Nilsiän kepulaiset myivät Nilsiän Kuopiolle ja etenkin matkailualue Tahkovuoren. Kuopio alkaa panostaa Tahkovuoren alueeseen ottamalla ranta-alueet ja saariston Tahkovuoren matkailukäyttöön.Mökkikylä tarvitsee lisämaata.
Ajansaatossa ne Nilsiän nykyiset päättäjätkin makaavat vaipat housuissa nykyisen Kuopion ydinalueen hoitolaitoksissa.
Kepu myi Nilsiän
16
2154
Vastaukset 16
- omaa syytä
No minkähän takia niitä kepulaisia on pitänyt äänestää päättäjiksi?Ei kö ikinä opita?Vaalit ovat taas tulossa.
- Eteen päin
Nilsiä teki oikean ratkaisun. Siitä voisivat ottaa muutamat naapurikunnatkin oppia kuten Rautavaara. Lähidemokratiasta viis silloin, kun ei ole rahaa ja todellisuudessa näillä pikukunnilla ei sitä ole, jos ei aina isommillakaan. Muutama valtuutettu Nilsiästä riittää tai nilsiäläisten valitsemina riittää Kuopion valtuustoon. Onko tulevissa kunnallisvaaleissa niin taattu, että nykynilsiäläiset äänestävät nilsiäläistä Kuopion kaupunginvaltuustoon. Äänestettävähän voi olla vaikkapa Karttulasta. Tietenkin karttulalainen voi äänestää nilsiäläistä. Näin se muuten on.
Tässähän on nyt nilsiäläisillä näytönpaikka, löytävätkö keskinäistä yksimielisyyttä ns. Nilsiäpuolueelle, joka ajaisi nilsiäläisten asioita ja jättäisi puoluepolitikoinnin pois. Näin säilyy nilsiäläisyys ja nilsiäläinen identiteetti. Eihän Nilsiä mihinkään häviä paikkana ja alueena, vaikka kunta häviääkin.
Turha riidellä, kun yhteistyötä voi tehdä.- Anonyymi
Rautavaaran talous?
- Panostaa...???
Ei Kuopio panosta sinne Tahkolle mitään. Valtaosa investoinneista on tehty ja niihin on Nilsiän kunta osallistunut hyvin.
Nyt Tahkon kehittäminen tapahtuu yritysten taholta. Nimenomaan yritykset kehittävät ja rakentavat Tahkon alueita. Kuopion kaupunki korkeintaan hankkii maata ja jalostaa sitä yritysten maksettavaksi. Kuopio saa Tahkosta hyvin kehitetyn "helmen", jonka alkupääomat nilsiäläiset veronmaksajat ovat maksaneet.
Kuopio ei ole koskaan ollut mikään matkailukaupunki, sen matkailuasiat on hoidettu huonosti. Esimerkkinä vaikkapa Puijo, Antikkala ja vesimatkailu.- divorce
KILAUTA kaupunginvaltuutetuille...
Tämän hetken Nilsiän kaupunginvaltuutetut päättivät liittää Nilsiän Kuopioon. Nyt on sitten vähintään 3v eli kuntaliitossopimuksen ajan seurattava, että asiat pidetään kuten sopimuksessa on ja siitäkin eteenpäin. Jos asiat ei mene kuten sopimuksessa, niin pitää ottaa yhteyttä näihin vuoden 2012 Nilsiän kaupunginvaltuutettuihin joiden vastuu asiasta on sekä nykyiseen Nilsiän kaupunginjohtajaan. He kantavat nyt tästä vastuun hamaan tulevaisuuteen. Ei passaa heitä liian helpolla päästää tästä työstään!!!
Yhteystiedot löytyvät: http://www.nilsia.fi/hallinto/kvaltuusto
Kaupunginvaltuutetut 2012:
Valtuuston puheenjohtaja Leskinen Jaakko, KESK
1. varapuheenjohtaja Korhonen Raimo, KOK
2. varapuheenjohtaja Soininen Pentti, KOK
Tiihonen Pekka, KESK
Tolppanen Tapio, KESK (hallituksen pj.)
Pitkänen Jorma, KESK
Räsänen Marketta, KESK (hallituksessa)
Kinnunen Heikki, KESK
Liukkunen Markku, KESK (hallituksessa)
Puustinen Pentti, KESK
Laitinen Pekka, KESK
Holopainen Jorma, KESK
Hartikainen Kaisa, KESK (hallituksessa)
Kuutsa Kati, KOK (hallituksessa)
Tiihonen Pekka, KOK (hallituksessa)
Liinamaa Jaana, KOK
Pentikäinen Sakari, KD (hallituksen 2.varapj.)
Iskanius Raija, KD
Reijonen Minna, PS
Lipponen Teija, KD
Asikainen Ritva, VAS( hallituksen 1.varapj.)
Jonninen Jorma, VAS
Selkimäki Erkki, VAS
Keinänen Pentti, SDP (hallituksessa)
Maaranen Kari, SDP
Räsänen Terhi, VIHR
Korhonen Erkki, PS - Hyvä päätös
divorce kirjoitti:

Korhonen Erkki, PSOlivat muuten viisaita päättäjiä.
- Anonyymi
Totta joka sana.Aina on pistetty rahoja menemään matkailuun,ei mihkään tuottavaan työhön.Kyllä veroina eurot on kelvannut.Jos veroja ei kunnolla karttunut,niin sitten rätkittiin arvioveroina.
- Anonyymi
Hyvä päätös kirjoitti:
Olivat muuten viisaita päättäjiä.
Erittäin hyvin sanottu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta joka sana.Aina on pistetty rahoja menemään matkailuun,ei mihkään tuottavaan työhön.Kyllä veroina eurot on kelvannut.Jos veroja ei kunnolla karttunut,niin sitten rätkittiin arvioveroina.
Nilsiässä ei muuta olekaan, kuin matkailua.
- hgt---rhv-
Päätös kuntaliitoksesta taisi olla yksimielinen ja päätöksen tekivät Nilsiän tilanteeseen perehtyneet demokraattisesti valitut valtuutetut.
Oli viisas päätös koko Pohjois-Savon puolesta.- Anonyymi
Huuhaa.
- Anonyymi
Kyllä olivat tahvojen tahvot, Leskinen ja Tolppanen ynnä muut tyrimässä. Kohta Nilsiä on aavekylä.
- Anonyymi
Noiden ”kuntajyrien” ymmärryksen tasosta ei voi olla montaa mieltä: olivat täysin rinnoin ajamassa itsenäisen Suomen ajan mielipuolisinta hanketta -Tahkon korotusta. Olkoot ”iäti ylistetyt” Partas-Eko ja Kepun valtuutettu Pekka Laitinen. Partanen kokeneena insinöörinä väänsi rautalangasta mallin, joka puhkaisi kuplan. Pekka Laitinen harvinaisen rehellisenä omantunnon maamiehenä äänellään katkaisi anastushankkeen etenemisen.
Että, sellaista nämä mainiot luottamusmiehet puuhastelivat kuntalaisten selän takana ja pään menoksi… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noiden ”kuntajyrien” ymmärryksen tasosta ei voi olla montaa mieltä: olivat täysin rinnoin ajamassa itsenäisen Suomen ajan mielipuolisinta hanketta -Tahkon korotusta. Olkoot ”iäti ylistetyt” Partas-Eko ja Kepun valtuutettu Pekka Laitinen. Partanen kokeneena insinöörinä väänsi rautalangasta mallin, joka puhkaisi kuplan. Pekka Laitinen harvinaisen rehellisenä omantunnon maamiehenä äänellään katkaisi anastushankkeen etenemisen.
Että, sellaista nämä mainiot luottamusmiehet puuhastelivat kuntalaisten selän takana ja pään menoksi…Taidatkos paremmin sanoa!
- Anonyymi
Kissa taisi viedä kielen valtuutettujen kehujilta…
- Anonyymi
Kyllä pitäisi saada Jousiahden Matti hoitelemaan asioita ja bisnestä Nilsiään.
Mersun keula kohti Tahkovuorta ja kiinteistöbisnekset käyntiin.
Matti on viisas ja aikaansaapa ukko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 132286
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671118Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2741102- 79897
- 87833
- 63808
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24735Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69701- 65681
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142681Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?134660- 47660
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46604- 53604
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32598Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25563- 40554
- 55548
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.41532Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20518