Ero joskus tulevaisuudessa

No onpa sinulla todella vaikeea, luulen pahoin, että miehesi ei tiedä ajatuksistasi mitään.

Ennenkuin eroat, kirjoita hänelle vaikka kirje, josta voi lukea nuo samat sinua ärsytävät asiat kuin olet tännekin kirjoittanut. Kerro että autat häntä muuttamaan tapojaan jos hän haluaa olla kanssanne. Mutta sani myös vahvasti kirjeessä että nykyinen tapa ei enää onnistu ja sinä et jaksa yksin vetää koko rumbaa ja halauat, että sinut huomataan myös naisena ja odotat häneltä siistimpää pukeutumista sekä sen hiivatin parran pois.
Varmaan ymmärrät, että kaikki ei tapahdu hetkessä, mies tarvitsee aikaa muutokseen. Sano mysö että halauat keskustella asioista kahden kesken ja silloin varmasti selviää, onko miehellä halu muuttua ja silloin kerro, että nyt muutos aloitetaan ja sitä jatketaan niin, että elämä alkaa tuntua sinustakin elämältä.

Miehesi tuntuu kuitenkin teistä välittävän suuresti nytkin ei vain huomaa mitä sinä häneltä odotat.
Luueln pahoin, että kiukuissasi lähtiessä menetät paljon enemmän kuin koskaan mahdollista saada tilalle, sillä neljän lapsen kanssa kovin fiksuja kavereita on saatavissa. Aika monelle tuossa tilanteessa on tainnut käydä niin, että kaiken peruuttaisi jos voisi, joten älä ihmeessä vie lapsiltasi elämää alaspäin. Kyllä luusereita on, jotka supisevat kauniita sanoja, mutta teot ovatkin sitten olemattomia, olet enemmään vain yksin lasten kanssa.

Noh. Erosin, kun nuorin kolmesta lapsesta oli 13v. Samanlainen meininki oli minunkin exällä. Sillä erotuksella, ettei hän ikinä tajunnut olevansa surkea puoliso ja lasten isä. Hän ei osallistunut koskaan mihinkään, halusi vain hallita, olla tiellä ja tehdä kiusaa.

Poikaystävää pidin jonkin aikaa ennen eroa. Siitä rohkaistuin viimein viemään yksin hakemuksen käräjäoikeuteen. Eron jälkeen erosin poikaystävästäkin. Olen aina ollut periaatteen nainen - ja siitä aloinkin pitää eron jälkeen tiukasti kiinni. Vuosien varrella ex-liiton aikana karsisi melko hyvin kaikki hienot periaatteeni, toiveeni ja odotukseni parisuhteelta. Poikaystävässäni oli kaksi samanlaista piirrettä kuin exässä - ja ne oli liikaa. Silloin päätin, etten enää edes vaivaudu tutustumaan mieheen, joka sotkee eikä siivoa. Ja osaa sotkea myös raha-asiansa saamatta niitä ikinä kuntoon.

Nyt minulla on uusi mies, joka osaa puhua, pussata, siivota, hoitaa raha-asiansa ja jolla on aikaa minulle. Myös lapset tykkäävät hänestä. Aivan käsittämätöntä että sinnittelin niin kauan kurjassa liitossa "lasten takia". Vaikka lapset juuri kärsivät kaikkein eniten.

Kirjoitinko minä tuon?
Niin samalta kuulostaa.
Minä en jaksanut. Kymmenen vuotta riitti, sitten erottiin. Nyt on "yksi lapsi" vähemmän hoidettavana ja elämä helpompaa.

Ja ei, en MINÄ olisi eronnut. Olisin jaksanut vielä, kunnes lapset olisivat muuttaneet pois kotoa. Minä en riittänyt miehelle puolisona. En ollut kyllin hyvä vaimo. Hän oli tyytymätön, koska en jaksanut enkä ehtinyt palvoa häntä.

Kaikki tämä ( ja taivas myös), mutta mieluummin ei torstaina.

Terveisin toinen elämässä ”Martta-syndomaan” kompastunut nainen.

jk. Ottamasi rooli huomioiden, siivoat huonosti, jos pöly nousee lattioilta lasten ja isän lakana- iltapeuhun aikana.

ol niin tyhmä että söi Eevan ojentamaa omenaa.

Kuulkaahan nyt purnaajaäidit, lueskelin tuossa, kuinka moititte miestänne melkein kaikesta, miksikän olette sitten tehneet nuo lapsukaiset, ovat nyt tuntuvat olevan kaiken tiellä.
Sitten tuo, ei tuo kukkasia, tai vie syömään. Nuo odotuksenne ovat lapsiperheessä kyllä mitä hulluimpia.
Jos haluat kukkasia ja ennnkaikkea pwerheellä on varaa siis oikeasti rahaa niihin, mene ja osta ne kukkaset itse, sillä silloin saat juuri ne jotka haluat. Jos halauat ulos syömään , niin pyydä lapsillesi hoitoja tai kokeile, jospa isovanhemmat opttaisivat lapset luokseen yhden yön ajaksi, monesti ihan mielellään ja kerro ukollesi vaikka viikkoa aikaisemmin, että olet varannut illaan teille ulkona syömiseen, mutte ei mielellään juomiseen. Olsiis järkevämpää olla selvin päin, äläkä ala siellä sitten motkottamaan vaan puhukaa ihan muista asiosita ja viettäkää aika hellien toisianne, myös sinä miestä. Olen huomannut, että miehet ne vasta sitä hellyyttä tarvitsevatkin, jotta pysytvät antamaan sitä vaimolleen.

Olette niin vaativaisia, mutta unohtaa kokonaan, mikä on mahdollista ja mikä ei.
Omalla kohdallani elämä oli lasten pieninä ollessa sen verran vaativaa, että turhat piti karsia, mutta lapseni hoidin ja varmasti yritin kaikkeni tehdä, että olisivat saaneet jonkinlaisia eväitä elämäänsä, elää ja ymmärtää, että raha ei kasva puissa, ja että ihmiset ovat erilaisia. Jos valitset puolisoksi kumppanin, jonka suurin ja tärkein asia ovat harrastukset, illanistujaiset, kaverit ja eliitti ajoneuvot, pitöisi samalla tulla mieleen, että tämä jatkuu vaikka minkälaisen perheen laittaisit, ei aviomies ainesta, ikuinen lapsi.

Tosin en ole koskaan odottanut miehen tekevän ns. naisten töitä, sillä tavallisessa kodissa on paljon töitä, joita naiset eivät kykene tekemään, jos mies tekee nämä, sekin piätäisi huomata ja arvostaa, tosin lasten asiat pitää tehdä yhdessä, kyllä se vaipan vaihto sujuu ieheltä, kuten pulloruokinta ja yöheräämistenkin hoito.
Suosittelen sinulle, että menet itse työhön, ja vaadit lainmukaisen hoitopaikan lapsillesi, silloin et tarvitse olla kaiken aikaa siellä kotona, joka niin vietävästi ahdistaa. Minun oli ttuon rahan vuoksi pakkokin olla työssä, mutta kotiini olisi voinut tulla kuka tahansa katsomaan milloin vain, siellä on ollut aina puhdasta ja siistiä, lapset ovat saaneet kyllä leikkiä vapaasti omassa tilassaan, oven saa kiinni. Nuori ihminen jaksaa kun kehtaa, eikä näe joka paikassa "pöpöjä".
Jos hankkii perheen on siitä myös huolehdittava, eikä alkaa ruveta kaikesta huomauttelemaan.
Muuten oma ukkokin on jo oppinut aika paljon tekemään kotitöitä ja ilman minkäänlaisia mäkötyksiä, siivoaa, eihän se jälki aivan sitä ole, mitä toivoisin, mutta kerran eräs vanhempi ihminen sanoi, että elä milloinkaan mene arvostelemaan, sillä senjälkeen ei varmasti koskaan enää edes yritä. Tämän kun oppisitte, ei villakoirat pure, ja lapsetkin kasvavat ihan liian pian, senkin tulette huomaamaan.
On ainutkertista saa da olla pienten lalstensa kanssa, sillä se aika on todella lyhyt, miksi haluatte mökötyksillänne ja nurunoilla pitala kaiken.
Ero ei muuten auta tilanteessa tippaakaan, lapset eivät erossa minnekään katoa, vaikka kuinka toivoisitte ja vaikka antaisitte poiskin, silloin vasta vaikeaa tuleekin, olette särkeneet oman sisimpänne, joka varmasti asiasta muistuttaa ihan jokainen hetki.

Komppaan kanssa tuota Ajatellakin pitäisi. Ap vaikuttaa pikemminkin ryytyneeltä omaan elämäänsä. Siitä on sitten näppärä vierittää syy miehen niskoille, joka ei tee sitä tätä ja tota. Kaikki vika miehessä kun itse on niin pirun osaava, taitava ja uhrautuva.

Anteeksi siskot, mutta siltä tuo korviini kalskahti.

Joku vastuu naisella täytyy olla omasta elämästä. Jos passaus tuntuu pahalta, sen voi myös lopettaa. Joku pölypallero nurkassa ei ketään tapa, estää pikemminkin lasten allergiat. Ulos pääsee ovesta kun seinät alkaa kaatua niskaan. Saranat on tehty myös naisen käytettäväksi. Kyse on vain järjestelykysymyksistä. Jos mies riehuttaa lapset illalla, anna riehuttaa. Lähde kävelylle ja palaa kotiin kun mies on laittanut nuppuset itse leikkiensä jälkeen nukkumaan. Osta kukkia jos tekee mieli. Kerro jos haluat miehesi niitä tuovan.

Jos haluat jotain spontaania, tee itse aloite. Sovi vaikka miehesi kanssa, että vuoroviikoin keksitte jotain kivaa yllätykseksi toisillenne. SOVI siis. Älä vain mäkätä asiata ja valita" kun ei koskaan..."

Kun itse kuuntelee toista, tulee myös kuulluksi paljon paremmin. Vaatimalla ei tässä maailmassa saa parisuhteissa muuta kuin valtataistelun. Rakentavampaa on kertoa, että oma elämä tuntuu puuduttavalta ja tarvitsee jotain valopilkkuja tähän vaiheeseen jotta jaksaa. Kyllä tyhmempikin tajuaa, ja jos ei tajua, voi kerran vielä toistaa ja jos sekään ei mene perille, no voi, sitten täytyy päättää...

Itsellämme on kaikki avaimet onnelliseen, hyvään ja tyydyttävään elämään. Muut eivät sitä tuo tai anna. jos sisällä kiehuu, niin se kannattaa ottaa vastaan ja miettiä rauhallisemmin, mikä oikein hiertää niin kovasti, että raivo tärisyttää kantapäistä takaraivoon asti. Väärä kukka? Rumat korvikset? Vai tyytymättömyys omaan elämään? Sitä tyytymättömyyttä ei taas se mies korjaa vaikka timanttikorvikset painaisivat kilon tai ruusupuskat täyttäisivät talon. Mikään kukkapuska ei ole lopulta riittävän iso ja mahtava täyttämään omaa tyytymättömyyttä. Pieni helpotus voi tulla, mutta ongelma on ja pysyy.

Marttyyriksi ei jouduta tai ajeta toista. Sen viheliäisen roolin jokainen ottaa itse. Ja ainoastaan itse siitä pääsee pois.

Hei,olen kohta 50v.ja muuttamassa pois yhteisestä kodista.Meillä on 2 kouluikäistä ja yksi tarhaikäinen.Onko mahdollista että suhde lämpenee uudestaan?Vaimo petti minua työkaverin kanssa.Avioliittoa kestänyt 11v.

