Hyvä Melperi,
Mielestäni oli erittäin suoraselkäistä sinulta tulla suviseuroihin ja raportoida asiallisesti siellä kokemastasi.
Olet tällä palstalla runsaasti tuonut esille näkemystäsi siitä, kuinka vanhoillislestadiolaisten oppi on "Raamatun vastainen". Milloin enemmän, milloin vähemmän, olemme me vanhoillislestadiolaiset yrittäneet pitää esillä Raamatun paikkoja, joissa puhutaan yhdestä lammashuoneesta, varoitellaan vääristä profeetoista, kehoitetaan yksimielisyyteen, neuvotaan ja ohjataan seurakuntaa yksimieliseen elämään, saarnataan eksytystä vastaan jne jne.
Näihin kaikkiin argumenttisi on aina ollut, että "vain me" -oppi olisi Raamatunvastainen. (Se että tämä "vain me" -oppi jo ilmauksenakin taitaa olla tämän palstan tuote, jääköön käsiteltäväksi toisen kerran).
Se, mikä minua on koko ajan askarruttanut näkemyksessäsi, on se, että pystytkö perustelemaan omaa näkemystäsi Raamatulla? Löytäisitkö minulle (meille) jonkin Raamatun paikan, jossa useampia eri tavalla uskovia seurakuntia tekee matkaa? Voisitko esitellä jonkin paikan, jossa Raamatun ajan uskovilla on erilaiset näkemykset autuaaksitulemisesta tai esimerkiksi Pyhästä Hengestä, ja niin että Raamattu pitää näitä molempia oikeana Jumalan kansana? Sellainenkin esimerkki kelpaisi, jossa yksittäiset kristityt ERI ryhmistä todettaisiin oikein uskovaisiksi.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Eihän Raamatussa puhuta kuin yhdestä kristitystä seurakunnasta. Miten siinä voitaisiin silloin ottaa kantaa eri kristittyihin ryhmiin?
Kyllä todistustaakka (=lakitermi) on lestadiolaisilla, koska he nimenomaan väittävät olevan useammanlaisia seurakuntia ja sulkevat muut pois.
VL:t ovat siis sitä mieltä että Jumala ei voi enää antaa syntejä anteeksi suoraan vaan on luovuttanut tämän vallan VL:ille.
Jos VL:t, kun nyt näin suuri valta on, olisivat rakkaudellisia niin he päästäisivät kaikki taivaaseen.
Arvaan että tähän vastataan että ei kun Jumala päättää sen.
Kuka sen nyt sitten päättää? VL:t vai Jumala? Siis VL-uskon mukaan.
...kohta olikohan se luvussa 10, jossa Jeesus puhuu itsestään hyvänä paimenena, joka kaitsee lammaslaumaa. Lampaat kuulevat hänen äänensä ja seuraavat häntä. Samalla Jeesus kertoo, että hänellä on lampaita toisestakin laumasta ja niitäkin hänen tulee kaitsea ja paimentaa ja nämä lampaat kuulevat myös hänen äänensä. Ja niin on oleva yksi lauma ja paimen. Tässä kohdin vanhoillis-lestadiolaiset kyllä kumoavat Raamatun sanan, jos väittävät, että on vain yksi oikea lauma, joka seuraa Jeesusta.
Juu tiedä kohdan ja tästä on puhuttukin seuroissa monta kertaa. Sellasena välihuomautuksena että kirjoitit oiken, Jeesus kaitsee lammaslaumaa, ei lammaslaumoja. Näin myös lukee Raamatussa, siis yksikössä! Mutta kokeiles ymmärtää tämä kohta, ennenkuin lisäät sen tänne, samaa koskee myös muita lainaajia.
Evankeliumi Johanneksen mukaan 10
1. "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
2. Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.
7. Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
8. Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
9. Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
16. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva YKSI lauma ja yksi paimen.
26. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani.
27. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Johanneksen Evankeliumi 17
11. Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
12. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
13. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
14. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
15. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
16. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19. ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
20. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21. että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
23. minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Johanneksen Evankeliumi 20
21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
P. PAAVALIN 2 EPISTOLA KORINTILAISILLE Luku 5
18. Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
P. PAAVALIN 2 EPISTOLA KORINTILAISILLE Luku 3
5. Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta,
6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään...
P. PAAVALIN 2 EPISTOLA KORINTILAISILLE Luku 4
1. Sentähden, että meillä senkaltainen virka on, SEN JÄLKEEN kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on...
7. Mutta meillä on tämä tavara savisissa astioissa, että se ylönpalttinen voima pitää oleman Jumalalta ja ei meistä.
13. Mutta että meillä on yksi uskon henki, niinkuin kirjoitettu on: minä uskoin, sentähden minä puhuin; niin me myös uskomme, ja sentähden me myös puhumme
Mikä teidän mielestänne sitten on tuo Uuden Testamentin virka?
Miksi teidän mielestänne Jeesus sanoi tämän:
"Ottakaa Pyhä Henki.
23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Luukkaan evankeliumi
49 Johannes sanoi silloin: "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän joukossamme." 50 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö. Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne."
Tuosta edellisestähän käy ilmi, että jo Jeesuksen aikana oli Jeesukseen uskova, joka ei kuitenkaan ollut opetuslasten joukossa. Jeesus ei kuitenkaan sano, että myös tuo henkilö on pelastuva.
Vl:en mukaan Jumala. Itse kyllä päästäisinkin kaikki ihmiset, mutta Raamattuahan ei voi oman korvasyyhyn jälkeen ruveta muuttamaan.
Johannes 20
21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Miksi mielestäsi tuo tapahtui?
Miksi mielestäsi rukoillaan tulkoon sinun valtakuntasi?
P. PAAVALIN 2 EPISTOLA KORINTILAISILLE Luku 3
5. Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta,
6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään...
P. PAAVALIN 2 EPISTOLA KORINTILAISILLE Luku 4
1. Sentähden, että meillä senkaltainen virka on, SEN JÄLKEEN kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on...
Mikä mielestäsi on tuo virka, joka saadaan sen jälkeen, kun armo...?
...joka kuulee Hyvän paimenen äänen kuuluu lammaslaumaan. Tähän laumaan kuuluvat kaikki kristityt yli seurakuntarajojen. On harhaa väittää, että vain lestadiolaiset ovat tämä yksi lauma, joka seuraa Jeesusta. Mikä ääni sisälläni kehottaa päivittäiseen kilvoitteluun ja parannuksen tekoon, jos ei Pyhä Henki? Jeesus itse tuntee lampaansa ja tätä lammaslaumaa ei ihminen voi maan päällä rajata. Muutenkin typerää kiistellä, kuka on uskossa ja kuka ei. Aika on paha ja ihmiset kulkevat kohti kadotusta. Eikö meidän kaikkien uskovien pitäisi vetää yhtä köyttä ja olla valona tässä pimeässä maailmassa? Sen sijaan me riitelemme täällä muutamista opillisista kohdista ja vihaamme toinen toistamme. Tuskin Jeesus tätä halusi.
En vihaa ketään, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
"On harhaa väittää, että vain lestadiolaiset ovat tämä yksi lauma, joka seuraa Jeesusta."
Tuota emme toki väitäkään, sillä ajallisella nimityksellä ei ole merkitystä, vaan sillä, että on saarnattu synnit anteeksi Jumalan valtakunnasta, jossa vallitsee yksi usko ja yksi Henki jne...
Oletko tehnyt parannuksen? Jumalan ääni siihen kehottaa.
Jeesus itse tuntee lampaansa ja tätä lammaslaumaa ei ihminen voi maan päällä rajata.
Ei niin, mutta yksi lauman tuntomerkeistä on yksimielisyys.
Kannattaa rukoilla, että Jumala johdattaa lammaslaumaansa. Tulkoon sinun valtakuntasi.
..ja vähän muustakin.
Syntien pidättäminen tuossa ei tarkoita sitä että kenelläkään olisi mielivaltaisesti oikeus kieltäytyä antamasta jollekin anteeksi, vaan sitä että kun jollekin on annettu anteeksi niin tämän synnit on pidätetty sillä tavalla että ne eivät enää ole hänen taakkanaan. Tämä on monesti käsitetty väärin.
Kun ihminen on saanut Pyhä Hengen niin hän voi kyetä näkemään toisen armahdettuna. Hän voi kyetä näkemään Kristuksen toisissa ihmisissä. Tässä se virka.Kysymys ei ole lainkaan lihan mielivallan mukaisesta vallankäytöstä vaan anteeksiantavankin osapuolen omasta nöyrtymisestä Totuuden edessä.
tee parannus
Tee parannus
sanoa: Amen!
Olen tehnyt parannuksen ja ottanut Jeesuksen sovitustyön vastaan. Haluan elää niin kuin Raamattu ja Pyhä Henki kehoittaa eikä niin kuin joku ihminen opettaa. Pyhä Henki ja Raamattu ohjaavat uskovaista tekemään oikeita valintoja, mutta en väheksy seurakuntayhteyttä ja niiltä osinkin asiani ovat mallillaan:)
"mutta en väheksy seurakuntayhteyttä ja niiltä osinkin asiani ovat mallillaan:)"
uskovaiset väheksyvät seurakuntayhteyttä. opetetaanko rauhanyhdistyksellä, että väheksyvät?
Lammashuone=Jumalan luvattu kansa=Israelilaiset
Minulla on myös muita lampaita=Pakana kansoista uskoon tulleet mm. Lestat
Kysyn tästä luvatusta kansasta? Elääkö tämä kansa tai maa raamatun oppienmukaan? Olen seuraillut mailman tapahtumia kohta kahdeksankymmentävuotta.
"Se, mikä minua on koko ajan askarruttanut näkemyksessäsi, on se, että pystytkö perustelemaan omaa näkemystäsi Raamatulla? Löytäisitkö minulle (meille) jonkin Raamatun paikan, jossa useampia eri tavalla uskovia seurakuntia tekee matkaa?"
Joh. 3:16:
"16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Tuossa ns. pienoisevankeliumissa tuodaan esille uskomisen punainen lanka = USKO JEESUKSEEN.
"ettei yksikään, joka häneen uskoo..."
"ettei yksikään" = EI KUKAAN, joka uskoo Häneen, jää ulos.
Tässä raamatunkohdassa ei sanota puolta sanaa mitään sellaista, että tämä koskee vain jonkun yksittäisen kirkkokunnan tai herätysliikkeen sisällä olevia.
Näin kuitenkin SRK ja vl-saarnamiehet opettavat. Näin opettaessaan he VÄÄRISTELEVÄT Raamattua ja VALEHTELEVAT omaan korvasyyhyynsä.
Tuossako oli kaikki,mitä sulle Raamatusta on avautunut!