Kuinka moni on onnellinen yksin?

Lähdet baariin bilettämään, kyllä sieltä aina jotain tuttuja saa. Tai sitten hankit harrastuksen!

Käyt suihkussa ja olet oma itsesi.

Yksikseen voi elää ihan onnellista elämää, vaikka on luonnollista että kaipaa joskus myös kontaktia muihin ihmisiin. Itse tosiaan oon jo kohta kolkyt ja on tässä mennyt jo aika pitkä aika ihan itekseen, joskus alku aikoinasitä poti jatkuvaa ahdistusta ja masennusta siitä kun ei ole hyviä ystäviä kenen kanssa jakaa asioita. Olen ollut lapsesta asti todella ujo ja syrjäänvetytyvä ja seuran saaminen on ollut todella hankalaa. Muutama parisuhdekin on takana mutta eipä ne ole koskaan onnistunut, viimisen oli kyllä täysin mun sielunkumppani ja oltiin eronkin jälkeen hyviä ystäviä, mutta eipä se onnistunut koska itselläni oli vielä palavia tunteita henkilöä kohtaan en koskaan päässyt siitä yli, jatkuvasti rakastuin häneen uudelleen enkä voinut sitte sietää sitä että hänelle oli uusi miesystävä. Se riisti mun sielua sen verran ja jatkuvasti oli paha olla, että oli pakko pistää välit poikki, samalla siis meni välit poikki ainoaan ystävään.

Mutta nyt yksin ollessa olen vaan jotenki soputunut tilanteeseen, harrastelen kaikkee, yritän kehittää itseäni. Sen ajan mitä muut jauhaa paskaa toisilleen, niin sen voi käyttää hyödyksi itselleen. Toisaalta mun mielestä on jotenki vapauttavaa että on yksin, että oppii elämään itsensä kanssa, ei ole kenestä kantaa huolta, voi vain mennä, huolehtia itsestään, ei huolta siitä mitä jos joku läheinen kuolee..miten selviän siitä ym. Tottakai jse tuntuisi hyvältä, jos ois joku jota ikävöidä, tuntea läheisyyttä, mutta elämä on jatkuvaa muutosta. Jos nyt on yksin, ei tarkoita että olisi aina yksin, sopeutuu vaan siihen tän hetkiseen tilanteeseen ja ottaa siitä kaiken irti. No joo voisin jauhaa vaikka kuinka paljon mutta täytyy rauhottuu :D

En ole onnellinen ennen kun löydän jonkun naisen. Yksin olo on kidutusta.

Olen onnellinen yksin, olen 36v mies. Ainoastaan ympäristön painostus tekee minut onnettomaksi yksinäiseksi. Vähän niinkunsilleen että "pitääköhän nuo mua outona kun olen melkein aina yksin", vaikka toisaalta ei ketään varmaan edes kiinnosta edes minun asiat.

En ole koskaan asunut kenenkään naisen kanssa, mutta olen kyllä seurustellut niin että molemmat asuvat omissa asunnoissaan. Juuri siksi on varmaan tottunut olemaan yksin kun koko ikänsä on yksin asunut.

Olen ihan onnellinen sinkkuna. On ystäviäkin ja tekemitä. Tietenkin olisi ihanaa olla tasapainoisesti parisuhteessa, mutta ei elämässä kaikkea hyvää voi itselle toivoa. Aina on asioita, joiden voisi toivoa olevan toisin.

No en vitus ole. Pää sekoaa kohta, olen myös työtön.

Sanotaan näin että sitä on tottunut yksin elämiseen. Onnellisuudesta en osaa sanoa. Ja toisaalta kun ei ole kokemusta muusta kuin yksin elämisestä aikuisiällä, ei voi sanoa sitäkään että olisiko sitten olo onnellisempi jos jakaisi huushollin jonkun kanssa. Jokin kumma kaipaus on kuitenkin läsnä koko ajan.

Eipä ole tähän ikään mennessä vielä tullut opittua elämään onnellisena yksin.
Kun oliskin, mutta kun ei.

Täähän on ihan parasta! Jokainen päivä on kuin karkkikaupassa, tarvitsee vain valita mitä tänään tekisi tai jättäisi tekemättä - ei ole ketään valittamassa jos muutat suunnitelmia tai ei huvita. Olen vapaa, irti, voin tulla ja mennä, vaihtaa työpaikkaa toiselle puolelle maapalloa jos huvittaa eikä mikään riippakivi minua estä elämästä, luomasta, parantamasta maailmaa tai piereskelemästä sohvalla silloin kun se minusta hyvältä tuntuu.

Entäs sitten se kun ei tarvitse hoitaa parisuhdetta tai tehdä tiliä mustasukkaiselle kumppanille? Ei tarvitse pelätä juoppoa / hakkaajaa / narsistia / muuta kiusaajaa omassa kodissaan?

Tämmöiset jutut muun muassa tekevät yksinelosta kivaa. Aion ottaa siitä kaiken irti niin kauan kuin meillä on sellainen yhteiskuntajärjestys, missä ei tarvitse jonkinlaisen intiimin perheen tai heimon turvaa ja apua selviytymiseen.

en ole onnellinen ja sekoan muutaman vuoden sisällä.

Ihan hauskaahan tämä on ollut, tosin vasta pari vuotta yksin olen matkaani tallannut ja ikääkin on jo kertynyt jonkun verran. Mutta ei yksinolo pitemmän päälle ole kivaa kyllä ihminen tarvitsee toisen vierelleen jonka kanssa jakaa ilot ja surut.

No mä oon tottunut jo koulukiusattuna olemisesta asti olemaan yksin ja yhden kerran olen seurustellut, nyt asun kämppäkaverin kanssa. Muita ystäviä minulla ei ole ja tämä kämppäkaverikin on samanlainen erakko kuin minä, viihdytään omissa huoneissamme paljon. Olen oppinut kyllä nauttimaan yksinolemisesta enkä enää edes niin paljon välitä siitä mitä muut ihmiset ajattelee eikä ketään juuri kiinnostakaan kuin omat asiat. Liikaa ihmiset janoaa parisuhdetta kuin se tekisi onnelliseksi. Mutta ei kukaan voi tehdä onnelliseksi, jos ei itse osaa olla onnellinen omillaankin. Mikä se sellainen onni olisikaan, mikä riippuisi toisesta? Kyllä se on onni, että on saanut niin paljon yksinoloaikaa, että on voinut kehittyä ja viisastua ihmisenä.

Aniharva.

Olen 40v nainen. En ole onnellinen yksin. Kaipaan koko ajan kumppania rinnalleni ja perhettä. Minulla oli mahdollisuus saada kaikki, mutta ei minulle kelvannut. Ensimmäinen pitkä suhde kariutui, koska minä en vielä silloin halunnut lapsia. Toinen kariutui omaan mahdottomuuteensa. Ei tullut lapsia..

Koen olevani niin yksin. Hetkittäin voin sanoa, että tunnen tyytyväisyyttä ja onnellisuutta, mutta ne ovat vain pieniä hetkiä. Muutoin olen onneton ja ehkäpä masentunut. Minulla ei ole myöskään oikeasti kavereita, hyviä ystäviä on muutamia, joiden kanssa soittelen suht säännöllisesti. Mutta, minulla ei ole arjessa yhtään kaveria, jonka kanssa voisi harrastaa tai käydä lasillisella. Viikonloput ovat yhtä tuskaa, parasta on vain olla yksin kotona, koska ihmisten ilmoilla oma yksinäisyys on vielä pahempaa.

Harrastuksetkaan eivät tuo uusia kavereita. Ongelmana siis on se, että parisuhteessa asiat tehtiin aina kaksin eikä nyt siis oikeasti ole ketään, kuka ottaisi sen toisen paikan. Aikuisena uusien kavereiden tai ystävien löytäminen on todella vaikeaa! En todellakaan ole hiljaisimmasta päästä tai etten uskaltaisi vieraille puhua, mutta ei vaan onnista niin ei onnista..

Summa summarum, en ole onnellinen yksin.

Yksin eläessä aikaa olisi kaikenlaiseen, mutta kun hoidat kaikki laskut yksin ei juurikaan muuhun kuin pakolliseen jää rahaa.

olen todella onnellinen,olen 46v sinkku nainen,lapseton. Oma aika on minulle tosi tärkeä,en jäksais katsoa ketään 24h vuorokaudessa.Työkaverit riita minulle aivan mainiosti.En halua miestä sotkemaan asioita ja paikkoja.Rakastan rauhaa.

Olen onnellinen yksin. Luulisin että kaikki suomalaiset viihtyy aika hyvin yksin.
Olen ollut naimisissa ja se oli tosi kivaa aikaa olen siitä onnellinen. Mies kuoli joku vuosi sitten ja olen nykyisin ihan tyytyväinen elämääni. Minusta on hauska ajatella kaikkea sitä mitä on elämässä sattunut ja tapahtunut. Ehkä juuri sen takia nyt olen hyvillä mielin yksin. Saa tehdä mitä vaan ja tutustua keneen vaan ja ei aina tarvitse ottaa muita huomioon. Lisäksi mulla on koira joka takaa sen että on elävä olento kotona. Sen kanssa kun ulkoillaan niin aina on seuraa muista koiranomistajista. Kaikenlaiset ihmiset juttelee ja taputtaa koiraa . Koskaan ei tiedä mitä seuraavalla ulkoilukierroksella eteen tulee. Minusta on ihan parasta kun voi sekä tavata ihmisiä ja olla myös omissa oloissa. Pahinta on joku hankala ihmisuhde joka vie ilon elämästä.