Mikä ihmisiä vaivaa?? Jos on huono suhde eikä se parane koittamisenkaan jälkeen, niin EROTKAA. Esim. vko / vko lapset vanhemmillaan ja voin olla varma, että kukin omalla viikollaan PANOSTAA lapsiin aivan erilailla, kuin huonossa suhteessa.

Tasan ei mene onnen lahjat. 40:tä täyttäneenä miehenä kertoisin vaan että tilanteemme on sellainen että itse hoidan lähes kokonaan lapset perheessämme, aamusta laitan ruuan, vien/haen pääsääntöisesti päiväkodista (vaimo ei voi kuulema hakea kun on niin tärkeä työ hänellä, itse joudun paljon joustamaan töistä), illalla leikin/vien ulos ja sitten laitan nukkumaan. Omissa ajatuksissani on että lapset/perhe tulevat ensin ja mennään pääsääntöisesti lasten ehdoilla. Kodinkin siivoan pääsääntöisesti itse että ei olisi niin epäsiistiä. Vaimo käy kaupassa mutta kotona hän mielellään lukee lehteä tai katsoo omia ohjelmia televisiosta kun olen lasten kanssa.

Tällaista on enkä ole ikinä ymmärtänyt miksi naiset ihannoivat ja pyrkivät naimisiin ns. yhteiskunnan nousukas luokan kanssa. Haluavat kai ihailla sellaista menoa ja esittää muille minkälainen mies on. Lopputuloksena on että koti ja lapset kärsivät kun sellaisia miehiä ei näy kotona eikä ole lastensa kanssa aktiivisesti, onko se sitten elämää?

Miksei tällaiset miehet jotka haluavat että on hyvä koti ja lapsuus lapsilla kiinnosta naisia vaan haetaan pelkästään niitä alfauroksia yhteiskunnan "tärkeissä" asemissa, joita esitellä toisilleen? Nuorempana ihmettelin ja ihmettelen edelleen eikö keskituloinen korkeakoulun käynyt kuten itse riitä parisuhde/avioliitto markkinoilla. Itsellänikin meni oma aikansa ennen kuin löysin sopivan vaimon. Miten arvot voi olla niin vääristyneet yhteiskunnassa?

Itselleni oli yllätys ettei kaikkia naisia kiinnosta koti/lasten kanssa leikkiminen/hoitaminen mutta tämä on nyt vaan elämää. Tällaisten takia ei omasta mielestäni kuitenkaan todellakaan kannata lähteä ajattelemaan eroa tms.

Hei vaan kaikki!

Lueskelin kaikki viestit ja oli kyllä hyviä pointteja. Itse olen eronnut mies ja koitan antaa miesnäkökulmaa tähän.

Omaan erooni tosiaan vaikutti eniten se, että olin itse välinpitämätön pitkän aikaa, vaikka tiesin että rakastan tätä naista enemmän kuin mitään koskaan. Meillä oli muuutama selkeä ongelm, mutta niistä ei koskaan puhuttu kunnolla. Ja tämä on kyllä mielestäni ihan kaiken juuri. Asioista pitää voida puhua avoimesti; jos joku asia tuntuu mielettömän pahalta, niin se pitää kertoa ja tarvittaessa myös todeta, että vaihtoehto on avioero.

Itse en tuota koskaan kuullut ja minulle tiputettiin pommina että "tämä oli nyt tässä eikä mitään voi tehdä". Olen ollut todella pohjalla tuon takia ja eniten harmittaa se, että minusta tuntuu että asioille olisi voitu tehdä jotain jos minut olisi laitettu ymmärtämään mistä on kyse.

Eli itse suosittelen tosiaan seinää vasten laittamista. Minua harmittaa että minua ei oikeasti koskaan laitettu seinää vasten ja sanottu että "tässä ovat vaihtoehdot. Ota tai jätä". Puhuminen on oikeasti ihan kaiken A ja O. Minulle se ei ole ollut ongelma, mutta meidän parisuhteessa toiselle osapuolelle se oli. Ja minun olisi pitänyt toki se tajuta.

