Sovitus

"Kun Cecilia astui kahvilaan sairaanhoitajan hilkka päässä ja havahdutti hänet kesken miellyttävän haaveksinnan, hän kimposi liian äkisti pystyyn ja kaatoi teekuppinsa. Hän tunsi itsensä kömpelöksi liian isossa puvussa, jonka äiti oli säästörahoillaan ostanut. Tuntui kuin takki ei olisi koskettanut hartioita mistään kohdasta. He istuutuivat, tuijottivat toisiaan, hymyilivät ja kääntyivät katsomaan muualle. Robbie ja Cecilia olivat rakastelelleet vuosikausia - postitse. Koodikielisessä kirjeenvaihdossaan he olivat painautuneet aivan liki toisiaan, mutta miten teennäiseltä se läheisyys tuntuikaan nyt, kun he alkoivat puhua niitä näitä, avasivat avuttoman katemismuksensa kohteliaiden kysymyste ja vastausten kohdalta. He huomasivat kuilun välillään ja käsittivät, miten kauas asioiden edelle he olivat kirjeissään kiirehtineet. Tätä hetkeä oli kuviteltu ja toivottu niin pitkään, että se ei millään voinut vastata toiveita. Robbie oli ollut poissa maailmasta, hän tunsi itsensä epävarmaksi eikä osannut tarttua ajatuksista suurimpaan. Rakastan sinua ja sinä pelastit henkeni. Niinpä hän kyseli Cecilian asunnosta ja Cecilia kertoi."
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


s. 299 kirjoitti:

"Kun Cecilia astui kahvilaan sairaanhoitajan hilkka päässä ja havahdutti hänet kesken miellyttävän haaveksinnan, hän kimposi liian äkisti pystyyn ja kaatoi teekuppinsa. Hän tunsi itsensä kömpelöksi liian isossa puvussa, jonka äiti oli säästörahoillaan ostanut. Tuntui kuin takki ei olisi koskettanut hartioita mistään kohdasta. He istuutuivat, tuijottivat toisiaan, hymyilivät ja kääntyivät katsomaan muualle. Robbie ja Cecilia olivat rakastelelleet vuosikausia - postitse. Koodikielisessä kirjeenvaihdossaan he olivat painautuneet aivan liki toisiaan, mutta miten teennäiseltä se läheisyys tuntuikaan nyt, kun he alkoivat puhua niitä näitä, avasivat avuttoman katemismuksensa kohteliaiden kysymyste ja vastausten kohdalta. He huomasivat kuilun välillään ja käsittivät, miten kauas asioiden edelle he olivat kirjeissään kiirehtineet. Tätä hetkeä oli kuviteltu ja toivottu niin pitkään, että se ei millään voinut vastata toiveita. Robbie oli ollut poissa maailmasta, hän tunsi itsensä epävarmaksi eikä osannut tarttua ajatuksista suurimpaan. Rakastan sinua ja sinä pelastit henkeni. Niinpä hän kyseli Cecilian asunnosta ja Cecilia kertoi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu