Olen normaali 14-vuotias poika. Minulla on myös todella paljon kavereita. Minulla on ollut lähes koko elämäni pelko verikoetta kohtaan, mutta syksyllä se paheni. Kun minulla oli verikoe, en pyörtynyt, kuten tavallisesti käy, mutta heikko olo jäi moneksi viikoksi. Nyt onneksi jäänyt pois.
Eilen, kun minulla oli kevätkonsertti yläkoulussa tapahtui jotain uutta: konsertissa tuli monta kertaa pyörtymisen tunne, ja teki mieli vain juosta pois. Tämä oli todellakin uutta, sillä olen yleensä esintynyt monta kertaa vuodessa, koska harrastan pianonsoittoa ja olen yleensäkin musikaalinen. Onko ainoa tapa päästä tästä nopeasti eroon vain menemällä terveydenhoitajalle tms. aikuiselle puhumaan? Tarvitsisi apua:)
Eilen, kun minulla oli kevätkonsertti yläkoulussa tapahtui jotain uutta: konsertissa tuli monta kertaa pyörtymisen tunne, ja teki mieli vain juosta pois. Tämä oli todellakin uutta, sillä olen yleensä esintynyt monta kertaa vuodessa, koska harrastan pianonsoittoa ja olen yleensäkin musikaalinen. Onko ainoa tapa päästä tästä nopeasti eroon vain menemällä terveydenhoitajalle tms. aikuiselle puhumaan? Tarvitsisi apua:)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensiksi, kaikki jännittävät jonkin verran. Se, ettet ole aiemmin kokenut esiintymisiäsi pelottaviksi, on merkki siitä, että mitään todella vakavaa ei ole kysymyksessä. Uskon, että (vaikka sinua saattaa ärsyttää tämä) sinä olet tullut kaikin tavoin herkkään murrosikään, jooloin asiat, jotka ennen sujuivat sinulta tuosta vain, tuntuvatkin yhtäkkiä ihan toiselta. Jos mahdollista, koeta suoriutua kaikista 'haasteista', sillä tavalla kasvatat omaa itseluottamustasi ja usko pois. tämäkin vaihe menee ohi ja myöhemmin elämässäsi varmaan naureskelet näille murrosiän epävarmuuksille.
Kiitoksia vastauksesta:) Jännitys vaan oli todella turha, sillä soitin vain syntikkaa taka-alalla. Pahin murrosiän vaihe kyllä todellakin on päällä. pituus ja paino on kasvanut lähiaikoina radikaalisti, mutta säikäyttihän tämä silti. Toivottavasti on vain nopea vaihe:)
Tuosta esiintymispelosta puheenollen, tänään jouduin koulusta lähtemään pois, kun pyörrytti niin paljon. En tiedä johtuuko siitä, että eilen näin aika vakavan loukkaantumisen, jossa mm ihminen kouristeli. Tuntuu vaan, että kun yksi juttu on tapahtunut, niin sitten on herkkänä kaikelle muulle ja rupeaa taas pyörryttämään. Tämä on aivan käsittämätöntä, ja vaihtaisin vaikka tämän vaikeaan päänsärkyyn mikä minulla oli syksyllä!
Voisikohan tuo pyorrytyksen tunne tulla siksi että jännittäessä lihakset (alitajuntaisesti) kireytyy. Tuo taas saa aikaan verenkierron estymisen tai vaikeutumisen.
Jos noin on, ei maksa mitään kokeilla seuraavaa:
istu aivan hiljaa ja joko silmät auki tai kiinni ja tietoisesti rentoutat koko olemuksesi. Kiinnitä huomiota hengitykseen - rauhallisesti sisään ja ulos.
Kuuntate ja tunnista eri lihasryhmat: jalat, reidet,vatsa, selka, hartiat, kasivarret, olkapaat, niska ja viimeiseksi kasvolihakset. Tunne ne aivan velttoina ja rentoina.
Odota muutama minuutti rauhallisesti hengittäen: pyorrytys saattaa mennä ohi.
Ilmainen ja helppo konsti.
Hei! Olen 17-vuotias tyttö ja soittanut pianoa 8 vuotta. Jännitän aina konserttiesiintymisiä, mutta siitä selviää eroon vain sillä, että opettelee teoksen kunnolla ja pitää siitä mitä soittaa. Se tuo itseluottamusta ja luo tunteen siitä, että voi oikeasti soittaa hyvin. Kun saa itseluottamuksen kuntoon, niin esiintymistilanteesta voi nauttia itsekin. Suoritin vajaa kuukausi sitten pianonsoiton tutkinnon, nimeltään 3/3. Olen aina ollut hieman todellista tasoani huonompi esiintyessäni, kun keskittyminen menee siihen, että saa oikeat sävelet soitettua. Tunteen luominen on jäänyt puutteelliseksi. Silloin kuitenkin suuresta jännityksestäni huolimatta päätin pistää oikein parastani ja yllättää kaikki. Jotenkin se jännitys vain väistyi taka-alalle, ja pääsin tulkitsemaan kappaleitani. Kun elää itse mukana siinä, mitä soittaa, niin se välittyy myös katsojille ja kuuntelijoille. Sain tutkinnosta täydet 5. Nauti siis soittamisen ilosta myös esiintyessäsi! Jos soitat bändissä, itsevarmuutta tuo myös se ettet ole yksin tekemässä. Onnea tuleviin tilanteisiin!