Olen 24-vuotias ja lopullinen eläke uhkaa. Muut ikäiseni menestyvät hyvin elämässään. Tuttaviksi etääntyneet ystävät ja kaverit heittelevät joskus tavatessa: "mitäs sinä nyt opiskelet/missä sinä olet töissä?"
....Mitä siihen vastaa? "Olen eläkkeellä." Varmasti loppuisi tuttavuuskin siihen paikkaan. Tähän asti olen sanonut olevani työtön työnhakija. Nykyään välttelen julkisia paikkoja tämänkin asian takia.
En tarkoita, että eläkeläiset olisivat jotain iljettävää ja pelottavaa, ei minun mielestä, mutta luulen että minua alettaisiin vältellä ja pitää omituisena. Tuntuu että pidetäänkin jo, vaikkei kukaan tuttu vielä eläkeasiasta tiedä mitään.
....Mitä siihen vastaa? "Olen eläkkeellä." Varmasti loppuisi tuttavuuskin siihen paikkaan. Tähän asti olen sanonut olevani työtön työnhakija. Nykyään välttelen julkisia paikkoja tämänkin asian takia.
En tarkoita, että eläkeläiset olisivat jotain iljettävää ja pelottavaa, ei minun mielestä, mutta luulen että minua alettaisiin vältellä ja pitää omituisena. Tuntuu että pidetäänkin jo, vaikkei kukaan tuttu vielä eläkeasiasta tiedä mitään.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tää elämä täällä on jonkinsortin lahkokuntaan kuulumista. Jos et kuulu, niin
k*sessa oot. Silloin tappelet yksin lahkokuntalaisia vastaan ja siinä kisassa
lahkokunta tuppaa aina pääsemään niskan päälle. Siihen sosiaaliseen
eristämiseen/eristäytymiseen joudut totuttautumaan. Hakeudu samankaltaistes
pariin, siitä voi löytyä joku pelastus.
Harmittaa tosi paljon menettää kaikki entiset ystävät ja kaverit, ja tuntea itsensä niin huonoksi...
Ne ystävät, jotka kaikkoavat eläkeen takia, eivät ole järin arvokkaita ystäviä eli älä heistä huoli. Yritä löytää parempia ystäviä.
Minä olen 27-vuotias ja odotan että pääsisin eläkkeelle ja myös kaikki sukulaiset ja ystävät pitävät peukkuja, että se minulle jo myönnettäisiin.
Kaikkien ei ole tarkoitus tehdä töitä, ei siinä ole mitään hävettävää.
Ne, jotka sinua eläkeasian takia välttelevät EIVÄT OLE hyviä ihmisiä, etkä tarvitse tuollaisia ihmisiä ympärillesi.
Sinä päivänä, kun myönteinen päätös tulee, pidän hitonmoiset juhlat.
Eläkkeelle on kuulemma vaikea päästä, mutta enpä tiedä mun tapauksessa. Olisi suuri helpotus saada myönteinen päätös, mutta tämä yksin jääminen stressaa. En mikään sosiaalinen ihminen ole, mutta kaipaan silti muiden hyväksyntää, tai en ainakaan kestä sitä että minusta juoruillaan ja puhutaan sitten selän takana ikäviä. Joo, pitäisi osata olla välittämättä tuollaisten ihmisten höpinöistä. En tarvitse kavereiksi sellaisia, jotka eivät hyväksy eläkkeellä oloani. Häpeävätkö he sitten minua, en tiedä, mutta hyviä ihmisiä ne eivät tosiaan olisi.
Kai eläkkeellä olo jotenkin tarkoittaa minulle laiskuutta. Meillä kun kaikki on niin ahkeria, samoin ne tuttavat. En silti tahallaan ole sairas, joten ei kai eläke minun vika ole. Mutta sitten kun ne kysyvät ihmeissään, että "Miksi sinä olet eläkkeellä?"... Siinä on se suuri häpeän paikka. En voi sanoa, että mitä se sinulle kuuluu, enkä voi kertoa totuuttakaan.
En näe mitään hävettävää muiden tökyvyttömyyseläkkeessä, mutta jos itse toteasin etten kykene enää tekemään työtä koskaan, masentuisin vielä enemmän.
Valitettavasti hyvin harva ymmärtää kuinka rasittavia mielen ongelmat ovat. Muttei kaikkien tarvitse tietää, että olet eläkkeellä. Kerro, että olet tällä hetkellä työtön/lomalla tai muu vastaava.
En minä eläkettä aio kyllä mitenkään mainostaakaan. Mitenhän saan ikinä naisystävääkään. Kuka huolii eläkeläisen mielisairaan? Olen jo luovuttanut senkin asian suhteen. Asenne taas kohdillaan..
Vihaan vaan itseäni niin paljon. Se taitaa käydä selväksi kirjoituksistani. Tuntuu ettei mikään onnistu ikinä ja kaikki on pilalla. Pitäisi rauhoittua ajattelemaan positiivisemmin. Mutta olen niin epävakaa.
Kuullostaa tutulta, paitsi onneksi en ole ainakaan vielä noin huonossa kunnossa että joutuisin eläkkeelle. Mutta viha itseäni kohtaan ja huono itsetunto on hyvinkin tuttua. Välillä pelkään, että olen vain laiskuri ja teeskentelen kaiken, silloin yleensä rankaisen itseäni.
Saanko kysyä, miksi haluat eläkkeelle? Etkö enää jaksa uskoa, että työkykysi takaisin?
En usko, että saisin työkyvyn takaisin. Kaikki on pahenemaan päin ja ongelmia on liikaa. Muutakin kuin masennusta. Eihän sitä tiedä jos joskus vuosien päästä yhtäkkiä parannunkin. Vaikuttaa epätoivoiselta unelmalta.
Nyt kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä, niin jos joudun lopulliselle eläkkeelle, saanko enää takuueläkettä niin kuin nyt saan? Vai loppuuko sekin ja tuloni pienenee entisestään? Vai riippuuko se aina tapauksesta.
Ehkä kateellisena ajattelevat että voi kun pääsisi itsekin eläkkeelle.
Miksi joku haluisi eläkkeelle nuorena? Sehän tarkoittaa, että on oikeasti ongelmia terveyden kanssa. Ja muutenkin minusta ei ole kovin houkuttavaa viettää ainakin puolet päivästä yksin kotona tekemättä mitään.
Ei tässä oo mitään hienoa. tuolla köyhyys-palstalla voi käydä lukemassa kuinka on loinen ja sossupummi jne. Suoranaisia kehoituksia tappaa itsensä jne.
Itse ainakin menetin kaiken eläkkeen myötä: ystävät, työn ja ammatin mukanaan tuomat eria asiat esim oman arvon tunnon edes sitä kautta, harrastukset, taloudellisen vakauden....
Ei kukaan halua kaikkia niitä ongelmia ja vaivoja, jotka vievät eläkkeelle. Ehkä joku terve kuvittelee, että vaivat ovat mitättömiä. Totuus valkenisi, kun olisi päivän toisen housuissa. Sen jälkeen puskee mielellään töitä oikeaan eläkeikään asti.
KAIKKI JOTKA OVAT OVAT KATEELLISIA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKELÄISILLE,
OVAT MIELISAIRASTA SAKKIA. EIVÄT TIEDÄ ELÄMÄSTÄ YHTÄÄN MITÄÄN.
t. JARMO
Roikuin mukana pitkään huonossa olotilassa, en hakenut koskaan mitään apua.
Sitä alkoi kasautua nuppiin kaikenlaisia pahoja, traumatisoivia muistoja paljon. Täysin yksin eläen, kasaten koko ajan lisää lastia niskaan, vankina omassa
pääkopassaan. Lähes 40v. sinnittelin, liian pitkään, nyt oon ulkona. En mää voi
tämmöistäkään elämänkulkua kyllä kellekään suositellakkaan. Ja voihan siitä
työkyvyttömyyseläkkeeltäkin vielä teoriassa ainakin hypätä 35 sena mukaan takas
oravanpyörään ja pysyä siellä yli 60v.aaksi. Tiedän työkyvyttömyyseläkeläisiä, jotka
rakentelee harrastuksena lentokoneita, joilla sitten lentelevät. Itellä tekee tiukkaa
jaksaa edes päivittäiset rutiinitoimet, meitä on moneksi.
