Hei sinä joka sairastat Kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai sairastavan läheinen,
syy miksi kirjoitan tänne palveluun on koska en uskalla kysyä äidiltäni. Äidilläni todettiin 90-luvun alussa kaksisuuntainen mielialahäiriö (2-tason!). Itse olin tuolloin alle 5-vuotias, joten voitte kuvitella minkälaista "rumbaa" elämäni enimmäiset vuodet ovat olleet. Äidilläni on vuosien aikana ollut teille varmasti tuttua vuoristorataa.
Eri lääkityksiä ja annoskokoja, sairaalajaksoja ym. Itsetuhoinen hän on myös ollut, itse olen mm. 3x joutunut soittamaan hänelle ambulanssin kun on ottanut silmieni edessä yliannostuksen lääkkeitään. Asuin äitini kanssa kaksin, ja kun oli ns. rankempi vaihe päällä minut usein pahoinpideltiin kotona. Muistan 7-vuotiaana nukkuneeni huoneessani kun äitini tuli ja repi minut sängystä hiuksistani niin että laskin pelosta alleni. Hän hakkasi päätäni pöydänkulmaan niin että veri roiskasi. Kahdesti hän on yrittänyt puukottaa minut hengiltä, olen aina päässyt karkuun. Eli minua on pahoinpidelty fyysisesti ja henkisesti todella rankasti koko lapsuuteni.
Nyt ollessani 25-vuotias sain kauniin pienen tyttären. Lapseni syntymän jälkeen ovat nämä "menneisyyden haamut" alkaneet kummittelemaan niin etten saa nukutuksi ja mielessäni pyörii jatkuvasti kysymys "Johtuiko tämä oikeasti sairaudesta?"
Haluaisin tietää onko Helsingissä olemassa tukiryhmiä 2-suuntaisen läheisille missä voisi puhua juuri näistä omista kokemuksista? vai täytyykö minun mennä yksityiselle terapeutille? Pelkään niin paljon että tulen tekemään samoja asioita omalle lapselleni mitä oma äitini teki minulle, etten saa rauhaa sielulleni. Haluaisin vain tietää että kaikki se mitä koin lapsuudessani johtui oikeasti äitini sairaudesta.
Kiitos jos jaksoit lukea / ymmärrät tuntemukseni edes osittain / pystyt auttamaan neuvomaan. Mukavaa kesän odotusta.
AP
syy miksi kirjoitan tänne palveluun on koska en uskalla kysyä äidiltäni. Äidilläni todettiin 90-luvun alussa kaksisuuntainen mielialahäiriö (2-tason!). Itse olin tuolloin alle 5-vuotias, joten voitte kuvitella minkälaista "rumbaa" elämäni enimmäiset vuodet ovat olleet. Äidilläni on vuosien aikana ollut teille varmasti tuttua vuoristorataa.
Eri lääkityksiä ja annoskokoja, sairaalajaksoja ym. Itsetuhoinen hän on myös ollut, itse olen mm. 3x joutunut soittamaan hänelle ambulanssin kun on ottanut silmieni edessä yliannostuksen lääkkeitään. Asuin äitini kanssa kaksin, ja kun oli ns. rankempi vaihe päällä minut usein pahoinpideltiin kotona. Muistan 7-vuotiaana nukkuneeni huoneessani kun äitini tuli ja repi minut sängystä hiuksistani niin että laskin pelosta alleni. Hän hakkasi päätäni pöydänkulmaan niin että veri roiskasi. Kahdesti hän on yrittänyt puukottaa minut hengiltä, olen aina päässyt karkuun. Eli minua on pahoinpidelty fyysisesti ja henkisesti todella rankasti koko lapsuuteni.
Nyt ollessani 25-vuotias sain kauniin pienen tyttären. Lapseni syntymän jälkeen ovat nämä "menneisyyden haamut" alkaneet kummittelemaan niin etten saa nukutuksi ja mielessäni pyörii jatkuvasti kysymys "Johtuiko tämä oikeasti sairaudesta?"
Haluaisin tietää onko Helsingissä olemassa tukiryhmiä 2-suuntaisen läheisille missä voisi puhua juuri näistä omista kokemuksista? vai täytyykö minun mennä yksityiselle terapeutille? Pelkään niin paljon että tulen tekemään samoja asioita omalle lapselleni mitä oma äitini teki minulle, etten saa rauhaa sielulleni. Haluaisin vain tietää että kaikki se mitä koin lapsuudessani johtui oikeasti äitini sairaudesta.
Kiitos jos jaksoit lukea / ymmärrät tuntemukseni edes osittain / pystyt auttamaan neuvomaan. Mukavaa kesän odotusta.
AP
Vastaukset 9
Vanhimmat
LISÄYS: hänen Kela-kortissa on 112-koodi..
http://www.otu.fi/cms/index.php?option=com_content&view=article&id=252&Itemid=92&lang=fi
Tuollaiset ryhmät voisivat ainakin olla avuksi, syksyllä varmaan alkaa uusi ryhmä :)
Ja täältä löytyy paikallisten yhdistysten yhteystietoja, heillä ryhmiä myös omaisille:
http://www.mtkl.fi/
Huh huh, taitaa äidilläsi olla kaksisuuntaisen lisäksi muitakin ongelmia. Ihan sairasta pahoinpidellä omaa lastaan. II-tyypin bipon elämä ei ihan noin vuoristorataa pitäisi olla.
mahdollisesti on myös muutakin. Kiitos linkistäsi, otan yhteyttä tuonne.
ap
Moi kyllä se sairaudesta johtuu.Sinulla ollut rankaa niinkuin minulla.Hae apua heti. Mene kiinalaiseen hoitoon ja terapiaa ne pitäisi auttaa.Etsi ruoka aineita mitkä lievittävät masennusta.Maksa terapiasta jos et pääse. Nopea apu on nyt tarpeen.Etsi tietoa.
Tarvitset tn. jossain vaiheessa traumaterapiaa lapsuuden kokemustesi käsittelyyn. Hakeudu ammattilaisen pakeille siis ja käy vaikka harvakseltaan voimiesi mukaan purkamassa lapsuutesi kokemusta.
On tyypillistä, että traumat tulevat voimakkaasti pintaan oman lapsen saamisen jälkeen. Tarvitset apua, jotta saat vaikeat kokemuksesi käsiteltyä
Hei!Kuulostaa kauhealta tuo sinun elämäntaipaleesi!:(Itse olen diagnoosin saanut juuri tuon kakkostyypin v2008,mutta en tunnista tuollaista ollenkaan omassa käytöksessäni!En ole väkivaltainen ja maanisuuden huomaan vain siitä ,että kaikki yhtäkkiä vaan jotenkin ärsyttää.Silloin hautaudun kotiini kunnes olo muuttuu,etten ole muille riesaksi.Tuo äitisi käytös on jotain ihan kummallista?Ja kuitenkin saman diagnoosin omaan!Kuitenkin voimia elämääsi ,olet ihanan pienen tytön äiti.Lapset on lahjoja!Olen myös tosi pahoillani puolestasi ,että jotain noin hirveää olet joutunu kokomaan.Kaunista Kevättä sinulle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kauheata luettavaa. Itse en missään nimessä voisi toimia noin, edes maniassa.
Minusta äidilläsi on lisäksi jokin persoonallisuushäiriö, pelkkä bipo ei minusta voi aiheuttaa tuollaista väkivaltaisuutta. Minulla suvussa Bipoa ja ei ole todellakaan väkivaltaista porukkaa. Samoin kukaan tuntemistani bipoista ei ole väkivaltainen.