Koirani on lähes parivuotias seropi uros ja se toisinaan on arvaamaton. Lähinnä silloin, kun on toinen uroskoira lähettyvillä.
Se ei oikein tuolloin näe tai kuule muuta kuin tuon toisen uroksen ja kun koiraa olen alkanut vetää pois ja koskenut siihen, niin se on näykkäissyt. Sama, jos remmirähjää urokselle, joka on aloittanut riehumisensa ja otan koiraani esim. pannasta, se kääntyy ja näykkäisee. Näin oli ennen.
Se on näykkäissyt minua ja poikakaveriani ja oikeastaan vain silloin, kun poikakaverin koira on alkanut murissa koiralleni ja ikäänkuin haastanut sen tappelemaan. Tällöin poikakaveri on aina nostanut koiransa syliin tai ilmaan turvaan mikä taas antaa sille koiralle enemmän pontta ärsyttää omaani enemmän ja enemmän. Käsittääkseni tuollainen syliin nostelu vahvistaa ärhentelevän koiran käytöstä ja se kokee sen oikeaksi teoksi.
Pääsiäisenä nämä koirat ottivat yhteen ja siinä rytäkässä anoppi sai hampaasta, minun koirani hampaasta ja sai pienen, vertavuotavan haavan.
Nyttemmin koira ei ole näykkinyt, koska olen koventanut otteitani koulutuksessa. Mutta se ei muuta sitä, mitä poikakaveri vanhempineen ajattelee, koirani on heistä arvaamaton ja sitä pitää vahtia. Nyt koira aistii heidän arastelunsa ja pelkää heitä.
Pattitilanne tuntuisi olevan, en haluaisi lopettaa koiraani sillä se on muuten terve, se pitää vaan kouluttaa kovemmalla tavalla.
Mitä tehdä arvaamattomalle koiralle?
Arvaamaton koira, mitä tehdä?
25
2139
Vastaukset
- DghrGGddY
Suosittelen pevi-koulutukseen. Koirasi käytös muuttuu, kun sinä itse osaat muuttua.
- kikkelitonttu
En tiedä miten kouluttaa!
- vilin muisto
ensinnäkin, pallien poisto vähentää agressivisuutta huomattavasti. Toisaalta se koulutus, oikein tehtynä auttaa tilanteeseen, mutta kysyin apua ongelmakoirakouluttajalta. Omani oli jokseenkin samanlainen ja ongelmakoira-ope totesi sen pelkopurijaksi. Niin hullulta kuin neuvo tuntuikin, koiran alkaessa uhitella piti löysätä remmiä tai heittää hihna irti ja lähteä itse poispäin. Vaati rohkeutta tehdä se. mutta kas kummaa, SUURI URHO lähti perään häntä koipien välissä, kun ei saanutkaan hihnasta rohkeutta. Näin siis tämän yksilön kohdalla. Toivottavasti löydät omallesi yhtä hyvän opettajan kuin itse sain.
- Kouluttautunut
En nyt tiedä auttaako pallien poisto pelkopuremiseen.
Jos koira on muuten aggressiivinen voi se hillitä hormoneista johtuvaa kuohuntaa mutta ei se pelkoa kylläkään poista, voi olla että leikkaus tekee koirasta entistä epävarmemman!
Oma koirani on myös epävarma/arka mutta siedätyksellä ollaan saatu se tottumaan pelottaviin tilanteisiin.
Katsellaan koiria sellaiselta etäisyydeltä että koira kestää sen ja palkitaan rauhallinen käytös/kontaktin otto naksulla ja herkulla. (tai vain herkulla, kouluttajasta kiinni).
Kun koira on jo rento, nuuhkii maata eikä kiinnitä huomiota toisiin koiriin on aika mennä vähän lähemmäs.
Kun tämä toimii suht läheltä on aika aloittaa ohitusharjoitukset.
Koiran voi vaikka laittaa istumaan jos sen on helpompi keskittyä sinuun niin ja kun koirakko on kohdalla voit lähteä liikkeelle tai pysyä paikoillaan, kehua koiraa ja palkita. Vähitellen siitä päästään liikkeeseen ja vielä kun on matkaa taivallettu koirasi pitäisi pystyä ohittamaan myös rähisevät yksilöt.
Tämä tie on pitkä mutta vaivannäkö palkitaan.
Onnea matkaan.
Kuonokoppaa suosittelisin harjoituksiin, ihan vain omaksi turvaksesi ja saat lisää varmuutta käsitellä koiraa, olet jämäkämpi, koira huomaa sen ja voi ruveta kuuntelemaan kehotuksiasi paremmin.
