auringonlaskuista, kuutamokävelyistä, riidoista... mitä mä nyt taas selitän! Kaikesta kanssasi, ihan kaikesta. Ihan vaan muistutuksena. Jos se jää haaveilun puolelle, niitä ei kukaan pois ainakaan vie. Lämmin ajatus sinulle koleaan säähän.
Haaveilen
faktahomma
3118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aioitko tehdä mitään haaveisi eteen? Kiitos ajatuksestasi sitä tarvitaan kuka lienetkin. :)
Olen aina inhonnut ikuisia haaveksijoita, jotka eivät tee elämälleen mitään vaikka voisivat. Haaveilijoista ei ole mihinkään ja lopulta ne on niitä, joita saa aina olla vetämässä perässä ja patistamassa tekemään oma osuus, kun niiden aika kuluu jonnin joutaviin haaveiluihin, joista ei koskaan tule lasta eikä paskaa. No paskaa kylläkin, mutta vain toisten korjattavaksi.
samoin aattelen minäkin, ap on tyypillinen tavis, odottaa että se joku kannettaisiin kultalautasella nokan eteen