Joni Skiftesvik

Olen myös lukenut kaiken hänen kirjoittamansa. Ja Joni Skiftesvik on siitä loistava kirjailija, että hän pystyy säilyttämään tasonsa vuodesta toiseen. Tämä on hyvin harvinaista kotimaisessa kirjallisuudessa. Skiftesvik pesee mennen tullen Remekset, Paasilinnat, Mäet, Tervot jne.

Ammattinsa taitava, löytää aina virheitä ja puutteita kirjailijoiden teksteistä. Riippumatta siitä vaikka pohjatyö olisi hyvinkin tehty. Hyvin ansaitsevat kirjailijat pystyvät käyttämään aikaa ja asiantuntijoita avustamaan kirjan tekemisessä. "Well Walloissa" varsinkin. Uskon kyllä, että esim. suosituista matkustajakoneen putoamisuhkakuvista, ”aito lentäjä” voi löytää virheitä. Elokuvissahan niitä vilisee jo purjelentäjän silmin katsottuna.

Skiftesvik on meren ehdoilla elävien ihmisten taitavin kuvaaja Suomessa se nyt sanottakoon näin. Uskoakseni on rankkaa kirjoittaa asioista, joissa hyvä ja paha ovat vastakkain. Hyvässäkin kun on usein ainakin hitunen negatiivisia tuntemuksia mukanaan. Skiftesvik osaa erotella nekin.

Luin Perämies Jokelan kotiinpaluun ja en voi muuta kuin yhtyä kehuihin. Kun en itse merenkulusta mitään ymmärrä, Skiftesvikin asiantuntemus sektorilla jäi sivuseikaksi, mutta sitä enemmän arvostin hänen historiallista pohjatyötään.

Vielä tärkeämpää oli, että Skiftesvik osaa kirjoittaa. Skiftesvikin minä-muotoinen kerronta, selkeä miehinen tarina, huumori ja tyyli kuitata mielenkiintoisetkin havainnot suppean luontevasti ja jopa arkisesti toivat mieleen pitkäaikaisen lempikirjailijani Antti Tuurin.

Joni Skiftesvik oli minulle aiemmin tuttu lähinnä parista novellikokoelmasta ja tv-dramatisoinnista, joista jo jäi myönteinen kuva, mutta luultavasti nyt olen valmis tutustumaan myös hänen muihin romaaneihinsakin.

Kaikkein paras kirja on Pirtukuningas, lukekaa ihmeessä tai vielä parempi jos saatte kirjastosta äänikirjana. siinä on lukijana taitava näyttelijä Esa Saario, virtuoosi hänkin omalla sarallaan
Minusta Pirtukuningas vie mukanaan vetävällä tarinalla ja mainioilla tyypeillä.
Luettuasi kirjoita ihmeessä tänne mitä pidit !

PIrtukuninkaan tarina on niin erikoinen, traaginen, koskettava ja kyyninen että sen täytyy olla totta!

Parhaat stoorit ovat tosia,se on Päätalon suosion takanakin.

Joni S:n Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja on hienoin ja kaunein novelli mitä olen koskaan lukenut. Luimme sitä koulussa ja monesti se tulee mieleen nykyäänkin.
Luin oman avioeroni aikoihin myös romaanin Tuulenpesä joka on lajissaan kyllä huippukertomus kuinka mustasukkaisuus voi tehdä ihmisen hulluksi.

Joo, aivan hulvattoman mestarillinen tarinankertoja. Itsekin olen joskus länsirannikon väyliä mittaillut ja ehkä voisin itsekin vääntää muutaman novellin noin 15 jätkän porukasta, joka joskus matkasi asuntolotjassa työmaalta toiselle...
Mutta kyllä totisesti Skiftesvik hallitsee sekä tragedian että komedian. Nauroin joskus yksinäni isoon ääneen sitä juttua, missä suomalainen merimies on tekaissut ns. monirotuisen vahinkolapsen Brasilian Salvadorissa, lähtee hakemaan sitä Suomeen, siinä sivussa joutuu varastamaan museosta täytetyn albatrossin ja lopuksi miettii, mitä vastaa Suomeen tullessaan kysymykseen "onko tullattavaa?" Sen verran voin juonesta paljastaa, että se ei ole se albatrossi... :D))

Minä luulen että monet sen jutut on tosia ainakin joltakin osin mutta jätkä panee kyllä niihin omiaan joukkoon.

Parhaat stoorit ovat tosielämästä,niinhän LInnan Tuntematonkin on ja Päätalon tarinat myös.

Ei kai ne Linnan Tuntemattomassa olevat kohtaukset ole tosia kuin korkeintaan se Rokan konepislari teurastus ainakaan mitä julkisuudessa on siitä kirjasta puhuttu. Tietysti kirjailija on käyttänyt omaa elämänkokemustaan ja omia sota-ajan vaiheitaan mutta mistään tosikirjasta Tuntemattoman kohdalla ei pidä puhua.
Skiftesvikin meritarinat ovat lienee syntyneet samalla tavalla eli ovat siis omaan kokemuspiiriinsä liippaavaa aineistoa. Pitää kuitenkin muistaa että kaikki on elämässä mahdollista ja minkä joku keksii kirjaansa sen joku on jossakin päin jo varmaan tehnyt tai kokenut.

Linnahan oli itse rintamamies ja tiesi kyllä mistä kirjoittaa.

Onko kirjailijan elettävä se aika mistä kirjoittaa?
Onko koettava ne tapahtumat mistä kirjoittaa?
Ja höpö höpö! Valtaosa maailman kaunokirjallisuutta on täydellistä fictiota vai mitä sanotte esimerk. Harry Potterista ja Grimmin saduista?

Mielenkiintoinen kysymys onko elettävä aika josta kirjoittaa. Hämmästyttävän hyvin monet kirjailijat kirjoittavat ajasta jossa eivät ole eläneet. Esimerkkinä olkoon Mika Waltarin Sinuhe, muitakin toki on.
Ymmärtääkseni kyse on kyvystä ja viitseliäisyydestä etsiä lähdemateriaalia. Nykyäänhän sitä löytää paljon netistä. Toista oli Mika W aikana.