Syyttäjä valitti omasta mokastaan

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi naisen sakkoihin valtionrajarikoksesta syyttäjän syytteen mukaisesti rikoksesta, jota vieläkään ei ollut olemassa.

Sitten syyttäjä mietti asiaa uudelleen ja valitti hovioikeuteen oman syytteensä läpimenosta ja Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomiosta syytetylle.

Kouvolan hovioikeus kumosi eilen Kymenlaakson käräjäoikeuden 45-vuotiaalle suomalaisvenäläiselle naiselle langetetun 220 euron sakkotuomion.
Mitään valtionrajarikosta ei ollut olemassakaan, katsoi Kouvolan hovioikeus tuoreessa tuomiossaan.

Koko ongelma syntyi, kun 45-vuotias Vaalimaan tax-free palautuspisteessä työskennellyt nainen toimi työnantajansa ohjeiden vastaisesti ja pyörähti Vaalimaan rajatarkastusaseman ja rajan välissä sijaitsevalta työpaikaltaan Venäjän puolelle tankkaamaan autoaan – ja palasi takaisin Suomeen, jossa asuu.
Vaalimaan rajatarkastusaseman rajavartijat havaitsivat naisen rajanylitykset ja asiasta tehtiin rikosilmoitus.

Valtionrajarikoksen täyttyminen edellyttää, että joku ylittää valtionrajan luvatta rajatarkastusasemalla käymättä tai muualta kuin virallisen rajanylityspaikan kautta.

Naisella oli kuitenkin työnsä takia lupa ohittaa rajatarkastusasema, koska hänen työpaikkansa oli rajatarkastusaseman ja rajalinjan välissä, mutta Suomen puolella.
Kun nainen jatkoi työpaikaltaan Venäjälle, hän rikkoi työnantajan ohjeita, muttei lakia.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto miettii tuoreen tuomion jälkeen, voiko nainen jatkaa työtään rajatarkastusaseman ja rajan välissä sijaitsevassa tax-free –palautuspisteessä.
4123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin, syyttäjä voi myös valittaa rangaistuksesta tarkoituksenaan vähentää tuomiota. Tämä on tosin harvinaista. Tässä tapauksessa näyttää siltä että KO tuomitsi syyttäjän mielestä liian kovin. Kuten huomaat syytetty sai tuomion myös HO:ssa.

Joskus on vaikea täsmälleen määritellä minkälainen rikos on kyseessä, esim jos hakat jonkun, ja otat sitten hänen lompakon, onko kyseessä pahoinpitely näpistys tai ryöstö? Jutustasi ei saa selvää mistä nainen sitten oikein sai syytteen, mutta valtionrajarikos on ihan oikea rikos (Rikoslaki, 17 luku, 7§, 7a§). 7a§ on lievä valtionrajanrikos, josta saa sakkoja. Ja mielestäni tämä juttu kuulostaa siltä että tämä voisi olla kyseessä, ja alunperin nainen sai syytteen valtionrajarikoksesta.

Äänestä
  • Uutislähteiden mukaan hovi kumosi tuomion.

    Äänestä

  • >>Kuten huomaat syytetty sai tuomion myös HO:ssa.

    Äänestä

Ah, luin väärin. Luulin että HO antoi sen 220e sakon.

Mikä uutislähde muuten? Linkki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä vyävöö kirjoitti:

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi naisen sakkoihin valtionrajarikoksesta syyttäjän syytteen mukaisesti rikoksesta, jota vieläkään ei ollut olemassa.

Sitten syyttäjä mietti asiaa uudelleen ja valitti hovioikeuteen oman syytteensä läpimenosta ja Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomiosta syytetylle.

Kouvolan hovioikeus kumosi eilen Kymenlaakson käräjäoikeuden 45-vuotiaalle suomalaisvenäläiselle naiselle langetetun 220 euron sakkotuomion.
Mitään valtionrajarikosta ei ollut olemassakaan, katsoi Kouvolan hovioikeus tuoreessa tuomiossaan.

Koko ongelma syntyi, kun 45-vuotias Vaalimaan tax-free palautuspisteessä työskennellyt nainen toimi työnantajansa ohjeiden vastaisesti ja pyörähti Vaalimaan rajatarkastusaseman ja rajan välissä sijaitsevalta työpaikaltaan Venäjän puolelle tankkaamaan autoaan – ja palasi takaisin Suomeen, jossa asuu.
Vaalimaan rajatarkastusaseman rajavartijat havaitsivat naisen rajanylitykset ja asiasta tehtiin rikosilmoitus.

Valtionrajarikoksen täyttyminen edellyttää, että joku ylittää valtionrajan luvatta rajatarkastusasemalla käymättä tai muualta kuin virallisen rajanylityspaikan kautta.

Naisella oli kuitenkin työnsä takia lupa ohittaa rajatarkastusasema, koska hänen työpaikkansa oli rajatarkastusaseman ja rajalinjan välissä, mutta Suomen puolella.
Kun nainen jatkoi työpaikaltaan Venäjälle, hän rikkoi työnantajan ohjeita, muttei lakia.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto miettii tuoreen tuomion jälkeen, voiko nainen jatkaa työtään rajatarkastusaseman ja rajan välissä sijaitsevassa tax-free –palautuspisteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu