Bipolaarinen Hetki

Kalium

Nuori mies nimeltä XXXX (nimen voi keksiä itse) oli jo kokenut seurustelun ja terveen heteroseksin huuman muutaman kerran elämässään ja oli parhaillaan sinkkuna..Jo toista tai kolmatta vuotta ilman kosketusta. Hän tapasi toisinaan roikkua netin chateissä tylsinä iltoina tuntiessaan paineita housuissaan ja erikoisemmaksi sen teki se että hän keskusteli usein miesten kanssa. "Miehistä on helpompaa saada seuraa..." hän järkeili ja tykkäsi lähetellä anonyymejä varustuskuviaan chat-avaruuteen...palautetta hän saikin nimenomaan miehiltä vaikka olisi sitä halunnut myös ja eritoten naisilta mutta myös miesten antama palaute nosti sinkkumiehen itsetuntoa ja kiihotti häntä oudolla tavalla. Toisinaan hän harrasti myös cyberseksiä löydettyään jonkun hänen omaan vaativaan makuunsa ja sivistystasoonsa sopivan miehen. Hän pohti toisinaan minkälainen seksin paljous hänelle avautuisikaan jos hän vain voisi heittäytyä tositoimiin miehen kanssa mutta piti lopulta ajatusta mahdottomana...hän tykkäsi kyllä katsella miesten alakertakuvia ja mietti miltä tuntuisi koskea toista mutta ei voisi hyväksyä miestä kokonaisuudessaan.

Eräänä kesäisenä päivänä hän tapasi taas pitkästä aikaa hyvän ystävänsä *****:än. Tämä tapahtui vuokratulla ja suojaisella kesämökillä jonne päästäkseen tuli ajaa useita kilometrejä metsän peittämää hiekkatietä; ja hiekkainen tie puolestaan oli maalla sekin, maantien varressa. Siellä kaverukset juttelivat, kaatoivat muutaman lasin ja myös saunoivat. Saunassa ollessaan XXXX oli toki altistunut samoille vaikutteille kuin chatissä mutta oli hyvin häveliäs eikä tuntenut tilannetta millään kaukaisella tavalla eroottiseksi; ei siis tirkistellyt ystäväänsä.
-
Miehet kävivät vielä illan päätteeksi yökerhossakin tarjontaa tarkistamassa. Taksimatkalle tuli hintaa mutta onneksi he pystyivät puolittamaan sen.
-
Sitten ei mennyt aikaakaan kun he palattuaan nukkuivat omissa erillisissä sängyissään. Toinen vierashuoneessa ja mökin haltija Xx4 toisessa huoneessa...joka olikin periaatteessa aivan samanlainen huone. Hirsiset seinät ja läpikuultavien verhojen peittämä ikkuna. Yhden hengen sänky...
-
Aamun tultua X kuuli lintujen visertävän ikkunan takana ja sai kammettua itsensä vuoteesta tehokkaasti ilman suurempaa väsymyksen tunnetta. Hän katsoi seinällä olevaa kelloa ja täten tiesi aamun olevan jo kypsä muttei kuitenkaan liian lähellä keskipäivää. Hän meni keittiöön joka olikin tavallaan vain osa yhtä valtavaa huonetta johon liittyivät saumattomasti oven osoittama ulkokuisti, olohuone sohvineen sekä eri puolilla seisovat ovet. Hän valmisti aamupalaa tarjolla olevista elintarvekkeista jotka koostuivat eineskeitosta ja leivästä vihanneksineen. Onneksi maitoakin oli yksi purkki jäljellä.

Sitten hän kävi kohti herra *:n huonetta, katsoakseen mikä tilanne olisi...onko hän mahdollisesti jo jossain muualla; pihan ollessa laaja ja siitä aukeava tie oivallinen lenkkeilyyn...vai yhä nukkumassa.
Kävi pian ilmi että hän oli vielä nukkumassa. Pitkänä selällään köllöttäen ja pää sivuttain, osin lakanan peitossa. Jalat olivat nilkasta alaspäin paljaat ilman peiton suojaa. X oli vielä osin viime yön tunnelmissa (hän oli nimittäin saanut erään naisen numeron ja halusi keskustella asiasta kaverinsa kanssa, miettien mahdollista treffausta mökillään) sekä tietoinen valmistamastaan aamupalasta jota hän ajatteli tarjota nyt eikä heti...aamukaan kun ei ollut enää niin nuori.

1

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalium

      Hän lähestyi vuodetta ja artikuloi muutaman sanan kokeillakseen josko mies oli enintään pinnallisesti unessa. * liikahti ja tuhahteli jotakin käsittämätöntä vastaukseksi, antaen ymmärtää ettei ole vielä täysin tietoinen.
      -
      Tällöin X nipisti lakanan yläreunaa ja heilutteli sitä hivenen *:n ihon yläpuolella...laskien sen sitten takaisin ja etsien reaktioita. * painautui päinensä syvemmälle täkin alle niin että hänen päänsä hävisi täysin näkyvistä ja päästi epämääräisen huokauksen. X:ää tunsi jonkinlaista yhtaikaista ärsytyksen ja huvituksen tunnetta ja ravisteli leikkimielisesti myös lakanan alareunaa säärien päältä ja nyki sitä edestakaisin. Tähän toinen vastasi suoristamalla jalkojaan ikäänkuin torjuvana eleenä...
      Lopulta hän luovutti ja viimeisenä eleenään kohotti lakanan reunaa nipistäen ja heilautti sitä suurpiirteisesti *:n ylävartaloa kohti jalkojen päältä...

      Samassa hänelle paljastui että * oli käynyt alasti nukkumaan...täkin reuna laskeutui hänen napansa nurkille ja vatsaa ei peittänyt paita. Mikä rohkeinta, hänellä ei ollut myöskään alushousuja ja X näki kaiken suorien ja harallaan olevien jalkojen välissä. Aluksi hän tyrmistyi näkyä, ei siksi että se olisi vastenmielinen vaan koska se oli niin odottamaton, suora ja niin intiimin haavoittuvaisesti esillä. Hän oli kyllä nähnyt kaverinsa alasti saunan hämärässä mutta tämä oli aivan erilaista...aurinkokin tunkeutui ikkunasta korostamaan paikkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      229
      7653
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5110
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4792
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3458
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2025
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1910
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1839
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1687
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1629
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      149
      1386
    Aihe