Älä missään nimessä kiristä remmiä, anna sille tilaa hihnassa, kiristyminen vain pahentaa koiran ahdistusta ja saa sen räjähtämään entistä pahemmin.
Tiedän ettei se ole helppoa mutta kun olet ensin harjoitellut rauhassa koirasi kanssa niin päädyt kyllä siihen kohtaan ettei remmi ole aivan pinkeänä koko ajan :) - HULLU...
Laske irti, sinäkö sitten maksat viulut kun koirat käyvät toisiinsa kiinni?!
- Ap.
Kouluttautunut kirjoitti:
En nyt tiedä auttaako pallien poisto pelkopuremiseen.
Jos koira on muuten aggressiivinen voi se hillitä hormoneista johtuvaa kuohuntaa mutta ei se pelkoa kylläkään poista, voi olla että leikkaus tekee koirasta entistä epävarmemman!
Oma koirani on myös epävarma/arka mutta siedätyksellä ollaan saatu se tottumaan pelottaviin tilanteisiin.
Katsellaan koiria sellaiselta etäisyydeltä että koira kestää sen ja palkitaan rauhallinen käytös/kontaktin otto naksulla ja herkulla. (tai vain herkulla, kouluttajasta kiinni).
Kun koira on jo rento, nuuhkii maata eikä kiinnitä huomiota toisiin koiriin on aika mennä vähän lähemmäs.
Kun tämä toimii suht läheltä on aika aloittaa ohitusharjoitukset.
Koiran voi vaikka laittaa istumaan jos sen on helpompi keskittyä sinuun niin ja kun koirakko on kohdalla voit lähteä liikkeelle tai pysyä paikoillaan, kehua koiraa ja palkita. Vähitellen siitä päästään liikkeeseen ja vielä kun on matkaa taivallettu koirasi pitäisi pystyä ohittamaan myös rähisevät yksilöt.
Tämä tie on pitkä mutta vaivannäkö palkitaan.
Onnea matkaan.
Kuonokoppaa suosittelisin harjoituksiin, ihan vain omaksi turvaksesi ja saat lisää varmuutta käsitellä koiraa, olet jämäkämpi, koira huomaa sen ja voi ruveta kuuntelemaan kehotuksiasi paremmin.
Älä missään nimessä kiristä remmiä, anna sille tilaa hihnassa, kiristyminen vain pahentaa koiran ahdistusta ja saa sen räjähtämään entistä pahemmin.
Tiedän ettei se ole helppoa mutta kun olet ensin harjoitellut rauhassa koirasi kanssa niin päädyt kyllä siihen kohtaan ettei remmi ole aivan pinkeänä koko ajan :)Kiitos kauheasti. Tätä me alammekin kokeilla :) Kuonokoppa onkin hankinnassa ensimmäiseksi.
- luomuhurtta
ei koirasi ole arvaamaton vaan poikakaverisi äiteeneen vouhkaajia. Koirasi on remmiräyhääjä kovi, eli hyvin ennakoitavissa. Ei muuta kun frendi pitää koiransa erossa omastasi, tai sitten yrittte saada koirat sopimaan välinsä, eli kohtaamisia neutraalissa paikassa ja poikakamu ei saa ottaa koiraansa syliin, vaan sulla koira on hihnassa, ja toinen, se arempi irrallaan ja sitten koirat saa tehdä tuttavuutta eli poikakamun koira ottaa kontaktia sitämukaa kun haluaa. useita toistoja eoikäriidan aiheita, kuten leluja tai ruokaa lähelläkään. Koiran lopetuksen tilalta saattaa edessä olla se miehentekeleen vaihto. Ajattele sitäkin.
- Ap.
Mieshän ei koiraansa lopeta vaan luultavasti neuvoisi minua tekemään sen, koska hän ei näe koirassaan mitään vikaa, se kun kuulemma tulee lähes kaikkien kanssa toimeen mutta ilmeisesti minun koirassani on vikaa kun sen kanssa ei tule toimeen.
Sen toki tiedostan, että koirani on remmiräyhääjä silloin kun vastaantuleva koira aloittaa haukkumisen. Koirani provosoituu helposti.
Ja pevi-koulutusta voisin ajatella vasta kun olisin varoissani, se maksaa aika paljon joten niin kauan kuin olen työtön, on pärjättävä itse ja koitettava kouluttaa niin itseään kuin koiraansa.
- asassasasasasasasasa
Otappa yhteys ammattilaiseen. Sieltä saat kunnon ohjeet miten koiran kanssa toimia.
