nurmialueen leikkaaminen

VSu

Kovin monelta näkyy puuttuvan kauneuden taju nurmikkohommissa. Nimittäin reuna-alueita ei osata tai viitsitä viimeistellä. Antaa mielikuvan todella veltosta asujasta, kun ojan pientareet kasvavat puolitoistametristä roinaa. Ajellaan vaan istuttavalla tasaiset kohdat eikä viitsitä hoitaa kaikkein tärkeintä. Viimeistelystä riippuu paljon!

3

569

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin

      Olet muuten ihan oikeassa. Mulla on iso tontti ja kyllä yritän aina reuna-alueetkin hoitaa kunnolla.On mukavampi ihailla kättensä töitä kun on tehnyt kunnolla. Mutta ehkä kaikki ei tosiaan viitsi tai sitten kauneudentaju ei riitä..Eihän kaikki viitsi hoitaa edes itse nurmikkoa.

    • olla jo

      ikääntynyt, sairastunut tai jotain muuta estettä tehdä tarkkaa työtä.
      Itse olen tarkka ja siisti. Minulla on siihen aikaa. Olen tökyvyttömyys eläkkeellä puolisoni kanssa, kohtuullisen nuori ja lapset jo aikuisia. Mutta edessä on aika jolloin en enään jaksa enkä pysty, vaikka haluja olisi.
      Ei kaikki suurpiirteisyys johdu laiskuudesta tai kauneuden tajun puutteesta.
      Arvostakaa terveyttänne ja olkaa iloisia kun jaksatte hoitaa pihaanne.

      • VSu

        Laiskojen ihmisten tavat näkyvät tuossa. Kun ei edes yritetä. Ikääntyessä siistittävä alue vain pienenee. Luonnollisena rehottava kasvusto on aivan hyvä verrattuna huonolla maulla tehtyyn jälkeen. Jos hoitaa niin pitäisi hoitaa kunnolla eikä leikellä haavoja luonnolliseen kasvustoon. Kyse on siitä, että ihmiset eivät tajua mikä on hoidettu nurmikko. Se vaatii vaivannäköä ja kauneuden tajua. Ei riitä se osuus mikä käy helposti päältä ajettavalla. Pitää jalkautua. Ja hikoilla pienillä koneilla.

        Ero näkyy myös kaupunkikuvassa. Toiset virkapuutarhurit tajuavat, mikä merkitys on käsikoneilla viimeistelyssä. Toisissa kylissä ajetaan vain se mikä onnistuu jollain sippurilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      969
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      805
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      756
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      114
      733
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      653
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      576
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      549
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      538
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      496
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    19. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      488
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      467
    Aihe