Muutin maaseudulta yksin kaupunkiin aloittaakseni lukion. Muutama kaveri maalta muutti myös muualle päin samaan kaupunkiin. Mutta heidän näkeminen on jostain kumman syystä vähentynyt.
Mutta suurin asiani on se, miten ihmeessä vuoden aikana on voinut kaikki muuttua niin paljon. Lukion ensimmäisenä vuotena tutustuin moniin moniin ihmisiin joiden kanssa puhuin ja nauroin päivittäin koulussa ja näin heitä vapaa-ajalla. Heitä pystyin pyytämään luokseni ja juhlittiin parhaimmat juhlat kerran. Oli paljon ihmisiä joille hymyillä ja puhua. Mutta jostain syystä PUM yhtäkkiä alkoi kaikki hajaantua ja sulautumaan joihinkin porukkoihin.
Jäin ulkopuolelle jokaisesta porukasta. Mutta jäihän minulle pari kaveria joihin pystyin turvautumaan koulussa ja kulkemaan yhdessä bussilla pois koulusta.. omiin koteihimme. Mutta nämä pari kaveria kuuluu taas johonkin porukkaan.. He ovat melkein ainoa turvani tässä kaupungissa, mutta itse en tunne kuuluvani mihinkään, tunnen olevani irrallinen kappale ihmisten ympärillä. Olen jutellut silti koulussa vaikka kuinka monelle ja nauranut edelleen.. mutta tuntuu siltä, että heidän on pakko istua kyseisellä kurssilla minun vieressä kun heidän oman porukan kavereita ei ole kurssilla. Minua ei kutsuta porukalla ulos, bileisiin, ei minnekään, vaikka itse järjestin juhlia ja kutsuin monia.
Vaikka minulla on pari kaveria, silti tunnen oloni helvetin yksinäiseksi ja itken usein yksin kotona. Omistan poikaystävän, mutta silti! En tunne lainkaan yhteisöllisyyttä, enkä tunne että kukaan kaipaa minua porukkaan. Koulukaveritkin ovat menossa vappuna juhlimaan yhdessä eräälle kaverille, eikä minua kutsuttu. Koulussa moikataan ja jutellaan, mutta he eivät ole sellasia niin hyviä kavereita joita voisin pyytää kahville tai muuta.. heillä on niiiiiiiin oma porukkansa.
En tiedä miten pääsisin johonkin porukkaan, kun olen tottunut siihen että oon ollu ylä- ja ala-aste samojen ihmisien kanssa, jotka hajosivat 9. luokan jälkeen.
Pahalta tuntuu
Mutta suurin asiani on se, miten ihmeessä vuoden aikana on voinut kaikki muuttua niin paljon. Lukion ensimmäisenä vuotena tutustuin moniin moniin ihmisiin joiden kanssa puhuin ja nauroin päivittäin koulussa ja näin heitä vapaa-ajalla. Heitä pystyin pyytämään luokseni ja juhlittiin parhaimmat juhlat kerran. Oli paljon ihmisiä joille hymyillä ja puhua. Mutta jostain syystä PUM yhtäkkiä alkoi kaikki hajaantua ja sulautumaan joihinkin porukkoihin.
Jäin ulkopuolelle jokaisesta porukasta. Mutta jäihän minulle pari kaveria joihin pystyin turvautumaan koulussa ja kulkemaan yhdessä bussilla pois koulusta.. omiin koteihimme. Mutta nämä pari kaveria kuuluu taas johonkin porukkaan.. He ovat melkein ainoa turvani tässä kaupungissa, mutta itse en tunne kuuluvani mihinkään, tunnen olevani irrallinen kappale ihmisten ympärillä. Olen jutellut silti koulussa vaikka kuinka monelle ja nauranut edelleen.. mutta tuntuu siltä, että heidän on pakko istua kyseisellä kurssilla minun vieressä kun heidän oman porukan kavereita ei ole kurssilla. Minua ei kutsuta porukalla ulos, bileisiin, ei minnekään, vaikka itse järjestin juhlia ja kutsuin monia.
Vaikka minulla on pari kaveria, silti tunnen oloni helvetin yksinäiseksi ja itken usein yksin kotona. Omistan poikaystävän, mutta silti! En tunne lainkaan yhteisöllisyyttä, enkä tunne että kukaan kaipaa minua porukkaan. Koulukaveritkin ovat menossa vappuna juhlimaan yhdessä eräälle kaverille, eikä minua kutsuttu. Koulussa moikataan ja jutellaan, mutta he eivät ole sellasia niin hyviä kavereita joita voisin pyytää kahville tai muuta.. heillä on niiiiiiiin oma porukkansa.
