Pikku propleema

VaikeeNainen

Olen ihastunut luokkalaiseeni ja pahan kerran. Olemme kyllä ns. "koulukavereita", mutta tuntuu ettei asia vois millään edetä siitä pidemmälle. Katseet ja hymyt vaihtuvat päivittäin, pientä yleistä/viatonta flirttiä on ja ku "hengataan" koulussa samassa porukassa nii kyllä siinä tulee paljon juteltua ja naurettua yhessä, mutta vain tiettyjen aihepiirien sisällä ja niin, että kaikki muutkin ovat keskustelussa mukana. Näin yleisesti paineita ei siis ole, mutta ota nyt sitten pojasta selvää ku hän on tosi avoinmielinen ja sosiaalinen nii ihan samalla tavoin se tuntuu kaikille muillekkin juttelevan ku minulle. Ollaan me sen kaa juteltu kyllä kahdestaankin(tosin vain pariin otteeseen kuukausien sisällä ja puhelimella/naamakirjassa) ja ihan mielenkiintoisia keskusteluja meille on tullut. Poika on fiksu eikä mikään pelimies joten sen flirtit ovat tuskin turhia, mutta meillä tuntuu olevan kummallakin sama ongelma, kummatkin ollaan sosiaalisia ja puheliaita, mutta kun joutuu tilanteeseen, jossa pitäis jutella kahdestaan ihmisen kanssa, josta tykkää nii ei tiiä miten ilmaista itsensä ja mennään ihan lukkoon. Näin ainakin olen spekuloinut tilanteen. Tosin mieleni voi olla ihastumisen sumentama ja olen täysin väärässä, joten en uskalla kertoa tai osoittaa ihastumistani sen tarkemmin pojalle. Tämä suurimmaksi osaksi myös sen takia, koska pakit pelottavat liikaa. Enhä mä pystyis kouluakaan enää käydä ku häpeäisin silmät päästäni! :D Olen yrittänyt käydä kaikki mahdollisuudet läpi miten pääsisin tutustumaan poikaan lähemmin ja haluaisin jutella paljon muustakin kun pelkästään säästä, koulusta ja yms. aiheista. Haluaisin tutustua paremmin, koska on typerää ajatella olevansa kunnolla ihastunut ellei toista tunne ulkokuorta syvemmältä. Ulos, kahville, leffaan ym. en viitsi pyytää ihan sen takia kun en uskalla.. :) Pyydän siis jotain niksejä miten saisin esim. pojan kiinnostumaan minusta niin pahasti, että hän tekisi aloitteen? Tms. Kiitos jo etukäteen ^^

2

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gkfgh

      Pattitilanne jomman kumman on tehtävä alote muuten ette etene asiassa ollenkaa huomio että poika voi ajatella samalla tavalla ota selvää onko poika kiinnostnut susta tee syötti sille...

      • VaikeeNainen

        Jaa mimmonen syötti? Kerro lisää! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5050
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1219
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1159
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1113
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      743
    Aihe