ei ole sijaa tääläisessä kylmässä ja tunteettomassa maailmassa jossa ihmiset vain sähisee ja puhisee toisilleen.
Runosieluille
runoilija-ruuneberi
1389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Täytyy silloin olla tienavaajana, että eksyneet löytää uuden reitin.
Hannele Huovin ihana runo
Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.
Haluaisin ainakin itse yrittää pitää pienen runoilijasielun hengissä itsessäni.... :)
Oikein hienoa, niin minäkin. Tyhjensin eilen kyllä totaallisesti pään runoista, jotkut ihan hyviä vaikka itse sanonkin ja toiset taas turhan roisoja. :D
Aika hauskaa oli tehdä kirjainrunoja kanssasi, ruuneberi.
ilo on puolellani vai puolellasi... ei sen väljä, hauskaa oli.
:)
T: runoilija-ruuneberi
Ehdottomasti puolellani ilo oli ainakin, Ruuneberi :)
Suloista sunnuntaita.
Samperi sentään. Tuosta tuli ihan vahingossa runo. :D puolellasi..puolellani ilo, oli. :]
kyllä meitä on , pitää vaan osata etsiä oikeasta paikasta
Mitä se runosielu tarkoittaakin?
Tänä aamuna ajattelin, että kaikki ihmiset ei ehkä ole näin hulluja. Että taidan olla oikeasti aika erikoinen ja niin on kyllä hänkin vähän ainakin.
Mikähän siinä onkin. Teininä sitä haluaa olla erikoinen, nuorena aikuisena pelkää, että on erikoinen tai outo ja toivoo olevansa tavallinen. Sitten kun on todennut olevansa hyvin tavallinen, huomaakin olevansa vähän outo. No nyt se ei enää niin hätkäytä. Sitähän saa jokainen olla mitä on ja mitä haluaa.
Runosielu näkee asioita omalla tavalla ja kirjoittaa niitä säkeiden muotoon.. (?)
Itse olen ainakin outo ja ylpeä siitä. En oikein osaa lokeroida itseäni mihinkään normikuvioon, enkä edes tahdokaan.
Tällä mennään.
Ilman muuta ole mikä olet. Niin sitä pitää.
Ärsyttää itseäni ehkä tämä nykymaailman psykologisointi tässä. Että jos ei halua/ tunne/ tiedä jotakin, on heti joku taudinkuva otsassa. Ihan kuin se olisi jossain naistenlehdessä se totuus siitä, mitä pitää olla, jotta on onnellinen ja täysi. Tiedän, että ei pitäisi ajatella sitä, että voisi ihan rohkeasti kulkea omaa polkuaan. Mutta missä se menee, se oma polku, välilä on vähän liikaa siellä kaikenlaista horsmaa edessä ojan pohjalla ja camel-bootsitkin on jossain sandaalivuoren alla.
Pakoa vai mitä lie, mutta tekisi mieli lähteä tuonne metsään istumaan tai itse asiassa jonnekin hyvin kauas. Ristus kun ahristaa ;-/
Kun sillä omalla polulla on välillä horsmaa ja ojaa, niin tasainen välivaihe saattaa joskus tuntua ihan hyvältä ja helpottavalta.
Olen nainen, joka kulkee omia polkujani. Kritiikkiä ja arvostelua tulee osakseni valinnastani jatkuvasti, mutta se ei tahtiani haittaa.