Tästä tapauksesta on jo aikaa, en vain ole jaksanut ennen kirjoittaa:
Iäkäs äitini oli sairaalahoidossa, ajoittain ei-orientoitunut, sairasti levinnyttä syöpää ja paljon muuta
joskus hän löytyi harhailemasta sairaalan pitkillä käytävillä - osaamatta omaan huoneeseensa- sanoin asiasta hoitajille ja he sanoivat teippaavansa äidin huoneen numeron - äidin selkän -
paljon auttoikin !
Sitten sattui sellaista että äiti, hyvin kevyesti puettuna oli lähtenyt harhailemaan ulos sairaalan pihalle - ohuessa sairaalapyjamassa ja tossuissa
hän oli kävellyt monen hoitajan ohi, sairaalan vaksi oli aivan varmasti nähnyt häntä, kenenkään mieleen ei juolahtanut ohjata ei-orientoitunutta sairasta ihmistä takaisin sisälle -
kunnes sairaalan parkkipaikalle oli tullut romaninainen joka oli ottanut äitiä kädestä kiinni ja vienyt takaisin osastolle - kyseltyään ennen mihin tämä rouva kuuluu?
Äiti kertoi, että hänen ohitseen oli kävellyt paljon ihmisiä, itse äiti ei osannut / uskaltanut pyytää apua - mutta romaninainen toimi, eikä aikaillut - ei ajatellut että mitä se minulle kuuluu jos siinä kylmässä joku vanha mummi harhailee.
En tietenkään koskaan päässyt kiittämään tätä reipasta romaninaista -
Ajatuksena - että hyvin sairas ihminen voi kävellä ohuissa vaatteissa viimassa ulos kenenkään " huomaamatta" on kamala.
Jos romaninainen ei olisi välittänyt, miten pitkälle äiti olisikaan kävellyt - sairaalaan hän ei osannut mennä itse takaisin.
Ja se selkään teipattu lappu:
paljon auttaakin ei-orintoitunutta ihmistä katsomaan selkäänsä - asia voidaan selittää sillä että muut näkivät sen huoneen numeron - aivan - mutta eihän kukaan ymmärtänyt, että potilas oli eksynyt sairaalan pitkillä käytävillä.
Vähän enemmän välittämistä toivoisi, kaikki omaiset eivät voi jatkuvasti olla omaisensa turvana sairaalassa.
Kiitos sinulle, romaninainen, että autoit äitiäni.
Iäkäs äitini oli sairaalahoidossa, ajoittain ei-orientoitunut, sairasti levinnyttä syöpää ja paljon muuta
joskus hän löytyi harhailemasta sairaalan pitkillä käytävillä - osaamatta omaan huoneeseensa- sanoin asiasta hoitajille ja he sanoivat teippaavansa äidin huoneen numeron - äidin selkän -
paljon auttoikin !
Sitten sattui sellaista että äiti, hyvin kevyesti puettuna oli lähtenyt harhailemaan ulos sairaalan pihalle - ohuessa sairaalapyjamassa ja tossuissa
hän oli kävellyt monen hoitajan ohi, sairaalan vaksi oli aivan varmasti nähnyt häntä, kenenkään mieleen ei juolahtanut ohjata ei-orientoitunutta sairasta ihmistä takaisin sisälle -
kunnes sairaalan parkkipaikalle oli tullut romaninainen joka oli ottanut äitiä kädestä kiinni ja vienyt takaisin osastolle - kyseltyään ennen mihin tämä rouva kuuluu?
Äiti kertoi, että hänen ohitseen oli kävellyt paljon ihmisiä, itse äiti ei osannut / uskaltanut pyytää apua - mutta romaninainen toimi, eikä aikaillut - ei ajatellut että mitä se minulle kuuluu jos siinä kylmässä joku vanha mummi harhailee.
En tietenkään koskaan päässyt kiittämään tätä reipasta romaninaista -
Ajatuksena - että hyvin sairas ihminen voi kävellä ohuissa vaatteissa viimassa ulos kenenkään " huomaamatta" on kamala.
Jos romaninainen ei olisi välittänyt, miten pitkälle äiti olisikaan kävellyt - sairaalaan hän ei osannut mennä itse takaisin.
Ja se selkään teipattu lappu:
paljon auttaakin ei-orintoitunutta ihmistä katsomaan selkäänsä - asia voidaan selittää sillä että muut näkivät sen huoneen numeron - aivan - mutta eihän kukaan ymmärtänyt, että potilas oli eksynyt sairaalan pitkillä käytävillä.
Vähän enemmän välittämistä toivoisi, kaikki omaiset eivät voi jatkuvasti olla omaisensa turvana sairaalassa.
Kiitos sinulle, romaninainen, että autoit äitiäni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hienoa kuulla että on ihmisiä jotka todellakin osaa ja uskaltaa välittää, nykyäpäivinä tälläinen välittäminen tuntuu surullisen harvinaiselta varsinkin vanhojen ja myös lapsien kohdalla.
tuo on sitä ei edes niin vanhaa kulttuuria että oikeesti välitetään toisista vaikka ei tunnettaiskaan niin kuitenkin kohdataan aina samalta viivalta eli ihmisiä me vaa ollaan ja tulisi kohdella toisia niin kuin toivoo itsekin tulevan kohdatuksi.
toivon että tälläinen palais muotiin reilusti vielä' kun on aikaa
Kyllä romanit ovat aina auttaneet, jos ovat tavanneet, sellaisen ihmisen joka on apua tarvinut. Kyllä he ovat monta kertaa ojentaneet auttavan kädensä laita puolen kulkijoille. Koskaan meillä ei ole ollut leivän pala kortilla sitä tarvitsevalle.
PS. Mutta en tiedä nykyään mihin maailma on menossa !
Sama täällä kaukana Sveittissä, täälä kanssa autetaan heikompia aina kun sattuu kohalle, harvemmin niitä sattuu kun täälä on nii hyvä elitaso.
Terveisiä kaikille sinne kauvas pohjoseen.
Itsekin valkolaisena voin sanoa sen verran,että tuntemani romanit ovat auttavaisia ja eivät ylpeitä.Auttavat apua tarvitsevaa.Tarvitsipa se autettava ruokaa esim.
Eivät mieti mitä muut kanssamatkaajat ajattelevat,jos jotakuta auttavat
heitäkin joita ei monetkaan meistä huomioi tai välitä pätkääkään.
Olipas todella hienosti toiminut romaninainen.
Mukavaa kuulla myönteisistä kokemuksista.