Ketjun aloittaja sanoi kyllä puhuneensa, mutta siitä huolimatta suosittelen ottamamaan kovemmat keinot käyttöön. Se oma etelänmatka ei kuulostanut huonolta vaihtoehdolta. Aloittajan mies kuitenkin tuntuu viihtyvän lasten kanssa ja se on tärkeää. Mies pitää vaan saada tajuamaan mikä menee pieleen.

Suhteesta uloskävely saattaa kuulostaa helpoimmalta ratkaisulta, mutta kaikissa miehissä on ne omat ongelmansa. Ei se (välttämättä) vaihtamalla parane. Ja välttämättä siksi, että jos mikään ei oikeasti tehoa niin vaihto on tosiaan sitten vaihtoehto. Jotenkin vaan tuntuu, että ihmiset nykyään näkevät eron liian helposti kaiken korjaavaksi vaihtoehdoksi.

Koittakaa järjestää mahdollisimman paljon yhteistä aikaa sen jälkeen kun olette asiat oikeasti puhuneet läpi kunnolla. Eli mies on asetettu seinää vasten.

Tässä nyt siis omaa kertomusta siitä mitä olisin itse toivonut. Ei ehkä toimi kaikilla, mutta saa soveltaa.

Eiköhän kyse ole enemmänkin itsekkyydestä, missään ei anna periksi. Parisuhteen ihmiset ovat kasvaneet aina erilaisissa kodeissa, joiden arvot saattavat erota paljonkin ja tulevat esiin vasta jonkin asian kanssa. Liittoon mennessä pitäisi osata ajatella sellainenkin asia, että toisen ajatuksia ei voi tietää, eikä toista voi koko ajan käskyttää, olette hiomattomia timantteja kumpikin ja se hionta täytyy osata tehdä niin, että kun se särmä siinä tulee esiin, alkaa miettiä syntyjä syviä siihen, juuri sinä jota se niin kovasti kukuttaa. Luultavammin se johtuu näistä lapsuuden ajoista ja nyt täytyisi osata hillitysti ja hallitusti osata rakentaa se teidän oma yhteinen ajatusmaailma, jossa varaa on kummallakin joustaa, silloin se hionta onnistuu.

Muuten monesti sekin on vain oman pään harhaa, että kuvittelee, että toinen ei tee kotona mitään tai ei maksa mitään.

Minulla on tästä oiva esimerkki, jonka tiedän muuten ihan todeksi. Vaimo kärttyili koko ajan rahan käytöstä ja siitä, että joutuu kaiken maksamaan itse. Totuus kuitenkin oli, että miehensä maksoi suuren asuntolaian korot ja lyhennykset joka kuukausi ja vaimon osalle jäi laskujen maksu ja ruuan maksaminen.
Voin sanoa, että tasan suurin piirtein meni.
Mies myös joutui paljon tekmään työns vuoksi ulkomaanmatkoja, vaimon kadehti näitä matkoja ja koki taasen kaiken tekevänsä ihan yksin. totuushan ei ollut lainkaan tämä.
Mies oli jo aikaerojenkin vuoksi matkoista sekaisin, saatikka sitten, että piti neuvotella bisneksistä vieraalla kielellä ja käydä maissa, joissa ei ilman vartijaa ollut minnekään menmistä. Valtavan ihanaako.

No tietenkin mieskin halusi elämään jotakin muuta ja kaveripiiri vei mennessään.
Tämä ihana nuori perhe ajautui eroon, mutta nyt sitten on kummankin elämä yhtä raatamista, tehdään kahta-kolmea työtä, minkäänlaista iloista ilmettä ei näy, molemmat ovat kuin luurankoja. Ei ole onni tullut eron kautta ja lisäksi pienet lapset kärsivät kun ainainen kireys on kotona.

