Perjantai 27.4.2012
HERÄTYSLIIKKEEN HAAVA
Hoitokokousten aalto kulki läpi Koillismaan 1970-luvulla
Nissinvaaran seuratoimikunnassa pidetään neuvonpito 21.3.1978 klo.12. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki alueella asuvat Jumalan lapset sekä ne, jotka alueelta ovat lähivuosina muuttaneet pois.
Näin kutsuttiin vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäseniä hoitokokouksiin 1960- ja 1970-luvuilla. Koillismaa oli hoitokokousten ydinaluetta.
-Kuusamo oli yksi kiivaimmista paikoista hoitokokousten suhteen ja paljon julkisuudessa. Kaikki kuusamolaiset olivat asiasta tietoisia, tutkijatohtori Aini Linjakumpu sanoo.
Linjakummun torstaina julkaistu kirja Haavoittunut yhteisö tuo uutta valoa hengelliseksi väkivallaksi määriteltyjen tapahtumien taustaan, käytäntöihin ja seurauksiin.
Kuusamon Vasaraperältä kotoisin oleva Linjakumpu muistaa itsekkin lapsuudestaan hoitokokousten ajan.
- Se jäsensi lestadiolaisten ja ei-lestadiolaisten välisiä suhteita. Rajalinjojen muotoutumista alkoi näkyä.
Noihin aikoihin suomalainen yhteiskunta muuttui rajusti ja varsinkin Pohjois-Suomessa muutos oli huomattava. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen vastaus yhteiskunnan myllerryksiin olivat koko liikkeen läpäisseet hoitokokoukset.
- Se ei kuitenkaan ole koko tarina. Hoitokokoukset eivät tulleet jostain ulkopuolelta vaan ne nousivat liikkeen opillisesta ytimestä ja historiallisista toimintatavoista ja kehityskulusta.
Ne ovat liikkeeseen kuuluva opillinen ja toiminnallinen malli, joka tietyissä tilanteissa voi ryöpsähtää esiin, Linjakumpu sanoo.
Tutkijan mukaan hoitokokoukset olivat paikallisten rauhanyhdistysten ja osin SRK:n organisoimia ja Päivämies-lehdessä laajasti käsiteltyjä. Ne perustuvat Kristuksen kirkkolakiin, joka kehottaa puhuttelemaan synnintekijöitä ensin kahden kesken ja sitten isomman joukon kanssa.
Linjakumpu on määritellyt hoitokokoukset julkisiksi ja pakotetuksi sielunhoidoksi, jonka pyrkimyksenä oli arvioida ja korjata ihmisen uskonelämää. Puhuttelut kestivät jopa tuntikausia. Seurauksena saattoi olla väliaikainen yhteisön ulkopuolelle sulkeminen tai liikkeestä erottaminen.
Julkiseen keskusteluun hoitokokoukset nousivat lokakuussa 1979, kun Koillissanomat julkaisi metodit tuomitsevan yleisöosastokirjoituksen. Siitä alkoi käsittely valtakunnan medioissa.
Linjakummun mukaan ei ole pelkästään sattumaa, että Kuusamo nousi esimerkiksi. Siihen vaikutti lestadiolaisen liikkeen vahva asema paikkakunnalla.
-Kuusamossa oli jo ennestään jännittyneet suhteet lestadiolaisten ja ei-lestadiolaisten välillä. Lestadiolainen liike oli voimakas, mutta myös vastavoima oli varsin suuri. En tiedä, olivatko hoitokokoukset sinällään pahempia kuin muualla, mutta Kuusamon kanta nousi esiin.
Tutkimuksen teossa Linjakumpu kertoo yllättyneensä siitä, kuinka vahvasti hoitokokousten vaikutukset elävät ihmisten mielissä yli 30 vuoden jälkeen. Hänen mielestään hoitokokousaikaa jo pahoitelleen SRK:n pitäisi vielä vahvemmin tunnustaa, että kyseessä oli opillisesti tulkinnanvarainen ja liikkeen organisoima ylilyönti. Se voi kuitenkin olla vaikeaa.
-Vanhoillislestadiolaisuuden keskeinen tukijalka ja uskonnollinen näkökulma on, että yhteisö on erehtymätön. Sen takia ei pystytä tunnustamaan, että jotain on tehty väärin.
Linjakummun mukaan hoitokokousten ymmärtäminen auttaa hahmottamaan myös liikkeessä nykyään käytäviä keskusteluja.
Nykyisin keskustelua hoitokokouksista käydään kaupunkilaisten kesken.
- Näppituntumani on, että koillismaalaiset ovat halunneet unohtaa sen, mennä eteenpäin ja elää asian kanssa. Se on järkevä suhtautumistapa pienessä yhteisössä. Jos asioita aletaan repiä auki paikallisella tasolla, se on tuskallinen tie. Linjakummun mielestä seuraavat askeleet ovat nyt vanhoillislestadiolaisen liikkeen johdon vastuulla.
- Käsittelyä pitää tapahtua yleisellä tasolla kokonaisuuksien kautta ilman että etsitään syyllisiä.
HERÄTYSLIIKKEEN HAAVA
Hoitokokousten aalto kulki läpi Koillismaan 1970-luvulla
Nissinvaaran seuratoimikunnassa pidetään neuvonpito 21.3.1978 klo.12. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki alueella asuvat Jumalan lapset sekä ne, jotka alueelta ovat lähivuosina muuttaneet pois.
Näin kutsuttiin vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäseniä hoitokokouksiin 1960- ja 1970-luvuilla. Koillismaa oli hoitokokousten ydinaluetta.
-Kuusamo oli yksi kiivaimmista paikoista hoitokokousten suhteen ja paljon julkisuudessa. Kaikki kuusamolaiset olivat asiasta tietoisia, tutkijatohtori Aini Linjakumpu sanoo.
Linjakummun torstaina julkaistu kirja Haavoittunut yhteisö tuo uutta valoa hengelliseksi väkivallaksi määriteltyjen tapahtumien taustaan, käytäntöihin ja seurauksiin.
Kuusamon Vasaraperältä kotoisin oleva Linjakumpu muistaa itsekkin lapsuudestaan hoitokokousten ajan.
- Se jäsensi lestadiolaisten ja ei-lestadiolaisten välisiä suhteita. Rajalinjojen muotoutumista alkoi näkyä.
Noihin aikoihin suomalainen yhteiskunta muuttui rajusti ja varsinkin Pohjois-Suomessa muutos oli huomattava. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen vastaus yhteiskunnan myllerryksiin olivat koko liikkeen läpäisseet hoitokokoukset.
- Se ei kuitenkaan ole koko tarina. Hoitokokoukset eivät tulleet jostain ulkopuolelta vaan ne nousivat liikkeen opillisesta ytimestä ja historiallisista toimintatavoista ja kehityskulusta.
Ne ovat liikkeeseen kuuluva opillinen ja toiminnallinen malli, joka tietyissä tilanteissa voi ryöpsähtää esiin, Linjakumpu sanoo.
Tutkijan mukaan hoitokokoukset olivat paikallisten rauhanyhdistysten ja osin SRK:n organisoimia ja Päivämies-lehdessä laajasti käsiteltyjä. Ne perustuvat Kristuksen kirkkolakiin, joka kehottaa puhuttelemaan synnintekijöitä ensin kahden kesken ja sitten isomman joukon kanssa.
Linjakumpu on määritellyt hoitokokoukset julkisiksi ja pakotetuksi sielunhoidoksi, jonka pyrkimyksenä oli arvioida ja korjata ihmisen uskonelämää. Puhuttelut kestivät jopa tuntikausia. Seurauksena saattoi olla väliaikainen yhteisön ulkopuolelle sulkeminen tai liikkeestä erottaminen.
Julkiseen keskusteluun hoitokokoukset nousivat lokakuussa 1979, kun Koillissanomat julkaisi metodit tuomitsevan yleisöosastokirjoituksen. Siitä alkoi käsittely valtakunnan medioissa.
Linjakummun mukaan ei ole pelkästään sattumaa, että Kuusamo nousi esimerkiksi. Siihen vaikutti lestadiolaisen liikkeen vahva asema paikkakunnalla.
-Kuusamossa oli jo ennestään jännittyneet suhteet lestadiolaisten ja ei-lestadiolaisten välillä. Lestadiolainen liike oli voimakas, mutta myös vastavoima oli varsin suuri. En tiedä, olivatko hoitokokoukset sinällään pahempia kuin muualla, mutta Kuusamon kanta nousi esiin.
Tutkimuksen teossa Linjakumpu kertoo yllättyneensä siitä, kuinka vahvasti hoitokokousten vaikutukset elävät ihmisten mielissä yli 30 vuoden jälkeen. Hänen mielestään hoitokokousaikaa jo pahoitelleen SRK:n pitäisi vielä vahvemmin tunnustaa, että kyseessä oli opillisesti tulkinnanvarainen ja liikkeen organisoima ylilyönti. Se voi kuitenkin olla vaikeaa.
-Vanhoillislestadiolaisuuden keskeinen tukijalka ja uskonnollinen näkökulma on, että yhteisö on erehtymätön. Sen takia ei pystytä tunnustamaan, että jotain on tehty väärin.
Linjakummun mukaan hoitokokousten ymmärtäminen auttaa hahmottamaan myös liikkeessä nykyään käytäviä keskusteluja.
