Veljelläni todettiin muutama viikkos sitten akuutti leukemia. Millainen tauti se oikein on? sisarusten luuydin?
leukemia(luuydinsyöpä)
huolestunut
716207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikka leukemia on vakava syöpä sen hoidossa on edistytty valtavasti. Esim. vielä 70 luvulla leukemiasta selvisi vain 10% alle. Tätä nykyä leukemiasta selviää yli 80%.
Hanki lisää tietoa hoidosta ja taudista yleensä lääkäriltänne. Internetissä on myös (huonon tiedon lisäksi) ihan hyvää informaatiota.
Toivon jaksamisia, itse sairastuin akuuttiin myeloiseen leukemiaan. Kaiken kaikkiaan olin 5 kk sairaalahoidossa ja viikon ajan sädehoidossa sen jälkeen veljeltäni löytyi sopiva solutyyppi ja marraskuussa 2003 tehtiin luuydinsiirto.
Nyt toivon mukaan lokakuussa menen töihin.
Hoidot on pitkiä ja raskaita, mutta ei saa heittää toivoa ja positiiviset ajatukset ja luja tahto auttaa jaksamaan. Jokainen ihminen on oma tapauksensa. Toivon mukaan löytyy sopiva luovuttaja, sillä se on tärkeimpiä asioita paranemisen suhteen. Ilman luovuttajan löytymistä ennuste ei ole niin hyvä.
Mielestäni noihin ennusteisiin ei pitäisi tuijottaa liikaa, ne vain masentaa. Nuoremmat selviää paremmin kuin vanhemmat ja ennusteeseen vaikuttaa myös se kuinka nopeasti hoidot on aloitettu ja kuinka hyvin sytostaattihoitoja sietää.
Voimia, voimia ja pää pystyyn. Ei saa liikaa sääliä ei sairastunut toivo kuulevan säälittelyjä, kun se ei auta vaan pahentaa asiaa.
Veljeni sairastui muutama vuosi sitten akuuttiin leukemiaan. Sisareltani löytyi sopiva luuydin ja siirto tehtiin pitkien solumyrkky- ja sädehoitojaksojen jälkeen. Nyt on kohta neljä vuotta kulunut eikä leukemia ole uusiutunut. Akuutti leukemia on todella vakava ja vaikea sairaus, joka vaatii erittäin raskaita hoitoja. Toivotan jaksamista.
Akuutit leukemiat ovat vakavia verisairauksia joissa luuytimen normaali solutuotanto on häiriintynyt. Sairauden hoito on raskasta sekä potilaalle itselleen että hänen läheisilleen. Potilas tarvitsee kaiken mahdollisen läheisten tuen hoitojen aikana ja niiden jälkeen. Kaikkien niiden sekaisten ajatusten ja avoimien kysymysten keskellä kannattaa pitää mielessä, että raskaiden hoitojen jälkeen elämä jatkuu. Toivotan voimia ja jaksamista niin potilaalle itselleen kuin hänen läheisilleenkin.
Leukemia on vakava sairaus. Taudin ennusteeseen vaikuttaa tyyppi. Minulla 4-vuotias poika hänellä on akuutti lymfoplastinen leukemia ja siihen vakio hoito kestää 2,5 v. Hoitoja takana nyt 1v 3kk ja alun 3kk rankkojen hoitojen jälkeen, joista seurasi nivelkipuja, pahoinvointia, ummetusta, agressiivisuutta, levottomuutta yms.
meillä on mennyt "hyvin" ei ylimääräisiä sairaalassa oloja. vain sytostaattihoitojen aikana. Kotona ollaan oltu, yritetty nauttia tästä eristetystä maailmastamme. Ei lapsi vieraita, ei kaupassa käyntiä, ei julkisia kulkuneuvoja yms. koska pojalla jatkuva infektio herkkyys sytostaattien takia. Meidän elämä teki kuperkeikan suorin vartaloin ja kerien, mutta tähän asti on selvitty ja selvitään vielä eteenpäinkin. Periksi ei anneta vaikka mikä olisi.
Joten tsemppiä teille, ja hyvää syksyn alkua. Ja koettelemuksia annetaan niille jotka pystyvät ne kestämään.
itse sairastuin rintasyöpään syyskuussa 2004,nyt olen syönyt lääkkeita 2 vuotta ja sama tahti jatkuu vielä 3 vuotta, ei siinä mittään mut painoa kertynyt jo 8 kg, heh heh.voimia teille, kaikesta selvitään, eks jeh :)
Kuinkas teillä nykyään menee? Onko uusiutunut.