Aloitetaan sanomalla, että tämä ei ole trolli tai mikään miksi sitä täällä kutsuttekaan. Eli tajusin tänään, että minkälainen vikapesäke on tietyn ikäinen ja valmistusmainen auto. Kannet halkeilee, jouset katkeilee (eikä alustan metalliosat muutenkaan kestä) ja vaihteistot leviää. Arvaatte jo varmaan maan? Merkkejä en kerro, koska muuten minut leimataan trolliksi tai provoksi. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että ikinä en ole omissa autoissani näin massiivisiin vikoihin törmännyt, vaikka ajokilometrejä on autoilla on ollut monta sataatuhatta. Omia autojani kiusaavat KORKEINTAAN pienet sähköviat. Noh mieluummin kärsin niistä, kuin uusin tonnien edestä osaa, juurikin moottorista, tai alustasta. Sähkövika harvemmin lopettaa matkaa, toisin kuin konevika.
Vastaukset 18
- pienempi paha
Tajusin juuri, että joku voi luulla minun vihjailevan Volkswagenista, koska mainitsin moottorin ja vaihteiston, mutta näin ei kuitenkaan ole. Ei ole vain yhtä merkkiä, mitä tarkoitan.
- pienempi paha
Ehdottomasti paras keskustelu on sellainen johon muut eivät osallistu. Ei tarvitse riidellä eriävien mielipiteien kanssa.
- pienempi paha
Oikeassa olet, mutta ei silti minuna tarvitse esiintyä...
- pienempi paha
pienempi paha kirjoitti:
Oikeassa olet, mutta ei silti minuna tarvitse esiintyä...
Kuinka niin sinuna? Ei ole Suomen henkilörekistereissä sen nimistä henkilöä kuin pienempi paha, tarkistin asian juuri äsken. Tavallinen anonyymisti puskista huuteleva trolli ja provopetteri sinä olet kuten 99,8% Autot ja liikenne-osion kirjoittajista, minä mukaan luettuna.
- pienempi paha
pienempi paha kirjoitti:
Kuinka niin sinuna? Ei ole Suomen henkilörekistereissä sen nimistä henkilöä kuin pienempi paha, tarkistin asian juuri äsken. Tavallinen anonyymisti puskista huuteleva trolli ja provopetteri sinä olet kuten 99,8% Autot ja liikenne-osion kirjoittajista, minä mukaan luettuna.
No joo olet oikeassa... Esiinnyt siis samalla nimimerkillä. Mutta muuta mikä ei paikkaansa pitäisi en ehtinytkään möläyttää :D.
- pienempi paha
Oikeassa olet. Juuri tuon vuoksi ei tulisi mieleenikään ostaa enää japanilaista dieselautoa. Yksi Toyota 2000-luvun alusta riitti.
- isänmaan toivot
Aloittajan trolli on melkoisen onneton veto jälleen kerran. Liekkö Tero asialla jatkamassa VW:n trollaamista?
Suurin syy matkan katkeamiseen on auton sähköviat, ainakin jos on uskominen vakuutusyhtiöiden tilastoihin.- Aloittava paha
Oikeasti tarkoitus oli kyseenalaistaa muunmuassa Mersun ja BMW:n laatua. Heti en sitä sanonut, koska täällä ollaan niin herkkiä vetämään herne nenään.
T: Mercedes C200 vm:2011 ajettu 30000km ja kytkin jo nyt leviämässä - rikkomalla hajoaa
Aloittava paha kirjoitti:
Oikeasti tarkoitus oli kyseenalaistaa muunmuassa Mersun ja BMW:n laatua. Heti en sitä sanonut, koska täällä ollaan niin herkkiä vetämään herne nenään.
T: Mercedes C200 vm:2011 ajettu 30000km ja kytkin jo nyt leviämässäOpettele käyttämään kytkintä oikein!
Tuo ajomäärä kertoo, että edellinen omistaja(tai sinä) oli joku vanhus joka ei osannut käyttää kytkintä.
uusissa autoissa voi tulla mutenkin eteen joitain yksittäis tapauksia, mutta ei kytkin vika ole yleistä millään merkillä tämän päivän autoissa.
- adamak
hei kaikille..
on volvo s40-2004 ja sen takaoven oikeapuolen ovi on lukossa. epäilen että lukko on mennyt rikki! biliassa maksaa muutama sata euroa jos ne saa sen korjattu! ajattelin voiko ostaa käytettyjen ovien lukkoja volvolle? mistä niitä saa ja löytyykö muita halvempia korjaamoja tätä ongelmaa ratkaisemaan??? - p-keleen rinkeliauto
Mulla Audi A4 1,8T -06 autom. Vaihteet häviävät silloin tällöin, samalla syttyy ajovak.hall.vikavalo. Kun sammuttaa yleensä toimii taas tai pitää joskus seisottaa pidemmän aikaa ja sitten taas toimii. Voi sitten taas toimia normaalisti viikkokausia ja taas ilmaantuu. Onko kellään kokemuksia samanlaisesta ?
Testattu audikorjaamolla useita kertoja, vikaa ei ole testeissä löytynyt. - Tero on aina Tero
Trolli mikä trolli, vaikka kuinka yrittää sitä peittää.
Tiedoksi vaan, että sähkäviat ovat selkeästi suurin osa syistä jotka aiheuttavat matkan katkeamisen ja lavalle noston.
Moottoreita ei nykyään tielle hajoa.- nii varmaa.
Tsi Tsi. Jaa että ei hajoile moottoreita. Salli mun nauraa tsi tsi.
- Anonyymi
Su Uki sa
Suzuki Samurai diesel vm 2007 sammuu välillä itsestään. Hetken kuluttua käynnistyy normaalisti. Missähän vika? - Anonyymi
Mulla on 2014 mallia oleva 350 ml mersu ajettu 130 tuhatta onko kellään tietoa mistä johtuu takaa tuleva tärisevä ääni. en saa seleville tulee epätasaisella tiellä.
- Anonyymi
Volkswagen Golf vuosimallia 2017, ajettu 80000km. Spiraalijousi meni yllätten hajalle. Tämän seurauksena airbag-valo palaa ja mikään ratin nappuloista, äänitorvi mukaan lukien ei toimi. Osa maksaa reilu 500€, loput työtä. Korjausarvio n.700€. Aika ajoin myös ACC-merkkivalo palaa eli vakionopeudensäädin ei toimi. Asiaa tutkittiin jo takuuaikana, mutta vikakoodia ei löytynyt. Vuosihuollot ihan älyttömän kalliita, viimeksi merkkiliikkeessä n. 600€. Viimeinen volkkari tässä perheessä.
- Anonyymi
Ykköslohko käy liian rikkaalla
- Anonyymi
rikkaalla ei oo kolffia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on211361Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701082Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041080- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57772Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee579640Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 7554
- 31551
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14535- 43533
- 44511
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70500