta ainoan paikan, ilman että olisi vaivautunut selvittämään puhaksen taustoja.
Paa skaan pisti kätensä, kun ei ensin ottanut selvää mihin puljuun tuli valituksi.

Hoskonen ja muut päättäjät!
Nytte puheet ei auta on puolustettava Ilomantsilaisten etuja.
Ilomantsilla muuta vaihtoehtoa ei ole kuin erota puhaksesta.

Äänestä

Puhas Oy hallituksen kokouksessa esittelijä sanonut, muita vaihtioehtoja ei ole kuin Varkauden Riikinnevan ekovoimalaitoshanke.

Eikö Ilomantsi ja muut ympäristökunnat yhteisesti valmistele asioita?
Kaikki Puhas oy:n Joensuun hallituksen jäsenet eivät kannatta Varkautta.

Kunnanjohtaja Lappalainen, tiesitkö asiasta?
Todellisuudessa Puhas Oy:n hallituksen enemmistö vastusti jätetteenpolttolaitoksen sijoittamista Varkauteen mutta kokouksessa kaikki istui tuppisuuna.
Puhas Oy:n hallitus ei ole sisäisesti asiaa valmistellut.

Äänestä

Varkaus vie oman miehen voimin.
Miksi J.Kärnä ei valita?

Äänestä

Kun Ilomantsin valtuutetut eivät puolusta oikeuksiaan.

Äänestä

Ilomantsin kunta ei antanut Puhas Oy:n kokoukseen osallistuvalle Pekka Junnilaiselle valtuutta allekirjoittaa sopimusta. Tämä tietää sitä, että Ilomantsin kunta on irrottautumassa puuhamiesten Puhas Oy:stä.
Kunnan kannattaisi suunnata voimat Kiteen laitoksen suuntaan ja liittyä Puhoksen yhtiön porukkaan. Kiteelle on Ilomantsista matkaa 100 kilometriä, eli puolta vähemmän kuin Varkauteen.

Toivotaan, että myös Hoskosen kimppuun käyvä rivikansalainen lopettaa hyökkäykset ja ryhtyy tekemään yhteiskuntaa rakentavia töitä, muutoin voi leipä kaventua ja muutto olla edessä.

Äänestä
  • Alan jo pakata tavaroitani Hyvästi.

    Äänestä

Vai ei saa edes entistä kansanedustajaa arvostella toimissaan kunnan puolesta. Kattos kun entisen kansanedustajan ja Vapon miehen saavutukset ovat suorassa suhteessa soiden valumavesiin. Se siitä yhteiskunnan rakentamisesta.
Onneksi media on ruvennut tuohon leivän kavennustalkosiin ja kyllä siellä on noita yhteiskunnan rakentajia ollut kiitettävästi tutkinnassa.
Kohtahan alkaa Nuorisosäätiön käräjät heti kun yksi osa vaalirahaa saatiin ulos käräjiltä.

Äänestä

VAPOSSAkin päätökset tekee operatiivinen johto.
Ota selvää ennenkuin haukut ja syyttelet.
Ota huomioon, että kunnianloukkauksesta saada jopa vankeutta.
KUN
vihaat Kepua, älä kuitenkaan sotkea asioita keskenään.

Äänestä
  • Just kamala sentään. Nyt on ollut kepujenkin pakko siirtyä peräämään kunnia kunnian kentiltä.
    Kun muistaa Keskustapuolueen vaaliraha sekoilut, Paskalait, Nuorisosäätiöt, Kaavoitustutkinnat ja syytteet, muut kaikki Kemijärven Palkkitehtaat, Sotkat, yms sellaiset sekoilut, niin empä paljo kehtaisi kunnianloukkauksista lätistä. Silloin kun puolue ajaa ittensä tuohon hetteikköön ahneuksissaan, niin ei varmasti tarvii sitä kehumaan lähteä.
    Vai ettäkö muka muista noita kusetuksia kansan kustannuksella. Onko muisti noin huono.

    Äänestä

  • freelanser kirjoitti:

    Just kamala sentään. Nyt on ollut kepujenkin pakko siirtyä peräämään kunnia kunnian kentiltä.
    Kun muistaa Keskustapuolueen vaaliraha sekoilut, Paskalait, Nuorisosäätiöt, Kaavoitustutkinnat ja syytteet, muut kaikki Kemijärven Palkkitehtaat, Sotkat, yms sellaiset sekoilut, niin empä paljo kehtaisi kunnianloukkauksista lätistä. Silloin kun puolue ajaa ittensä tuohon hetteikköön ahneuksissaan, niin ei varmasti tarvii sitä kehumaan lähteä.
    Vai ettäkö muka muista noita kusetuksia kansan kustannuksella. Onko muisti noin huono.

    Eli Demarit, Kokoomus, Kommarit, Persut, Vihreät ovat ihan turhaan kun Kepu tekee kaiken.
    Jo on Kepulla valtaa vaikkei ole hallituksessa.
    Mitähän varten se Lipponenkin oli pääministerinä?
    Nyt Sinunkaan ei auta kun liittyä kepulaisiin jotta saat edes jotain aikaan.

    Äänestä

...."Ilomantsin kunta ei antanut Puhas Oy:n kokoukseen osallistuvalle Pekka Junnilaiselle valtuutta allekirjoittaa sopimusta. Tämä tietää sitä, että Ilomantsin kunta on irrottautumassa puuhamiesten Puhas Oy:stä.
Kunnan kannattaisi suunnata voimat Kiteen laitoksen suuntaan ja liittyä Puhoksen yhtiön porukkaan. Kiteelle on Ilomantsista matkaa 100 kilometriä, eli puolta vähemmän kuin Varkauteen".....

Jos on totta, silloin Ilomantsissa on otettu järki käteen!

Äänestä
  • Totta on lue kunnan nettisivulta päätös.

    Äänestä

Lähitulevaisuudessa Puhas Oy:n etustaja tulee aivopesemään Ilomantsin kunnan päättäjiä hankkeen hyvyydestä.
Kunnan puolesta sitovia sopimuksia ei ole tehty.

Äänestä
  • Kokouskutsu
    4.4.2012

    Puhas Oy
    Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen
    JOENSUUN KAUPUNGINKANSLIA

    saap. SI Y 20 (2
    oN:0(l1/3) d 1 031
    Käsiieity 1 20- 3

    Puhas Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään Joensuussa keskiviikkona
    24.04.2012 klo 13 yhtiön toimitiloissa Jokikatu 7.

    Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen II §:n mukaiset varsinaisessa yhtiökokouksessa
    käsiteltävät asiat.

    Lisäksi kokouksessa päätetään Varkauden ekovoimalaitoshankkeen aiesopimuksen
    solmimisesta. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiökokous hyväksyisi
    ekovoimalaitoshankkeen aiesopimuksen.

    Joensuu 4.4.2012

    Hallituksen puheenjohtaja

    Liitteet
    - asialista
    - tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman, toimintakertomuksen
    ja tilintarkastuskertomuksen
    - ekovoimalaitoksen aiesopimus

    _____________________________________________________________

    Puhas Oy:n yhtiökokouksessa 24.4.2012, Ilomantsin kunta ei ole allekirjoittanut kokouskutsussa mainittua Varkauden ekovoimalaitoshankkeen aiesopimusta.

    Äänestä

Ekovoimalaitoshanke
•Hanke käynnistyi syksyllä 2010
•Esiselvitys Leppävirralle ja Kiteelle valmistui keväällä 2011 (Ramboll Finland Oy)
•Toinen tarkentava selvitys Leppävirralle valmistui 3/2012 (Åf-Consult Oy)
•Leppävirralle suunnittelun laitoksen pohjana on 53 MW:n yhteistuotantokattila, joka käyttää polttoaineenaan sekajätettä 140 000 t/a
•Hankeosapuolet päättävät aiesopimuksesta keväällä 2012 (periaatepäätös mukaan lähdöstä)
_________________________________________
Yhteishanke
•Puhas Oy, Joensuu
•Jätekukko Oy, Kuopio
•Keski-Savon Jätehuolto, Varkaus
•Metsäsairila Oy, Mikkeli
•Ylä-Savon Jätehuolto Oy, Iisalmi
•Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy, Savonlinna
•Sammakkokangas Oy, Saarijärvi
•Varkauden Aluelämpö Oy
_________________________________________________________

Jätevoimalaitoksen rakentamisen ja sijoittumisen reunaehtoja
1.VARMA LÄMMÖN KULUTTAJA. Jätevoimalaitoksen päätuote on lämpö, joten tarvitaan varma ja pitkäaikainen lämpöasiakas
2.RIITTÄVÄ MÄÄRÄ JÄTETTÄ. Tämä tarkoittaa sitä, että lähes kaikkien Itä- ja Keski-Suomen jäteyhtiöiden täytyy olla mukana hankkeessa.
3.KESKEINEN SIJAINTI
4.Kaatopaikka lähellä tuhkien käsittelyä varten, ettei tarvitse kuljetella tuhkia takaisin.
5.Ongelmajätekaatopaikka lähellä savukaasun puhdistuksessa syntyvää ongelmajätettä varten
__________________________________________________________

Energian tarve ja tuotanto Varkaudessa
•Vuotuinen kaukolämpötarve Varkaudessa on noin 230 GWh/a
•Ekovoimalaitoksesta voitaisiin hyödyntää kaukolämpöä n. 186 GWh/a ja lisäksi tuotettaisiin sähköä yhteensä n. 89 GWh/a.
_______________________________________________________

Ekovoimalaitoksen tulot Miksi tarvitaan varma lämmönkuluttaja? - lämpö on suurin tulolähde Ekovoima-laitos Jätteen porttimaksut
4,6 milj. euroa Lämpömaksut 5,6 milj. euroa
Sähkömaksut
4,6 milj. euroa
__________________________________________________________
jatkuu..

Äänestä
  • jatkuu...

    Miksi Leppävirta sijoituspaikaksi?
    •Keskeinen sijainti, turha ajaminen vähenee. Hankkeessa mukana olevien jäteyhtiöiden ajomatkalaskelma vuodessa jätekeskuksilta jätteenpolttolaitokselle:
    –Varkaus: noin 1 milj. km/a
    –Kitee: noin 2 milj. km/a
    •Varkauden ratkaisussa:
    –Kuljetuskustannukset alhaisemmat
    –liikenteen hiilidioksidipäästöt merkittävästi pienemmät
    __________________________________________________________

    Miksi oma kunnallinen yhtiö?
    •Edullinen ratkaisu
    –Toimii omakustannusperiaatteella.
    –Ei tavoittele kaupallista voittoa.
    –Toimii omistajilleen ns. in-house yksikkönä
    •Huoltovarma
    –jätehuollon toimivuustakuu, vrt. yksityiset toimijat
    __________________________________________________________

    Esiselvitys koostui seuraavista kokonaisuuksista
    •Sijaintipaikka
    •Alueen energiantuotannon nykytilan analyysi (kaukolämpö)
    •Voimalaitoskonsepti uudelle lämmön ja sähkön tuotantolaitokselle
    •Polttoainevaihtoehdot uudelle yhteistuotantolaitokselle ja niiden alueellinen saatavuus
    •Arvio päälaitteiden investointikustannuksesta
    •Arvio vuosittaisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista
    •Aikataulu rakentamiselle investointipäätöksestä kaupalliseen käyttöön
    _________________________________________________________

    Kustannusarvio
    •Polttoaineen käsittelyjärjestelmä
    •Kattilalaitos, sisältäen mm. kattilahuoneen, tuhkanpoiston, apulaitteet, putkiston, pumput, eristyksen, ym.
    •Savukaasujen puhdistus ml. savupiippu
    •Turbiinilaitos ja generaattori
    •Tukipolttoainejärjestelmä (säiliö, pumput), vesilaitos, SYVE-säiliö, ym.
    •Prosessisähköistys, instrumentointi, automaatio ja liitynnät
    •Perustus ja aluetyöt
    •Muut rakennus- ja LVI työt (ml. turbiinihalli)
    •Varaus (n. 5 % laitekustannuksesta)
    •Suunnittelu, projektin johto, hankinnat, valvonnat
    •Varavoima aluelämmön nykyisistä varakattiloista tai Stora Ensolta
    •Kaukolämpöyhteys (-putki), 6 km
    •KOKONAISKUSTANNUSARVIO RIIKINNEVALLE n. 95-118 M€, riippuen kattilatekniikasta
    __________________________________________________________

    Jätteen porttihinta
    •Takaisinmaksuaika n. 17 vuotta
    •Hinnoittelu
    –Jätteen porttihinta: 24,7 – 32,80 €/t riippuen kattilatekniikasta (Ekovoimalaitos saa)
    –Porttihinta sisältää tuhkan ja savukaasun puhdistusjätteen käsittelyn ja kaatopaikkaamisen Varkaudessa.
    –Puun porttihinta: – 11€/MWh (Ekovoimalaitos maksaa jäteyhtiöille)
    –Lämmönhinta aluelämmölle 30€/MWh (Ekovoimalaitos saa)
    –Sähkönhinta 50€/MWh (Ekovoimalaitos saa)
    _____________________________________________________

    Kunnossapito ja henkilöstö
    •Laitoksen suunnitellut kunnossapitokustannukset ovat 1,8 milj.€
    –Kotkan jätteenpolttolaitoksen kunnossapitokustann1ukset ovat 1,2 -1,5 milj.€
    •Varkauteen suunnitellun laitoksen henkilöstön vahvuus 13-19 riippuen kattilatekniikasta. Osa työtehtävistä nivoutuu muihin jätekeskustoimintoihin (synergiaetu)
    –Kotkassa vastaava henkilöstömäärä on 13 henkilöä
    __________________________________________________________

    Aikataulu
    •Aiesopimuspäätökset omistajilta viimeistään 31.5.2012
    •Osakassopimusta, jätteen ja lämmön toimitussopimuksia valmistellaan parhaillaan. Pyritään samaan hyväksyttäväksi jo loppukesästä
    •Suorahankintapäätökset tehdään viimeistään 30.9
    •Suorahankintailmoitus viimeistään 2.10.2012
    •”Ekovoima” rekisteröity ja toiminta aloitettu sen nimissä viimeistään 16.10.2012
    •”Ekovoima” ottaa projektivastuun
    __________________________________________________________

    Äänestä

  • Tietoa hankkeesta kirjoitti:

    jatkuu...

    Joensuun demarit pyrkivät ohjaamaan jätteenpolttolaitoksen sijainnin Varkauteen poliittisesti hyötymistarkoituksessa.

    Sortavalan ja Laatokan alueen jäte tulee Kiteelle, eli jätettä tulee Kiteelle noin 100 kilometrin säteeltä 2 kertainen määrä Varkauteen verrattuna.

    Äänestä

Kitee tuo alinhankitana työtä myös Ilomantsiin.

Äänestä
  • Ilomantsin täytyy sunnata Kiteen suuntaan tällöin Joensuun kuntaliitosuhka poistuu.
    Joensuulle täytyy kääntää selkä ja unohtaa yhteistyö kokonaisuudessaan.

