Sovitus

s. 299 kirjoitti:

"Kun Cecilia astui kahvilaan sairaanhoitajan hilkka päässä ja havahdutti hänet kesken miellyttävän haaveksinnan, hän kimposi liian äkisti pystyyn ja kaatoi teekuppinsa. Hän tunsi itsensä kömpelöksi liian isossa puvussa, jonka äiti oli säästörahoillaan ostanut. Tuntui kuin takki ei olisi koskettanut hartioita mistään kohdasta. He istuutuivat, tuijottivat toisiaan, hymyilivät ja kääntyivät katsomaan muualle. Robbie ja Cecilia olivat rakastelelleet vuosikausia - postitse. Koodikielisessä kirjeenvaihdossaan he olivat painautuneet aivan liki toisiaan, mutta miten teennäiseltä se läheisyys tuntuikaan nyt, kun he alkoivat puhua niitä näitä, avasivat avuttoman katemismuksensa kohteliaiden kysymyste ja vastausten kohdalta. He huomasivat kuilun välillään ja käsittivät, miten kauas asioiden edelle he olivat kirjeissään kiirehtineet. Tätä hetkeä oli kuviteltu ja toivottu niin pitkään, että se ei millään voinut vastata toiveita. Robbie oli ollut poissa maailmasta, hän tunsi itsensä epävarmaksi eikä osannut tarttua ajatuksista suurimpaan. Rakastan sinua ja sinä pelastit henkeni. Niinpä hän kyseli Cecilian asunnosta ja Cecilia kertoi."

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä