Kyllähän minä sinusta haaveilin. Olisinut halunnut että olisit ollut läsnä elämässni.
Sinä et sitä halunnut mutta et myöskään kertonut suoraan. Aikaa on kulunut aika paljon. Olen ollut kärsivällinen,itkenyt paljon ja toivonut aina että jonain päivänä mahtuisin maailmaasi. Näin ei koskaan tapahtunut.
Pikkuhiljaa alan uskomaan ettet sinä oikeasti halua minusta mitään muuta kuin kaveria. Onhan tässä tullut esiin joitain asioita jotka eivät ole kauniita ja kivoja.
Valitettavasti. Minulla on ollut usein paha mieli. Ei sille mitään voi. Ihan kaikkea en pysty kestämään minäkään, jossain vaiheessa alkoi sattumaan liikaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
On ihmisiä jotka herättävät tunteita ja joitakin ihmisiä käsitetään väärin, koska ovat
yltiöpäisen sosiaalisia ja avarakatseisia. Ja täällähän kaikki maailman murheet korjaantuu. Terve ihminenkin täällä sekoaa. Ennen kävin monta kertaa päivässä.
Nykyään en edes joka päivä. Varmaan siksi koska on pitkä aika kun menetin symppisihmisen. Kaikki haalenee ajan kanssa. Nyt kevätkin on jo iloa täynnä. En olisi uskonut, että selviäisin kaikesta.
Tietysti sitä tulee tänne kun irl asiat eivät etene. Miettii mistä voisi olla kyse ja jos saa täältä vahvistuksia asioille niin siitä kaikki johtuu. Eihän näitä palstakirjoituksia tulisi luettua jos kaikki olisi mennyt mukavasti irl, mutta kun mitään ei tapahtunut niin siksi näin.
Kyllä täältä voi saada myös vastauksia omille aavistuksilleen, syitä siihen miksi se toinen ei halunnut päästää lähelle.