luki edelleen oikeassa!!

sijoittaja.

aina vaan tippuu tämän asunnon hinta. juuri niin kuin luki on sanonut. eli tuo "ajatusten vantaanjoki" on täällä loihenut lausumaan että asuntojen hinnat ovat olleet laskussa jo usemman vuoden ajan. ja tämähän pitää paikkansa. esimerkkitapauksemme kertoo suoraan tästä.

elikkä tämä asunnon hintapyynti oli alussa 168.000 euroa. nyt se on reilussa viikossa tipunnut jo 193.000 euroon. siis voitetto kuvitella tälläisen hintapudotuksen näin lyhyessä ajassa! ja luki on ennustanut tämän kaiken tapahtuvaksi jo aikoja sitten. oi luki luki luki. kerro toki kuinka alas tämän asunnon hinta tippuu, jotta saamme taas kumartaa kaikki kimpassa sinun jumalallista terävyyttäsi.

15

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sijottaja.
    • Faktapohjalta

      Älä nyt viitsi, kyseessä on huutokauppa. Totta kai hinta nousee. En ole Lukin ajatusten kannattaja, mutta en myöskään pidä harrastamastasi hölmöstä riekkumisesta.

      • Ehkä tuossa yritettiin hienovaraista ironiaa apuna käyttäen vihjasta siihen, että yksittäisen kohteen pyyntihinnan laskeminen on täysin normaalia, eikä kerro asunojen hintojen suunnasta mitään.

        Siis: normaalisti myytäessä pistetään hinta tappiin ja lähdetään laskemaan kunnes asunto menee kaupaksi (tai jätetään myymättä). Huutokaupassa pistetään hinta matalalle ja lähdetään nostamaan, kunnes ostaja on löytynyt.

      • Huutokauppaaja

        Kyllä huutokaupassa hinta voi myös laskea. Ei ole tavatonta, että lähtöhinta on asetettu liian korkealle eikä tule yhtään tarjousta. Silloin on normaalisti mahdollisuus tarjota alle lähtöhinnan. Jos tämän lähtöhintaa alemman tarjouksen jälkeen huutoja ryhtyykin tulemaan, niin kohteen hinta voi nousta, mutta se ei välttämättä saavuta alkuperäistä lähtöhintaa edes tarjouskilpailun jälkeen.

      • Tuulari
        The_Rat kirjoitti:

        Ehkä tuossa yritettiin hienovaraista ironiaa apuna käyttäen vihjasta siihen, että yksittäisen kohteen pyyntihinnan laskeminen on täysin normaalia, eikä kerro asunojen hintojen suunnasta mitään.

        Siis: normaalisti myytäessä pistetään hinta tappiin ja lähdetään laskemaan kunnes asunto menee kaupaksi (tai jätetään myymättä). Huutokaupassa pistetään hinta matalalle ja lähdetään nostamaan, kunnes ostaja on löytynyt.

        Yksittäisten kohteiden hintapyyntöjä tosiaan oudutaan ajoittain laskemaan niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Yksittäisen kohteen hintapynnön pudotus ei paljoa kerro asuntomarkkinoiden kokonaistilasta, vaikka palstalla vuodesta toiseen tulee avauksia joissa oletetaan näin.

    • Luki.

      Lukihan kertoi jo 200000e kantveeseen menee,jopa hiukan ylikin,tosin tämän päiväiset talous uutiset jarruttavat huutajia,voi olla että jää myymättäkin.

      • sijoittaja.

        jää myymättä??? siis asunnosta on sitovasti useampi kirjallinen tarjous yli pyydetyn hinnan ja sinä epäilet että asunto ei mene kaupan? suora kysymys: oletko sinä idiootti??

      • sijoittaja.
        sijoittaja. kirjoitti:

        jää myymättä??? siis asunnosta on sitovasti useampi kirjallinen tarjous yli pyydetyn hinnan ja sinä epäilet että asunto ei mene kaupan? suora kysymys: oletko sinä idiootti??

        eipä tullut vastaus, mikä ei olekkaan mikään yllätys.

      • Luki.
        sijoittaja. kirjoitti:

        jää myymättä??? siis asunnosta on sitovasti useampi kirjallinen tarjous yli pyydetyn hinnan ja sinä epäilet että asunto ei mene kaupan? suora kysymys: oletko sinä idiootti??

        Ehei ole sitova,niin pitkään kuin kaupanvahvistajan läsnä olessa ole nimeä paperiin laitettu,eli kaupat voi aina kaatua viimme sekunnilla,kai sinä jotain tiedät kaupankäynistä,näitä on useita kun ollaan nimiä lyömässä niin ostaja vetäytyykin tai ostajaa ei näy olenkaan.