    Äänestä

Ilomantsista Kiteelle on puolet lyhyempi matka kuin Varkauteen.
Joensuu tahtoo rahastaa

Äänestä

Ilomantsista Leppävirralle on kaksi kertaa pidempi matka kuin Kiteen Puhokseen .
.
Matkan pituús kilometreinä.
.
Ilomantsi - Kitee, Puhos.................. 102
Tuupovaara - Kitee, Puhos............... 77
Uimaharju - Kitee, Puhos.................119
Kontiolahti - Kitee, Puhos................. 91
Joensuu - Kitee, Puhos..................... 71
Liperi - Kitee, Puhos...........................80
_________________________________________________________
.
Ilomantsi - Leppävirta, Riikinneva........................203
Tuupovaara - Leppävirta, Riikinneva.....................186
Uimaharju - Leppävirta, Riikinneva...................... 178
Kontiolahti - Leppävirta, Riikinneva........................150
Joensuu - Leppävirta, Riikinneva..........................133
Liperi - Leppävirta, Riikinneva.................................113
.
Matkat määritetty www.eniro.fi
________________________________________________________

Leppävirran Riikinnevan edullisuutta vääristellään.
Ilomantsista Leppävirralle on tuplasti pidempi matka kuin Kiteelle, silti Joensuun laskelmissa väitetään Leppävirralle kuljetuskustannusten olevan pienemmät.
.............
Joensuun laskelmissa virheellisesti puolustetaan Leppävirtaa edullisempana jätepolttolaitoksen sijoituspaikkakuntana.
.
Miksi Leppävirta sijoituspaikaksi?
•Keskeinen sijainti, turha ajaminen vähenee. Hankkeessa mukana olevien jäteyhtiöiden ajomatkalaskelma vuodessa jätekeskuksilta jätteenpolttolaitokselle:
–Varkaus: noin 1 milj. km/a
–Kitee: noin 2 milj. km/a
•Varkauden ratkaisussa:
–Kuljetuskustannukset alhaisemmat
–liikenteen hiilidioksidipäästöt merkittävästi pienemmät

.
Ilomantsille matkanpituuden suhteen Kitee on edullisempi vaihtoehto.

Äänestä

Joensuu huijaa Ilomantsia puhas oy toiminnassa. Joensuu halua sitoa Ilomantsin kuntaliitokseen.

Äänestä

Hoskonen ei oo tutustunut puhas oy:n sisältöön ennen päätöksien tekova.
Änkesi jätelautakuntaan jäseneksi, saadakseen Joensuun jätelautakunnan kokouksista kilometrikorvaukset, kokouspalkkion ja kahvikupin.

Äänestä

Valtuuston siunaus, joten älä puhu p...kaa.

Äänestä

Valtuusto johdettiin harhaan

Äänestä

Eikö Hoskonen osaa mitata ja verrata matkoja Kiteelle ja Leppävirralle?

Äänestä

HUOMIO
Hoskosen haukkujat
Teidän jatkuvat syytökset ovat sitä luokkaa, että rikoksen tunnusmerkit toteutuvat. Lieksassa leivätönpöytä odottaa henkilöitä, jotka syyttelivät maahanmuuttajia, Teidän syytökset tullaan myös tutkimaan ja niin tekin pääsette käräjätupaan, koska kyseessä on kunnianloukkaus.
Jäädään odottamaan mitä poliisi tekee.

Äänestä

Tälle lainkailottajalle. Missä kohtaa näet mainitsemallesi syytökselle olevan sijaa.

Äänestä
  • Hyvää se tekisi sullekin oppia tietämään mitä laki sanoo. Lieksassa eivät välittäneet ja nyt käräjät edessä.

    Äänestä

Tässä tuodaan esille tosiasioita jotka valtuuston puheenjohtajan olisi täytynyt huomioida ennen puhas oy:tä ja jätelautakuntaa koskevia päätöksien tekoa.

Äänestä

On se ihme, että kokoomuslaiset, demarit, kommarit, kristilliset ja vihreät eivät ole tehneet mitään kun kaikesta syytetään kepulaisia. Siis miksi äänestää noin heikkoja päättäjiä kun päätöksenteko jää kepulaisten huoleksi. Vai onko niin, että muidenkin puolueiden väki on todellisuudessa kepulaisia.

Äänestä

Sillä on vastuu jolla on enemmistö, päätöksenteossa pienryhmiä ei kuunnella.
Vähemmistö toimii jälkikäteen.
Kepulaiset eivät ymmärrä, asiat on selvitettävä ennakkoon ei jälkikäteen.

Äänestä
  • Sateenkaarella on enemmistö 14 valtuutettua.
    Kepulla on vähemmistö ja vain 13 valtuutettua.
    Ota ensin malka omiltasi ja tule sitten roskaa räpläämään.

    Äänestä

Ilomantsin Keskustapuolue hyväksyi Vapon Biovoimalan tuottolaskelmat, voimalan piti toimia Ilomantsissa Ikuisesti. Kuinkas kävikään, lämmön ja sähkön tuotto ei kannattanut.
Päättäjät vuonna 2002-2003 eivät tutkineet pitkälle tulevaisuuteen Vapon sopimusten toteutumiskelpoisuutta . Vapo esitti kunnalle yhteistyösopimuspaperin, valtuutetuille sopimusta ei juuri esitelty, silmät ummessa sopimus hyväksyttiin, yksikään päättäjä ei ymmärtänyt sen sisältöä.

Onko sama on toistumassa?
Kukaan ei ole selvittänyt Riikinnevan biovoimalasopimuksen todellista sisältöä.
Aivan lopussa aie sopimusta on muutettu, Puhas Oy:n taholta ilmoitettiin osakaskunnat joutuvat itse rahoittamaan koko laitoksen..

Vapon Ilomantsin biovoimalaitos, lopetettiin kannattamattomana koska alkuperäiset kustannuslaskelmat pettivät.

Jätevoimalaitosta ei lopetata. Jos kustannuslaskelmat pettää kustannusten noususta vastaa jokainen talous jolta jätemaksut peritään. Nousseet investointikustannukset katetaan nostamalla jokaisen talouden perusmaksuja.

Esimerkiksi talouden jätemaksut:

Vuonna 2011 jätemaksu 50 euroa
Vuonna 2012 jätemaksu 100 euroa
Vuonna 2013 jätemaksu 100 50= 150 euroa
Vuonna 2014 jätemaksu 100 100= 200 euroa

Esimerkissä vuonna 2012 jätteenpolttolaitoksen ylläpidosta talous maksaa ylimääräistä maksua 50 euroa, vuonna 2014 ylimääräinen maksu on jo 100 euroa. Tällä tavoin taataan laitoksen rahoitus.
Tulevina vuosina maksettavalle perusmaksulle ylärajaa ei ole olemassa.
Perusmaksut peritään joka talosta ja mökistä.

Jätemaksujen perusmaksuja korottamalla maksaa jokainen talous ja kesämökin omistaja Riikinnevan jätteenpolltolaitoksen investoinneista
Vaikka jätemaksut muutoin eivät nousisi, jäteyhtiö perii erillistä perusmaksua jolla rahoitetaan jätepolttolaitoksen investointi ja yllöäpitokuluja, kuluja yksikään jätteen tuottajatalous tai mökin omistaja ei voi mitenkään tarkistaa.
Jäteyhtiölle menevät perusmaksut peritään jätemaksujen yhteydessä.
Tässä vaiheessa sopimusten teon kanssa oltava tarkkana.
Jätteenpolttolaitoksessa omistajina olisivat kunnat, mutta kaikista rakentamis ja ylläpitokustannuksista vastaisivat tavalliset kotitaloudet.

Äänestä
  • Mutu-tietoa ei kantsi levittää.

    Äänestä

Matkan pituús kilometreinä.

Ilomantsi - Kitee, Puhos.................. 102
Tuupovaara - Kitee, Puhos............... 77
Uimaharju - Kitee, Puhos.................119
Kontiolahti - Kitee, Puhos................. 91
Joensuu - Kitee, Puhos..................... 71
Liperi - Kitee, Puhos..........................80
_________________________________________________________

Ilomantsi - Leppävirta, Riikinneva..........................203
Tuupovaara - Leppävirta, Riikinneva.....................186
Uimaharju - Leppävirta, Riikinneva...................... 178
Kontiolahti - Leppävirta, Riikinneva........................150
Joensuu - Leppävirta, Riikinneva..........................133
Liperi - Leppävirta, Riikinneva..............................113

Mitäs kuntalaiselle maksaa Kitee vaihtoehto?

Äänestä

Jätteenpolttolaitosvaihtoehtoja selvitettävä.
Leppävirran vaihto johtaa kuntaliitokseen Joensuun kanssa.
Kiteen vaihtoehdossa Ilomantsi olisi itsenäinen toimija

Äänestä

Kunnanjohtaja voisi esittää Ilomantsin irtaantumista Joensuun diktaattorisesti hallitsemasta Puhas yhtiöstä. Ollaan itsenäisiä ja liitytään Puhoksen yhtiöön. Jätteitä kyllä Kiteelle riittää, sillä junalla voi kuljettaa jätteitä vaikka Hesasta. Saamme toimivan laitoksen omaan maakuntaan 2 vuoden kuluessa ja Joensuun diktaattorit hukkuvat siihen itseensä kun Varkaus toimii vasta 2016.

