ohoh, Tulipas aika tökerö otsikko. No en keksiny muutakaa :D
Eli kyseessä on 7kk, tai no ihan kohta kyllä jo 8kk poika.
On ollut kokoajan takertuva (enkä tarkoita tätä sillä että sen pitäisi päivät pitkät vaan yksin leikkiö). Olen yh joten johtunee varmaan ehkä osittain siitä kun ei koskaan käydä missään.. tai siis käydään tietenkin kavereilla kyläilemässä yms mutta päivät pitkät miun kanssa kuitenki.
Nyt on ollu jo muutaman kuukauden niin että mie en saa tehdä mitään tai alkaa huuto.
Kokoajan pitäs olla sylissä mut siltikki kiukkuaa. Lelut ja leikit ei kiinnosta.
Suurin ongelma on nyt se että en saa enää edes siivota/tehdä ruokaa. Siis ihan oikeasti. Yleensä jos haluun siivota niin pakko pyytää tähän joku joka seurustelee vauvan kanssa et pysyis ees vähän aikaan tyytyväisenä.
Tänään en sit ketään saanu avuks kun imuroin ja tiskasin. Koko sen ajan se huuti. Kun imuroin niin konttas perässä ja huuti ja karju. Oli ihan punainen ja hiessä. Ja kun tiskaan niin sama juttu. Ja sitten roikutaan ja kiivetään jalkaa vasten. Ei viihdy siis yhtään yksin, joskus jonku muutaman minuutin ja sit alkaa huuto ha konttaa miun luo ja huuto jatkuu. Ystäväni ihmettelee et miten jaksan, heille kun on sattunu ne ns rauhallisemmat vauvat.
Ja on tää rankkaa, ei käy kieltäminen. Tuntuu että olen epäonnistunut äitinä kun poika ei oo ikin oikein tyytyväinen. Missään ei ole hyvä olla. On meilläkin siis niitä nauruhetkiä ja kivoi leikkiä mutta kyllä sanoisin et 80 prossaa päivästä on kiukkua.
Omaako poikani siis erittäin kovan tempperamentin? Onko helpotusta luvassa ikinä? :D
Herää syömään edelleen vaihtelevasti 1-3 kertaa yössä.
Eli kyseessä on 7kk, tai no ihan kohta kyllä jo 8kk poika.
On ollut kokoajan takertuva (enkä tarkoita tätä sillä että sen pitäisi päivät pitkät vaan yksin leikkiö). Olen yh joten johtunee varmaan ehkä osittain siitä kun ei koskaan käydä missään.. tai siis käydään tietenkin kavereilla kyläilemässä yms mutta päivät pitkät miun kanssa kuitenki.
Nyt on ollu jo muutaman kuukauden niin että mie en saa tehdä mitään tai alkaa huuto.
Kokoajan pitäs olla sylissä mut siltikki kiukkuaa. Lelut ja leikit ei kiinnosta.
Suurin ongelma on nyt se että en saa enää edes siivota/tehdä ruokaa. Siis ihan oikeasti. Yleensä jos haluun siivota niin pakko pyytää tähän joku joka seurustelee vauvan kanssa et pysyis ees vähän aikaan tyytyväisenä.
Tänään en sit ketään saanu avuks kun imuroin ja tiskasin. Koko sen ajan se huuti. Kun imuroin niin konttas perässä ja huuti ja karju. Oli ihan punainen ja hiessä. Ja kun tiskaan niin sama juttu. Ja sitten roikutaan ja kiivetään jalkaa vasten. Ei viihdy siis yhtään yksin, joskus jonku muutaman minuutin ja sit alkaa huuto ha konttaa miun luo ja huuto jatkuu. Ystäväni ihmettelee et miten jaksan, heille kun on sattunu ne ns rauhallisemmat vauvat.
Ja on tää rankkaa, ei käy kieltäminen. Tuntuu että olen epäonnistunut äitinä kun poika ei oo ikin oikein tyytyväinen. Missään ei ole hyvä olla. On meilläkin siis niitä nauruhetkiä ja kivoi leikkiä mutta kyllä sanoisin et 80 prossaa päivästä on kiukkua.
Omaako poikani siis erittäin kovan tempperamentin? Onko helpotusta luvassa ikinä? :D
Herää syömään edelleen vaihtelevasti 1-3 kertaa yössä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mun vauva ainakin kyllästyy tavaroihinsa tosi nopeasti. Kun saa ihan uuden lelun tai muun turvallisen tavaran tutkittavakseen, jaksaa pysyä tyytyväisenä yksin jopa 10-15 minuuttia :)
Alle kaksivuotiaalle on maailman paras "lelu" oma äiti. Lapsi vaistoo äidin asenteen.
Itse asennoiduin imettämään niin kauan, kun vapauteni töistä eli 2,5 v kesti. Ja lapsi oli rauhallinen. Kolmea vanhempaa lasta kyllä jouduin paljon jättämään paitsioon huomioltani. Todellakaan 8 kk ikäinen ei tarvitse yhtäkään lelua. Pelkkä ketsuppipurkki riisinjyvineen riittää. Aloittajan ollessa yksinhuoltaja olisi välttämätöntä saada sitoumuksellisesti jonkun sukulaisen tai ystävän auttamaan, jotta saisi itse omaa aikaakin vaikka lenkille.
Jos aloittaja lähtee sille tielle, että antaa lapsensa huutaa jonkun imuroinnin vuoksi (lattiat voi äänettömästi lastan kanssa pyyhkiäkin), tulee lapselle huutamisesta ikävä tapa, joka vain pahenee. Pieni vauva tarvitsee vain huomiota, sylissäpitämistä ja rauhaa ravinnon lisäksi. Ja äiti on tarkoitettu ne pääsääntöisesti antamaan.
Ihan samanlaiselta kuulostaa kuin meidän neidin kanssa.
Samanlaienn takertuja ollut koko pienen ikänsä ( 1v. 3 kk). Välillä tuntui ettei saa hetken rauhaa eikä hengähdystaukoa.
Kun neiti oppi seisomaan ja kävelemän tukea pitkin tämä hieman helpottui. Ja nyt kun kävelee niin osaa jo hetken leikkiä itsekseen. Vaikkakin kyllä vielä perässä tullaan ja roikutaan housunlahkeessa.
Tempperamenttia tälläkin lapsella on yllin kyllin.
Tuossa 6-10kk iässä lapsi hoksaa olevansa erillinen olento, että hän voi itse liikkua pois päin äidistä eikä olekaan tässä kiinni. Se on jännää, mielenkiintoista ja pelottavaa. Oikein tyyppi-ikä tälle kun ei tiedä haluaisko olla sylissä vai eikö haluais :) Äidin vessaan meneminen aiheuttaa paniikin, mut sit toisaalta haluais itse mennä omia menojaan. Tai ei kuitenkaan.
Helpotusta on siis tiedossa. Vaihe. Toki lapsia on erilaisia ja jotkut viihtyvät enemmän aikuisen seurassa koko lapsuutensa kuin toiset, mutta en "iänmukaisten oireiden" perusteella vielä maalaisi piruja seinälle.
Saisitkohan mistään lainaan kantoreppua? Siis nimenomaan kantoreppua (tai neliöliinaa), ei rintareppua, niin siinä jaksaisi isompaakin vauvaa (ja taaperoakin) kanniskella pahimman angstin yli imuroidessa tai muuta puuhaillessa.
Jos se yhtään lohduttaa niin aika auttaa.. 2v kanssa on jo tosi leppoisaa (ei vielä pahaa uhmaa ;)) Ruuat on tietty pakko laittaa ja joskus vähän siivotakin..Mutta tämä vaihe on niin lyhyt, että koeta jaksaa pitää vaavi lähelläsi niin paljon kuin mahdollista. Äläkä liikaa stressaa siivouksen kanssa. Ja pyydä tosiaan rohkeasti apua sukulaisislta/tuttavilta.
Itselläni on periaate, etten koskaan turhaan huudata lasta. Jos lapsi ei anna tiskata ja imuroida, teen nuo hommat silloin, kun lapsi nukkuu.
Poikasi kasvaa, kehittyy ja kaipaa "juttuseuraa", eikä pelkkiä leluja ympärilleen.
Meillä on myös kohta 8 kk poika ja aika samalle kuullostaa. Meillä tosin iskän kanssa kahdestaan ollaan yhtä hymyä, mutta auta armias jos äiti saapuu näköpiiriin.
Juur kuule saman kanssa täällä tuskailen tuon meidän kohta 7kk neidin kanssa :D Mutta esikoisen ajoista muistelen, että kyllä se helpotti sitten, kun tuli jalat alle nii pikkuhiljaa alkoi maailma kiinnostaa. Minä ratkasin asian nyt niin, että jätämmä siivoamatta sen mitä ei voi ja ruuaksi jotain nopeaa. Ei tämä kuitenkaan montaa viikkoa kestä ja saa siinä aina välissä jotain tehtyä. Niin ku tämä kaveri ei oikein niitä päiväuniakaan nuku niin silloinkaan ei voi touhuta tai pitää touhuta esikoisen kanssa, kun muuten ei ehditä tehdä mitään :D Ja iltasin en tod. ala siivoilemaan tai ruokaa laittamaan, tämä on mun henkireikä ja hetken oma aika kun minen saa edes kaupassa käydä ilman, että täällä olisi hiiiiirrrrrmunen itkukonsertti vastassa ;)