        Mutta se hinta tuollaisessa huijaus kaupassa vedätyksessä jossa sinä sijoittaja kuulema olet mukana voi noustakkin yli 200000e,laita kerralla se 300000e niin ehkä saat ja maksaa kunnolla ilmaa.

        Tosin taantuma on päällä ja kaupat voivat peruuntua yksilöllisistä syistä.

      • Luki.
        Luki. kirjoitti:

        Mitään ei ole todellisuudessa lyöty lukkoon ennen kuin kaupanvahvistaja vahvistaa silloin on kaupat kiini etkä voi perua enään.

        Siihen asti kaikki on vain peliä ja vedätystä.Luulisi sinun sijoittajana jotain tietävän kun olet siihen peliin ryhtynyt ,saathan kaksi kesäasuntoa toinenhan sulla on eirassa se kolmio meinaan.

        ei kun jos minä ostan tämän niin se menee minun tyttärelleni aikanaan. eli panen sen vuokralle kymmeneksi vuodeksi ja sitten jos ja kun tyttäreni lähtee opiskelemaan helsinkiin niin hänellä on kämppä valmiina helsingissä.

        kivalla paikalla hyvä yksiö, josta on lyhyt matka keskustaan. tämä on siis tälläistä pitkän linjan sijoittamista, josta sinä nyt et kuitenkaan ymmärrä yhtään mitään. näin joka tapauksessa taataan omalle lapselle mukava pesämuna tulevaisuuteen.

        ps. mene pummi töihin...

      • Hahahhahaa
        Luki. kirjoitti:

        Ehei ole sitova,niin pitkään kuin kaupanvahvistajan läsnä olessa ole nimeä paperiin laitettu,eli kaupat voi aina kaatua viimme sekunnilla,kai sinä jotain tiedät kaupankäynistä,näitä on useita kun ollaan nimiä lyömässä niin ostaja vetäytyykin tai ostajaa ei näy olenkaan.

        Mutta se hinta tuollaisessa huijaus kaupassa vedätyksessä jossa sinä sijoittaja kuulema olet mukana voi noustakkin yli 200000e,laita kerralla se 300000e niin ehkä saat ja maksaa kunnolla ilmaa.

        Tosin taantuma on päällä ja kaupat voivat peruuntua yksilöllisistä syistä.

        Ei asunto-osakekaupassa tarvita kaupanvahvistajaa, itse olet ihan pihalla asioista. Kaupanvahvistajaa käytetään kiinteistön kaupassa, osakeyhtiön osakkeet eivät ole kiinteistöjä.

      • Luki.
        Hahahhahaa kirjoitti:

        Ei asunto-osakekaupassa tarvita kaupanvahvistajaa, itse olet ihan pihalla asioista. Kaupanvahvistajaa käytetään kiinteistön kaupassa, osakeyhtiön osakkeet eivät ole kiinteistöjä.

        Niin Luki puhuu käytännössä aina kiinteistöstötä,en siis ymmärrä näitä jotka ostaa huoneiston ilmaa kun ei omista lattiaa,seiniä,kattoa vain pelkän sisäilman ja oleskeluluvan.
        Joten kun todella omaa ostetaan niin kaupanvahvistaja on paikalla suomessa.
        Ilman ostosata en maksa senttiäkään.

        Eli jos omistat vaikka koko Microsoft Corporationin osakekannan niin et omista mitään?

        Osakas omistaa taloyhtiöstä osuuden, joka määräytyy asunnon nelijöiden mukaan. Taloyhtiö omistaa kiinteistöt ym. Jos ymmärryksesi menee sekaisin yhdestä välikädestä niin turha tätä kai on yrittää selittää.

    • Luki.

      Selvähän se ,en ymmärrä en vaikka kehotan sinua ostamaan sen yksiön.

      Niin mikä mättää kun ei mene jakeluun etkö siis ymmärrä että kehotan lähtemään ostamaan huutokauppaan ja maksamaan mitä vaan että saa sen yksiön,saatavahan se sinun on.Olet sinä nyt niin paljon pähkäilyt ja yrittänyt että vängätä ja vääristellä lausuntojani.

      Osta ja maksa sillä siitä pääsee,ei se kuulu Lukille sen tiesin kyllä jo heti alussa kun huutelit ja kyselit minne se nousee se hinta.

      Joten en ole kilpa huutajana eli voit rauhassa keskittyä kohteeseen jos saisit sitten mielenrauhan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe