...ahdistaa!
Olen kakskymmentä vuotias likka, jolla aika rankka teini-ikä takana: on kovaa juomista, masennusta, apaattisena lojumista.. Tietty myös ihaniakin juttuja.
Se ahdistaa tällä hetkellä hyvin paljon, että en muista hirveästi tapahtumia ja tunnelmiani vuosien takaa. Erityisesti haluaisin 12-14v ja 16-17v ikävuodet jotenki hahmottaa paremmin. Voisin auttaa tässäkin tilanteessa sekä luovissa projekteissani..
Olen aina ollut itseäni kohden vähän liian pessitistinen ja huono ajankäytön kanssa: paljon hienoja suunnitelmia, jotka aina sitten lässähtävät. Päiväkirja aloitettu sata kertaa. Blogin suunnittelu kuten myös.
Onko muilla samanlaisia ajatuksia? Voinko ajatella, että kyllä mun muisti tärkeimmät muistaa ja ottaa vaan tilanteesta vaarin eli alkaa kirjoittamaan päivistä tms.? Ahistaa pirusti, kun en ole saanut esim. luovien juttujen kautta puristettua itsestäni juttuja, jotka oikeasti jäisivät konkreettiseen maailmaan sellaisinaan. Joita voisi nyt analysoida ja kyyneleet silmissä lukea/kuunnella/katsoa..
Vasta viime aikoina olen mm. alkanyt pystyä lukemaan; keskittymään.
Tuntuu jotenkin hyvin epäonnistuneelta. Ja peruuttamattomalta.
Olen kakskymmentä vuotias likka, jolla aika rankka teini-ikä takana: on kovaa juomista, masennusta, apaattisena lojumista.. Tietty myös ihaniakin juttuja.
Se ahdistaa tällä hetkellä hyvin paljon, että en muista hirveästi tapahtumia ja tunnelmiani vuosien takaa. Erityisesti haluaisin 12-14v ja 16-17v ikävuodet jotenki hahmottaa paremmin. Voisin auttaa tässäkin tilanteessa sekä luovissa projekteissani..
Olen aina ollut itseäni kohden vähän liian pessitistinen ja huono ajankäytön kanssa: paljon hienoja suunnitelmia, jotka aina sitten lässähtävät. Päiväkirja aloitettu sata kertaa. Blogin suunnittelu kuten myös.
Onko muilla samanlaisia ajatuksia? Voinko ajatella, että kyllä mun muisti tärkeimmät muistaa ja ottaa vaan tilanteesta vaarin eli alkaa kirjoittamaan päivistä tms.? Ahistaa pirusti, kun en ole saanut esim. luovien juttujen kautta puristettua itsestäni juttuja, jotka oikeasti jäisivät konkreettiseen maailmaan sellaisinaan. Joita voisi nyt analysoida ja kyyneleet silmissä lukea/kuunnella/katsoa..
Vasta viime aikoina olen mm. alkanyt pystyä lukemaan; keskittymään.
Tuntuu jotenkin hyvin epäonnistuneelta. Ja peruuttamattomalta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Täällä löytyy ihan samanlaisia ajatuksia.. päiväkirjaa aloitin viime vuonna kirjoittamaan, ihan juuri sen takia että tuntui että elää niin sumussa että menee päivät sekaisin eikä myöhemmin enään tiedä mitä aikaisemmin on tapahtunut. Näin toivon että jäisi ehkä jotain mieleenkin kun voisi myöhemmin lueskella.