Aina sanotaan että kiusaaja on huonosta perheestä tai eroneesta perheestä.Näin ei ole aina,kiusaajia on hyvän toimeentulon saajien lapsia ja avioliitossa olevien lapsia.Nämät lapset saavat tehdä mitä haluaavat ja saavat aina mitä haluavat.Miksi kukaan ei puutu tähän,lukekaa tämänpäivän karjalainen.Nyt ei politiikkaa eikä muuta kaupungin asioita saa sotkea tähän asiaan.Jokainen joka kiusaa toista olisi kunnon keskustelu asian omaisten kanssa ja vanhemmat mukaan keskusteluun,mutta opettaja ei saa olla puolueellinen toisen lapsen suhteen,kuin on monesti käynnyt ilmi.
Kiusaaminen.
45
542
Vastaukset
- EI LELLIOPPILAS
Lieksassa on opettajia jotka eivöt völitö mistään ja heillä on omat lellioppilaat.Kiusaajat voivat rauhassa kiusata muita oppilaita koulussakin kylällä vapa aikanaki lisää.Kertokaa omat mieli piteet.
- Vanha ope
Ilmoita koulun rehtorille sinne asia kuuluu hoidettavaksi yhdessä vanhempien kanssa. Täällä asiaan ei tule korjausta.
- törkeä kielenkäyttö
Vanha ope kirjoitti:
Ilmoita koulun rehtorille sinne asia kuuluu hoidettavaksi yhdessä vanhempien kanssa. Täällä asiaan ei tule korjausta.
Rehtori suojelee opettajaa.
- EI LELLIOPPILAS
Sinä vanha ope jos ope ollutkaan niin miten sä käsittelit asiaa? Rehtori ja ope ovat samalaisia lellioppilaitten puolustajia.Heistä ei ole mihinkään,joutasivat eläkkeelle.Tällä palstalla jutellaan kaikesta muustakin kuin tästä.Taitavat kaikki Lieksalaiset olla samalaisia ja samasta puolueesta,että köyhiä ja niiden laspia saa kiusata,kunhan rikkaat saa olla rauhassa.Joka asiassa on samalaista juttua.
- vihainen kasvattaja
Ei korppi korpin silmää noki.
Me työttömät, köyhät olemme eri kastia. Nämä "hyvät ihmiset" lyövät leiman otsaamme ja lapsiemme otsaan ja kohtelu on senmukaista. Työttömyyskin on meidän itsemme vika. Eihän kaupungin päättäjiä voi kyseenalaistaa tekemistään ratkaisuista, työllisyyden ja sosiaaliturvan hoidossa. Olemme "reppanoita", "päihdeongelmaisia", "mielenterveys ongelmaisia", "syrjäytyneitä" perheitä, kasvattajia, äitejä ja isiä. Me emme tiedä mitään, emme osaa kasvattaa lapsiamme oikein, mielipiteillämme ei ole mitään arvoa, meillä ei ole oikeutta valittaa edes huonosta kohtelusta sillä sitähän ei ilmene lieksalaisessa virkakoneistossa.
Olemme päättäjien puheissa (ei sydämessä ja teoissa) vain ja ainoastaa silloin kun kalastellaan ääniä ennen vaaleja tai vappupuheissa. - äikän maikka
NM EI LELLIOPPILAS. Sekä usean muun nm sekä yms. omaava kirjoittaja tälle palstalle.
Kun olet erikoistunut haukkumaan oikeastaan kaiken tällä palstalla, niin opettele hyvä ihminen jo viimein kirjoittamaan oikein. Nuo samat kirjoitusvirheesi kyllä kertoo kuka täällä paasaa ja aina haukkuu. Hävetä et osaa, mutta opettele kirjoittamaan jo vihdoinkin. - Doctor of Social Sci
äikän maikka kirjoitti:
NM EI LELLIOPPILAS. Sekä usean muun nm sekä yms. omaava kirjoittaja tälle palstalle.