- Joobax
Mikä teidän tavoite on? Saada koirat sietämään toisiaan vai mitenkä? Kaikkien kemiat ei vaan sovi yhteen, tai se vaatii oikeat ihmiset sovittamaan.
Miten koirat käyttäytyvät, kun ovat molemmat vapaana? Monesti hihna aiheuttaa turhia jännitteitä koirien välille (joka johtuu teistä ihmisistä), vaikka vapaana ne kirmaisivat ihan onnellisina.- hurhur.....
On hyvä idea pistää kaksi koiraa vapaaksi toistensa kanssa joilla on jo nahistelu/tappeluhistoria, aika pahaa jälkeä voi syntyä.
Huuhuh mitä neuvoja!
Kehottaisin järjestämään HALLITTUJA tilanteita neutraalissa ympäristössä, missä väliin päästään heti jos koirat osoittavat että kohta alkaa tappelu.
Kun alkaa sujumaan hyvin uskaltaisin päästää koirat vähän isommassa tilassa vaapaaksi.
Järki käteen ihmiset, miettikää vähän millaisia vinkkejä annattte toisille! - Ap.
Sisällä ollessaan koirani leikkii miehen toisen uroskoiran kanssa, joka on rauhallisempi ja vanhempi. Mutta tämä miehen pari vuotias rähinäroope on osaksi omissa oloissaan mutta välissä käy omani viereen murisemaan tälle. Omani ei halua osallistua siihen ja siinä kohin komennan koirani pois.
Avarammalla alueella esim. ulkona, emme voi näitä kahta pitää irti sillä kilpailuvietti on molemmilla suuri ja jossain vaiheessa molemmat ärsyttävät toisiaan niin että syntyy tappelu.
Tarkoitus on saada koirat sietämään toisiaan mutta ukko ei suostu kanssani lähtemään kouluttajalle, joka ehkä saisi koirat toimimaan jotenkin yhdessä. Miehen mielestä hänen koiransa ei kouluttajaa tarvitse ja ongelma olisi vain minun koirassani. Hänen koiransa on tulee kuulemma kaikkien kanssa toimeen paitsi nyt minun urokseni kanssa joten koirassani on sitten jotain vikaa. Paljon on vikaa juu kun ei kaikkien urosten kanssa tule toimeen ja se on mielestäni suht normaalia. - Joobax
hurhur..... kirjoitti:
On hyvä idea pistää kaksi koiraa vapaaksi toistensa kanssa joilla on jo nahistelu/tappeluhistoria, aika pahaa jälkeä voi syntyä.
Huuhuh mitä neuvoja!
Kehottaisin järjestämään HALLITTUJA tilanteita neutraalissa ympäristössä, missä väliin päästään heti jos koirat osoittavat että kohta alkaa tappelu.
Kun alkaa sujumaan hyvin uskaltaisin päästää koirat vähän isommassa tilassa vaapaaksi.
Järki käteen ihmiset, miettikää vähän millaisia vinkkejä annattte toisille!Ei se ollut neuvo, vaan kysymys.
- Joobax
Ap. kirjoitti:
Sisällä ollessaan koirani leikkii miehen toisen uroskoiran kanssa, joka on rauhallisempi ja vanhempi. Mutta tämä miehen pari vuotias rähinäroope on osaksi omissa oloissaan mutta välissä käy omani viereen murisemaan tälle. Omani ei halua osallistua siihen ja siinä kohin komennan koirani pois.
Avarammalla alueella esim. ulkona, emme voi näitä kahta pitää irti sillä kilpailuvietti on molemmilla suuri ja jossain vaiheessa molemmat ärsyttävät toisiaan niin että syntyy tappelu.
Tarkoitus on saada koirat sietämään toisiaan mutta ukko ei suostu kanssani lähtemään kouluttajalle, joka ehkä saisi koirat toimimaan jotenkin yhdessä. Miehen mielestä hänen koiransa ei kouluttajaa tarvitse ja ongelma olisi vain minun koirassani. Hänen koiransa on tulee kuulemma kaikkien kanssa toimeen paitsi nyt minun urokseni kanssa joten koirassani on sitten jotain vikaa. Paljon on vikaa juu kun ei kaikkien urosten kanssa tule toimeen ja se on mielestäni suht normaalia.Siinä ei kuulu komentaa sun koiraa. Sun koira toimii oikein, on välinpitämätön ja pyrkii väistämään. Viereen murisevaa koiraa pitää komentaa. Kiellät järjestelmälliseti kaikki murinat jo ennen kuin ehtii murista. Jo tuijottelusta korjaus. Mistä ne kilpailee avarammalla alueella?
Kyllä se on aina sitä koiraa koulutettava, joka ongelmia aiheuttaa. Tässä tapauksessa myös miehesi koiraa. Katso, että omasikin käyttäytyy, eikä esim. tuijottele miehesi koiraa.
Kaikilta uroksilta pallit pois, jos tarkoitus ei ole jalostaa. Helpottaa sekin kummasti.
- akka vaan
vaihda ukko.
- kikkelitonttu
Jopas oli kannanotto!
- justjoo......
No ei ole kyl sellanen asia et pitäs ukko vaihtaa..
- Nyt lenkille
Minä antaisin kerran otella, että selviää kumpi on pomo.Yleensä se tilanne rauhottuu sen jälkeen. Normaalihermoinen koira, ei toista vallan mahdottomia löylytä. Yhdessä asuminen on aika hankalaa, jos toinen ihmisistä joutuu jatkuvasti olemaan riitapukarien erotuomarina.
Miehesi asenne on kyllä väärä, koskaan ei ole tilannetta jossa vain toisessa on vikaa. Hänen koiransa on riitapukari, ja sinun koirasi ei. Mutta tehokkain apu on se että koirat itse selvittävät asemansa, niin kurjalta kun tuo ohjeeni tuntuukin. Eläimet osaavat kovin paljon paremmin hoitaa keskinäiset suhteensa kuin me ihmiset useasti.
Se että miehesi koira tulee toisen kanssa toimeen, johtuu ehkä vain siitä yksinkertaisesta asiasta että ne eivät asu teillä, tilanteita riitaan on kovasti vähemmän.- Ap.
Olisi varmasti mutta koiramme on ottaneet jo muutaman kerran yhteen eikä pomo ole selvillä, johtuu tosin varmaankin siitä, että mies iskee aina väliin (koirilla on kokoeroa sillä miehellä on mäykkä ja minulla porokoira/pystis mix, jonka säkä on 52cm) Miehellä on myös toinen mäykkä, vanhempi. Tämän kanssa koirani otteli tasan kerran ja pomo oli ja on edelleen vanhempi mäykkä, heillä ei ole enää ongelmaa.
Nämä juniorit on varsinaisia paukapäitä eikä tunnu kerrasta ottavan opikseen. - pr_
Ap. kirjoitti:
Olisi varmasti mutta koiramme on ottaneet jo muutaman kerran yhteen eikä pomo ole selvillä, johtuu tosin varmaankin siitä, että mies iskee aina väliin (koirilla on kokoeroa sillä miehellä on mäykkä ja minulla porokoira/pystis mix, jonka säkä on 52cm) Miehellä on myös toinen mäykkä, vanhempi. Tämän kanssa koirani otteli tasan kerran ja pomo oli ja on edelleen vanhempi mäykkä, heillä ei ole enää ongelmaa.
Nämä juniorit on varsinaisia paukapäitä eikä tunnu kerrasta ottavan opikseen.Tutustupa vastaehdollistamiseen. Jos koirat ei ihan oikeasti vain tule toimeen keskenään eikä edes mitään kauhun tasapainoa synny, niin väitänpä että se on melkolailla ainoa keino, joka oikeasti saattaisi ratkaista ongelman.
En ehdi nyt yksityiskohtaisemmin aiheesta kirjoittaa – netistä kuitenkin löytyy ainakin englanniksi paljon informaatiota (counter conditioning, aiheeseen liittyen myös desensitization), suomeksi vähän vähemmän ja myös laaduttomampaa tekstiä. Perusidea kuitenkin: aivopestään (:D) koira uskomaan, että toinen koira onkin positiivinen juttu, ei negatiivinen tai uhka.
Jos kyseessä on kaksi vaikeaa tapausta, niin vaatinee tarkempaa perehtymistä ja ymmärtämistä vastaehdollistamisen periaatteesta ja toteuttamisesta, että se saadaan oikeasti toimimaan. Voi olla kuitenkin sen arvoista, lisäksi oppii samalla paljon koiran käytöksestä ja pystyy ehkä kouluttamaan pois muutakin ongelmakäytöstä paremmin.
Vastaehdollistaminen toimii myös vieraisiin koiriin kohdistuvaan aggressioon varsin tehokkaasti.
- Nyt lenkille
Ihminen muka luomakunnan älykkönä sotkee usein aivan (esim. tässä tapauksessa koirien) omaa tapaa selvittää asiat. Ja kuten tunnettua mäykkyjen ego on täysin suurenhullu. ja kun toisella on kokoa enemmän, pattitilanne on valmis.Ehkä on vain toistaiseksi puhtaalla kieltämisellä estettävä ottelut, leikkaus olisi yksi vaihtoehto, mutta sangen epävarma ratkaisu kuitenkin. Mutta jossain vaiheessa ne kyll koittavat että kuka on kuka. Mutta sinun olisi saatava miehesi olemaan puuttumatta koirien riitaan, tuo tilanne ei ratkea muulla tavoin kunnes koirat saavat arvojärjestyksen kohdalleen.
