ELi en mistään meinaa löytää että myisikö kukaan (KESÄKSI) hollantilaista ja pien/suurihopeita. Tarkoitus oli siis hankkia kesällä kaksi pupua ja noista roduista mieluiten. Olisi plusaa jos saisi nuorena. Eli jos suunnittelet pentuetta kesäksi niin ilmoittele :)
Myykö kukaan?
4
70
Vastaukset
- 5 hermua
Tuskin sitä kukaan kesäkaneja edes myy. Ainakaan vastuuntuntoinen kasvattaja/omistaja. useimmat tahtovat kanit pysyviin ja hyviin koteihin, koko kanin eliniäksi.
- Kesäihmiset
Jos sinulla on tarkoitus hankkia kanit vain kesän iloksi ja sitten antaa uuteen kotiin tahi hylätä syksyn tullen, ei sinun pidä ottaa mitään lemmikkiä. Kokeile tätä: ota kivi maalaa sille silmät ja korvat sekä ristihuulet.
Monet vanhemmat päätyvät nykyään ottamaan lasten huviksi kesäkanin tietämättä, mihin se laitetaan syksyllä. Osa kaneista päätyy kesän jälkeen autotallin tai varaston nurkkaan, missä niitä kerran päivässä käydään hätäisesti ruokkimassa. Joidenkin kesä tuntuu jatkuvan marraskuulle asti, ja kaneja pidetään talven tullen ilman kunnollista sään suojaa. Pahin vaihtoehto on kanin hylkääminen luonnon armoille, joka on lailla kielletty rikollinen teko.
Kani on hiljainen kärsijä, joka ei pidä meteliä itsestään, vaan kyhjöttää hiljaa itsekseen. Siksi sen pahoinvointi on helppo unohtaa. Kanit ovat seurallisia eläimiä. Ne tarvitsevat ennen kaikkea ihmisen seuraa, mutta esim. lajitoverin seura on myös hyväksi eli kanin paikka ei ole autotallin tai varaston nurkassa tai pihan perällä. Jos ottaa useamman kanin täytyy muistaa, että jos eri sukupuolta olevat kanit saavat olla vapaasti keskenään niin kotona on pian liuta kaneja. Kania ei voi myöskään jättää viikonlopuksi yksin vaan sille on matkojen ajaksi paras hankkia kotiin tuttu hoitaja.
Kesäeläimen hankita voi olla aivan toimivakin vaihtoehto, jos sen hoidosta ja sairauksista on otettu selvää sekä hankitaa on kunnolla harkittu ja eläimestä otetaan vastuu loppuun saakka. Kani tarvitsee pysyvän kodin sillä se voi elää 10 vuotta. Kaikki nämä vuodet siitä on huolehdittava joka päivä ja jos se sairastuu, on maksettava eläinlääkärikäynnit. Jos hetkeäkään epäilet, että et voi antaa kanille kotia monien talvien ajaksi tästä eteenpäin, älä ota kania kesäksikään. Jos olet jo erehtynyt ottamaan kesäkanin, varmista että se voi palata syksyllä synnyinkotiinsa tai valmistaudu viemään se syksyllä eläinlääkärille nukutettavaksi tai sitten etsi kanille uusi hyvä koti. Ihmisen, joka antaa ja myy eläimiä kesäksi, pitäisi itse tietää eläimistään riittävästi ja valistaa myös uutta omistajaa. Hyvä on myös tarkistaa, että eläintä ei oteta kertakäyttökulttuurin mukaisesti vain hetkeksi ja pahimmillaan jätetä heitteille.
Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry.
Lähteet:
Eläinten Ystävä 2/2003 "Kesäeläin on vakava juttu" http://www.resy.fi/artikkelit/alaotakesakania.html - :o
Otan sen kanin vain kesällä ja pidän kania niin kauan kun se kuolee. Tässä oli sattunut vain väärinkäsitys.
- 5 hermua
Sitten vain suomen kaniyhdistyksen sivuille, sieltä löydät kaikki viralliset kasvattajat. Ja kasvattajalta kanin suosittelen myös ottamaan, ainakin mikäli meinaat kyseisistä roduista kanin hankkia :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455220Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291683Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511600Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589- 141285
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41210No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867