Nykyisin keskustelua hoitokokouksista käydään kaupunkilaisten kesken.
- Näppituntumani on, että koillismaalaiset ovat halunneet unohtaa sen, mennä eteenpäin ja elää asian kanssa. Se on järkevä suhtautumistapa pienessä yhteisössä. Jos asioita aletaan repiä auki paikallisella tasolla, se on tuskallinen tie. Linjakummun mielestä seuraavat askeleet ovat nyt vanhoillislestadiolaisen liikkeen johdon vastuulla.
- Käsittelyä pitää tapahtua yleisellä tasolla kokonaisuuksien kautta ilman että etsitään syyllisiä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Osa 2.
HOITOKOKOUKSET
Hoitokokoukset tai vastaanvanlaiset julkiset ripit ovat kuuluneet lestadiolaisuuteen jo 1800-luvun lopulta lähtien.
Ne alkoivat yleistyä 1960-luvulla, vilkkain vaihe oli vuosina 1978-1979
Kokouksia pidettiin etenkin Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Lapissa ja suurissa kaupungeissa.
Hoitokokousten määrästä ei ole täsmällistä tietoa.
Virallisia ja epävirallisia hoitokokouksia pidettiin arviolta tuhansia 1970-luvulla.
Niiden vaikutuspiirissä oli kymmeniätuhansia ihmisiä.
Kokouksia pitivät yleensä paikallisen rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsenet.
Kokouksia on ollut myös 2000-luvulla, mutta ei yhtä paljoa.
TAIVALKOSKELLA VASTUSTETTIIN HOITAMISTA
Taivalkosken rauhanyhdistyksen historiikin kirjoittanut NIILO KERÄNEN kertoo saaneensa sen käsityksen, että kunnan rauhanyhdistyksessä vastustettiin aluksi hoitokokousten järjestämistä.
-Järjestämistä oli yhdistyksessä alunperin suhtauduttu epäröiden, mutta kun keskusteluja oli käyty, niihin oli myönnytty. Ajatus oli ollut, että kokoukset eivät ehkä ole tarpeellisia, mutta kai ne olivat niin yleisiä, Keränen kertoo.
Hän itse ei ole osallistunut hoitokokouksiin, joten hänen tietonsa perustuvat ihmisten kertomuksiin. Keräsen mielestä hoitokokouksissa tapahtui ylilyöntejä, kun julkiseen keskusteluun tuotiin asioita, jotka eivät sinne kuulu.
- Kokoukset olivat monen mielestä hyvin painostavia, niissä ei ollut mukava olla. Lestadiolaisuuden keskeinen ajatus on, että ihmistä pitää varoittaa synnistä. Asiat ovat kuitenkin menneet sekaisin, ihmisten henkilökohtaisten syntien kaivelu ei kuulu tämmöisiin kokouksiin.
- Varmasti hoitamisesta on ollut joillekkin todellista hyötyä, mutta olisi silloin voitu käyttää enemmän inhimillisyyttä ja armoa.
Kun Keränen muutti Taivalkoskelle 1981, hoitokokouksia ei enää pidetty. Keräsen mielestä silloiset asiat eivät paina Taivalkosken rauhanyhdistyksessä tänä päivänä.
- Mukana olleet ihmiset ovat kertoneet, että he ovat pyrkineet sopimaan asiat kaikkien osallisten kanssa.
Keräsen mielestä pitää uskaltaa tunnustaa uskovien kesken, jos on tehty väärin.
- Jälkiviisaasti voi ajatella, että ehkä jo silloin olisi kannattanut selvästi tulla julkisuuteen ja kertoa, että joissakin asioissa tehtiin emämunaus.
KARVONEN OTTI ROHKEASTI KANTAA
Tutkijatohtori Aini Linjakummun mukaan Kuusamon kirkkoherran Raimo Karvosen toiminta hoitokokousten tuomitsemisessa oli rohkeaa. Karvonen otti paikallisesti ja valtakunnallisesti kantaa hoitokokousten henkiseen väkivaltaan ja kirkon opetusten tulkintaan.
- Hän oli uusi kirkkoherra täällä ja asetti itsensä hyvin vaikeaan asemaan kun pyrki tekemään, mikä hänen näkökulmastaan oli oikein, Linjakumpu sanoo.
Karvonen jäi Linjakummun mukaan aluksi yksin, sillä kirkko ei toiminut yhtenä rintamana. Joulukuussa 1979 arkkipiispa Mikko Juva otti kuitenkin hoitokokousten käytäntöjä vastustavan kannan. Se johti osaltaan hoitokokousaallon tyyntymiseen 1980-luvun alussa.
Osa 3
Karvoselle itsellen tuo aika näyttäytyy nyt raskaana.
- Ei sitä tee mieli muistella. Se oli melkoista talvisotaa sekin. Minua auttoi, kun tunsin herätysliikkeen ja sen historian läpikotaisin. Silloin ei vähästä säiky, Karvonen sanoo.
Hän arvelee, että ilman kannanottojaan hän ei olisi nyt Kuusamossa. Kirkkoherran valinta oli yhtä aikaa kiivaimman julkisen keskustelun kanssa ja se luultavasti vaikutti äänestyskäyttäytymiseen.
Karvonen seisoo edelleen sanojensas takana.
- Jos haluaa olla kirkossa, pitää hyväksyä kirkon oppi, opetus ja katsantokanta.
Kuitenkin yhteistyö vanhoillislestadiolaisten kanssa on sujunut Karvosen mielestä hyvin ja hän arvelee, että 2000-luvun alussa myös SRK:n kirkkoherrat olivat mukana äänestämässä häntä lääninrovastiksi.
- Minulta aina kysytään, että miten olen pärjännyt lestadiolaisten kanssa. Minä vastaan, että hyvin he ovat pärjänneet minun kanssani.
Otteita Haavoittunut yhteisö kirjasta:
- Hoitokokouksissa kiusattiin myöhään yöhön asti lähinnä Suomen Maaseudun Puolueeseen SMP:hen kuuluvia henkilöitä. KIusaajina olivat ainakin silloisen keskustapuolueen paikallinen keulahahmo ja saarnaaja.
- Keskusteltiin lapsien määrästä, seurakäyntiaktiivisuudesta, TV:stä, joka meillä oli ollut ja jonka olimme hävittäneet kehotusten jälkeen (TV oli kuulemma Saatanan sontaluukku).
- Puhuttelijat lähtiessä toivottivat: "Unettomia öitä ja tiiliskiviä tyynyksesi, jotta tulisitte synnin tuntoon ja tekisitte parannuksen väärästä' hengestä.
- Äiti itkien valittaa, mitä hänelle eilen tehtiin, en ole enää Jumalan lapsi, minua on yö piinattu. Ei auttanut rauhoittavat pilleritkään, tilanne huononi jatkuvasti. Äiti sai lähetteen piirimielisairaalaan. Hoitona oli sähkösokkihoito, kova kuuri.
- Puhuttelijat (ry:n puheenjohtaja, ja kaksi saarnamiestä sekä kaksi naapurin naista) tulivat illalla n. klo. 22.00. He poistuivat n. klo. 3-4 aamuyöllä
- Maailman henki, toisten nöyryyttämisen henki, on tässä tunkeutunut seurakuntaamme.
- Emme soisi kenenkään joutuvan myöskään television töllötyksen orjuuteen. Mutta evankeliumin ja kristityn vapauden nimissä on sanouduttava selvästi irti kaikista television omistamisen ja katsomisen kielloista
- Sen sijaan tv-antennista on tullut SRK:lle erinomainen testausvälinen vanhoillislestadiolaisuudelle osoitetusta uskollisuudesta. Koko tv-kielto on lestadiolaisjohdolle tarkkailuaparaatti
- Julistusta kirkon väärästä opista ja jumalattomista papeista on Kuusamossa vuosikymmeniä saatu kuulla.
- Harjoittajat ovat melkein aina itse hoitoa pikimmiten kaipaavia lahkokiihkoisia enkilöitä. Henkisen väkivallan suhteen on vielä todettava, että se on laajalla Koillismaalla johtanut monen puolustuskyvyttömän vanhuksen henkiseen romahtamiseen- jopa hengen menetyksiin oman käden kautta.
- Kyllä tälläist ihmisten henkiset teloittamiset ja vainajien tuomitseminen iänkaikkiseen kadotukseen, joita tämän liikkeen piirissä tehdään hyvin ahkeraan- on osoitus siitä, että jotakin on mennyt pahasti vikaan näiden tuomareiden uskonkäsitteissä
Miettikää pudasjärveläiset tarkasti keneen voitte luottaa, ihmisten välille on vedetty raja joka ei edistä tasa-arvoisuutta
Yllä oleva teksti on lainaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10617006
Terveisiä Helsingistä
Tervettä tiedottamista menneestä. Olkaa Pudasjärviset nyt vähän järjissänne, ja syksyn vaaleissa äänestätte muita kun VL-liikkeen jäseniä, tämä tiedoksi myös nuoremmille uskovaille, vältytte tilinteolta, joka seuraa näitä keskusteluita jossakin vaiheessa.
Virkarikoksia pudasjärvellä?
Mitä kummaa siellä touhutaan kun tutkinnat ovat käynnissä jatkuvasti?
Antakaa vinkkiä mihin meillä kannattaa kiinnittää huomioa.