- Tuplu
Joku tuossa jo puhuikin vastaehdollistamisesta, olen samaa mieltä, että se voisi olla paras keino tilanteen ratkaisemiseksi. Leikkauttaminen saattaa auttaa, mikäli on kyse nuorten urosten välisestä hormonipullistelusta. Mutta silloin olisi järkevintä leikkauttaa kumpainenkin.
Vastaehdollistaminen: koirat sellaisen etäisyyden päässä toisistaan, ettei mitään rähinää ehdi syntyä. Palkitaan kumpaankin koiraa aina kun katsovat toisiaan rauhallisesti ilman mitään agression merkkejä. Pikku hiljaa lyhennetään välimatkaa. Kannattaa pitää harjoitushetket lyhyinä, jotta koirat pysyvät koko ajan rauhallisessa mielentilassa. Huom! Myös teidän pitää kumpaisenkin muistaa olla rauhallisia ja hermoilematta.
Mikäli rähinä kuitenkin alkaa, keskeyttäkää tilanne ja myöhemmin isomalla etäisyydellä uudelleen. - Ap.
Kiitos paljon neuvoista. Enää pitää sopia asia miehen kanssa, jotta suostuisi. Epäilen mieheni suhtautumista asiaan, koska hän katsoo koiransa toimintaa läpi sormien ja uskoo, ettei siinä tosiaan ole mitään vikaa.
Mutta yrittää voin aina.
Neuvot helpotti paljon.- pr_
Vielä pari lisäystä edellä annettuun hyvään tiivistelmään vastaehdollistamisesta:
- On oleellista, että erityisesti tällaisessa tapauksessa (yhteen tiettyyn toiseen koiraan liittyvä, pitkään jatkunut ja ns. "luonnollinen" negatiivinen reaktio) pysytään selvästi sen kynnyksen alla, mikä saa koirat millään tavalla reagoimaan toisiinsa. Mielummin edetään hitaasti ja varoen, koska posiitivinen assosiaatio kyllä alkaa syntymään jo isollakin etäisyydellä kun toisen koiran näkemisestä vain palkitaan runsaasti ja järjestelmällisesti. Sen sijaan jos tilanne yhtäkkiä pääseekin rähinäksi kun etäisyys lyhentyy liikaa, saatetaan ottaa paljonkin takapakkia kerralla.
- Samasta syystä on hyvä välttää vastaehdollistamisen alun ajan (siihen asti, että koirat haluavat olla rauhassa toistensa lähellä) muuta kontaktia näiden koirien kesken. Jos positiiviset kokemukset muodostavat vain pienen murto-osan niiden keskinäisestä kanssakäymisestä, niin ehdollistamisen teho voi jäädä hyvin vähäiseksi ellei olemattomaksi.
Toivottavasti saat miehesi suostumaan, koska se luonnollisestikin on aikalailla välttämätöntä onnistumisen kannalta – olivat käytetyt metodit sitten mitä tahansa.
Tosin joka tapauksessa vastaehdollistaminen voisi auttaa koirasi reaktioihin vieraita muita uroskoiria vastaan? Voisit päästä alkuun etsimällä jostain pari harjoituskaveria joiden kanssa aloittaa, ja välttelemällä sen aikaa muiden koirien läheisyyttä ulkoillessa. Sitten kun koirasi alkaa olla jo vähän enemmän sujut toisten koirien suhteen niin voidaan siirtyä harjoittelemaan myös lenkillä vastaantulevien koirien kanssa. Toki jos etäisyys jolla koira ei reagoi saadaan aikaan myös normaalisti ulkoillessa, niin siitä voidaan aloittaa suoraan – en saanut ihan selvää tuon remmirähinän asteesta.
Onnea koulutusprosessiin, ja loppuun vielä lyhyt demonstraatio vastaehdollistamisen potentiaalista (eri ongelma, mutta aggressiosta kyse kuitenkin): http://www.youtube.com/watch?v=sI13v9JgJu0
Sosiaalisen aggression vastaehdollistaminen voi viedä paljon enemmän aikaa, mutta toisaalta tulokset ovat sen arvoisia.
- aassasaasasasassa
Eiköhän tuossa ylhäälläkin jo kerrottu vastaehdollistamisesta ihan suomeksi.
nimimerkillä "kouluttautunut"?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740