En tiedä miten pääsisin johonkin porukkaan, kun olen tottunut siihen että oon ollu ylä- ja ala-aste samojen ihmisien kanssa, jotka hajosivat 9. luokan jälkeen.
Pahalta tuntuu
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voiivoii on poikaystävä ja pari kaveria. Mulla ei ole vittu ketään enkä ole ikinä seurustellut.
huokuu se että olet todellinen paskahousu ilman turvallista sopulilaumaa ympärillä... Mikään ei ole rasittavampaa kuin henkilö, joka hätääntyy heti jos ei ole omaa tukiverkkoa läsnä 24/7. Jotain selkärankaa. Yksinkin on opittava tulemaan toimeen ja toisinaan tulee olla jopa valikoiva "seuran" suhteen, ettei ajaudu pahaan seuraan.
Niinkuin sitä voisi vähätellä kenenkään yksinäisyyden tunnetta! On itsellänikin kotipaikkakunnalla ystävä tai pari, ei ole nykypaikkakunnalla. Tulee sitä harvoin opiskelijatuttuja nähtyä mutta kerrat lasketaan vuodessa yhden käden sormilla. Tuo tunne on perseestä, eikä kukaan voi sanoa että "etä sinä ole yksinäinen" toiselle, jos toisella siltä tuntuu.
"Niinkuin sitä voisi vähätellä kenenkään yksinäisyyden tunnetta!"
Totta vitussa voi.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että KAIKKI subjektiiviset kokemukset ovat objektiivisesti oikeutettuja, eikä kenekään kohdalla ole kyse perspektiivin puutteesta? Oletko oikeasti sitä mieltä, että juoksettuneen kastikkeen takia itkevä kuningas on YHTÄ OIKEUTETTU kyyneliinsä kuin nälkää näkevä katulapsi?
Jotkut meistä on olleet yli 10v. yksin, toiset taas huomattavasti lyhyemmän aikaa.
Sitä on niin montaa sorttia, yksinäisyyttä. Itse edustan tätä pitkän linjan koulukuntaa.
Helvetti soikoon kun ei voi tänne kirjoittaa pahasta olostaan kun sellaiset ihmiset, joilla on erilainen elämä kuin itse kirjoittajalla, tulevat sanomaan "et ole tarpeeksi yksinäinen". Kirjoittajalla saattaa olla hieman erilainen tottumus sosiaaliseen elämään. Jokaisella on oikeus kertoa omasta kokemuksestaan yksinäisyydestä!
"Kirjoittajalla saattaa olla hieman erilainen tottumus sosiaaliseen elämään."
Siinähän se ongelma piileekin: perspektiivin puutteessa.
Sen sijaan, että aloittajan kaltaisia ihmisiä aletaan tuudittelemaan, heille pitäisi tehdä selväksi, että heidän "paha olonsa" johtuu perspektiivin kapeudesta. Tässä ei ole mitään ilkeää.
ei oo totta kuinka ihmiset jaksaa ::DDD
osaa sanoa tuohon ongelmaasi yhden asian: ei oo olemas mitää taikasanoja että yksinäisyys katoaa, sen eteen pitää tehdä työtä, ottaa riskejä ja olla rohkea. Tiedän tunteen kun muilla on oma porukkansa, ehkä voisit itse järjestää jonkinmoiet pienet pippalot ja kutsua luokkalaisia si ? :)
Olet pilalle hemmoteltu läheisriippuvainen. Tuo "paha olosi" johtuu vain perspektiivin puutteesta; ei siitä, että tilanteesi olisi oikeasti niin paha, että pitäisi purkaa tuntoja yksinäisyysplastalla.
niin ilkeitä vastauksia teiltä true yksinäisiltä, että ei tarvitse ainakaan ihmetellä yksinäisyytenne syytä....
"että ei tarvitse ainakaan ihmetellä yksinäisyytenne syytä...."
Miten idiootti täytyy ihmisen olla, että hän vetää yhtäsuuruusmerkin anonyymin nettipalstan ja tosielämän välille? Luulisi jo viisivuotiaankin sen tajuavan, ettei nettikommentista voi esimerkiksi päätellä toisten syitä yksinäisyydelle.