Mä oon parikymppinen ja oon kuntoutustuella (määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä). En voisi kuvitella sitä tuskaa, jos päätyisin ns. lopulliselle eläkkeelle. Koska mun eläke on vain määräaikainen, elättelen toiveita, että jokin päivä olisin opiskelu/työkykyinen. Mun ongelmat on niin syvällä, että toipumiseen menee vuosia, jos se edes koskaan on mahdollista. Näen itsemurhan mun elämän luonnollisena päätepisteenä.
"Mun ongelmat on niin syvällä, että toipumiseen menee vuosia, jos se edes koskaan on mahdollista. Näen itsemurhan mun elämän luonnollisena päätepisteenä."
Sama täällä.
Itsemurhaakin olen miettinyt yhtenä vaihtoehtona, mutta en voisi jättää läheisiäni. Ahdistaa taas. Pitääkö loppuikä tosiaan elää Kelan ja sossun turvin? Se tuntuu niin väärältä, elää toisten rahoilla.
Toisaalla olen jo kommentoinut että on luonnotonta surmata itsensä jos paha olo johtuu vihollisesta kuten ahneista jotka vievät ihmiiltä turvattomuuden.
Tulee muistaa, että useissa yhteyksissä on todettu juuri parhaiden työntekijöiden ja opiskelijoiden sairastuvan tässä maassa jossa tyhmyys on nykyisin etu niin työmarkkinoilla kuin opiskelussa.
Minusta ei kannata kokea huonoa omaatuntoa ja masentaa itseään vielä lisää jos nuorena tai vanhempana JOUTUU mistä tahansa syystä sairaseläkkeelle. Ei sairaseläkkeelle ihan turhan vuoksi päästetä. En usko, että lusmuilemalla tai teeskentelemällä tuo lopputulos olisi mahdollinen. Henkinen sairaus on vähintään ihan samanlainen työkyvyn heikentäjä kuin jokin fyysinen vamma tai oire, sitä ei kannata häpeillä!
Yhteiskunnassa nyt vaan sattuu olemaan sellainen hyvä systeemi, että ne jotka ei sillä hetkellä pärjää itsekseen pidetään huolta edes jollakin tavalla. Aivan toinen keskustelun aihe on varmasti onko tuo turvaverkkosysteemi riittävä tai mitä kaikkea yhteiskunnan, meidän kaikkien tulisi tehdä toisin ja enemmän, ettei turvaverkkoihin niin valitettavan usein jouduta.
Paljon mieluummin ainakin minä maksan verorahoistani jonkun hyvinvoinnin hyväksi tai sairauden parantamiseksi kuin "kaikenmaailmanguggenheimien" rakentamiseksi. Sitä ei kukaan voi olla niin varma siitä, että koska joutuu noihin turvaverkkoihin retkahtaa, syystä tai toisesta.
Olen itse myös 24 vuotias kuntoutustuella oleva mies. Mulla haetaan eläkettä tämän vuoden lopussa. Toisaalta toivon että sille pääsisin mutta se tarkottaa sit myös sitä että ei ole paljonkaan toivoa toipumisesta. Toisin kun nimimerkkini kertoo, olen ollut masentunut melkeen koko elämäni. Viis vuotta ollut vaan erityisen vaikeaa. Mutta tosiaan toisaalta toivon että pääsisin eläkkeelle ettei tarvitsisi miettiä työasioita. Itse ajattelin sanoa ihmisille jotka kysyvät minkä takia olen eläkkeellä että jos kysyjä sallii niin pidän sen omana tietona. Lähipiirille tietysti kerron totuuden.
Jos nuorena joutuu sairaseläkkeelle, niin voishan sitä yrittää ajan kanssa siinä sitten laitella asioitaan kuntoon, vähän kerrallaan. Se on prhanan raju homma jäädä kaikesta lopullisesti ulos, yhtäkkiä nuin vain.
Muistelkaapas kauanko T. Halme pärjäs ennenku tuli noutaja. Jos joku kuvittelee että siinä on paratiisi edessä ku pääsee/joutuu sairaseläkkeelle nuorena, ni erehtyy. Yleensä ne on suurin osa ihmisiä joilla on pahoja vaikeuksia elämässään jo siihenkin mennessä, ei ne vaikeudet nuin vain katoa mihinkään. Jos oot jo ongelmainen syrjäytyny yksinäinen siihen mennessä, semmosena suurella todennäköisyydellä pysyt jatkossakin. Heitän vaan edelleenkin ajatusta ilmaan, että kannattaskohan sitä
yrittää hakeutua tekemisiin toisten suurin piirtein samassa jamassa olevien
kanssa, eikä hakata päätä seinään ja yrittää vaan pitää väkisten sitä entistä kulissia yllä. Mitä hiton yhteistä syrjäytyneellä sairaseläkeläisellä on
täysillä oravanpyörässä mukana porskuttavien kanssa? Ai sää oot lääkärinä
siellä ja tienaat sata tonnii vuosi, niinno mulla se jäi alle kymmpitonnan.
Jaa olet lähdössä perhees kans jo toista kertaa tälle vuodelle aurinkorantalomalle, kyllähän se minäki yritän jaksaa kerran kuussa käydä Maijun pubissa kaljalla. Ai niin, ethän sää voi mun kans olla ees tekemisissä
kun mää vielä tartutan sun leikkaussalihygieeniseen huipputrimmattuun
kehoos vielä kaikki tauditkin, ihan vaan käsipäivää sanoessaki.
itse olen 47-vuotias eikä mua päästetä työkyvyttömyyseläkkeelle. Eläke kannattaa ottaa vastaan jos sitä tarjotaan, muuten voi olla vaikeaa eläkkeelle päästä.
Kuulostaa tutulta. Itse olen 28-vuotias mies ja olen jäämässä työkyvyttömäksi tapaturman takia. Minulla on aina ollut huono itsetunto; olen ajatellut että olen arvoton jos en saa ns.kredittiä ja arvostettua asemaa. Nyt kaikki tuo jää haaveeksi. Ei korkeakoulututkintoauta asiaa. Olen aina ollut masentunut eikä lääkkeet ole koskaan auttaneet. Käyn läpi samoja asioita kuin sinä.
Paskaakos siitä mitä muut ajattelee!!! Ei tule meistä kunnon veronmaksajaa koskaan! Kavereita on muutama mutta sosiaalisesti en ole lahjakas. Ihmiskontaktit itse asiassa ovat aika raskaita...
Omituisia voimme olla mutta emme ole pahoja ihmisiä. nykyään ihmiset ovat niin ilkeitä ja tuntevat ihmiset eivät pärjää tässä jääkylmässä yhteiskunnassa - >tulee mt-ongelmia.
Ne jotka ovat tässä maassa ns. pärjäämisen huipulla eivät maksa veroja juuri lainkaan. He ovat hommissa suhteidensa avulla, ja antavat kuvan että juuri he ovat parhaita.
Kyllä työelämä on nykyisin täpösen täynnä helvetin tyhmää joukkoa. Kääntävät kaivinkoneen kahvaa ja ostelevat uusia autoja. Sitten luulevat että he ovat jotenkin ansainneet asemansa.
En ole koskaan työelämään päässyt, joten eipä haittaa vaikka työkyvyttömyyseläkkeelle pääsisin. Mihinkään työkokeiluihin enkä kuntoutuksiin en enää suostu. Ainut vaihtoehto on eläkkeelle pääsy.
Meinasi pää hajota täysin kuntoutuksessa ollessa ja masennus paheni. Todella töykeää ja ammattitaidotonta sakkia oli kyseisessä laitoksessa. Ei enää ikinä.
Itse olen 23 vuotias jolla ei ole kavereita eikä ystäviäkään, jos sukulaisia ei lasketa, heitäkin näen kerran vuodessa.
Perhe on ainut joka pitää minut hengissä, muuten olisin jo päättänyt päiväni.
Niin vaikka ei ole ystäviä tai kavereita kenelle todistella mitään niin siltikään en uskalla tehdä omia ratkaisuja vaan pyrin kulkemaan massan mukana vaikka suorittaminen tuntuu järjettömän ahdistavalta kokoajan, töissä tulee lisää vastuuta ja tuntuu että en pysty, jaksa enkä osaa kevyempääkään taakkaa kantaa.
Itken töistä kotiin päästyäni ja töissä muilta piilossa ja toivon että kuolisin pois.
Jäisin samantien pois töistä jos uskaltaisin yehdä jonkin ratkaisun, mutta jollekkin tyhjälle koitan ilmeisesti todistella, että kyllä minä jaksan.
Toki käyn terapiassa mutta lääkkeitä en syö, koska ne sekoittavat päätäni vain lisää.
Heippa! Täytän kohta 20 vuotta. Opiskelut päättyivät juuri (kuntoutustuella) ja nyt pitäisi miettiä töihin menemistä. Useiden työssäoppimisten jälkeen kuitenkin tiedän jo millaista tuskaa se tulisi olemaan, joten olen alkanutkin etsimään muita vaihtoehtoja. Ehkäpä työkyvyttömyyseläkkeelle. Mutta miten sille haetaa?
Ymmärrän erittäin hyvin ahdistuksen siitä, että täytyy esittää tuttaville jotain muuta kuin sitä todellisuutta eli että "olen eläkeläinen". Itsekin olen siinä tilanteessa että epävarma on tulevaisuuden parantuminen sellaiseksi, että tosiaan palautuisin työelämään. Vielä omalla kohdalla yritetään erilaisia tapoja kuntoutua, mutta siis omasta näkövinkkelistä huonolta näyttää.
En oikein tiedä miten neuvoa tuon eläköitymisen piilottelun suhteen, muuta kuin se järjellä ajateltu pointti että kaverit eivät koskaan olleetkaan hyviä kavereita jos sen tiedon saatuaan hylkäävät. Se on varmasti aivan karmea kokemus tulla sillä tavalla "hylätyksi" jos niin on käydäkseen, mutta kyllä se taitaa kuitenkin totta olla ettet sinäkään sellaisista "kavereista" taitaisi saada muuta kuin turhaa stressiä. Parempi olisi hakeutua suoraan sellaisten pariin jotka paremmin ymmärtävät, ja siihen löytyy konsteja varmaankin mielenterveyskeskeisistä järjestöistä/ryhmistä/tms.
Jossakin joku taisi kysäistä takuueläkkeestä. Ymmärtääkseni sen suhteen ei ole väliä onko työkyvyttömyyseläke väliaikainen vai pysyvä, takuueläke koskee molempia.
Tuollaisten ns. ystävien kohdalla kannattaa olla siinä määrin hollilla, että kun tilaisuus tulee niin lyö kylmästi kuvaannollisesti puukkoa selkään. Eli pilaa tuollaisen maineen, suhteen, kaupat jne. ihan vain kostoksi.
Kukaan joka ei ole itse sitä kokenut ei voi ymmärtää, mitä vakavat mielenterveydelliset häiriöt merkitsevät. Siksi ihmiset luulevat, että eläkkeet ja muu "pummailu" olisi ihanaa - he kuvittelevat terveen itsensä siihen tilanteeseen. "Helppohan se on vaan maata sohvalla ja blaah blah". Eivät tajua että se ei mene sairaalla ihmisellä niin koska tämä ei pysty nauttimaan olostaan kuin terve. Ja kotona makaaminen muuttuu todella nopeasti helvetilliseksi.
Olen itse 21 v ja jättänyt opiskelut (toisen asteen) kesken. Olen elänyt jo yli vuoden toimeentulotuella. Ja kyllä, häpeän itseäni. Koen olevani aivan totaalinen luuseri joka ei saa edes amista käytä. Masennusta takana vuosikausia sekäs sosiaalisten tilanteiden kammo. Itsetunto on aivan murskana enkä usko sen siitä koskaan enää eheytyvän. Tappaisin itseni tällä sekunnilla mutta en halua pilata perheenjäsenteni elämää.
Aloitan varmaan uuden koulun taas syksyn tullen. Neljäs minulle. Tiedän, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että saisin tätäkään läpäistyä. Lääkkeitä on kokeiltu ja terapiaa, tuloksetta. En jaksa enää lähteä siihen pallotteluun, hoitajalta toiselle, pitkät jonotukset, ammattilaistenkin kanssa pitää hävetä...
Ystäviä ei ole enkä niitä halua sillä en jaksa sitä häpeän määrää. Olen yrittänyt katkaista väliä vanhempiinkin mutta aian tulee jotain. Haluaisin vain olla näkymätön. Häpeä on varmasti elämäni tutuin tunne, se on mukana joka hetkessä. Mitään en ole saanut aikaan eikä minusta ole mihinkään.
Jos epäonnistun vielä kerran opiskeluissa, silloin en näe enää mitään muuta mahdollisuutta kuin yksinkertaisesti päättää päiväni. En usko, että tulen elämään niin pitkään että pääsisin eläkkeelle enkä kyllä haluakaan. Mitä järkeä on elää turhaa elämää?