Isovanhempien palstalla ihmetellään usein yökyläilyjä.
Ottaako mummu ja kuinka usein, onko väärin viedä lapset mummule viikonlopuksi, onko väärin, ettei mummu koskaan tarjoa viikonloppukyläilyä, pitääkö parisuhdetta hoitaa viemällä lapset mummulaan jne.
Miten äitipalstan lapset viikonloppunsa viettävät?
Muistan omalta kohdaltani, että en olisi ikinä antanut lastani pois kokonaiseksi vuorokaudeksi yhtään mihinkään. Minne olisin mennyt! Miten olisin voinut olla poissa lapseni luota niin kauan!
Risteilyt eivät silloin olleet muotia ainakaan meidän porukoissa. Sinne en olisi varmaan lasta ottanut, jos olisin "joutunut" lähtemään.
Mummulaan olisi lapsiparka viety! Mutta kuten sanottu, silloin ei risteilty, ja niinpä en ollut muksusta erossa ennen 3:tta ikävuotta.
Yökyläilyt
3
190
Vastaukset
- wilma60
Minun lapset eivät ole yökyläilleet juuri missään. Ainoat isovanhemmat olivat jo hyvin iäkkäitä ensimmäisen lapseni syntyessä joten vain esikoinen on pienenä poikana siellä muutaman yön viettänyt. Ne yöt mahtuu yhden käden sormiin. Kummeilla, ystävillä ja sukulaisilla oli oma elämänsä ja en edes viitsinyt kysyä josko lapset voisivat olla heillä joskus yötä. Ehkä olisi kannattanut kysyä ja hoitaa myös sitä parisuhdetta kahden kesken sillä arjen keskellä se unohtui ja ero tuli kun nuorin lapsi 4v.
Kouluikässä lapset ovat ruvenneet yökyläilemään kavereiden luona ja kaverit meillä. Nuorimmainen ei tosin vieläkään ole ollut missään yökylässä. Ainoat yökylät ovat olleet leirit joissa hän on kesäisin ollut. - näin meillä
No meillä lapsi yökyläilee isovanhempien luona. Kummatkin sitä tahtovat,sekä lapsi että isovanhemmat.
Me vanhemmat sitten levähdämme sen ajan ja hoidamme asioita mitä emme ole ehtineet/pystyneet tekemään.
Lapsi viihtyy isovanhemmilla hyvin,eikä yönkään jälkeen haluaisi lähteä kotiin. Suukottelee isovanhemmat loputtomiin ennen kuin on ihan pakko jo lähteä omaan kotiin.
JA isovanhemmat itse kyselevät koska saisivat lapsen taas hoitoon ja yöksi.
Meillä tämä toimii. Lapsi viihtyy ja isovanhemmat ovat onnellisia saadessaan olla kaksin lapsen kanssa. - hyvä juttu jos ?
Muistan lapsuuteni jolloin minut tyrkättiin toisinaan isäni vanhempien kotiin ja pikkusiskoni varmaan työllisti äitiä sen verran että hän antoi minut sitten pois jaloista. Siellä mummolassa minua kiusasivat isäni nuoremmat sisarukset ja en olis ollenkaan halunut olla siellä.
Jos homma toimii, lapset lähtevät mielellään yökylään mummolaan niin mikäs ettei. On se rikkaus lapsille saada tutustua ja kiintyä useampaan turvalliseen aikuiseen. Koskaan ei teidä, mitä elämä tuo tulessaan, niin lapsella on ympärillä tukeiverkostoa ja eikö ole hyvä vanhempienkin joskus viettää ihan kahdenkeskistä aikaa. En tarkoita että pitäälähteä bilettämään läheä tai tapailemaan salarakkaita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15111359
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424296Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska372701Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041623Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?901473Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311406