Kun olet erikoistunut haukkumaan oikeastaan kaiken tällä palstalla, niin opettele hyvä ihminen jo viimein kirjoittamaan oikein. Nuo samat kirjoitusvirheesi kyllä kertoo kuka täällä paasaa ja aina haukkuu. Hävetä et osaa, mutta opettele kirjoittamaan jo vihdoinkin.sinulle "äikän maikka"
Kerrassaan hienoa että maisteris ihminen ja vielä opettaja paljastaa itsensä näin avoimesti. Sanonpa ihan suoraan että Luoja varjelkoon oppilaita sinulta ja erityisesti Luoja varjelkoon heikkolahjaisia ja erityisoppilaita. Enpä ihmettele miksi koululaitosta arvostellaan. Suosittelen alanvaihtoa.
Edelleenkin kirjoittakaa palstoille kuka haluaa. Kirjoitusvirheet, pisteet ja pilkut eivät ole asian ydin. - Vanha ope...
Olen ollut opettaja niin kauan, että uskallan väittää, että tänne eivät kirjoita nykykoululaisten vanhemmat vaan jotkut vanhemmat ihmiset, joiden koulukokemuksissa tuo "luokkajako" on voinut olla totta.
Se tuntuu todella loukkaavalta, kun yleistäen väitetään, ettemme opettajina tee mitää ongelmien ratkaisemiseksi. Totuus on toisenlainen. Kyllä apua ja ratkaisuja haetaan, yhteistyötä tehdään monien eri tahojen kanssa ja usein myös saadaan tilannetta parannettua. Vain vanhempien kanssa yhdessä toimimalla lapsen tai nuoren ongelmat voivat ratketa. - äikän maikka
Doctor of Social Sci kirjoitti:
sinulle "äikän maikka"
Kerrassaan hienoa että maisteris ihminen ja vielä opettaja paljastaa itsensä näin avoimesti. Sanonpa ihan suoraan että Luoja varjelkoon oppilaita sinulta ja erityisesti Luoja varjelkoon heikkolahjaisia ja erityisoppilaita. Enpä ihmettele miksi koululaitosta arvostellaan. Suosittelen alanvaihtoa.
Edelleenkin kirjoittakaa palstoille kuka haluaa. Kirjoitusvirheet, pisteet ja pilkut eivät ole asian ydin.Asian ydinhän olikin siitä, että samasta ip;stä tulee niin helposti tunnistettavaa kaikenkarvaista haukkua päivittäin. Kuten on todettu tuo sanainen tapa kirjoittaa olevinaan eri nm, niin olisi vielä pikkanen pyyntö. Lueta nuo tekstisi ja oikiastaan kaikki teksti sellaisella ihmisellä, joka osaa kertoa mitä siinä lukeekaan.
- Alan työläinen
äikän maikka kirjoitti:
NM EI LELLIOPPILAS. Sekä usean muun nm sekä yms. omaava kirjoittaja tälle palstalle.
Kun olet erikoistunut haukkumaan oikeastaan kaiken tällä palstalla, niin opettele hyvä ihminen jo viimein kirjoittamaan oikein. Nuo samat kirjoitusvirheesi kyllä kertoo kuka täällä paasaa ja aina haukkuu. Hävetä et osaa, mutta opettele kirjoittamaan jo vihdoinkin.Äikän maikalle.
Millä perusteella sinä muka olet äikän maikka kun et itse osaa kirjoittaa?
Todellinen maikka osaa sijoittaa lauseenjäsenet oikein, mutta sinä et.
Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Maikka ymmärtäisi, mutta tuskin sinä. - eiksjuu
Vanha ope... kirjoitti:
Olen ollut opettaja niin kauan, että uskallan väittää, että tänne eivät kirjoita nykykoululaisten vanhemmat vaan jotkut vanhemmat ihmiset, joiden koulukokemuksissa tuo "luokkajako" on voinut olla totta.
Se tuntuu todella loukkaavalta, kun yleistäen väitetään, ettemme opettajina tee mitää ongelmien ratkaisemiseksi. Totuus on toisenlainen. Kyllä apua ja ratkaisuja haetaan, yhteistyötä tehdään monien eri tahojen kanssa ja usein myös saadaan tilannetta parannettua. Vain vanhempien kanssa yhdessä toimimalla lapsen tai nuoren ongelmat voivat ratketa.Oma kokemukseni ylä-asteelta: venäjän ope kyseli tunnilla meidän oppilaitten vanhempien ammattia. Minä sanoin isäni olevan maanviljelijä. Siitä lähtien opettaja katseli minua pitkin nokkaansa. Aikaisemmin olin pärjännyt hyvin kielessä mutta sen jälkeen lukuinto hiipui. Vuosia myöhemmin kävin lukiota, ja vaihdoin sitten lukiota siihen kouluun jossa kyseinen opettaja opetti. Sain hänet luokanvalvojakseni. Kylläpä oli akka maireana kun näki minun todistukseni kiitettävän keskiarvon.
Omat lapseni ovat ala-asteella jossa kyllä kiusaamiseen puututaan. Lukiossa oli ärsyttävää kun emme pystyneet vaikuttamaan opetuksen laatuun. Jos joku opettaja oli virkaansa valittu hän pysyi siinä vaikka opetus oli tasoltaan ala-arvoista. En puhu nyt muodollisesti epäpätevistä opettajista vaan taidoiltaan epäpätevistä. - Samaa miettinyt
eiksjuu kirjoitti:
Oma kokemukseni ylä-asteelta: venäjän ope kyseli tunnilla meidän oppilaitten vanhempien ammattia. Minä sanoin isäni olevan maanviljelijä. Siitä lähtien opettaja katseli minua pitkin nokkaansa. Aikaisemmin olin pärjännyt hyvin kielessä mutta sen jälkeen lukuinto hiipui. Vuosia myöhemmin kävin lukiota, ja vaihdoin sitten lukiota siihen kouluun jossa kyseinen opettaja opetti. Sain hänet luokanvalvojakseni. Kylläpä oli akka maireana kun näki minun todistukseni kiitettävän keskiarvon.
Omat lapseni ovat ala-asteella jossa kyllä kiusaamiseen puututaan. Lukiossa oli ärsyttävää kun emme pystyneet vaikuttamaan opetuksen laatuun. Jos joku opettaja oli virkaansa valittu hän pysyi siinä vaikka opetus oli tasoltaan ala-arvoista. En puhu nyt muodollisesti epäpätevistä opettajista vaan taidoiltaan epäpätevistä.Tuon laatuongelman kanssa on vaikea edetä. Yhtenä mittarina pidetään ylioppilaskirjoituksissa saatuja arvosanoja, mutta ne eivät kerro koko totuutta, koska oppilaiden taidot vaihtelevat jo lukioon tullessa. Palaute joka kerätään joka jakson lopussa on aika hyvä, siitä voi reksi ja ope itsekin päätellä aika paljon.
- EI LELLIOPPILAS
Vanha ope KYLLÄ NYT TÄMÄ ON TÄTÄ PÄIVÄÄ OPETTAJALLA EI OLE NYKYISIN AIKAA OPPILAAN KIUSAAMISEEN PUUTTUMISTA JA JOS OPE JOTTAIN SANOO SE ON KAUHEETA KU HÄNEN AIJASTA ON MENNYT VAIKKA VIISI MINUUTTIA.TÄMÄ TÄTÄ PÄIVÄÄ VANHA OPE! ! JA ÄIKÄN MAIKALLE TUU OPETTAMAAN SINÄ MINUA JOS ET YMMÄRÄ KÖYHÄN KIRJOITUSTA YMMÄRTÄÄ NOI TOISET KÖYHÄT MUA AINAKIN KIITOS HEILLE .NIIN TAAS ON KOHTA VAPPU JA VALHEITTEN PUHEITTEN VUORO PUHUA . HAUSKAA VAPPUA KÖYHILLE KIRJOITTAJIELLE RIKKAILLA SE ON HAUSKAA JOKAPÄIVÄ !!
- maikka taas
EI LELLIOPPILAS
Oikeessa olet. Aika on mennyt koulun puolella kyllä tiukille. EI SIELLÄ OLE ENÄÄ AIKAA KIUSATA OPPILAILA. Ei ole, ei.
Ja edelleen talle nm. kun nyt pyysit kotio opettamaan, niin neuvona annan, et SUURENNA FONTTIA . - aa"teekoo" maikka
maikka taas kirjoitti:
EI LELLIOPPILAS
Oikeessa olet. Aika on mennyt koulun puolella kyllä tiukille. EI SIELLÄ OLE ENÄÄ AIKAA KIUSATA OPPILAILA. Ei ole, ei.
Ja edelleen talle nm. kun nyt pyysit kotio opettamaan, niin neuvona annan, et SUURENNA FONTTIA .Tälle EI LELLIOPPILAS.
