Orfeus 17.7. (TV1)

TV1:n oopperakesän seuraava tuote sukeltaakin sitten syvälle historian alkuhämärään. Kyseessä on ei enempää eikä vähempää kuin ihka ensimmäinen ooppera, Monteverdin Orfeo vuodelta 1607. Musiikki on nykyihmisen (homo sapiens sapiens) makuun aika erikoista siinä mielessä, että laulanta on lähes pelkästään resitatiivista. Aarioita alkoi tulla vasta Monteverdin myöhemmissä oopperoissa. Toisaalta resitatiivilaulanta ja rikas orkesterisäestys palasi muotiin Wagnerin tuotannossa ja suomalaisissa oopperoissa 1900-luvulla. Barokin aikana resitatiivin säestys kuivui olemattomiin ja aariat kehittyivät vokaalitekniikan voimannäytöksi. (Wagnerin käyttämä johtoaihetekniikka on samoin antiikin näytelmien kertojien innoittama; siinä musiikki kertoo kuulijoille sellaista, mitä roolihenkilötkään eivät "tiedä").

Pari huomionarvoista kohtaa niille, joita historia huvittaa mutta jotka eivät jaksa katsoa koko oopperaa. Ensiksikin, kun kyseessä on ensimmäinen ”oikea” ooppera (erotukseksi näytelmistä, joissa on irrallisia lauluosuuksia), niin ensimmäiseksi lavalle astuu antiikin näytelmien kertojan tapaan naisihminen, joka sanoo nimekseen ”musiikki” ja lupaa kertoa oopperan aikana erilaisia asioita. Toinen mielenkiintoinen kohta on oopperan ainoa varsinainen aaria, kolmannen näytöksen ”Possente spirito”, jolla Orfeus suostuttelee manalan vahtia päästämään hänet noutamaan kuollutta vaimoaan. Ikään kuin parodiana tulevista barokkiajan koloratuuriaarioista Orfeus lisää vokaalisen linjan koristelua vähän kerrallaan, mutta ilman tulosta. Vasta kun hän viimeisellä yrittämällä jättää koristelun pois, aaria tehoaa (manalan vahti nukahtaa ja Orfeus pääsee manalaan).

Orfeuksen legenda on sävelletty oopperaksi kymmeniä kertoja, ja se on useammankin kerran toiminut uusien tyylisuuntausten virstanpylväinä. Barokin jälkeisen reformioopperan, jossa koloratuureja karsittiin tai jätettiin pois, ensimmäinen teos oli Gluckin Orfeus ja Eurydike (1762), jonka ”autuaitten sielujen tanssi” on hyvin tunnettu orkesteri- tai balettikappale.

Ensimmäinen operetti puolestaan oli Offenbachin Orfeus Manalassa (1859), jonka finaalista can-can on peräisin. Offenbach ilkkuu kaikkea mikä liikkuu. Monteverdin oopperan ”Musiikkia” parodioi se, että Offenbachin Orfeuksen avaa naisihminen nimeltä ”Yleinen mielipide”, joka on myös aktiivisesti osallistuva roolihahmo. (Offenbachin Orfeus on vain iloinen päästessään eroon nalkuttavasta vaimostaan, mutta Yleinen Mielipide painostaa Orfeuksen noutamaan vaimonsa manalasta.) Hyväntahtoista pilkkaa tehdään myös Gluckin oopperasta, Rossinista, ranskalaisesta grand opérasta (Meyerbeer, Auber…), Napoleon III:n hovista ym.