15 v. siskon lua asumaan

casadonna

Muutimme äitini ja hänen miesystävänsä kanssa keskelle metsää kesällä 2010. Olimme sitä aiemmin asuneet pienessä kaupungissa mutta kuitenkin ihmisten läheisyydesssä.Sinne muutimme vielä pienemmästä kaupungista. Muutimme sieltä pois koska en sopeutunut sinne enkä saanut kavereita ja minua kiusattiin koulussa. Muutimme siis ns. maalle, menin syksyllä 7. luokalla uuteen kouluun, jossa tosin oli vanhoja ystäviäni niiltä ajoilta kun kävin ala-astetta vielä samassa kunnassa, mutta ymmärrettävästi ihmiset olivat muuttuneet ja minua ei otettukkaan enään mukaan. Sain muutamia ystäviä mutta vuoden mittaan nekin ovat kariutuneet ja nykyään kärsin pahoista ahdistushäiriöistä koulussa ja kotona. En voi opiskella enään normaalissa luokassa ja juodun viettämään useat välitunnit vessassa pidättelemässä itkua ja miettimällä että miksi minua ei hyväksytä. Minusta puhutaan paljon suoraansanottuna paskaa enkä ole kovin pidetty henkilö, enkä tiedä mistä se johtuu. Ongelmaa ei paranne se, että minulla ei ole täällä metsässä ystäviä enää, vaan joudun olemaan itsekseni. Tiedän olevani masentunut ja haluasin vain pois täältä, uudelle paikkakunnalle jossa saisin aloittaa alusta. Olen hankkinut apua mutta en jaksa enään sitä että en voi olla edes kotona ahdistumatta saatika sitten koulussa. Olin ennen tunnollinen ja hyvä oppilas, mutta kun koulu muuttuu painajaiseksi ei opiskelu enään kiinnosta. Täällä on myös niin pienet piirit, että niihin ei pääse oikein sisään ja kuvioihin kuuluu alkoholi ja muut päihteet joihin en haluasi sekaantua, sillä läheiseni kärsii alkoholismista. Kysyisin siis olisiko mahdollista, että muuttaisin siskoni luo asumaan. Hän täyttää 20 v. kesällä ja on tunnollinen nuori nainen joka asuu opiskelia asunnossa ja käy koulua. En ole puhunut tästä vielä siskolleni koska en tiedä onko se mahdollista. Tiedän myös että se olisi äidilleni kova paikka mutta varmasti vielä kovempi paikka on katsoa kun oma tytär kärsii. Tiedän että muutto ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta tässä vaiheessa se on enään ainoa vaihtoehto. Saisin ikäänkuin aloittaa alusta ja voisin samalla hakea hoitoa omiin menneisyyden haamuihini. Äitini ei voi kanssani muuttaa sillä hän ei halua jättää miestään ja mies ei täältä halua muuttaa pois koska tämä on heidän unelmiensa koti. Minulle tämä paikka on ahdistava ja en tunne tätä kodikseni. Kertokaa omia kokemuksianne / mielipiteitänne.
ps. kiusaamiseen on puututtu mutta se ei ole auttanut mitään.

2

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämmönen tapaus!

      Tämä on niin melkein täydellinen kuvaus omasta elämästä paitsi itse on vaan joutunu kärsimään paljon pitempään:(. Tiedän kyllä itekki että varsinkin maalla se ainoa harrastus on melkein joka päiväinen juominen, ja enkä suorastaan ihmettele sitä yhtään, kun kaikki muu "järkevä" harrastaminen tapahtuu yleensä sielä kaupungissa. Hienoa kuitenkin että oot pitänyt periaatteesta olla juomatta:) etkä oo menny vaan muiden mukana. Täytyy kuitenki muistaa ettei ongelmistakaan voi päästä irti noin vaan se muutos tulee pikkuhiljaa. Tuo siskon luokse muuttaminen voi olla hyväkin idea, kunhan pitää huolen ettei tee ihan täydellistä ympyrää elämän tilanteeseen. Varsinkaan juomalla ei saa pitkäaikaisia eikä järkeviä ystäviä, mutta esim. urheilusta ja jostain muusta harrastuksesta niitä voikin saada. Tuttua myös sekin ettei jotakuta hyväksytä joukkoon. Mutta tähänkin autto ku otti uuden asenteen. Riippuu paljolti vaan juuri tästä asenteesta saako niitä kavereita vai ei. Ainakin itellä oli vaikia alussa ees kattoa silmiin ja ees jutella ihmisille, mutta nyt jo ihan kiva tutustua uusiin ihmisiin, kun ei jää sinne ulkopuolelle nyhjöttään vaan menee rohkeasti kimppuun;) (ei seksistisellä tavalla:D), vaikka olinkin koulukiusattu. Pitää vaan itelle anteeksi se tapahtunut kiusaaminen niin pääsee eteenpäin:)

      Jos aiot muuttaa niin kerro äidilles ajoissa ja kerro suoraan syy miksi haluat pois jolloin äidinkin helpompi ymmärtää:) Tsemppiä vaan, että saisit elämäs kondikseen:))
      PS. tää mun teksti voipi olla hieman sekava:D

    • Keissa

      Ensinnäkin sinä olet kirjoituksesi perusteella hyvin harkitseva ja fiksu tyttö Pienillä paikkakunnilla ja kun on vielä muuttojakin niin helposti jää kaveriporukoista. Olen jo vanhempi ja voisin kai olla vaikka äitisi, aajus muuttaa siskon luoke tuntuu järkevältä ratkaisulta. Ensinnäkin haluat auttaa itseäsi ja koetettä se olisi paras vaihtoehto, et halua huonoihin porukoihin ja suuremmalla paikkakunnalla olis enemmän mahdollisuuksia ja virikkeitä.
      Nyt pitää ensin selvittää siskosi kanssa, että olisiko se hänelle mahdollista järjestää.
      Kerro ja perustele äitisi kanssa, että sinulla on vaikeaa ja eivät ene aikaan helpota, jos joudut olemaan kotona. Ajattele nyt vain omaa parastasi: kyllä äitikin asian ainkin myöhemmin ymmärtää ja hänellä on miesystävä. Sisaresi on jo aikuinen ja ratkaisu vahvistaisi teidän sisarsuhdettanne. Ja varmaan voisit käydä usein myös äitisi kodissa.
      Asia riippuu nytmmiten sisar suhtautuu ja miten hyvin osaat asian perustella äidillesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1471
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1049
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      587
    Aihe