Faijani riisti juuri minulta rakastamani harrastuksen! Mitä teen? Kaikki alkoi siitä, kun Faijani kysyi minulta noin kaksi vuotta sitten, että haluanko mennä yhelle jääkiekko leirille. Vastasin että En halua, mutta hän jonkin takia ilmoitti minut kuitenkin siihen. En tiennyt koko asiasta mitään. Minä kun en pidä moisista jääkiekko leiriestä yhtään, vaikka muuten rakastan jääkiekkoa. Asiasta toiseen! Kunnes jokunen viikko ennen leirin alkamista, Faijani sanoi jonkun jutustelun yhteydessä leirsitä, että sekin on muutaman viikon pääst. Olin aivan ymmälläni, mutta en uskaltanut sanoa asiasta mitään, koska Faijani on ihan kahjo. Jos olisin sanonut sen sille, että en mene, niin se olis varmaan tappanut mut siihen paikkaan. Viikot vierivät syvässä hiljaisuudessani ja loputa tuli leirin aika. Olin tosin sopivasti tullut muutamia päiviä ennen kipeeksi. Faijani ihme kyllä suostui perumaan sen, mutta jätti rahat niiden tilille ens vuotta varten. Sanoin silloinkin hänelle, että ota rahat pois niiden tililtä. Mutta eihän hän tietenkään ottanut! Vuosi vierähti mennen tullen ja nopeasti oli taas yksi vuosi mennyt ja leiri muutaman viikon päästä. Olin sanonut jo alusta alkaen, että en halua sinne ja että ottaisiut rahat pois sieltä. Mutta ei! Hän varmaankin luuli aina, että asia oli aina vaan satummoinen päähän pistos. Mutta se ei ollut! Olin hautonut päässäni asiaa ties kuinka kauan. En vaan oikein uskaltanut asiasta puhua Faijani kanssa. Muutamia päiviä ennen leiriä, päätin itselleni, että Faijani saa joko perua sen, tai minä teen lakon. Fatsi ei suostunut perumaan, joten päätin, että menen peruuttamaan itseni sinne paikan päälle. Ja niin minä menin, ja teinkin! Kun Faija huomas, että minä tosiaan tein sen, niin... Otti kännykän, uhkas myydä jääkiekko varusteeni ja lähti kotoa tielle tuntemattomalle. Faijani on uhkaillut mua monesti ennekin kamojen myynnillä ym., mutta nyt musta tuntuu, että se on tosissaan. Mitä mun niinku pitäs tehdä? Anteeksi annot se sano jo et ei auta. Mutta mä haluan jatkaa jääkiekkoa! Mutta jos Faija on moinen kusipää, niin mitä mun niinku pitäs tehdä asian kanssa? Auttakaa, tää on mulle tosi tärkeää!
Faija riisti rakastamani harrastuksen!
-Piraatti-
61351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
karkaa kotoo
paina sitä enterii välil jooko? olisin voinu sit jopa jaksaa lukee tän paskan.
ootko kokeillu puhuu faijas kaa? kun ei tässä tilanteessa mielestäni auta muu! olette näköään molemmat jääräpäisiä, mutten siltikään tajuu miks sut pitää PAKOTTAA sinne leirille jos et haluu?! no mut ootko ollu aikaisemmin sellasilla leireillä? ehkä kantsis mennä kerran ja sit jos et tykkää nii sanoa faijalle että olin, kokeilin, en tykänny... mut tota tota... puhu sen kaa, se on kuitenki sun oma faijas, eiköhä se lopulta suostu tekemään niinku sulle on parasta... ja enkä usko et se myy sun kamoja, ku se varmaan kuitenkin tietää et lätkä on sulle tärkeetä... eli PUHU SEN KAA! seki on ihminen, kyl se tajuu.... ja äläkä huuda, vaan puhutte rauhallisesti, niinku "normaalit" ihmiset tekee...
Tommoset leirit on just siistejä.. voin kokemuksesta sanoo... Vai onko sulla joku "pienuus" kompleksi ettet haluu mennä???? mee nyt hyvä poika ihmeessä sinne... Mä oisin tehny mitä vaan että oisin päässy useammanki kerran!!!!!!!
Isäsi ei saisi pakottaa sinua vasten tahtoasi mihinkään. Oli syy sitten mikä hyvänsä!
Mutta jotkut aikuiset eivät olekaan vielä aikuisia tunnepuoleltaan. He luulevat aikuisuuden olevan sitä, että heitä totellaan ja uskotaan. Sitten, jos joku sanoo vastaan tai ei usko tai tottele, nousee hirveä haloo kun joku uskaltaa vastustaa heitä. Ihan typerää ja nulikkamaista.
Sitä toivoisi kaikilta vanhemmilta keskusteluhalukkuutta ja -taitoa. Pitäisi ymmärtää, että toisilla on omat halut ja mieltymykset.
Miksiköhän isäsi niin kovasti halusi sinua sinne leirille? Olikohan hänellä jotain kunnianhimoisia ajatuksia sinun suhteesi kiekkoilun saralla? Pettyikö odotuksiinsa?
Tekeekö hän itse sellaista mistä ei pidä tai meneekö paikkoihin mihin ei itse halua, mutta muut pakottavat?
Monenlaisia kysymyksiä ja keskustelun paikkoja ja -aiheita isälläsi olisi sinun kanssasi.
Joillakin vanhemmilla on vaikeaa kasvaa siihen, että lapset kasvavat ja alkavat itse päättää tekemisistään. Jotkut pilaavat suhteet lapsiinsa aikuisuuteen asti vaatimalla näitä tottelemaan sokeasti.
Mitä ihmettä hän tuolla kiukuttelulla voittaa? Ethän voi kiekkoilla nyt. Mitä hän haluaisi sinun tekevän nyt kiekkoilun sijaan? tuo on aivan älytöntä kiukuttelua. Yrittää painostaa sinua tottelemaan. Hänen pitäisi mennä jonnekin kurssille opettelemaan keskustelun jaloa taitoa.
Kuten huomaat minua jurppii kauheasti se miten hän on suhtautunut sinuun. Mutta pysy sinä silti rauhallisena ja katsele mihin kaikki johtaa. Mihinkään suureen sotaan ei varmaankaan kannata ryhtyä. Ehkä hän kohta leppyy. Pitäähän teidän joskus alkaa keskustelemaan asiasta.
Nyt on kulunut viikko siitä kun kirjoitit. Onkohan asia mitenkään alkanut avautua tai isäsi leppyä? Olisi mukava kuulla miten asiat nyt sujuvat. Kaikkea hyvää sinulle!
Olen kyllä pitkälti samaa mieltä kuin edellinen äitikin siitä, ettei muksuja saa väkisin pakottaa minnekään leireille, jos ei ne kerta kaikkiaan sinne halua. Mutta, mutta...
Muakin kyllä kiinnostaa, mikset missään nimessä halua sinne leirille. Itelläni on 14-v-junnu, joka oli nyt kolmantena kesänä peräkkäin lätkäleirillä eikä jättäis millään väliin. Ilmoitti jopa, että ens kesänä, kun on menossa lätkäriparille, haluu vielä viikoks ihan tavalliselle lätkäleirille (se tosin taitaa tulla jo liian kalliiks)!
Ei kai vaan kyse ole pelkästä halusta pistää hanttiin isällesi, joka taas on vakaasti päättänyt saada sut leirille? Jos niin on, voin vakuuttaa, että menetät todella paljon hauskoja ja unohtumattomia kokemuksia pelkästä jääräpäisyydestä. Ihan niin kuin aikaisemmin jo todettiin, etkö voisi käydä kerran kokeilemassa? Voisit ehkä päästä siitä sopimukseen faijas kanssa. Tai koeta saada joku pelikaverisi lähtemään samalle leirille. Niin sun ei tarvii pelätä sitä, ettet tunne ketään ennestään...