Äänestä

Pysykäämme kaukana Joensuun hallinnosta!

Äänestä

Ilomantsin päätöksenteko tökkii.
Ennen nuijankopautusta taustat tulis selvittää.

Äänestä

Hoskonenkin kunnanhallituksien kokouksissa keskittyy kahvikupin juontiin ja viinerin syöntiin, ei ota asioista selvää

Äänestä

Hoskonen kannatti Ilomantsin jäteyhteistyötä puhaksen kanssa, palkkioksi sai hyvätuloisen jätelautakuntapaikan.
Hoskosen palkkiokulut peritään Ilomantsin kotitalouksilta jätemaksun perusmaksuissa.

Äänestä
  • Lopeta jo äläkä tee itseäsi naurettavaksi.

    Äänestä

"Lopeta jo äläkä tee itseäsi naurettavaksi".

Tätä on Kepulaisten kähmintä,
Tosiasioista ei suvaita vapaata keskustelua.

Äänestä

Joensuun rahastus loppuisi.............

Kunnanjohtaja voisi esittää Ilomantsin irtaantumista Joensuun diktaattorisesti hallitsemasta Puhas yhtiöstä. Ollaan itsenäisiä ja liitytään Puhoksen yhtiöön. Jätteitä kyllä Kiteelle riittää, sillä junalla voi kuljettaa jätteitä vaikka Hesasta. Saamme toimivan laitoksen omaan maakuntaan 2 vuoden kuluessa ja Joensuun diktaattorit hukkuvat siihen itseensä kun Varkaus toimii vasta 2016

Sanokaa, mihin Ilomantsi tarvitsee Puhas Oy:tä ja Joensuun alueelista jätelautakuntaa?
Siihenkö että Hoskonen jatkossa yksin päättää Ilomantsin jäteasioista?
Me kunatalaiset turhaan maksamme Puahas Oy.le katetta ja jätelautakunnan ylläpidosta Joensuule.

Äänestä

JUnnilainenhan se oli Puhaksen kokouksessa Ilomantsin edustajana. Häntä kiellettiin hyväksymättä mitään sopimuksia ja niin Junnilainen myös toimi. Sinä asioista tietämätön Hoskosen haukkuja ota joskus asioista selvää ä'läkä aina syytä Hoskosta.
Jos sinulla ei ole kykyä ymmärtää päätöksiä ja saada selville ketkä niitä tekevät voisit panna ison suusi kiinni ja lopettaa rivitys.

Äänestä

Junnilainen on mies ja valtuutettu paikallaan, kun pisti jarrua Puhaksen sopimuksille .
Ilman Junnilaista Ilomantsi olis tehnyt päätöksiä kuin kusi lautaa pitkin, alamäkeen.
Minä kannatan, tehdään Pekasta Ilomantsin kuvernööri.

Äänestä

Ei se Pekka ollut, vaan kunnanhallitus kun ei antanut Pekalle oikeutta allekirjoittaa.
.
.
Kunnanhallitus Hyvä, hyvä, hyvä!

Äänestä

ei ole vielä vappurauhaa julistettu Päin Prinkkalan laavulla. Ei saa ottaa alkoholia ennen aikojaan. Sillä on tuhosia seuraumuksia. Saattaa jäädä viimeseksi vapuksi.

Äänestä

Pekalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanhallituksessa. Nyt ei Pekan yli kävelty.
Olipa hyvä ehdotus, Pekasta Ilomantsin kuvernööri, ehdotusta minäkin kannatan.

Äänestä

Nyt kova vaalikampanja Pekan tueksi, Syksyllä vaalien jälkeen Pekka saa valita tahtomansa luottamustehtävän.
Siinä jää toiseksi koko Ilomantsi poppoo Sonkajasta - Hattuvaaraan.,

Äänestä
  • riittävästi. Valitkaamme viisaammasta päästä...

    Äänestä

Pekka on parasta ainesta!

Äänestä
  • On luvannut jättää paskan hämmentämisen.

    Äänestä

Nyt kova vaalikampanja Pekan tueksi, syksyllä vaalien jälkeen Pekka saa valita tahtomansa luottamustehtävän.
Siinä jää toiseksi koko Ilomantsi poppoo Sonkajasta - Hattuvaaraan.,

Pekka on ainut valtuutettu joka julkisesti puolustaa itsenäistä Ilomantsin kuntaa, muut valtuutetut huutelee puuntakaa.

Äänestä

Hoskonen kannattaa kuntaliitosta ja vetää mattoa ...

Hoskosen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jäsenen paikan vastaanottaminen oli tuki Ilomantsin ja Joensuun kuntaliitokselle.

Hoskosen saama Joensuun alueellisen jätelautakunnnan virka tulee mitättömäksi kun Ilomantsin jätteet toimitetaan Kiteelle.

Näin Pekka puolustaa Ilomantsin itsenäisyyttä.
Kuntavaaleissa tuki Pekalle!

Äänestä

Puupää ja vettyneestä utjusta.

Äänestä

Kepu aikanaan tuhos Suomen hyvinvointia, nytte on helppoa loppu hyvinvointi hävittää.
Olihan se Hoskonenkin etuskunnassa maakuntaamme kehittämässä, ainut mitä silt ajalta on tuloksii on hänen jätelautakunnan paikka.

Äänestä

Eipä ole näyttöä paljon jos on vain hänelle itselleen jätelautakunnan paikka.

Äänestä

Irti kahleista.
Tästä olisi tullut hyvä keskustelu mutta kun taas nuo meidän omat rivimiehet ja tyhjää täynnä olevat haukkujat pilaavat kaiken. Ei ihme ettei heidän mikään yritys menesty ja aina he joutuvat jättämään johtajuuden mutta uho on kova.

Äänestä

Joko kunnanjohtaja Lappalainen on aloittanut valmistelut, Ilomantsin kunta eroaa PUHAS OY osakkuudesta ja samalla eroaa Joensuun alueellisesta jätelautakunnasta.
Aloittaa valmistelut jäteyhteistyöstä Kiteen kaupungin kanssa?

Äänestä

Nytte on viimene hetki irtaantua Joensuun ikeestä.

Miks Ilomantsin täytyis rahoittaa savonmaata 6,9 miljoonalla eurolla?
Joensuun tahtoo olla Riikinnevan hankkeessa mukana jotta saisi pidettyä Puhas Oy:n osakaskunnat mukana hallinnassaan.
Polttolaitoksen ollessa kaukana, pienkunnilla ei ole mahdollista itse toimittaa jätteitä suoraan Leppävirran polttolaitokseen.
Kiteelle Ilomantsin olisi edullista toimittaa jätteet suoraan polttolaitokseen.
Miks ajaa Ilomantsin jätteitä välivarastoon Joensuun kaatopaikalle,välivarastoinnista koituisi Ilomantsin kotitalouksille lisämaksua.

Joensuun tavoitteena on puhas oy kautta keinotella jätteillä ja kerätä voittoa kaikista jätteenkäsittelyvaiheista.
Puhas Py:n keräämää jäteveroa 50 euroa/tonni Joensuu ei tilittäisi valtiolle vaan vero menisi kaupungin kassaan. Riikinnevan yhteistyö sitoisi Ilomantsin kuntaa lähes 20 vuodeksi eteenpäin, tähän ei pitäisi suostua.
Kiteen yhteistyö ei olisi ajallisesti sidottu.

Jatkossa eteen voisi tulla tilanne, Ilomantsin jätteet poltetaankin Ilomantsin omassa biovoimalassa, rakentamalla biovoimalaan tarvittavat sähkösuodattimet.

Äänestä

Jätteiden ja parinpolttaminen lisäisi omavaraisuutta. Suodatintekniikka on niin hyvää, että neste-sähkösuodattimilla saadaan 99,99 % hiukkasista talteen. Näin tehdään Ruotsissa, jossa poltetaan turvetta mieluummin kun hiiltä. hiili maksaa ja raha menee ulkomaille.mutta turverahat jäävät kotimaahan.
Järkeä se vain vaatii kun energiassakin olemme om avaraisia.

Äänestä

Ilomantsin tulisi tutkia jätteenpolton omaa investointia samallla kun kunta selvittää yhteistyön jatkumista Vapo Oy:n kanssa.
Irtaantuminen Puhas Oy:stä tulisi Ilomantsille pitkän päälle halvemmaksi kuin siinä roikkuminen!
Puhas Oy:n yhtiöjärjestyksen sisältö tulisi kiireesti ottaa kunnanhallituksessa tarkasteluun!
PUHAS Oy roimasti rahastaa Ilomantsin jätteentuottajia! Jätteen rahtaaminen maksaa!

Äänestä

Hyvä esitys!

Äänestä

Erityisesti kotitalouksien täytyisi saada lisätietoa.
Saatava tietoa siitä mistä kaikesta kotitalouksien jätemaksu muodostuu.

Esimerkiksi Joensuun Puhas Oy on jätteen keruussa vain rahastajana. Puhas Oy rahastaa jätteentuottajia monessa eri vaiheessa. Rahastus on sisällytetty jätelaskun eri nimikkeisiin. Puhas Oy ja Joensuun alueellinen jätelautakunta ovat turha rasite kotitalouksille, näitä elimiä jätteenkeruu ei tarvitse. Tarvitaan vain jäteauto joka noutaa jätteet ja jätteen noutaja kirjaa jätemäärät suoraan tietokoneelle laskutuksen riveille oikeisiin kohtiin.
Alueellinen jätelautakunta ja Puhas Oy juonivat välissä kuinka kehittää jätteen rahastusta ja kotitalouksien sumutusta.
Olisi valvottava mistä kotitalouksien jätemaksu muodostuu ja onko jätelaskun hinnoittelu oikein.

Toinen tutkittava asia on porttihinta. Mistä elementeistä porttihinta muodostuu?
Tällä hethellä porttihinnat vedetään hihasta!

Nämä kaksi erillistä asiaa ovat sellaisia jotka molemmat kaipaavat kriittistä keskustelua!

Joensuun ikeestä päästävä irti!

Äänestä
  • Eihän Ilomantsissakaan sitten toiminut tämä jätteentuottajan ja urakoitsijan suora sopiminen vaan kunta haluaa kontrolloida, seurata jätteiden käsittelyä. Urakoitsijalla tuskin on liiemmin aikaa paneutua kokonaisuuden toimivuuteen kun tavoitteena on saada mahdollisimman paljon liksaa. Jos jätehuolto tarvitsee kontrollia, urakoitsijallekin on eduksi, että jokin väliporras hoitaa kokonaisuuden toimivuudesta - ilmaista työtähän sekään ei ole, kontrollikin maksaa, ja me tiedämme kenen kukkarosta raha otetaan.

    Jätehuolto ei tänä päivänä voi olla enää mitään villiä toimintaa, kun tietää, millaiset määrät yksittäinen ihminen vuorokaudenkin aikana jätettä synnyttää. Toisaalta jätteiden käsittely ei saisi muodostua haitaksi ja vaaraksi ympäristölle. Jätteiden kerääjillä ja käsittelijöillä ei liiemmin rahan himon tiimoilta ole aikaa ja innostusta tutustua kaikkeen turvallisen jätteiden käsittelyn problematiikkaan saatikka saada neuvotelluksi tiloja ja alueita ja huolehtia niiden huollosta sun muusta. Siispä näissäkin tarvitaan laajaa tietämystä omaavia virkamiehiä sun muita asian ymmärtäjiä. Ja jälleen ollaan tekemisissä kallispalkkaisten virkamiesten kanssa - me tiedämme kenen kukkarosta rahat otetaan.

    Puhas Oy ja Joensuu voivat olla niin vaarallisia kuin täällä pelotellaan. Mutta niin kauan kuin mitään ei ole näytetty toteen ja laskelmin osoitettu että jokin muu vaihtoehto tulisi halvemmaksi, ei mielestäni ole järkevää pelkkien kuvitelmien varaan rakennella uhkakuvia. Jollakulla voi olla laskelmia taskussaan joilla osoittaa yhteistyö Joensuun ja Puhas Oy;n kassa kannattamattomaksi, mutta kun niitä ei ole vielä esitetty, sopii minun epäillä koko touhua silkaksi vainoharhaisuudeksi. Yhteistyötä jonkun suuremman puljan ja monen kunnan kanssa puoltaa se, että nykyaikanen jätteenkäsittely - että tuo käsittely olisi mahdollisimman hyödyllistä - vaatii kalliita laitteistoja ja suuria tiloja, sellaisia joihin pienellä kunnalla yksin ei olisi varaa (ainakin jos mieli pitää jätekustannukset edes kohtuullisina). Jokainen kuntalainenhan voi omalta osaltaan vaikuttaa omien jätemenojensa määrään tehostamalla omaa jätteentuotantoaan esimerkiksi tuottamalla jätettä vähemmän.

    Äänestä

Kj. on oikeassa, irti ja nopeasti.
Viemällä jätteet Kiteelle säästetään rahaa ja saadaan alihankintana työtä.

Äänestä

keitaanpää kirjoitti

"Jokainen kuntalainenhan voi omalta osaltaan vaikuttaa omien jätemenojensa määrään tehostamalla omaa jätteentuotantoaan esimerkiksi tuottamalla jätettä vähemmän".

Jätteen määrä ei vaikuta jätelaskuun.

Joensuun alaisuudessa ei voisi vaikuttaa omien jätemenojensa määrään.

Tapaus Kärnä on hyvä esimerkki.
Kuulin seuraavan tarinan

Voidaan todistaa Joensuun kaupungin valtuutettu Kärnä ei ole 2009-2012 tuottanut yhtään jätettä osoitteessa Simanantie 121 missä on kirjoilla.
Kärnän Ilmoituksista huolimatta ettei tuota jätettä, Joensuu ulosmittaa vuosien 2009-2011 jätemaksuja kaupunginvaltuuston kokouspalkkioista. Selittelyt eivät auta, Joensuulle on jätemaksut maksettava täysimääräisenä tuotitpa jätettä tai et. Jätemaksujen ulosmittauksen itse totesin Kärnän näyttämästä kokouspalkkalistasta.

Kärnää epäillään rikoksesta kun ei jätettä tuota. Pidätettiin valtuustonkokousrakennuksesta ja pantiin putkaan jotta saataisiin selville tuottaako jätettä vai ei, koska jos asuu silloin pitäis jätettä tuottaa.
Asiaa tutkii rikospoliisit.
Kärnää syytetään rikollisesta menettelystä nostaa valtuustonkokouspalkkioita väärin perustein, koska Kärnä ilmoitti ettei jätettä tuota.
Poliisit, Ilomantsin poliisi Vatasen johdolla 20.12.2011 alkaen 3-kuukautta vahtineet Kärnän jätteen tuottamista. Poliisitutkinnan lopputulos valokuvassa jäniksen jäljet pihamaalla.

Joensuun kaupunki edelleen ulosmittaa Kärnältä täyttä jätemaksua vaikka jätteen tuottamista ei ole poliisitutkimuksin todistettu.
Yleisellä syyttäjällä ainut todiste, jäniksen jäljet pihamaalla.

Äänestä
  • Nykyaikainen jätehuolto kalliine koneineen, kalustoineen, tiloineen ja järjestelmän ylläpidosta vastaava palkattu henkilökunta tarkoittaa pahimmillaan sitä, että vaikka yksilönä tehostaisitkin jätteidentuoton minimiin, se ei välttämättä näy vielä jätelaskussa jollei koko yhteisö muuta tapojaan. Jätehuolto on lailla säädetty ja siten koskee kaikkia talouksia. Maksamme jo pelkästään tuon raskaan järjestelmän ylläpidosta. Jätteiden vähentäminen merkitsee pienempää organisaatiota niiden käsittelemiseksi ja sitä kautta pienempiä jätelaskuja.

    Äänestä

"Maksamme jo pelkästään tuon raskaan järjestelmän ylläpidosta. Jätteiden vähentäminen merkitsee pienempää organisaatiota niiden käsittelemiseksi ja sitä kautta pienempiä jätelaskuja"

Ilomantsilaisilta poistuu raskaanjärjestelmän ylläpitokulut kun eroa puhaksesta.

Äänestä
  • Voihan olla, että joku muu järjestelmä käsittelisi jäteemme puhasta edullisemmin. Kilpailuttaminen merkitsee rahansäästöä niin yksityisessä kuin julkisessa taloudessa. Ilomantsilla yksin ei ole ollut resursseja hoitaa tuottamansa jätteet lain laatijan edellyttämällä tavalla, mikä seikka on ajanut yhteistyöhön isompien toimijoiden ja kalliimpien laitosten kanssa. Pienestä paikkakunnasta ei noilla markkinoilla ole juurikaan ollut etua. Tavallisen tallaajan näkökulmasta muutaman karkkipaperin hävittämiseen tarvitaan turhan järeää kalustoa. Mutta sama kalusto käsittelee myös sen raskaammankin jätekuorman jonka tavaroita ja palveluja tuottava kerros tuottaa. Tavallaan elämäntapamme kautta olemme osallisia koko yhdyskunnan tuottamaan jätekuormaan ja sitä kautta tulee ymmärrettäväksi tuo raskas jätehuoltojärjestelmä.

    Äänestä

Joensuu päättää!

Kuulutus - luonnos Joensuun alueellisen jätelautakunnan yleisistä jätehuoltomääräyksistä.

LUONNOS nähtävillä Ilomantsin kunnan palvelupisteessä 3.5. - 31.5.2012 välisen ajan.

Ilomantsin kunnan tulisi erota Puhas Oy.stä, tällöin Ilomantsi jatkossakin toimisi omilla jätehuoltomääräyksillä.
Yhteisillä alueellisilla jätehuoltomääräyksillä Joensuu pyrkii sitomaan Ilomantsin kuntaliitokseen.

Ilomantsin tulee lopettaa kaikki kuntaliitokseen tähtäävä yhteistyö Joensuun kanssa.

Äänestä

Virkkunenhan se urputtaa kuntaliitoksista.
Kokoomus tappaa kunnat kun sen pomoja v...aaa.
Kokkareet kun eivät pääse maaseudun kuntien johtoon.

Jyrkipoju kuurmuttaa.

Äänestä

Valtuustomme yksissätuumin tutkimaan Kiteen vaihtoehtoa.
Joensuun ikeestä on irtipäätävä.

Äänestä

Nyt tulee unohtaa paikalliset poliittiset kaunat, yksissätuumin yhtenä rintamana puolustettava itsenäistä Ilomantsia.
Monikohan ymmärtää kuinka vakava tilanne on, Joensuu on uhka Ilomantsi itsenäisyydelle.
Puhas Oy:stä eroaminen on yksi tekijä, Ilomantsin täytyy erota puhaksesta, puhas on suurta petosta jätteentuottajille ja Ilomantsin kunnan itsenäisyydelle.
Minusta Hoskonen ei ole Ilomantsin kuntaisänmaallinen, oli ensimmäisenä menossa Joensuun syliin, keplotteli itselleen alueellisen jätelautakunnan paikan. Tiesi entä Puhas Oy.ssä roikkuminen on osa kuntaliitosta Joensuun kanssa.

Joensuu on jakautunut ykkös ja kakkos vyöhykkeeseen.
Joensuun velat on otettu ykkösvyöhykkeelle, kuntaliitoksilla "maksetaan" yk´kösvyöhykkeen velkoja tuhoamalla maaseutukuntien omaisuudet ja palvelut. Maaseutu on kakkosvyöhykettä sieltä tuhotaan kaikki palvelut ykkösvyöhykkeen hyödyksi. Hoskonen puhuu maaseudun puolesta mutta päättäjänä kannattaa päätöksiä jotka hävittää Ilomantsin kuntaitsenäisyyten ja kulttuurin.

Suosittelen, Hannu jää politiikasta eläkkeelle, jätä tehtävät uusille voimille!

Äänestä

Että taaskin on kaikki Kepun ja Hoskosen syy. On se tuo riviriivaus sitten helppoa kun ei tarvitse ajatella kuin kierosti.

Voi itku Sinun aivoitustas!

Äänestä
  • Huhujen mukaan Aimo Kettunen jättää uppoavan laivan.
    Kepujen tulevaisuus on Jari Puhakan ja Tanja Pesosen harteilla.
    Molemmat A1 luokan valtuutettuja.

    Äänestä

Kepun vääryydet ovat huolista harmaannuttaneet Amin tukankin.

Äänestä
  • Aimo Kettusen poisjäänti syksyn vaaleista,on kuolinisku kepun tulevaisuudelle Ilomantsissa.
    Kepu tulee muuttumaan pienryhmäksi.
    Nyt kuntalaiset odottavat,että Jari Puhakka ottaa tiukasti hommat haltuun.
    Tärkeintä on Hilukun potkaiseminen taka-alalle,kompostiin.
    Hoskosen rypistely saavuttaa kliimaksinsa,ja Hannukin joutuu toteamaan olevansa menneen talven lumia.

    Äänestä

  • Lykkyä pyttyyn kirjoitti:

    Aimo Kettusen poisjäänti syksyn vaaleista,on kuolinisku kepun tulevaisuudelle Ilomantsissa.
    Kepu tulee muuttumaan pienryhmäksi.
    Nyt kuntalaiset odottavat,että Jari Puhakka ottaa tiukasti hommat haltuun.
    Tärkeintä on Hilukun potkaiseminen taka-alalle,kompostiin.
    Hoskosen rypistely saavuttaa kliimaksinsa,ja Hannukin joutuu toteamaan olevansa menneen talven lumia.

    Eipä paljon menetetän Amin poisjäännissä. Pelkkä puhetta koko mies, kuten Korpijätkä, jonka apupoikana Jarikin hyörii.
    Hoskosen haukkujat kokevat suuren pettymyksen kun HH voittaa ylivoimaisesti ja kaksi nuorta keskustalaista naista nousee ylitse muiden, jopa näitä viestejä kyhäävän ukkelin.

    Äänestä

  • Naiset voittavat kirjoitti:

    Hilikun arvovalta lienee loppunut,kunnallispolitiikassa tarvitaan järjen käyttöä.
    Jari Puhakka on harvinaisuus politiikan rintamalla,on omat aivot.
    On myös,mikä mielestäni on( tärkeintä).Kykyä katsoa asioita laajelmalti,eri näkökantojen pohdiskelua.Eikä ole Hilikun juoksunarussa.
    Jari Puhakka on seuraava Ilomantsilainen kansanedustaja,Jari nauttii arvostusta yli puoluerajojen.
    Aimo Kettunen olisi ollut sata kertaa parempi noille Hilun paikoille.
    Amin poisjäänti syksyn vaaleista on raju isku kepulle.
    Nyt Jari Puhakka tulee tekemään Väyryset,eli nostaa kepun kannatusta Ilomantsissa.

    Äänestä

  • Onnea Jarille kirjoitti:

    Eikös nää kaikki oo silleeeeeeeen alussa harvinaisia!???? Onko tää vähän niinkun lintubongarin touhuu? Viheltääkö kauniisti?

    Äänestä

Hoskosta kiinnostaa politiikassa sama kuin Toivoi Määttästä, kupu täyteen ilmaista ruokaa, jälkiruuaksi kahvia ja pullaa!

Äänestä

Ilomantsin tulevaisuus ratkea puhaspäätöksesssä.

Äänestä

Saattaa pitää paikkansa

"Hoskosta kiinnostaa politiikassa sama kuin Toivoi Määttästä, kupu täyteen ilmaista ruokaa, jälkiruuaksi kahvia ja pullaa! "

On tullut ravituksi, täydellä vatsala ei aivot toimi!

