Penkkien ohennus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi edessä istuvä lihava ihminen kaatuu syliin, jos siirtää selkänojaa taaksepäin ja niitähän riittää, mutta lentäjien täysi autoetu säilyy. Audeilla ja Bemareilla ajelevat. Ainoa lentoyhtiö, jolla samanlainen etu on, on vielä South African Airways. Että sellaista touhua.
Kohta kahvia sekoitetaan puutikuilla.
justjust
17194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kahvin voi hyvin sekoittaa puutikulla. Muovilusikka ei ole sen parempi.
Miten se lihava ihminen kaatuu ohennetulla penkillä syliin?
Että sellaista kirjoittelua.
Kun penkkejä ohennetaan, niin siinä kokonaispaino putoaa X-kiloa. Jos kabiinihenkilöstön paino rajoitettaisiin esim. 50 kiloon, niin painonsäästöä olisi saman verran. Erilaisia on tietysti lisäpaikkojen tuoma hyöty, jos ne paikat saadaan myydyksi.
Ja jos eräiden matkustajien kusi pitäisi laskea päästä ennen lentoa, niin säästettäisiin kerosiinia ja muiden hermoja.
Ne puutikut on hankalia syödessä jos sattuu olemaan lennolla vaikka hernesoppaa tai spagettia&jauhelihakastiketta. Lusikat,haarukat ja veitset takaisin!!!
Intianairlinsilla ja syömään sormin curryriisiä.
EU kieltää puutikut. Mitään aseen oloista ei saa viedä koneeseen.
Turvallisuus ennen kaikkea, joo. Puutikut kielletään, mutta sukkapuikot saavat kyllä olla mukana matkustamossa.
Olkaapa tarkkoina tämänkin "uudistuksen" kanssa. Näissä tilanteissa tuppaa asiakkaan edut aina huonontumaan. Tässä tapauksessa laitetaampa penkkienvälinen tuumamitta muistiin ennen ja jälkeen uudistuksen.
Enempi ihmisiä,vähempi lentoja. Eli tavoite. Nyt vain eräät suunnat on valmiiksi puolityhjiä joten mitään hyötyä ei niistä tuoleista löydy.
On ilmeistä että lisäpaikat myydään tarjouksella että ihmisten hintatietoisuus katoaa.
Samalla lyödään kiilaa kilpailijoiden markkinointiin.
Tavoite lienee enemmän matkustajia per kone eli taloudellisempaa. Ei kai koneita kannata varustaa minimikäytön mukaan. Ja huomioidaanpa myös että uusi penkki on kevyempi, mm. Lufthansa ainakin kertoo siitä merkittävänä tekijänä:
http://konzern.lufthansa.com/en/themen/nek.html
"The new seats are lighter. Each seat weighs 10.87 kg. We save a total of 14.304 kg in weight. That means we need less fuel and produce fewer emissions, which is better for the environment."
miten mulla on sellainen tuntuma että finnairin koneissa on jo nyt ahtaampaa kuin Lufthansan tai entisen halpalentoyhtiö AirBerliinin koneissa
Tähän voi saada jotain faktaa mukaan, käykääpä vaikka SeatGurun sivuilla. A321 peruspenkillä eikä sillä ohennetulla antaa Finnairin pitchiksi 31" ja Lufthansalle 31,3-31,8". Sinänsä tuntuma siis on oikea, eroa on tosin 7-20 mm eli joko ns. ei ollenkaan tai jonkin verran. Mulle ei selviä onko toi 20 mm sitten joku tietty erikoisrivi eli onko perusriveillä se 7 mm ero.
AirBerlin ei löydy listoilta.
Mun vaikutelma tosin on, ettei Finnairilla ole mitenkään ahdasta.
läskeillä on ahdasta joka paikassa. laihduttakaa!
Kyllä tuo vyötärö mahtuu,ei siinä ongelmaa. Mutta jalkojen pituus vaihtelee,ja siinä kiusaa jos polvet kihnaa selkänojaa.
Eli tuo hipaisuhomma aiheuttaa tilanpuutteen noinniinkuin ajatusmaailmassa.
Muuten sentti pari on yhtä tyhjän kanssa.
Jos penkit vaihdetaan sen vuoksi, että saadaan säästettyä kiloja ja samaan aikaan lisätään penkkirivejä niin kovin pieneksi taitaa jäädä säästö.
Puutikku painaa saman verran kuin muovinen teelusikka - testasin juuri kun kotona sattui olemaan. Ainakin gramman tarkkuudella, joten sitä kautta mitään massiivisia säästöjä ei tule. Lienee puutikut vaan halvempia ja siksi vedotaan painoon...
Emännillä loppuu viime neuvotteluissa sovittu irtisanomiskielto vuoden 2013 lopussa ja sen jälkeen todennäiköisesti loppuu tuokin lysti, mikäli sitä nyt enää lystiksi voi kutsua. Tällä hetkellä useimmat ovat sillä mielellä, etteivät halua osallistua millään lailla firman säästöihin ja tahallaan heittävät pois avaamattomiakin paketteja ihan vain kettuillakseen. Eihän se toki mikään iso menetys ole, mutta asenne kertoo sitäkin enemmän. Että silleen.
"weight savings of about 30 per cent, "
Katso SeatGurusta Lufthansan A319, vanhoilla 6 bisnesriviä ja 16 turistiriviä, uusilla 8 bisnesriviä ja 15 turistia.
Ei sinne koneeseen olla 30 % enempää penkkejä laittamassa. Tavallisesti puhutaan parista penkkirivistä. Kun uusi penkki on 11 kiloa niin entinen on sit noin 16 kiloa. 22 riviä penkkejä kuusi vierekkäin painaa vanhoilla 2112 kiloa, uusilla 23 riviä 1518 kiloa, erotusta 594 kiloa. Yhdelle lisäriville mahtuu kuusi ihmistä ja jos keskipaino olisi 80 kiloa niin silti jäädään uusilla penkeillä yli sata kiloa kevyemmäksi.
Jos ei työntekijöiden moraali riitä, niin vaihtoon. Ovatko työntekijät oikeasti niin typeriä (tai jopa tyhmiä), että luulevat näiden heitä kuohuttaneiden sitouttamisbonusten olevan jotenkin ainutlaatuisia ja törkeitä? Eihän esim. SLSY:n pomolle Åkersille VOI tulla tällainen käytäntö yllätyksenä! Käytäntö on aivan yleinen aivan samanlaisissa supistustilanteissa pörssiyhtiöissä. Sitten Åkers kehtaa silmät pyöreinä tulla julkisuuteen "järkyttyneenä". Kuinka tietämättömissä ja surkeissa käsissä matkustamohenkilökunnan liitto on?! Henkilöstön pitäisi enemmänkin olla huolissaan oman liittonsa johtamistaidoista ja/tai tiedon pimittämisestä jos nyt se perusduunari ei sitten koskaan ikinä mistään ollutkaan kuullut jokapäiväisistä johdon bonuksista ja heidän oma liittokaan ei ole osannut infota normikäytännöistä.
Finnairilla on kokeneimmat lentoemännät.