Mikäli haluat oikoluvun. tavutuksen ja rivivälitunnistuksen käyttöön sekä isomman fontin, niin seuraavan ohjeen mukaan saat ne. Eli paina yhtäaikaa ALT/GR sekä SHIFT painiketta. Kas kummaa, huomaat kirjoittamisen helppouden ja naamasi ilme muuttuu iloiseksi sekä aurinko paistaa elämäsi risukasaan. - Vanha ei vanhus
Vaikka olenkin vanha ope, olen kyllä edelleen työelämässä. Ihan vakavasti voin sanoa, että väitteesi eivät yleisesti pidä paikkaansa. Kiusaamisen estämiseen ja selvittelyyn käytetään kouluissa kyllä aikaa. Kiva koulu ja Kisu kiusaamisen estämisohjelma ovat useimmissa kouluissa käytössä. Eikä se ole sanahelinää, kyllä niitä käyttäen on myös edistytty. Aikaa näihin asioihin menee erittäin paljon enemmän kuin viisi minuuttia. Oppilaiden kesken ja heidän huoltajiensa ja muiden sidosryhmien kanssa selvittelytyöt kestävät huomattavasti pitempään ja vaativat usein useampia tapaamisia.
Kaikkea ei kukaan huomaa, vaikka kuinka valppaasti seuraa tilanteita. Oppilaita kannustetaan kertomaan opettajalle tai vanhemmille ongelmistaan. Koulun ulkopuolella kiusaamisesta muuten ei voi tietoa tullakaan. Tärkeää on myös se, että ne joita ei kiusata, eivät hiljaisesti hyväksy kiusaamista. - Kuhan häntä
Vanha ei vanhus kirjoitti:
Vaikka olenkin vanha ope, olen kyllä edelleen työelämässä. Ihan vakavasti voin sanoa, että väitteesi eivät yleisesti pidä paikkaansa. Kiusaamisen estämiseen ja selvittelyyn käytetään kouluissa kyllä aikaa. Kiva koulu ja Kisu kiusaamisen estämisohjelma ovat useimmissa kouluissa käytössä. Eikä se ole sanahelinää, kyllä niitä käyttäen on myös edistytty. Aikaa näihin asioihin menee erittäin paljon enemmän kuin viisi minuuttia. Oppilaiden kesken ja heidän huoltajiensa ja muiden sidosryhmien kanssa selvittelytyöt kestävät huomattavasti pitempään ja vaativat usein useampia tapaamisia.
Kaikkea ei kukaan huomaa, vaikka kuinka valppaasti seuraa tilanteita. Oppilaita kannustetaan kertomaan opettajalle tai vanhemmille ongelmistaan. Koulun ulkopuolella kiusaamisesta muuten ei voi tietoa tullakaan. Tärkeää on myös se, että ne joita ei kiusata, eivät hiljaisesti hyväksy kiusaamista."Käytetään aikaa"! Mitä saadaan ajankäytöllä aikaiseksi?
- Oppisitko vielä luke
Kuhan häntä kirjoitti:
"Käytetään aikaa"! Mitä saadaan ajankäytöllä aikaiseksi?
Lainaan ylläolevaa: "Eikä se ole sanahelinää, kyllä niitä käyttäen on myös edistytty."
- Tiedonhaluinen
Oppisitko vielä luke kirjoitti:
Lainaan ylläolevaa: "Eikä se ole sanahelinää, kyllä niitä käyttäen on myös edistytty."
Mitä se edistyminen on?
- mieltä tätä
Sinä köyhä kasvattaja?! Tee lapsistasi rikas antamalla hänelle tunne omasta itsestään, se tunne, että hän on jo syntyessään ollut tasavertainen muiden samanikäistensä kanssa. Rikkaus ei ole rahaa, vaan se miten osaat käyttää luojan luomia avujasi. Se mitä teetkin, anna sille tekemällesi itse oma-arvosana, johon olet sitten tyytyväinen. Se käyttämätön aivokapasiteetti, mikä sinulla on olemassa, se on se sinun todellinen pankkitilisi, käytä sitä!? Vieläpä väitän tähän lopuksi, että kadehtiminen toisen omistusta missään merkityksessä, se on sitä totista tyhmyyttä.
- Supatellenko
Asioita kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Muutama faktatieto julkiseksi, niin
päästään kunnolla selvittämään kiusaamisen ilmiötä. - santeri
Tiesitkö sitä, että jokaisessa meissä on kiusaaja, sekä tunne tulla kiusatuksi?
- Olin kauan katkera
Olin erittäin pahoin koulukiusattu aikoinaan Rantalan koulussa. Siitä on jo kauan ja sen ajan opettajat ovat jo poissa.
Nämä opettajat eivät puuttuneet koskaan kiusaamiseen. He suorastaan tekivät sen hyväksyttäväksi sillä esim. Kauko Patrikainen käytti suuttuessaan oppitunnilla minusta oppilaiden keksimää erittäin halventavaa haukkumanimitystä.
Välitunnilla tapahtui niinkin, kun isommat pojat kaatoi minut naamalleen hiekkapihalle ja lapset seisoi ympärillä ja nauroi, sekä jopa tytöt käviät potkimassa minua silloin pieneltä pojalta tuli itku. Vieressä katsellut opettaja Ester Savolainen nauroi minulle ja sanoi minua vain itkijäksi. Hän antoi pahoinpitelyn jatkua.
Osasta kasvoja lähti nahka ja verta tuli melkoisesti. Vasta sen huomattuaan tunnilla hän sanoi, ettei seuraavalla välitunnilla saa koskea minuun.
Haukkumista ei kieltänyt.
Tällaista oli meno Rantalassa.- Kiusattu myös
Miten ihminen ja erityisesti pieni lapsi voi joutua tuollaiseen eikä opettajat tee mitään.
- kostaja kode
Kostitko jotenkin myöhemmin
- 8888888888899
kostaja kode kirjoitti:
Kostitko jotenkin myöhemmin
minä kostin monelle. En ole kyllä tuo joka tuon karmean kokemuksensa kirjoitti
- eiksjuu
Semmoista koin minäkin Rauhalass -90 luvulla. Ei opettajia kiinnostanu. Pätkin sitten takasin niin pääsin paremmin rauhaan. Painajaisia näin aikuisikään, vasta pari vuotta sitten loppuivat kun kerroin sukulaislapsille kun halusin heidän ymmärtävän miten kiusaaminen vaikuttaa loppuelämän etteivät tekisi sitä toisille.
- Olin kauan katkera
8888888888899 kirjoitti:
minä kostin monelle. En ole kyllä tuo joka tuon karmean kokemuksensa kirjoitti
Pysyttelin kaukana koska en ollut varma itsestäni mitä teen heille jos tulen Lieksaan kostoretkelle.
Tiedän vain, että oli siihen aikaan sellainen joka ei olisi kaihtanut keinoja. Nyt olen muuttunut mies.
Kiusaajat eivät tiedä miltä säästyivät.
Olin kotoisin hyvin köyhästä perheestä ja se näkyi opettajien suhtautumisessa. - 555555555555555
eiksjuu kirjoitti:
Semmoista koin minäkin Rauhalass -90 luvulla. Ei opettajia kiinnostanu. Pätkin sitten takasin niin pääsin paremmin rauhaan. Painajaisia näin aikuisikään, vasta pari vuotta sitten loppuivat kun kerroin sukulaislapsille kun halusin heidän ymmärtävän miten kiusaaminen vaikuttaa loppuelämän etteivät tekisi sitä toisille.
Ei opettajia kiinnosta oppilaan hyvinvointi. Tietysti on opettajia joita kiinnostaa, mutta he ovat harvassa. lieksassa ei taida monta olla
- masentunut kiusaaja
Olin kauan katkera kirjoitti:
Pysyttelin kaukana koska en ollut varma itsestäni mitä teen heille jos tulen Lieksaan kostoretkelle.
Tiedän vain, että oli siihen aikaan sellainen joka ei olisi kaihtanut keinoja. Nyt olen muuttunut mies.
Kiusaajat eivät tiedä miltä säästyivät.
Olin kotoisin hyvin köyhästä perheestä ja se näkyi opettajien suhtautumisessa.Aavistan kuka olet. Minä olen ilmeisesti noita enbtisiä kiusaajiasi. päättelin noista opettajien nimistå ja< tapahtumista. Patrikaisen kiake käytti tosiaan yhdestä pojasta suuttuessaan haukkumanimeä jonka pennut pihalla antoi. Kuulin sinusta jälkeenpäin jotain ja rehellisesti sanottuna pelkäsin tuletko Lieksaan. en koskaan nähnyt sinua täällä. Nyt olen vanha ja sairas ja mieli täynnä ikäviä muistoja. Olin sumpin luokalla ja Kaken sitten ylimmällä
- Olin kauan katkera
masentunut kiusaaja kirjoitti:
Aavistan kuka olet. Minä olen ilmeisesti noita enbtisiä kiusaajiasi. päättelin noista opettajien nimistå ja< tapahtumista. Patrikaisen kiake käytti tosiaan yhdestä pojasta suuttuessaan haukkumanimeä jonka pennut pihalla antoi. Kuulin sinusta jälkeenpäin jotain ja rehellisesti sanottuna pelkäsin tuletko Lieksaan. en koskaan nähnyt sinua täällä. Nyt olen vanha ja sairas ja mieli täynnä ikäviä muistoja. Olin sumpin luokalla ja Kaken sitten ylimmällä
Minä en arvaa kuka olet, mutta olet ilmeisesti luokkakavereitani. Vai kolkuttaa nyt jo omatunto. Et arvaa miten paljon sait pahaa mieltä aikaiseksi, etkä arvaa sitäkään mitä olisin tehnyt jos olisin kostanut.
- oikein sinulle
masentunut kiusaaja kirjoitti:
Aavistan kuka olet. Minä olen ilmeisesti noita enbtisiä kiusaajiasi. päättelin noista opettajien nimistå ja< tapahtumista. Patrikaisen kiake käytti tosiaan yhdestä pojasta suuttuessaan haukkumanimeä jonka pennut pihalla antoi. Kuulin sinusta jälkeenpäin jotain ja rehellisesti sanottuna pelkäsin tuletko Lieksaan. en koskaan nähnyt sinua täällä. Nyt olen vanha ja sairas ja mieli täynnä ikäviä muistoja. Olin sumpin luokalla ja Kaken sitten ylimmällä
sinulle aivan sopiva rangaistus kun olet masentunut kiusaamisesta. miten lie tuo kiusattu onko joutunut hoitoon tekojesi takia
- Vanha ope...
Kohtelu on ollut törkeää ja opettajien käytös täysin ala-arvoista. Eikä käytöstä voi puolustella aikakauden tavoilla. Tuohan on tunteetonta ja lasta halventavaa käytöstä. Nyt tuosta puuttumattomuudesta ja pilkkaamisesta opettaja lähtisi helposti käräjille ja hyvä niin, vanhemmat ovat kyllä tietoisia lastensa oikeuksista.
- Moisionkatu
Lasta halventavaa käytöstä, pilkkaamista meidän koko luokan kuullen? terv. luokan tytöt
- Tekniikka avuksi
Moisionkatu kirjoitti:
Lasta halventavaa käytöstä, pilkkaamista meidän koko luokan kuullen? terv. luokan tytöt
Videoikaa kännykällä, jos on valittamista ja viekää vanhemmillenne ja rehtorille, jos kyse on opettajasta.
- kaiken kokenut
Tekniikka avuksi kirjoitti:
Videoikaa kännykällä, jos on valittamista ja viekää vanhemmillenne ja rehtorille, jos kyse on opettajasta.
joo ja joutukaa koko koulun silmätikuksi ja erityisesti opettajan,,,,on koetettu tuotakin ja siinä oli tulos
- lukiolainen
kaiken kokenut kirjoitti:
joo ja joutukaa koko koulun silmätikuksi ja erityisesti opettajan,,,,on koetettu tuotakin ja siinä oli tulos
Opettajan sana painaa enempi kuin vaikka useamman nuoren. Parempi kärsiä ja pitää kaikki sisällään tuon silmätikuksi joutumisen takia. Kaveria syytettiin lopulta kaikesta mitä koululla tapahtu. Opettajat juoruu opettajanhuoneessa ja luovat valmiin asenteen. Minun mielestä opettajissa on sellaisia joita ei pitäisi päästää opetustehtäviin. Opettajien asenteeseen vaikuttaa nuoren tausta. Ei opettajilta saa ainakaan tukea yhtään.
- Poikkeus?
lukiolainen kirjoitti:

Hauskaa vappua vaan lukiolaiselle, joka jo näin aikaisin on täällä vanhusten palstalla aktiivisena.
- EI LELLIOPPILAS
Sinä moisionkatu kirjoittaja.Kerro milloin ja missä on tapahtunnut toi mitä väität.
- EI LELLIOPPILAS
Ei taidannut kantti kestää ku ei kerro milloin on tapahtunnut moisionkadulla toi väite.Onneksi loppuu koulu.!!! Ja ALKAA IHANA KESÄLOMA.
- Muaamo
Moisionkadun koululla on sattunut ja tapahtunut ainakin 60-70 luvuilla... Maalta tulleiden oppilaiden avointa kiusaamista ja ns.kastijakoa; olisiko kaikkien "maalaistollojen" pitänyt mennä silloiseen Pielisjärven Yhteislyseoon sinne Rauhalaan..Mutta kukaan ei antanut neuvoja silloisille "opariin" pyrkijöille. Monikin maalainen tunsi valita helpommaksi vaihtoehdoksi keskustan koulun jo liikenneyhteyksien takia..Terveiset vaan Vihtorille ja muillekin kansan kynttilöille...
- Vanha ope..
Muaamo kirjoitti:

Kyllä meidän kokemukset vaihtelevat yksilöllisesti. Minä olin LYL:ssä -70 alkaen, enkä kokenut luokkajakoa. Olin pienviljelijän lapsi ja ihan yhtälailla oli kavereita Viekistä kuin keskustasta. Ainut ero oli, etteivät ne kauempaa olleet käyneet kartsalla, eikä juuri Koskikalliollakaan kesäisin, koulun konvissa jonkin verran. Me lähempänä asuvat pääsimme pyörällä baanalle.On se muuten aika muuttunut nyt kun pysähdyin ajattelemaan, mutta nykynuoret odottavat kohta tuolla luokassa.
- Mukava muistella
Vanha ope.. kirjoitti:

Samanlaiset muistikuvat. Se ihmetyttää näin jälkikäteen miten vähän oltiin tekemisissä toisen koulun, Rauhalan kanssa. Eipä ollut yhteistoimintaa ja hyvin vähän tunnettiin sieltä samanikäisistä porukkaa. Ei siihen muistaakseni mitään ennakkoasennetta liittynyt. Sitten kapakkaiässä porukat on varmaan paremmin sekoittuneet, mutta meikäläinen oli silloin jo muualla asumassa ja opiskelemassa. Kovin kyllä oltiin kunnollisia, viinaakaan ei käyttäny kuin hyvin harvat pojat, eikä niitä ainakaan ihannoitu. Festareilla sitten enemmän oli sitäkin puolta tarjolla. Kolilla tosin ei hirveesti, mutta kivaa oli.
- EI LELLIOPPILAS
Se oli silloin.Mutta 2012 vuosi on nyt ja pahentunnut on yksi oppilas määrää toista kenen kaa saa olla tää oppilas ja kenen kaa ei.Tää on tätä nykypäivää ja vapaakasvatusta.
- EI LELLIOPPILAS
Keskuskoulu moisio ja peltolankoulu on kiusaavia kouluja.Maaseudunkoulu tai ei keskustassa oleva koulu siellä otetaan huomioon köyhät rikkaat samalle viivalle.Siellä ei kiusata toisia eikä yksi oppilas määrää kaikkia muita oppilaita.NE OVAT KIVOJA IHANIA PIKKUKOULUJA JA PARHAITAKOULUJA .NYKYÄÄN EI OLE OPELLA AIKAA OPPILAILLE EI EDES OLE ANTAA TUKIOPETUSTA EIKÄ MITÄÄN YHTEISTOIMINTAA OPE JA VANHEMPIEN VÄLILLÄ OLE. JA VANHEMPI KYSYY ONKO VANHEMPAIN ILTAA TAI VOITAISKO KESKUSTELLA NIIN VASTAUS ON OPETTAJAT EI ANNA OMAA AIKAA YHTÄÄN MIHINKÄÄN EN TEE OMALLA AJALLA KOULUASIAA. OLEN VAIN KOULUSSA TÖISSÄ SEN AJAN JA SITTEN ÄKKIÄ KOTIA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17113043
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454830Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211979Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1131725Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3671655Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481