Äänestä

Hoskonen jujutti valtuutettuja jäteyhtiö puhaksen "pahuudessa", puhas toisi Ilomantsille vain rahanmenoa.
Hoskone otti itelleen jätelautakunnan paikan, salas puhaksen puuhailut pio10 kanssa.
Hoskonen on tienny että piokymppi on Kepulainen konkurssivirma, jota puhas aikoo tukea 250.000 eurolla. Rahat otettaisiin osaks Ilomantsin jätteen tuottajilta.

Moniko Ilomantsin äänestäjä tietää Hoskosen sooloilusta. Hoskonen koettaa ohjata Ilomantsia Joensuun syliin.

Hoskosen politiikka ei oo kuntalaisten etu!

Äänestä
  • Varo sanojasi.
    Poliisi voi tuoda kutsun käräjille.

    Äänestä

Onneksi kaikki ei ole yhden päättäjän varassa.

Äänestä

Miksi Joensuun jäteyhtiö ja päättäjät haluaa viedä jätteensä
Leppävirralle?
Ei kai Ilomantsin päättäjät nii päätä, Leppävirralle kuskattaisiin jätteemme?

Kiteellä on rakentamista vaille valmis jätevoimalaitos.
Se on myös nimetty Pohjois-Karjalan maakunnan kärkihankkeeksi.
Miksi Joensuun kaupunkin päättäjät haluaa estää 70 miljoonan euron hankeen,
johon ei tarvitse kaupungin sijoittaa yhtään rahaa?

Kitee olisi lähempänä kuin Leppävirta ja työllistäisi 15-20 henkeä ja
seurannaisvaikutuksineen yli kolmekymmentä Joensuun seutukunnalla.

Lisäksi arvioidut rakentamisvaiheen työllisyysvaikutukset olisivat noin
150 henkilötyövuotta.
Kiteellä myönteistä investointi päätöstä Ekokemin voimalaitoksesta
odottaa useita yrityksiä jatkaakseen omia investointisuunnitelmia
joiden arvo on yli 50 miljoonaa ja uusia työpaikkoja n. 100.

Ekokem Oy:n suurin omistaja on Suomen valtio 34,12 %. Kunnat ja kuntien yhteisöt omistavat 32,1 % ja elinkeinoelämä sekä yksityiset henkilöt 33,8 %.
Myös Joensuun kaupunki omistaa yhtiöstä 1 500 osaketta.

Jos olisin joensuulainen poliitikko, niin en näkisi mitään järkeä
Leppävirran puolesta.

Miten meillä Ilomantsissa? Poltetaan omat jätteemme paikanpäällä!
Hoskosella ei ollut järkeä tutkia jätteitten toimitusvaihtoehtoja, hamusi itelleen valtaa ja vaati itselleen jäsenen viran Joensuun alueelliseen jätelautakuntaan.

Äänestä
  • Hölmöjen hölmö.
    Taas haukut Hoskosta vaikka Hoskonenhan oli vaatimalla vaatinut jätteet Kiteen laitokseen.
    Harjoitat valehtelua ja siksi oletkin menettänyt ja menettämässä täysin uskottavuutesi.
    Nyt kun osaisit tukkia suusi, lopettaa parjaamisen ja kirjoittelun voisi joku erehtyä sinua vaaleissa äänestämään.
    Hoskosen parjaaminen lisää Hoskosen suosiota.

    Äänestä

Hoskonen ei puolusta pätkääkään Ilomantsin itsenäisyyttä. Hoskosta kiinnostaa Joensuun alueellisen jätelaukunnan kokousten kokouspalkkiot, matkakorvaukset sekä kokouksissa tarjottavat kahvi ja viineri!
Tää on tosi.
Ukko ei ottannu selvää Puhas Oy:n taustoista.
Ilman Pekka Junnilaista jätehommaa ei olisi ollenkaan tutkittu. Pekka on Ilomantsin uuden valtuuston tietoniekka ja ääniharava.
Hoskonen tipahtaa valtuustosta. Kepulaiset armosta antaa Hoskoselle yhden lautakuntaopaikan, kokouksissa saa ilmaista kahvia ja pullaa.

Äänestä

Pekka!
Maanantaina 4.6.2012 on kunnanhallituksenkokous, selvitä Pekka siellä tää meidän Ilomantsilaisten jätehomma. Kuinka päästä eroon Joensuun Puhaksesta.
Toimiminen Puhaksen alaisuudessa on yhtä kuin kuntaliitos.

Hoskoseen emme voi enää luottaa, Hoskonen kavalsi Ilomantsilaiset ottamalla vastaan taustoja selvittämättä Joensuun alueellisen jätelautakunnan jäsenen paikan.

Jätteemme tulisi jatkossa toimittaa Kitteelle!

Äänestä
  • Entinen Hatun kepulainen on ottanut järeät aseet käyttöön. Pekka avuksi ja selvitysmieheksi. Eikö hän voisi kuljetella niitä teidän jätteitä väliaikoina sillä Wc-peräkärrillä , kun ei ajele kylänraittia pitkin. Pömpeli joutaa varmaan torinkulmalta , pois luettuna keskiviikot kesällä.

    Äänestä

Pekka on saanut vastuullisen tehtävän, me Kepulaiset emme luota enää Hoskoseen. Pekan valvonnan varassa on Ilomantsin kunnan itsenäisyys.

Äänestä

Milloin Ilomantsi irtaantuu Puhaksesta?

Joensuun tekninen lautakunta 17.12.2011
Jätetaksan hyväksyminen
Tekninen lautakunta ratkaisee toimialallaan tuotteiden ja palveluiden
järjestämistavan ja hinnoittelun kaupunginvaltuuston hyväksymien
maksu- ja taksapolitiikan yleisperusteiden mukaisesti (teknisen toimen
johtosääntö 6 §:n 1. momentin 1. kohta). Teknisen lautakunnan toimialaan
kuuluu jätehuollon järjestäminen ja lautakunta on hyväksynyt nykyisin
voimassa olevan jätteenkuljetusmaksutaksan 21.12.2010 § 440.
Uuden jätelain mukaan kuntien omistamien jätehuoltoyhtiöiden tulee
muodostaa yhteinen toimielin hoitamaan jätehuoltoviranomaistehtäviä
ja jatkossa taksoista päättää uusi perustettava toimielin. Toimielimen
perustamista koskeva yhteistoimintasopimus on hyväksytty kaikissa Joensuun
Seudun Jätehuolto Oy:n osakaskunnissa. Yhteistoimintasopimuksessa
on sovittu, että kukin kunta käsittelee vuoden 2012 taksapäätökset
vielä omissa toimivaltaisissa toimielimissään.
Joensuun Seudun Jätehuolto Oy on kuntien valtuuttamana kilpailuttanut
jätteenkuljetukset 1.1.2012 alkaen. Nykyinen kuljetussopimus päättyy
31.12.2011. Jätehuoltolain periaatteen mukaan jätehuollosta aiheutuvat
kustannukset tulee periä jätteentuottajilta. Joensuun Seudun Jätehuolto
Oy on laatinut uuden taksaluonnoksen, joka poikkeaa rakenteeltaan
aiemmasta taksasta. Uusi jätetaksa koostuu perusmaksusta, kilpailutetusta
kuljetusmaksusta sekä Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n jätteen
loppusijoituskäsittelystä aiheutuvista käsittelykustannuksista.
Nykyisessä Joensuun jätteenkuljetusmaksutaksassa ei ole erikseen ollut
ns. perusmaksua, vaan se on sisältynyt vahvistettuun kuljetus- ja käsittelytaksaan.
Uuden taksan perusmaksu muodostuu kolmesta osasta perusosasta,
kuntaosasta ja alueellisen jätelautakunnan kuntaosasta:
.

Äänestä
  • Jatkuu..
    Joensuun tekninenlautakunta 7.12.2011

    Äänestä

  • Jätteet Kiteelle kirjoitti:

    Jatkuu..
    Joensuun tekninenlautakunta 7.12.2011

    Entäpäs nyt, kun jätelautakunta päätti uudet jätemääräykset myös ilomantsin osalta ?

    Äänestä

Ilomantsi toimii kuin aivoton laumaeläin. Jätehuollossa Ilomantsin täytyisi ottaa oma linja ja erkaantua Joensuu kytköksestä.
....... Joensuun Puhas Oy on jätteen keruussa vain rahastajana. Puhas Oy rahastaa jätteentuottajia monessa eri vaiheessa. Rahastus on sisällytetty jätelaskun eri nimikkeisiin. Puhas Oy ja Joensuun alueellinen jätelautakunta ovat turha rasite kotitalouksille, näitä elimiä jätteenkeruu ei tarvitse. Tarvitaan vain jäteauto joka noutaa jätteet ja jätteen noutaja kirjaa jätemäärät suoraan tietokoneelle laskutuksen riveille oikeisiin kohtiin.
........näin kirjoitettiin.
Ellei Ilomantsi toimi omatoimisesti ja tee päätöksiä Joensuusta riippumatta, pian huomataan, kuntaa ei ole enää olemassakaan.

Äänestä

Oisko parempi että Jari Puhakka keskittyisi ammattinsa harjoittamiseen ja jättäisi politiikan.Asioihin keskittyminen vie oman aikansa.Suoraan sanoen luottamusmiesasiat ovat jääneet täysin hoitamatta,jääneet rempalleen kui kulkurin koti.Hoitas ees mansikkinsa kunnolla.

Äänestä

Ilomantsin jätteentuottajaty maksaa biokaasun talteenottoa ja jakelua.

1. Ilomantsin kunta on Puhas Oy:n osakas.
2. Puhas Oy on osakkaana kiteellä toimivassa Biokympissä.
3. Keväällä Puhas Oy takasi Biokympille suuren lainan, muutoin biokymppi olisi mennyt konkurssiin.
Biokymppi tekkee kaasua:
Tärkeimmät raaka-aineet:

-Kotitalouksien lajiteltu erilliskeräyksen piirissä oleva biojäte
-Pakattu biojäte
-Elintarviketeollisuuden sivuvirrat (mm. III-luokan eläinjäte)
-Karjanlanta
-Rasvanerotuskaivojen lietteet
-Jäteveden puhdistamoiden lietteet

Lisäksi:
-Energiakasvit (esimerkiksi ruokohelpi)
-Roskakala
-Paistorasvat
Kotitalouksien jätteistä peritään sika kovaa hintaa jotta Kepulaisten enemmistö omistama biokymppi toimisi.

4. Ilomantsin jätteentuottajat on pakotettu tahtomattaan tukemaan biokymmpiä koska Puhas Oy on biokympin osakas. Biokympin tulostiedot ovat salaisia vaikka kuntalaisten rahoilla pelataan.

5. Ilomantsin kotitaloudet jätemaksuissaan tukevat Kontiolahden biokaasun tankkausasemaa.

Kontiolahti hankkimassa biokaasun tankkausaseman
Sanomalehti Karjalainen: 24.08.2012 15:34

Liikennebiokaasun käytön ja jakelun kokeiluhanke etenee Pohjois-Karjalassa. Hankkeessa ovat ensivaiheessa mukana Kitee ja Kontiolahti.

Kiteellä investoidaan biokaasujalostamoon ja tankkausasemaan. Kontiolahdelle hankitaan kaksi kaasun kuljetuskonttia ja perustetaan oma biokaasun tankkausasema huoltoaseman yhteyteen. Kaasu tuotetaan Kiteellä biojätteistä Biokymppi oy:ssä. Kaasu kuljetetaan konteilla Kiteeltä Kontiolahdelle.

Hankkeen kustannusarvio on kaikkiaan 1  365  000 euroa. Kontiolahden osuus on 165  650 euroa ja Kiteen 242  850. Ely-keskukselta haetaan investointukea 955  000 euroa.

Kontiolahden kunnanhallitus päättää maanantaina, osallistuuko kunta hankkeeseen. Myös Kitee tekee päätöksensä lähiaikoina. Kun rahoituspäätökset varmistuvat, sopivat kunnat myöhemmin erikseen hankkeen toteutuksen yksityiskohdista.

Äänestä

Plussaahan se vaan on jos jätteemme kelpaavat hyödynnettäväksi uusiokäyttöön kuten biokaasun raaka-aineeksi, eivätpähän jää turhaan mätänemään luontoon. Ilomantsissa ei ole biokaasulaitosta. Kateellinen kuntalainen voisi heti vaatia vastaavanlaisen laitoksen pystyttämistä Ilomantsiinkin ettei naapurit vaan pääsisi hyötymään enempää jätteistämme. Puhas Oy tuntuu taas ratkaisseen oivalla tavalla miten edelleen sijoittaa jätteet tuottavasti. Jätehuoltomme saattaa onnistua Puhas Oykin aikana, närää kenties aihettaa se, että jätefirma saakin extraa maksamastamme jätehuollosta. Näinkö on asia?

Äänestä

Jätteentuottajien täytyy saada päättää kenelle jätteet luovuttaa.
Euroja ei jaella joka koloon.

Äänestä

Olet oikeassa. Paras olisi jos jätteentuottaja voisi kilpailuttaa kuka halvimmalla hoitaa jätteet pois.

Äänestä

Jätemaksuussa on liikaa yli puolet.
Kotitalouksilla maksatetaan jätteenkäsittelylaitosten rakentamiset. Kuitenkin jätteenkäsittelylaitokset omistaa osakaskunnat.

Äänestä

on se niin.asiakaspalveluun koulutusta.kaapin kokoinen nainen joka nostelee jatkuvasti housujaan ei ole valttikortti asiakaspalvelussa.seisoo ovensuussa ja vahtii tulijat.enempi kyllä pelottaa ja tekee mieli kääntyä takaisin.henkselitkin keksitty.koko ei este vaan käytös ja vaatevalinnat.

Äänestä

Pitäiskö sitten huonosti hoidetulta kunnalta jotain kysyä? Jos kunnalta kysyy, niin keneltä silloin kysyy? Liitytään Joensuuhun, niin saadaa päättää omista asioista!

Vai mitä!

Äänestä

Joensuun hallinto on pakkohallintoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuin pässiä narussa kirjoitti:

Ilomantsin kunta eroaa PUHAS Oy:n osakkuudesta.

Nyt kaikki ei ole kunnossa, Joensuu tekee Ilomantsia koskevia päätöksiä kuntaa kuulematta.
Tällä hetkellä Puhas Oy:ssä kaikki päätökset tehdään Joensuun sanelemana tiedotus periaatteella.

Ilomantsin kannalta katsottuna PUHAS Oy:n tulevaisuuden suunnitelmat ovat taloudellisesti liian raskaita. Suunnitelmassa kaikki ei ole kunnossa. Jätteentuottajat, tavalliset Ilomantsin kuntalaiset ollaan pakottamassa kymmeniksi vuosiksi yhteen vaihtoehtoon. Tällaiseen sopimukseen Ilomantsin kuntalaisia ei pidä sitoa.
Ilomantsin kunnan pitäisi ottaa oma linja jossa kunta itse määrää tulevaisuudessakin kunnan jätehuollon järjestämisestä.
Ilomantsin kunnan täytyisi mitä¨pikimmin erota PUHAS Oy:n jäsenyydestä myymällä omistusosuus puhas Oy:stä.

Esille tulleet PUHAS Oy:n tulevaisuuden suunnitelmat, rakentaa jätteenpolttolaitos Varkauteen ovat suuruuden hulluutta,
suunnitelmat tukevat vain SDP:n poliittisen vallan kasvattamista.
Ei kai Ilomantsin Keskustalaiset ole niin hölmöjä että uivat PUHAS Oy:ssä SDP:n virittämään ansaan, tukemalla Varkauden jätteenpolttolaitosta.
Varkaus on poliittisesti punaista aluetta. Ilomantsin kunnan tulisi tukea vain Pohjois-Karjalan maakunnan kehittämistä ja silloinkin harkiten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu