Hyytinen esitti Kalevassa erittäin mietityn ja tasapuolisen puheenvuoron.
Tärkeätä siinä oli myös se, että hän ensimmäisenä "eliitin" jäsenistä uskalsi vaatia O. Voittosen aseman käsittelyä, vaikkakin verhotusti.
Hyytisen puheenvuoron tulkinta
23
537
Vastaukset
- on ihme juttu!
Mikä siiinä on että SRK:n johtokunnan jsäenyys jatkuu ja jatkuu ja jatkuu? Vuosikymmeniä?
Normaalissa yhdistyksessä johtkounnan jäsenyys on kaksi kautta ja sitten poikki. Voi sitten taas vähän ajan kuluttua tulla uudelleen valituksi jos saa kannatusta. Muutaman kauden kun on välillä pois ja antaa tilaa nuoremmille.
Eikö SRK:n johtokunnan jäseniin saada mitään rotia?- "Vanhinten neuvosto"
Ei siihen tule mitään muutoksia niin kauan kuin OV johdossa on ja ne muut tietyt henkilöt. Voittosen mukaan SRK:n johtokunnan jäsenyys on hengellinen tehtävä.
Johtokunnan jäsenen pesti on suoraan alenevassa polvessa jatkoa Efeson serakunnan vanhinten tehtävästä. Siksi ei naisia voida valita johtokuntaan. Näin OV sanoo:
http://freepathways.wordpress.com/2011/05/25/srkn-linja/
Todella mietitty, ei noin kukaan oikeasti kirjoita.
Hän ei vaatinut mitään, valehteli ainoastaan johohenkilöiden tietämisistä, vaikka he myös osallistuivat juttuihin.
Kes.- rrr33jnw
Et ymmärrä vivahteita.
- selitysmies
pesi pilatusmaisesti johdon jalkoja nuollen ja toisti näiden valheita - tasapaksuus on enemmän oikea arvio!
selittäjä lausahtaa mm: " Löysä puhe "suljetusta yhteisöstä" ja sen luomista rikosmahdollisuuksista osoittaa kuitenkin yleissivistyksen puutetta."
vl-yleissivistys lienee erilainen kuin normi-ihmisen?- rrr33jnw
Sinu yleissivityksesi on vaatimaton. Et ymmärrä asioita.
- mietteliäs vl
Laittakaa se Hyytisen kirjoitus tännekin! Minulle ei tule Kalevaa.
t. vl - chris_hitchens
Minusta tuo oli organisaation sisällä olevan toimijan kiusallisen vaivaantunut yritelmä pestä käsiä. Jos tuota vertaa viime huhtikuiseen "Kaikki mistä meitä on syytetty..." -kommenttiin , oli tuo totaalisen mitäänsanomaton ja puolusteleva kirjoitus.
- meän mies
sää oot järkevä henkilö krishitchkens ja sulla on hyvät läpät & hyvin perustellut. annan sulle aina plussan, kertaakaan et oo vielä pettänyt. eli oot saletti betsauskohde meän ringissä. (siis vaikka oot geeneri)
- lehmä ojassa
et ymmärrä. Hyytinen ei ole millään tavalla organisaation sisäinen toimija Srk:ssa. Kyseessä on vl-läisittäin erittäin rohkea tapa varovasti koputella avautuisiko keskustelu. Jos seuraisit tilannetta sisältä, tietäisit että asioita on pakko ajaa tuolla tavalla verhotusti.
- huoh huoh huoh
lehmä ojassa kirjoitti:
et ymmärrä. Hyytinen ei ole millään tavalla organisaation sisäinen toimija Srk:ssa. Kyseessä on vl-läisittäin erittäin rohkea tapa varovasti koputella avautuisiko keskustelu. Jos seuraisit tilannetta sisältä, tietäisit että asioita on pakko ajaa tuolla tavalla verhotusti.
Tossa sulle niitä curtaineja: http://fi.wikiquote.org/wiki/Tuntematon_sotilas
Valkkaa ittelles mieluisa. Et olis naiivi, jookosta? - Verhottuja asioita??
lehmä ojassa kirjoitti:
et ymmärrä. Hyytinen ei ole millään tavalla organisaation sisäinen toimija Srk:ssa. Kyseessä on vl-läisittäin erittäin rohkea tapa varovasti koputella avautuisiko keskustelu. Jos seuraisit tilannetta sisältä, tietäisit että asioita on pakko ajaa tuolla tavalla verhotusti.
Ja verhotusti niistä esittäminen eli kierouden, valheellisuuden verhoomia "totuuksia" - se lahkohan on oppiesimerkki lahkolaisuuden skitsoferiasta - asioita kiedotaan ja verhotaan niin, ettei siitä p-i-r-u-k-a-a-n ota selvää!
Valhe selitetään toisella valheella - oikea meduusan verkko!
Lahko, johon kuuluminen sairastuttaa ihmisen, mutta ne ovatkin aivopesty vauvasta asti.
Fiksuimmat irtaantuvat siitä lahkosta - ihmiset ovat alkaneet kyseenalaistamaan tämän mätäpaiseita täynnä olevan lahkon "totuuksia."
Pirujen lähettiläät siellä työtään tekevät ja nyt kaikki vuosikymmeniä piilossa ollut saasta ja väärin tekeminen toista ihmistä kohtaan on alkanut nousta pintaan. - chris_hitchens
lehmä ojassa kirjoitti:
et ymmärrä. Hyytinen ei ole millään tavalla organisaation sisäinen toimija Srk:ssa. Kyseessä on vl-läisittäin erittäin rohkea tapa varovasti koputella avautuisiko keskustelu. Jos seuraisit tilannetta sisältä, tietäisit että asioita on pakko ajaa tuolla tavalla verhotusti.
Miksi asioita on pakko ajaa "verhotusti"? Miksi ei voi sanoa suoraan että lastenraskaaminen on kammottava asia ja jokikinen, joka on ollut mukana peittelemässä tuollaisia tekoja, tulee erottaa kaikista vastuullisista tehtävistä. Ei mitään "armoa" vaan aloittaminen puhtaalta pöydältä.
Miksi ulkopuolinen ei voi tuota käsittää? - Johtokuntajumala...
chris_hitchens kirjoitti:
Miksi asioita on pakko ajaa "verhotusti"? Miksi ei voi sanoa suoraan että lastenraskaaminen on kammottava asia ja jokikinen, joka on ollut mukana peittelemässä tuollaisia tekoja, tulee erottaa kaikista vastuullisista tehtävistä. Ei mitään "armoa" vaan aloittaminen puhtaalta pöydältä.
Miksi ulkopuolinen ei voi tuota käsittää?Entisenä vl-uskovaisena voin hieman valottaa... vl-yhteisön kaikki korkeimmat tehtävät ovat "hengellisiä tehtäviä". SRK:n johtokunta on puheenjohtajansa Olavi Voittosen mukaan "apostolinen kokous", joka puolestaan tarkoittaa Raamatusta perittyä "pyhän hengen" erehtymättömyyttä. Koska johtokunnan jäsenet muodostavat erehtymättömän kokonaisuuden, ei heitä voida erottaa koskaan tehtävästään, vaikka salaavat lastenraiskaamisrikoksia (kuten esim. V.V:n rikosvyyhti).
Heikki Rainio asetti julkisesti pohdittavaksi SRK:n johtokunnan toimet vl-pedofilian hoidossa ja rikosten salaamisessa. Tästä seurasi se, että SRK katsoo Rainion syyllistyneen jumalanpilkkaan, koska kyseenalaisti SRK:n johtokunnan toimet. - vlvlvlvlvl
Johtokuntajumala... kirjoitti:
Entisenä vl-uskovaisena voin hieman valottaa... vl-yhteisön kaikki korkeimmat tehtävät ovat "hengellisiä tehtäviä". SRK:n johtokunta on puheenjohtajansa Olavi Voittosen mukaan "apostolinen kokous", joka puolestaan tarkoittaa Raamatusta perittyä "pyhän hengen" erehtymättömyyttä. Koska johtokunnan jäsenet muodostavat erehtymättömän kokonaisuuden, ei heitä voida erottaa koskaan tehtävästään, vaikka salaavat lastenraiskaamisrikoksia (kuten esim. V.V:n rikosvyyhti).
Heikki Rainio asetti julkisesti pohdittavaksi SRK:n johtokunnan toimet vl-pedofilian hoidossa ja rikosten salaamisessa. Tästä seurasi se, että SRK katsoo Rainion syyllistyneen jumalanpilkkaan, koska kyseenalaisti SRK:n johtokunnan toimet.näinpä. Kun kuitenkin jokainen ajatteleva ihminen näkee että nyt pitää tehdä jotakin, niin rohkeimmat lähtevät varovaisti kokeilemaan joko nyt aukeaisi keskustelu. Joka paikkaan ei sovi s24 tyyli että huudetaan ja reuhataan. Sivistynyt ihminen kuuntelee paremmin sellaisia puheenvuoroja kuin vaikka Hyytisen alakertakirjoitus.
- chris_hitchens
vlvlvlvlvl kirjoitti:
näinpä. Kun kuitenkin jokainen ajatteleva ihminen näkee että nyt pitää tehdä jotakin, niin rohkeimmat lähtevät varovaisti kokeilemaan joko nyt aukeaisi keskustelu. Joka paikkaan ei sovi s24 tyyli että huudetaan ja reuhataan. Sivistynyt ihminen kuuntelee paremmin sellaisia puheenvuoroja kuin vaikka Hyytisen alakertakirjoitus.
Yllä olleen johtokuntajumalan kirjoituksen valossa voin paremmin tuota arkuutta ymmärtää mutta EN missään nimessä hyväksyä. Se Hyytisen kirjoitus oli sellainen haalea ja pateettinen "pakkopulla" - tuollainen ei ikimaailmassa muuta yhtään mitään. Eikö se Jeesuksennekin kaatanut rahanvaihtajien kojut (huutanut ja reuhannut) eikä tyytyynyt tupisemaan kavereilleen että melko harmillisia ovat nuo ja olisipa mukavampi jos lähtisivät pois.
Totaalisen selkärangatonta menoa kaikkiaan - ainoita, siis todella AINOITA "miehiä" liikkeessänne ovat olleet nämä urheat naiset (ja jossain määrin nämä Rainiot ja Alarannat ym.). - jjjjjjjjhhhhhhqqw1
chris_hitchens kirjoitti:
Yllä olleen johtokuntajumalan kirjoituksen valossa voin paremmin tuota arkuutta ymmärtää mutta EN missään nimessä hyväksyä. Se Hyytisen kirjoitus oli sellainen haalea ja pateettinen "pakkopulla" - tuollainen ei ikimaailmassa muuta yhtään mitään. Eikö se Jeesuksennekin kaatanut rahanvaihtajien kojut (huutanut ja reuhannut) eikä tyytyynyt tupisemaan kavereilleen että melko harmillisia ovat nuo ja olisipa mukavampi jos lähtisivät pois.
Totaalisen selkärangatonta menoa kaikkiaan - ainoita, siis todella AINOITA "miehiä" liikkeessänne ovat olleet nämä urheat naiset (ja jossain määrin nämä Rainiot ja Alarannat ym.).et vieläkään ymmärrä. Hurtig, alaranta ja kumppanit pelasivat itsensä ulos. Heidän sanomistensa painoarvo on tällä hetkellä nolla. Hyytinen tasapainoilee niin taitavasti että hänen sanomisiaan ei voida jättää huomioimatta. Ennen kaikkea hän ilmaisee selkeästi sen että sitoutuu liikkeeseen ja s i i t ä h u o l i m a t t a haluaa asiat käsittelyyn. Siksi kyseessä on äärimmäisen tärkeä puheenvuoro.
- chris_hitchens
jjjjjjjjhhhhhhqqw1 kirjoitti:
et vieläkään ymmärrä. Hurtig, alaranta ja kumppanit pelasivat itsensä ulos. Heidän sanomistensa painoarvo on tällä hetkellä nolla. Hyytinen tasapainoilee niin taitavasti että hänen sanomisiaan ei voida jättää huomioimatta. Ennen kaikkea hän ilmaisee selkeästi sen että sitoutuu liikkeeseen ja s i i t ä h u o l i m a t t a haluaa asiat käsittelyyn. Siksi kyseessä on äärimmäisen tärkeä puheenvuoro.
Miksi muutoksen pitää tapahtua vaivihkaa? Miksi vl-liikkeeseen ei sovi se, että heitetään väärintehneet mäkeen kun se kerran (lukemani mukaan) onnistui näiden 1970-luvun hoitokokoukstenkin yhteydessä. Silloin tosin ei heittely kohdistunut johtoon vaan rivi-ihmisiin.
Miksi Hurtigin sanomisten painoarvo on nolla? Eihän hän ole valehdellut tai vääristellyt - ulkopuolisen silmin tasapainoillut suoraan sanomisen ja liikkeeseen kuulumisen historiallisen painolastin välissä. - wsef32
chris_hitchens kirjoitti:
Miksi muutoksen pitää tapahtua vaivihkaa? Miksi vl-liikkeeseen ei sovi se, että heitetään väärintehneet mäkeen kun se kerran (lukemani mukaan) onnistui näiden 1970-luvun hoitokokoukstenkin yhteydessä. Silloin tosin ei heittely kohdistunut johtoon vaan rivi-ihmisiin.
Miksi Hurtigin sanomisten painoarvo on nolla? Eihän hän ole valehdellut tai vääristellyt - ulkopuolisen silmin tasapainoillut suoraan sanomisen ja liikkeeseen kuulumisen historiallisen painolastin välissä.Hurtigin painoarvo on nolla liikkeen sisällä koska hän on ilmaissut irtautuvansa liikkeestä.
Vl-kulttuuria tunteville nämä asiat ovat selviä.
- /kfsf
Yksi asia on juridiikka eli kuka vastaa ja on vastuussa tällä hetkellä mistäkin, siis Suomen lain mukaan. Ei välttämättä se mistä on ollut, ymmärretään kiitos.
Toinen asia on se, mitä ihmisille on opetettu. Ja miten heille tai heidän lapsilleen, puolisoilleen tai kaikille on käynyt opetuksen seurauksena tai seuraamattomuudessaan. Nyt tai 70-luvulla. Yksilöinä tai ryhmän jäseninä tai siitä irrotettuina.
Kolmas asia on tietysti se, mitä hyvää seuraa siitä, että uskotaan yhteiseen hyvään.
Kukin päätelköön itse. Mitään yhtä totuutta ei varmaan ole. - Joopa joo.
Johtajat vl:ssä on tosiaan erehtymättömiä, valitsevat toinen toisensa aina uudelleen suljettujenovien takana, niin on myös kommunismi mm. Venäjällä.
- sanompa vaan
Semmosta puhutaan (ainakin täällä meilläpäin) että kakki lestatsiolaiset on kommunistea ja stalinisteja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477