Ammattitaidoton myyjä

Satakunta

todella ikävää kun akvaarioliikkeissä on ammattitaid. myyjiä jotka eivät tiedä kaloista käytännössä paljoakaan eivätkä edes ota selvää keltään. syytän silti enemmän omistajaa jotka jättävät näitä nuoria yksin liikeeseen "myymään" moneksi päiväksi.
kun sitten virheistä johtuen tulee kalakuolemia ei liike ota mitään vastuuta, vaikka kuitti olisi ja alle viikko aikaa.
Emme kavereiden kanssa, jotka samaa todenneet enään käy ketjun liikkeissä vaikka edullisempia olisikin.

3

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Määä.

      Ei kai mikään liike voi ottaa vastuuta siitä että kaloja kuolee asiakkaan akvaariossa. Oliskohan nyt taas syytä etsiä sitä syyllistä peilistä.

      Mitä sulle nyt sitten on käynyt. Kerro toki lisää

    • Quuman

      Mun mielestä tossa samassa myymälässä on todella hyvä palvelu ja ammattitaitoinen myyjä.

    • Carol148

      Ammattitaidottomia kalamyyjiä näkee sielä täällä, varsinkin nuoret ovat monesti juuri näitä. Kuitenkaan vastuu ei ole akvaariokauppiaan, jos asiakkaan kalat kuolevat, niin kuin yllä oleva jo sanoikin.

      Lemmikkiliikkeet myyvät monesti myös koirien ja kissojen tavaroita, sekä jyrsiöiden tavaroita. Akvaariot kuuluvat hieman vähempiin kiinnostuksen kohteisiin, ja toisaalta akvaarioista pitää tietää enemmän aivan pakosti, mitä jyrsiöistä. Ja koirat sekä kissat ovat "arkipäivää" ja niiden perustarpeet osataan tietää ja noudattaa. Akvaario on laajempi, ja sitä ymmärtämään tarvitaan kiinnostusta, ensinäkin siihen, että avaa akvaariokirjan kun asiakas on kysymässä kalasta, ja toisekseen se, että haluaa oppia lisää työnohella.

      Valitettavasti monet akvaarioliikkeiden omistajat eivät ala valikoimaan työntekijöitään lemmikkitietouden avulla, ja koska lemmikkiliikkeet ovat suhteellisen pienipalkkainen ammatti, ei hakijoita ole rynnimmässä paljoa. Myyjän työ yleensäkin on myyjän työ.

      On siis myös asiakkaan vastuu selvittää kaloista erilaisia asioita. Jos kiinnostusta kerta on akvaarionpitämiseen, luulisi, että olisi jo pläränyt muutamat kirjaston akvaariokirjat, ja lukenut niistä omista kaloista tietoa. Näin tuntemus paranee. Jos akvaarioliikkeessä ei osata neuvoa ja olla varmoja kalojen sopivuudesta, voi aivan hyvin kirjoittaa puhelimeen muistiin kalan nimen, ja kotona etsiä siitä tietoa. Tämä on sitä aitoa halua pitää akvaario ja olla aidosti kiinnostunut siitä.

      Pidä silmä tarkkana akvaarioliikkeissä, ja kysele siitä huolimatta :) Ei summassa ainakaan kannata ostaa kaloja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1388
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1202
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      781
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe