Olen huomannut pihallani jälkiä (asun tosi korvessa pohjois-pohjanmaalla, luonnonsuojelualueen läheisyydessä, poronhoitolueella). Jälkiä en tutkinut tarkasti, enkä valokuvannut, valitettavasti. niin siis, jäljet muistuttivat ison koiran jälkiä, kynnen painaumia oli ainakin pari. jälkiä on ollut tuoreeltaan noin 3 kertaa pihallamme, 2vk sisällä. ja tänä aamuna myös ulostekasa.. uloste oli ruskea, iso kasa, ja uloste oli karvansekaista. Voisiko olla susi?
Voisiko olla susi
4
153
Vastaukset
- susia on ja koiria
Kuule se paskan väri on tuntomerkkinä yhtä tyhjän kanssa.
Voi olla susi tai koira. Jälkijonosta voi paljon päätellä, susi ei pyöri ympäriinsä niinkuin koira, vaan etenee määrätietoisen suoraviivaisesti. - takkuturkkinen
Täysin selevä sushan tuo vaikuttais olevan, jos jäljet vielä ilmaantuvat yö aikaan tai silloin kun on rauhallista pihamaalla. Kyllä nää "nykysudet" liikkuu pihoillakin, siitä on jo aika paljon näyttöä!
- hepponen tunnistus
Ja millähän määritteellä edellinen kirjoittaja oli tuosta aloittajan sepustuksesta saanut tunnistettua "selvästi suden"
- takkuturkkinen
Eihän siinä nyt ole epäilystäkään, jos pihamaalle ilmestyy naapurin pystykorvaa isommat käpälänjäljet ja alueella asustelee suslaumoja.
Nytkin repi (eilen) monta poroa Kolarissa, tosin kyyseessä oli sattumalta suden lähisukulainen Karjalankarhukoira. Jäljet ja tantereen kävin itte kattomassa sekä syyllisen toteamassa. Jotta, ei muuta kuin petokorvauksia hakemaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581