Sitä tämä kotimaisen yhtiön johdon rosvoaminen on! Voisi olla ihan hyväkin yhtiö, ja edulliset lennot, jos saataisiin tuollaiset johtajat ulos, ja normaaliin johtajapalkkaan tyytyvät henkilöt vetämään toimintaa.
Se että saa perusteetonta palkkaa ei ole ennekään taannut eikä näkynyt firman tuloksessa.
Ihmettelen miksi yhtiökokouksessa oli niin "hienostuneen suvaitsevainen puheenvuorojen käyttö, että kukaan ei vaatinut palkkioita palauttamaan ja koko johtoa vaihdettavaksi?
Ei siitä juuri taida olla hyötyä jos vain näitä palkkioita hyväveli-jorjestelmällä sorvaava hallitus osin vaihtui. Ollaanko me ihan PELLEJÄ JA PÄSSEJÄ?
EI ANSAITTU "LISÄPALKKIO"
19
116
Vastaukset
- anna palaa mies!
Olet pässi. Olit oikeassa.
Avainhenkilöiden perusteltu sitouttaminen naurettavalla muutamalla miljoonalla pariksi vuodeksi ei todellakaan ole taloustilanteen aiheuttaja. Kai sen itsekin ymmärrät. Toivottavasti...
Yhtiökokouksessa oli pääosin järjissään olevia ihmisiä, jotka ymmärtävät ettei palkkioiden palautukseen ole minkäänlaisia perusteita. Palautatko sinä vähän palkkaasi, koska olemme taantumassa? Jos nyt tarvittais vähän lisää sossuun rahaa jaettavaksi.
Yksi mediaankin päätynyt populisti kyseli yhtiökokouksessa jotain asiantonta palkkioista, no teki vaan itsestään narrin.
Jospa vain Finnair älyäisi rekrytoida sut täältä kunnon hommiin. Johan olis lennot edullisia ja firma hyvä lähes kädenkäänteessä!- Matkaaja.
Miksiköhän työntekijöille tämä sitoutuminen ja tunnollisuus sekä ahkeruus ovat perusarvoja ja palkan peruste. Miksi johdolle täytyy maksaa ihan erikseen.
Niin, kun palkkioista "päätettiin", oliko siihen silloin perusteita. Koko asia oli pääosin pimitetty. Kun vellit ovat housuissa, ei asialle voida enää tedä mitään.
Ei hullu ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa pyydetyn mukisematta. - metsään meni
Matkaaja. kirjoitti:
Miksiköhän työntekijöille tämä sitoutuminen ja tunnollisuus sekä ahkeruus ovat perusarvoja ja palkan peruste. Miksi johdolle täytyy maksaa ihan erikseen.
Niin, kun palkkioista "päätettiin", oliko siihen silloin perusteita. Koko asia oli pääosin pimitetty. Kun vellit ovat housuissa, ei asialle voida enää tedä mitään.
Ei hullu ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa pyydetyn mukisematta.Tunnollisuus? Salli mun nautaa. Barona marssi duunipaikalta ulos. Tekniikka marssi duunipaikalta ulos. Molemmilla voimassaoleva työehtosopimus eli firma maksaa palkan palkkapäivänä ja duunari on duunissa duunipäivinä. Kyseessä laiton ulosmarssi, joka kohdistuu käytännössä suoraan matkustajiin eli täysin osattomiin henkilöihin.
Vai vielä tunnollisia. - Matkaaja
metsään meni kirjoitti:
Tunnollisuus? Salli mun nautaa. Barona marssi duunipaikalta ulos. Tekniikka marssi duunipaikalta ulos. Molemmilla voimassaoleva työehtosopimus eli firma maksaa palkan palkkapäivänä ja duunari on duunissa duunipäivinä. Kyseessä laiton ulosmarssi, joka kohdistuu käytännössä suoraan matkustajiin eli täysin osattomiin henkilöihin.
Vai vielä tunnollisia.Niin se vaan on. Palveluammateissa työntekijöiden työtaistelutoimenpiteet kohdistuvat aina kuluttajiin, johtajien kehnon työn tulokset melkein yksinomaan työntekijöihin. Tässäkin tapauksessa oli noiden duunareiden työaloja merkittävästi heikennetty kaikkien sopimusten vastaisesti.
Jos johto olisi toiminut kuluttajia ajatellen, ei moiseen ulosmarssiin olisi koskaan tarvinnut turhautua.
Kerro kun kerran tiedät, miten muutoin työntekijät voisivat painostaa yritystä noudattamaan sopimuksia? Oikeusteitsekö - sehän kestää vuosia eli asia on sen ratketessa aina vanhentunut. Neuvottelutie oli jo käyty loppuun ja johto ainoastaan saneli. - liitot paskaa
Matkaaja kirjoitti:
Niin se vaan on. Palveluammateissa työntekijöiden työtaistelutoimenpiteet kohdistuvat aina kuluttajiin, johtajien kehnon työn tulokset melkein yksinomaan työntekijöihin. Tässäkin tapauksessa oli noiden duunareiden työaloja merkittävästi heikennetty kaikkien sopimusten vastaisesti.
Jos johto olisi toiminut kuluttajia ajatellen, ei moiseen ulosmarssiin olisi koskaan tarvinnut turhautua.
Kerro kun kerran tiedät, miten muutoin työntekijät voisivat painostaa yritystä noudattamaan sopimuksia? Oikeusteitsekö - sehän kestää vuosia eli asia on sen ratketessa aina vanhentunut. Neuvottelutie oli jo käyty loppuun ja johto ainoastaan saneli.lakot on kommareiden ja liiton turhien jätkien lässytyksiä. menneen maailman touhuja kuten liitot ja kommaritkin.
- laiton on laiton
Matkaaja kirjoitti:
Niin se vaan on. Palveluammateissa työntekijöiden työtaistelutoimenpiteet kohdistuvat aina kuluttajiin, johtajien kehnon työn tulokset melkein yksinomaan työntekijöihin. Tässäkin tapauksessa oli noiden duunareiden työaloja merkittävästi heikennetty kaikkien sopimusten vastaisesti.
Jos johto olisi toiminut kuluttajia ajatellen, ei moiseen ulosmarssiin olisi koskaan tarvinnut turhautua.
Kerro kun kerran tiedät, miten muutoin työntekijät voisivat painostaa yritystä noudattamaan sopimuksia? Oikeusteitsekö - sehän kestää vuosia eli asia on sen ratketessa aina vanhentunut. Neuvottelutie oli jo käyty loppuun ja johto ainoastaan saneli.Sopimusten vastaisesti? Kerro sinä siitä. Tekniikan karsiminen oli tiedossa jo vuosi sitten, nyt kun selvitysten jälkeen ilmoitettiin johtopäätelmät niin tekniikka marssii laittomasti ulos kesken työpäivän jättäen matkustajat kentälle?!
Kertaa vaikka Baronan ulosmarssin taustat, minä en niitä ulkoa muista. Mutta muistan sen, että 200 lähti kotiin ja jäi "sairaslomalle". Peräänkuulutan samalla sairasloman perusteita, onko jääty kolmen päivän omalle saikulle vai onko joku lisensoitu lääkäri kirjoittanut sairaslomaa ja millä perustein. Tietysti jos "selkä on jumissa" niin paha sitä kieltääkään. 200 selkäjumilaista on toki selvä asia. Onko kyseessä siis sairaus, johon nämä lusmut ovat oikeutettuja saamaan Kelan päivärahaa eli veronmaksajien fyrkkaa?!
Työntekijät voivat ryhtyä lakkoon eli ilmoittaa kaksi viikkoa ennen kuten laki vaatii. Laiton ulosmarssi iskee syyttömään matkustajaan eikä edes tehoa työnantajaan päin. Sillä tavalla vain sabotoidaan omat neuvotteluasemat vielä lisää.
Onko työnantaja tehnyt laittomuuksia? Jättänyt palkat maksamatta tms? Kysyn vaan. - ei tasaarvoista lain
liitot paskaa kirjoitti:
lakot on kommareiden ja liiton turhien jätkien lässytyksiä. menneen maailman touhuja kuten liitot ja kommaritkin.
Baronan pojille olisi pitänyt maksaa samat kannustinpalkkiot ja sitoutumisrahat niin ei mitään hämminkiä.
- herrkkutatti
kuinka monta kuukautta kommarit, työttömät ja kateelliset laiskat sossupummit jaksaa inistä johtajista?
Menkäät töihin laiskat!- 3b6m
Joku on tainnut syntyä kultalusikka perseessä?
- vedä se ulos
3b6m kirjoitti:
Joku on tainnut syntyä kultalusikka perseessä?
Joku on tainnut syntyä pää perseessä?
Tuossahan oli ihan pointtia. Bisneksen tila maailmassa on selviö kaikille, paitsi omaa oksaa sahaaville 80-luvun tulosvastuuttomasta menneisyydestä unelmoiville duunareille. Ai niin ja noille pummeille jne. - RQ1-lover
yksi kirjanpitäjä leikkii porvaria.....kirjoittelee tännekin.
- tienatkaa
kyllä se varmaan harmittaa kun joku saa liksaa jos koittaa levyseppähitsaajan tai kirjaston vaksin palkoilla pyristellä.
kateus se on kova sana Suomessa! kadehtikaa palkkoja, kadehtikaa paljon!- Hitsari78
Mitä vikaa on levyseppähitsaajassa?
- hitsi vieköön
Hitsari78 kirjoitti:
Mitä vikaa on levyseppähitsaajassa?
no levyseppähitsaaja jos tajuaisi jotain palkoista ja rahasta olisi joku muu kun levyseppähitsaaja. Hitsaajat kun on kommareita ja liiton miehiä .
- 3578jgfnm
hitsi vieköön kirjoitti:
no levyseppähitsaaja jos tajuaisi jotain palkoista ja rahasta olisi joku muu kun levyseppähitsaaja. Hitsaajat kun on kommareita ja liiton miehiä .
:D Sä keskenkasvuinen pissalasse et tiedä kommunismista yhtään mitään. Olet joko syntynyt kultalusikka perseessä tai sitten kuvittele ainakin syntyneesi.
Nähtävästi halveksit ihmisiä, jotka eivät tee töitä ja myös ihmisiä jotka tekevät. Aika kieroutunut yksilö! Isukki ilmeisesti vetää Finskillä optioita ja sinä vain istut jalat pöydällä tulevaisuus turvattuna ja haukut ihmisiä kommareiksi netissä.
Levyseppähitsaajan ammatti on kunniallinen ja hyvä ammatti, missä ei todellakaan ole mitään vikaa. Se vaatii korkeaa ammattitaitoa ja kädenlahjoja, ja vain täydellinen kusipää ei osaa arvostaa hyvää työtä.
Yhteiskunta jossa ihmiset eivät arvosta toisiaan ajautuu anarkiaan ja sisällissotaan lähes vääjäämättä. Siksi tarvitaan ammattiliittoja, sosiaaliturvaa ja veroja. Ne pitävät yhteiskunnan kasassa. Kapitalistit ovat ihan yhtä pahoja kuin kommunistitkin, koska molemmat johtavat maata kohti sekasortoa. Toinen on tasapäistävää totalitärismiä ja toinen riistotaloutta, eikä kumpikaan ole yhteiskunnallisena ideologiana toimiva ratkaisu. - canonilla kuvaaja
3578jgfnm kirjoitti:
:D Sä keskenkasvuinen pissalasse et tiedä kommunismista yhtään mitään. Olet joko syntynyt kultalusikka perseessä tai sitten kuvittele ainakin syntyneesi.
Nähtävästi halveksit ihmisiä, jotka eivät tee töitä ja myös ihmisiä jotka tekevät. Aika kieroutunut yksilö! Isukki ilmeisesti vetää Finskillä optioita ja sinä vain istut jalat pöydällä tulevaisuus turvattuna ja haukut ihmisiä kommareiksi netissä.
Levyseppähitsaajan ammatti on kunniallinen ja hyvä ammatti, missä ei todellakaan ole mitään vikaa. Se vaatii korkeaa ammattitaitoa ja kädenlahjoja, ja vain täydellinen kusipää ei osaa arvostaa hyvää työtä.
Yhteiskunta jossa ihmiset eivät arvosta toisiaan ajautuu anarkiaan ja sisällissotaan lähes vääjäämättä. Siksi tarvitaan ammattiliittoja, sosiaaliturvaa ja veroja. Ne pitävät yhteiskunnan kasassa. Kapitalistit ovat ihan yhtä pahoja kuin kommunistitkin, koska molemmat johtavat maata kohti sekasortoa. Toinen on tasapäistävää totalitärismiä ja toinen riistotaloutta, eikä kumpikaan ole yhteiskunnallisena ideologiana toimiva ratkaisu.ihmisiä jotka elää elämäntapanaan muiden siivellä TULEE ja PITÄÄ halveksia.
- Tippaleipä
olisi kannattanut siellä takapulpetissa tehdä muutakin kaivaa räkää nenästä ja persettä. silloin voisi ehkä tienata. ei ehkä olisi niin kamalan suuri suru puserossa kun joku tienaa kunnon tilejä ja tietenkin olisihan se ehkä mukavampaa jos olisi omaakin rahaa eikä aina sossusta haettua.
- nenää ja persettä
Mä kaivan yhä nenää ja persettä. Mun isällä on paljon rahaa ja mä perin ne lähitulevaisuudessa, eikä mun tartte ikinä tehdä muuta kun kaivaa nenää ja persettä,nenää ja persettä,nenää ja persettä,nenää ja persettä,nenää ja persettä,nenää ja persettä,nenää ja persettä,nenää ja persettä,nenää ja persettä,..............................................................
- perintö sileeks
iskän rahat loppuu tyhmällä alta aikayksikön
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760