Tulot ovat sitä luokaa, että niillä kyllä normaalisti eläen tulee toimen, mutta kun tuon eron jälkeen on tullut toinen hurjuus, nyt sitten pitäisi näyttää kaikille, kuinka komeaa on, hieno asunto, kallis uusi auto.
Tuossa hulludessa itsensä tuhoavat kokonaan, kumpa ymmärtäisivät palata yhteen ja elää vaatimattomammin ja ennenkaikkea rakentaa oma koti, jossa viihdytään ilman luxusta, sillä se on heidän ominta elämäänsä.
Suru on suuroi, että tuo ihana pari ajautui aivan turhaan eroon, tosin miehen vanhemmat olivat aika piruja, he ovat niin hiivatin hienoja, jotta eihän heille kelvannut mikään, mutta nyt on sattunut sellaisia asioita, jotta toivon heidän laskeutuvan tuolta korokkeeltaan alas ja pian, sillä pojalleen on sattunut eron jjälkeen varsin ikäviä asioita, asioita jotka ovat vaarallsia.

Sen minkä olen itse tuosta oppinut, on että älä koskaan määrittele lastesi elämää, anna puolisoiden hoitaa asiansa itse, sillä kyllä useimmat nuoret ovat ihan järkeviä ihmisiä, ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Vain se että totuus ja rehellisyys ja oikeudenmukaisuus pysyvät mukana ja sanosin että katekismuksen käskyt oikein ymmärrettyinä.
Ne on niin monelle paatoksillisna opetettu, mutta sitähän ne eivät ole ole, vaan ihan oikeita asioita auttamaan ja uskomaan omaan elämäänsä ja sen onnsitumiseen.

Niinhän se on tämän rimpsun naiset, lueskelin viestejänne ja mieleen pukki vahvasti että ette te tarvitse aviomiestä, te tarvitsette henkilökuntaa.

No meillä on kyllä mies pantu seinää vasten. En enää keksi mitä voisin tehdä, muuta kuin erota. Hän ei ole tehnyt minkäänlaisia aloitteita minkään hankkimisesta kotiimme. Kun minä sitten olen laittamassa omasta aloitteestani hankkimia esim. tosi vanhoja kuluneita peittoja ja tyynyjä olen panemassa vaihtoon, hän pitää niistä kynsin hampain kiinni. Hän räkyttää vain vaikka kuinka olisi selvä asia, mikä tahansa, jälkeenpäin hän kyllä myöntää, että hän oli väärässä. Hän on itsekin sanonut, ettei ymmärrä, miksi käyttäytyy noin. Olen sanonut, että kävisi psykiatrin kanssa keskustelemassa, johon hän on silloin tällöin ollut suostumassa, mutta sikseen se on jäänyt.

Hän on itse puhunut kännykän videolle itselleen ja pyytänyt sitten riitatilanteessa näyttämään, muttei sekään auta, Hän vain räksyttää. Olen myös esittänyt, että hankkisi ulkopuolisen tutun ihmisen, jolle antaisi samoja lupauksia kuin minulle, ja joutuisi niistä sitten vastuuseen tälle ulkopuoliselle. Olisi kyllä ulkopuolinen ihmeissään.

Vaikka kuinka selvä asia olisi kysymyksessä, hän jäykistelee, välttelee katsetta, selittää, saivartelee, syyttää, Minusta hän on kyllä sillä hetkellä lievästi sanottuna "hiemen outo". Jälkeenpäin hän myontää, että oli selvästi väärässä.

Nyt hän laukaisi, että hän tulee niin vähällä toimeen. Sanoin, että jos todella se riittää, mitä olet aloitteita tehnyt, niin et tulisi toimeen päivääkään.

Minusta tässä on kyllä kysymys todella narsistisesta ihmisestä, vaikka narsismi-sana ehkä käsitetäänkin nykyään haukkumiseksi. Haluaisin kuulla, mitä psykiatri tällaisesta ihmisestä sanoo. Hän osaa kyllä ulkopuolisille mielistellä ja puhua diipadaapaa, mutta tätä se kotona elämä on.

Miksi et eroa nyt heti?

Ero on h e l v e t t i ä vaikka kuinka olisit muka ajatellut asiat miljoona kertaa niin tähän helvettiin ei kertakaikkiaan voi varautua millään tavalla. Saat huomata, että vaikka miehesi olisi ollut kuinka saamaton tahansa avioliiton aikana, niin hänestä tulee todella aikaansaava asumuseron aikana (sinua satuttavasti)! Minunkin elämästäni on tehty oikea helvetti...ja mikä pahinta, sattuu ihan hirveästi!!! Minä harkitsin eroa vuosia. Nyt olen sitä mieltä, että olisi ehkä pitänyt sittenkin jäädä.

Ihan samanlaista oli minullakin, mutta kestin sen ,että lapset lähti maailmalle, erotuksella, että silloinen mieheni piti toista naista vuosikausia.
Nyt on kyllä välillä tosi yksinäistä ja mietin niitä hyviä hetkiä ja sitä, että jaksoin niin kauan, että lapset aikuistu.

Mikä oikein, mikä väärin, lopulta sen vaan itse ratkaisee, vaikka kovasti toivos, et joku muu päättäs.

Voimia paljon ja aina kannattaa keskustella, sillä miehet on erilaisia kuin naiset.

Vaimoni on osin samoilla linjoilla kuin ketjun aloittaja. Hän tekee omasta mielestään ainoana kaiken perheessä, kärsii pahemman luokan marttyyrisyndroomasta. Minä olen kuulemma vain loinen, joka ei tulisi toimeen ilman häntä, ei taloudellisesti ja en myöskään pärjäisi lasten kanssa. Maksan kuitenkin kaikista menoistamme hiukan yli puolet (samat tulot molemmilla), vien lapset tarhaan aamuisin, hoidan aamupalat, hoidan iltatoimet sillä aikaa kun hän on omissa harrastuksissaan 3krt viikossa, annan nukkua viikonloppuisin pidempään (en tosin aina jaksa estää lapsia herättämästä...) ja yleensäkin ottaen hoidan kaiken ihan niin kuin pitääkin vanhemman tehdä.

Mitä minä saan? Saan haukut loisena olemisesta, en kuulemma osaa kasvattaa lapsia (hän mitätöi kaikki päätökseni lasten edessä), en muista häntä juhlapäivinä oikealla tavalla, en puhu hänelle hellyyksiä tietyillä repliikeillä, tekemäni ruoka on omituista moskaa, en pidä kuulemma itsestäni huolta ( no en varmaan kun jokainen harrastukseen lähtöni aiheuttaa tappelun). Yleisesti ottaen mikään mitä teen ei ole hänen mielestään oikealla tavalla tehty ja mikäli olen tehnyt jotakin oma-alotteisesti niin sehän on vielä enemmän pielessä ja sen jälkeen vaimoni alkaa järjestellä marttyrimaisesti kaiken uusiksi.

Kuitenkaan lasten kanssa keskenään ollessani kaikki menee yleensä ok, lapset ovat riehakkaita mutta tottelevat kuitenkin, saavat ruokaa ja puhtaat vaatteet yms. Mutta kun olemme kaikki koolla niin lapset muuttuvat täysin, josta seuraa vaimon räjähdys ja syyllinen on yllätys yllätys: kelvoton aviomies. Olen sanonut monesti, että lapset tietävät meidän huonon kemian keskenään ja siksi oireilevat noin. Toki vaimo on eri mieltä tästä, kaikki on vain minun syytäni.

