Masennus

selvisin kirjoitti:

Tulin 18-vuotiaana raskaaksi ja synnytin pienen pojan ollessani 19 vuotta. (Juuri täyttänyt). Nyt poikani on 2-vuotta ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Lapsen isän kanssa erosimme heti kun sai kuulla raskaudestani, koska hän ei hyväksynyt että synnyttäisin lapsen. Sanoi minulle että hän menettää kaiken jos synnytän lapsen. En välittänyt, vaan annoin mahani kasvaa ja niin pieni ihme syntyi maailmaan. Lapsen synnyttyä olin niin masentunut kun vaan voi olla, ajattelin että elämäni on umpikujassa ja olen pilannut kaiken. En ollut onnellinen edes silloin kun sain pienen nyytin ensimmäistä kertaa syliini, esitin vain. Mutta onneksi siskoni oli tukena. Olin lapseni kanssa siskon perheen luona n.2kk, ja se auttoi. Kun siskolla oli kokemusta omista lapsistaan, tunsin oloni turvalliseksi kun ei tarvinut yksin pelätä ja ihmetellä että teenköhän kaiken oikein. Sitten muutin uuten asuntoon, koska en pystynyt oleen siinä asunnossa (en voi sitä edes kodiksi kutsua, vaikka nätti koti olikin). Jos olin asunnossa minne pienen lapsen kanssa sairaalasta menin, tuntui että siellä leijuu ilmassa masennus ja suru. Mutta uudessa asunnossa kaikki oli toisin ja tuntui että nyt elämä vihdoin hymyilee! Tapasin sitten "nuoruuden rakkauteni" uudelleen, ja nyt asumme kolmiossa kahden koiran ja 2-vuotiaan poikani kanssa. Eli kaikki järjesty loppujen lopuksi hyvin vaikka luulin että elämäni on pilalla!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä