Lähtöselvitysvideot

Vinko autaa!

Katselin huvikseni Finnairin opastusvideoita ja huvituin. Yhdessäkään pätkässä ei ollut todellista opastusta tai neuvoa. Milloin näytettiin vain filmitähtenä olevaa matkustajaa, yhdessä empiviä asiakkaita, kolmannessa toimenpiteitä kaukaa kuin salaisen palvelun kuvaajat. Yhteenvetona todella huonoa työtä. Miksi ei hommaa hoideta kunnolla jos siihen ryhdytään? Esimerkiksi näin: Lentokentällä on lähtöselvitysautomaatteja (kuva siirtyy tarkasti tsuumaten laitteeseen). Valitse lentoyhtiösi näytöllä olevista kuvallisista tunnuksista ( asiakkaan sormi painaa kyseistä kohtaa) Nyt sinun pitää tunnistautua laitteella. Se käy parhaiten passilla ( näyttää passin asettamisen) Saadaksesi tarvittavat paperit sinun tulee kirjoittaa esimerkiksi lentosi tunnusnumero ( näyttää kun se kiireettönästi näpytellään) Sen jälkeen...... jne. uskoisin tällaisesta olevan hyötyä monin verroin enemmän, kuin epämääräisestä säheltämisestä, joka paljon matkustaville on tuttua muutenkin. Nähkää pikkuisen vaivaa ja antakaa osaavien hoitaa videoitten teko.

11

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seppo Taalasmaa

      Kato vaan salkkareita niin pysyyt jyvällä.

    • very easy to use

      Jos osaa käyttää OTTO automaattia niin silloin osaa käyttää myös niitä check-in automaatteja.
      Jos se tuntuu liian ylivoimaiselta ja vaikealta niin parempi jäädä kotiin turvaan.

      • noh noh

        Automaatti ei ole erityisen vaikea. Matkustan useasti ja pitkälle. Silti pitäisin ihan hyvänä, että jos ja kun automaattien käytöstä tehdään infovideo niin siinä näytettäisiin todellakin sen toiminnot. Minusta on tarpeetonta pantata tietoa, jota moni ehkä juuri haluaisi. Video on nyt jäänyt vasta boksin esittelyksi ja että tuollainen palvelu on.


      • Mikä helppous!

        Niin helppojako? Ja niin paljon kuin OTTO-automaateilla hässäköidään. Kone syö satakunta korttia päivittäin. Niin helppoa se on!


    • Vinko auttaa?

      Teppo Taalasmaalle: Mitä ovat salkkarit? En tunnista lähipiirikseni. Very easylle: Sanoinko, etten osaa käyttää? Oleellisinta oli, että kun tehdään ohje, se pitää tehdä kunnolla. En salli itsellenikään puolittaisia huitaisuja.

      Noh noh näki tarkoituseni juuri oikein.

      Näillä palstoilla annetaan liian herkästi ymmärtää, että mielipiteen esittäjä olisi jotenkin tyhmä tai muuten osaamaton. Lähden mielelläni kahden ensimmäisen kirjoittajan kanssa mittelemään taitoja mitä moninaisimmilla elämän alueilla.

      Minimerkissäni oli tullut kirjoitusvirhe. Piti olla "voinko auttaa?

    • Voi jyvä hysäys

      Todella kökkö on Finskin ”opastusvideo”. Sen ymmärtää vain, jos jo täysin tietää, mitä pitää tehdä. Paitsi että alkaa ihmetellä, pitääkö todella passi tyrkätä jonnekin, eihän useimmille matkoille edes tarvita passia, henkkari riittää. Eikä oikeasti tarvitse, varausnumero toimii. Mutta tämäkin piti sotkea.

      Jos ei tunne asiaa eli tarvitsisi tuollaista videota, niin johan meni ohi. Valtiollisen lentoyhtiömme viesti on suunnilleen tämä: me on tehty tää todella helpoksi, sä olet ihan vitun tyhmä jos et osaa, ja nyt sä vasta tajuat miten tyhmä olet kun tästäkin menit vaan sekaisin.

      • Sotkamon mies

        Ketä ja mitä palvelee sekin pätkä, jossa nainen ja mies pohtivat tilannetta, että"pitääkö tästä nyt sitten lähteä hotellille vai minne". En ole kuvauksen ammattilainen,mutta jos Finnair antaa kahden päivän majoituksen ja ruoat, niin teen lonkalta paremmat.


      • Hаh
        Sotkamon mies kirjoitti:

        Ketä ja mitä palvelee sekin pätkä, jossa nainen ja mies pohtivat tilannetta, että"pitääkö tästä nyt sitten lähteä hotellille vai minne". En ole kuvauksen ammattilainen,mutta jos Finnair antaa kahden päivän majoituksen ja ruoat, niin teen lonkalta paremmat.

        Toi kuulostaa ihan siltä ettäFinair ajatteli tehdä pornovideon mutta rahat loppui kesken.


    • Harliini

      Isin pikku Renny Harliinit täällä uhoaa! Uuuuhhhhhhhhhhhhh Bjoongggggggggg
      Mela pystyssä!

      • tö pöt

        Ei nyt kuule aukea nää sun sanaleikit. Tiedän kuka Renny Harlin on, mutta aika kankeaa sun laukominen. Miten tosta saa jonkun piikin tai hauskan heiton?

        Taide ja vitsit ovat asioita, joita ei pitäisi joutua selittämään. Tai kannattaa vaihtaa alaa.


    • Missä?

      Tuota noin, missähän tuollainen video sitten mahtaa piileskellä? Eipä ole vielä vastaan kävellyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      55
      5685
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      74
      2834
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      19
      2058
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1905
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1819
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1781
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1538
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1161
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      82
      1145
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      66
      965
    Aihe