Mutta nuorempana en olisi halunnut olla yksin silloin oli myös paljon paineita yleisestä onnistumisesta elämässä. Nuoremmilta ihmisiltä odotetaan liikaa kaikenlaista, vanhempana saa olla ihan rauhassa.

Elämä kannattaa ottaa retkeilynä. Kannattaa uskaltaa tehdä kaikenlaista muuten harmittaa ja voi tulla katkeraksi. Olen aina ollut utelias ja matkustaa ja tehdä kaikkea epätavallista. Kun on tullut koettua monenlaista elämää on kiva olla ihan vaan kotosalla koiran kaa.

No sä et olekaan yksin. Jos sulla on lemmikki, niin ethän sä ole yksin..Kai nyt itsekin tajuat sen. Kaikillehan nimenomaan yksinäisyyteen suositellaan lemmikin ottoa..

Ei kurjuutta kummempaa, näin voin todeta myös, ensimmäinen petti ja oli väkivaltainen, toinen juoppo ja etäinen, kolmas?, en ole edes katsellut ketään enää..
olen tullut siihen tulokseen, että ei ketään saman katon alle enää, vaikka onkin välillä todella yksinäinen olo, mutta se tunne menee ohi, kun muistelee aiempia parisuhteita..,niissähän vasta olinkin yksin.

Mistä te löydätte niitä juoppoja ja väkivaltaisia miehiä.?

Juopot ja väkivaltaiset miehet ei ainakaan istu kotona tietokoneen ääressä.

En tiedä, mutta en itse sosiaalisena henkilönä tykkää elää yksin. Olen sosiaalinen, mutta myös ujo. Elämä on piinaavaa. Yksinäisyys raadollista ja tuntuu ikuisuudelta.

Olen hyvin onnellinen yksin, ja nimenomaan yksin! Muiden ihmisten seura lähinnä ahdistaa kun joutuu jatkuvasti miettimään mitä päästää suustaan. Yksin voin omistautua omille harrastuksilleni ja asioille, jotka minua kiinnostavat. Saan elää juuri sellaista elämää mitä haluan. Minäkin olin joskus yksinäinen, mutta nyt tuntuu kuin olisin löytänyt itseni! Olen itse itselleni parasta seuraa, eikä se seura ainakaan ikinä hylkää minua!

Ja ei, en ole narsisti. Muut ovat ihan kelpo porukkaa, mutta oma elämäni on näin parasta.

diagnostiset kriteerit 301.20 skitsoidiselle persoonallisuushäiriölle




A. Pysyvä käyttäytymismalli irrallisuutta sosiaalisista suhteista ja alueellisesti rajoittunut tunteiden ilmaiseminen ihmissuhteiden puitteissa, alkaen varhaisaikuisuudessa ja ilmenee useissa eri asiayhteyksissä, joiden lisäksi vähintään neljä tai useampaa seuraavaa:
(1) Joko ei halua tai ei nauti läheisistä ihmissuhteista, mukaan luettuna perheeseen kuuluminen
(2) Valitsee lähes aina yksinäiset aktiviteetit
(3) On vähän, jos lainkaan, mielenkiintoa seksuaalisiin kokemuksiin toisen henkilön kanssa
(4) Nauttii muutamasta, jos yhdestäkään, aktiviteetistä
(5) Läheisten ystävien tai uskottujen puuttuminen jotka eivät ole ensimmäisen asteen sukulaisia
(6) Tuntuu piittaamattomalta toisten kiitoksille tai kritiikille
(7) Näyttää emotionaalisesti kylmältä, irralliselta, tai tunne-elämältään latistuneelta
B. Ei esiinny yksinomaan skitsofrenian, psykoottispiirteisen mielialahäiriön, tai muun psykoottisen häiriön aikana eikä ole minkään yleisen lääkityksen suora fysiologinen vaikutus. Huomautus: Jos kriteerit ovat täyttyneet ennen skitsofrenian puhkeamista, lisää diagnoosiin "Esiaste". Esim. "Skitsoidinen persoonallisuushäiriö (Esiaste)."

Mutta tuosta kohdasta 4 paljastuu eräs asia: henkilö ei nauti mistään, kuten luonnossa liikkumisesta tai käsitöiden tekemisestä ja eristäytyy muista kokonaan voi olla mielenterveysongelmainen. Ihminen, joka puolestaan muuten vain viihtyy yksin ja joka nauttii edelleen arkipäiväisistä rutiineista on vain tavallinen, yksin viihtyvä henkilö, jota baareissa majaileminen ja seksi eivät kiinnosta samalla tavalla kuin valtaväestöä ja joka on voinut jopa valita itse yksin jäämisen.

ihan kivaa ja tärkeää omankin kasvun kannalta olla yksin, olen huomannut että silloin voin todella onnellinen

kyllä!.