Miehenä tämmöisessä tilanteessa ei vaan enää yksinkertaisesti kiinnosta tehdä jatkossa mitään kun lunta tulee tupaan joka tapauksessa. Olen kysynyt miksi hän on minun kanssani yhdessä mutta järkevää vastausta ei tule. Hän vain uhoaa, etten minä en pärjää ilman häntä ja en koskaan saa aikaiseksi erota. Annan olla siinä luulossa ja kun saan uuden elämän järjestelyt tehtyä niin lyön laput kouraan. Ehkä hän sitten huomaa katsoa sinne peiliin, jota olen jo muutaman vuoden pyytänyt tehdä.

Anteeksi että olen nyt vähän besserwisseri.

Kaikille teille. Parisuhteessa pitää pitää puolensa ja heti alusta alkaen.
Liian kiltti saa tehdä kaiken ja haukut päälle.
Minä miehenä menen mitä menen ja teen ne miesten hommat kotona remppaan, huollan pyörät, talon, autot, vien roskat ,vaihdan renkaat hae/vie lapsia. yms

Vaimo menee mitä haluaa ja hoitaa kodin hyvin, pyykkää,siivoaa,tiskaa, yms
Molemmat tehdään töitä kotona tasapuolisesti ja tämä johtuu vallan tasapainosta.
Olemme tapelleet niin paljon vallasta että ymmärrämme oman etumme kumpikin.
Olen varmasti vaikea mies ja äkkipikainenkin ( käsiksi en käy) vaimo on myös vaikea ihminen ja psm päissään ihan mahdoton välillä.
Kumpikaan ei nöyrry toisen käskytettäväksi vaan meillä on molemin puolinen kunnioitus.
Olen myös kokeillut muutaman kuukauden olla yh iskä ja kaikki hoitui joten kuten, mutta rankkaa oli. kokeilu johtui vaimon opiskeluista toisessa kaupungissa ja oli viikot yksin lasten kanssa ja tein samalla 50 tuntista työviikkoa. Pettämisiä ei ole ollut vaikka molemmilla niihin houkutuksia onkin ollut.

Kysymys on koko ajan vallasta , tasa-arvosta ja kunnioituksesta.

Kaikki vallan käyttö kuten rahan,lasten,pihtaamisen,nalkuttamisen,vähättelyn,
kautta on parisuhdetta syövää.

Saan seksiä lähes aina kun haluan ja kaljaakin kuluu, sen verran treenaan että yli 20 vuotta vanha hääpuku on edelleen sopiva.

Heh heh
Kaipa miehenkin pukua voi sanoa hääpuvuksi kuten rippipukuakin;) vai mitä ilveilet? j
Joo, ei onnistu meiltä riita tulee kuten kartan luvusta joka kerta ennen navikaattorin hankintaa. Meillä onnistuu asiat niin että olemme pomoja omilla alueillamme ja toinen on apuri jos auttamaan tulee. jos menen auttamaan pyykkien laitossa niin laitan just niinkuin vaimo on tottunut. Teen vaimolle aamupalan lähes joka aamu ja haluan että hän ei tulisi säätämään ollenkaan vaan pysyisi pois minun tieltä. Ruokaa temme molemmat mutta siinä sama juttu jos alamme molemmat säätämään niin mene liian suolaiseksi ruoka.
Viikonloppuisin joko minä teen yksin ruuan tai tulen vaimon avuksi ja pesen ja pilkon hänelle kaikki raaka-aineet valmiiksi. Kyllä me yhdessä tehdään kaikkea ja keskustellaan kaikista maailman asioista. halusin tuoda tuota itsenäisyyden korostamista parisuhteessakin esiin.

Olin naimisissa 16v kolmen lapsen isän kanssa.Hänellä oli oma firma.joka vei hänen koko aikansa ja perheelle ei ollut aikaa, eikä vaimolleen.Odotin vaan aikaa että laitan eropaperit vetäämään.Niin tein ja en ole yhtään päivää katunut tekoani.Mikään ero ei ole helppo,vaikka sovimme asioita eron alussa.Mutta nyt kun erosta on 3v meillä kummallakin on oma elämä josta kumpikin nautimme ja paljon.