Ollaan seurusteltu avomieheni kanssa 3 vuotta, joista kaksi asuttu yhdessä. Suhteen alussa seksiä oli sopivasti mieleeni, välillä menimme "päikkäreille" kesken päivän ja välillä vetäsimme pikaiset aamulla ennen töihinlähtöä. Eli yllätyksellistä, kiihkeää, usein. Nykyään seksiä on ehkä kerran kuukaudessa, silloinkin miehen aloitteesta "pitäiskö nussia" ja kestää vähän aikaa (molemmat toki saa - tai ainakin useimmiten) eikä ole edes kovinkaan intohimoista.
Tämä seksin väheneminen alkoi jo varmaan puolisen vuotta seurusteltuamme. Aluksi koitin asiallisesti kysellä että missä mättää, mutta mieheni ei ollut kovin innokas asiasta keskustelemaan, vastaukseksi tuli vain että "ei tee mieli ja sinun vouhkaamiseni saa tekemään mieli vielä vähemmän". Aloitteiden tekemisen olen jo lähes kokonaan lopettanut, syö nimittäin aika paljon itsetuntoa kun aina annetaan pakit ja vieläpä jonkin aivan järjettömän tekosyyn nojalla, kuten "väsyttää", "oon ihan poikki, duunis oli rankkaa", "selkä kipee", "darra", "oon liian kännis", "sänky narisee liikaa" (meidän vanha sänky tosiaan narisi liikaa, kunnes MINÄ hommasin puolisen vuotta tuota syytä kuunneltuani oikeat työkalut ja korjasin narinan. Narinan loppuminen ei kuitenkaan saanut miestäni innostumaan petipuuhista yhtään sen enempää), "kissa häiritsee" (eipä ole tuota kissaakaan enää).
Eipä sillä, ei mullakaan tee mieli ainakaan enää edes päivittäin, mutta silloin kun tekee hoitelen mieluummin itse itseni kuin koittaisin mitään aloitteita tehdä. Jotenkin todella vituttavaa ja surullista että jopa sinkkukaverini, tai frendit ketkä ovat seurustelleet meitä puolet enemmän ja ovat lapsiakin hankkineet saavat enemmän kuin minä. Mielessä on käynyt jopa rakastajan hankkiminen, mikä olisi tässä tilanteessa melkeinpä suotavaa, mutta minkäs teet kun moraali ja periaate estävät.
Mulle seksi kuuluu parisuhteeseen, mutta en mä silti mikään himonussija ole. Pari-kolme kertaa viikossa olisi hyvä. Nyttenkin ärsyttää kun on jotenkin "tottunut" tähän kerran kuussa eikä osaa kuvitellakaan sellaista ihanuutta kuin seksin harrastaminen poikaystävän kanssa useamman kerran viikossa. Olen myös koittanut ehdotella erilaisia juttuja, kuten roolileikkejä. Ainoa mistä mies innostuu, on ryhmäseksi me toinen tai useampi nainen. Näin vähän aikaa seurusteltuamme en todellakaan halua tuollaiseen lähteä, katsotaan sitten useiden vuosien päästä ehkä. Nyt olen vielä liian mustasukkainen sellaiseen, kokeiltu on. Olen myös koittanut vetää jotain seksihepenettä ylle mutta hyvä että hän on ollut huomaavinaankaan, lähinnä katsonut että mitä sulla oikeen on päälläsi.
Itsetunto kärsii kun en koe olevani haluttava. Tiedän tosin että yhdenyön seuran löytäminen ei tuottaisi vaikeuksia, mutta kun haluaisin olla haluttava juuri oman mieheni silmissä, muista ei niin väliä. Kyse kun ei ole edes mistään että olisin jotenkin levähtänyt seurustelumme aikana, päinvastoin. Hän on itse lihonut tapaamisestamme 20kg, mutta ei se näytä häntä vaivaavan, joten kyse tässä haluttomuudesta ei voi olla edes huono itsetunto hänellä.
Pahoittelut pitkästä ja sekavasta avautumisesta, mutta jonnekin oli pakko purkaa. Tämä kuivuus suhteessamme on ollut ainoa syy, miksi olen aika-ajoin eroa miettinyt, vaikka en oikeasti haluaisi edes erota. Meillä menee muuten loistavasti ja muuta hellyyttä on tarpeeksi.
Mitä siis voin tehdä? En jotenkin usko että hänen libidonsakaan noin alhainen on jos kerta aikaisemmin seksiä on ollut. Ei se ole reilua mua kohtaan hyväksyäkään tätä tilannetta jos toinen haluaisi tyyliin joka toinen päivä ja toinen joka kolmaskymmenes päivä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ota uus mies, vaikka mut. mua panettaa aina!
Sitten, jos päätät rakastajan hankkia, niin kirjoittele. Katsotaan löytyykö yhteiset pelisäännöt.
No kyllähän tuo vaikuttais siltä,että on testosteronitasot romahtaneet. Tuo 20kg lihominenkin 3vuoteen, joka ilmeisesti on pelkkää läskiä jos ei salilla käy, niin tekee jo sen,että shbg tasot nousee, joka sitten laskee vapaan testosteronin määrää veressä, joka sitten vie libidon. Toisaalta jo lihominen itsessään viittaa hormooni vajeeseen. Kilpirauhasen vajaa toimintakin kannattaa selvittää samalla kun käy tutkimassa noi muutkin arvot.
Toisaalta itse en kauheasti pidä naisten tekemistä aloitteista, koska ne yleensä tulee sillon kun ei itseä kauheasti paneta. Sopikaa panopäivät vaikka 3kertaa viikkoon, niin on selvä homma, eikä ala toisen tekosyyt vituttamaan.
Mutta kyllähän totuus on,että terve mies panee ainakin sen kaks kertaa viikkoon, että kyllä siellä todennäköisesti tuo yllä mainittu ongelma nyt on.
Olet kuin mä, paitsi nainen ja mä nyt saan lähes joka viikko. Tuo kuulostaa niin kovin yleiseltä ongelmalta, alkuhuuman jälkeen toinen alkaa olla aloitteellisempi kuin toinen ja lopulta passiivisempi osapuoli tajuaa miten helppoa on kun voi vaan suostua tai torjua.. Tottakai kannattaa nuo arvot tutkia mitä aiemmin ehdotettiin, esim se kilpirauhasen vajaatoiminta tekee muutenkin aika hitaaksi kaiken, mutta voi olla aika huomaamatonkin. Mutta kuulostaa kuitenkin että kaverisi nauttii tilanteesta, kun voi säännöstellä sun seksielämääsi. Viittaa aika narsistiseen luonteeseen ja huomaat ennenpitkää että rajoitteita tulee muiltakin elämän osa-alueilta.
Keskustele syyttelemättä, kerro hänelle miltä sinusta tuntuu (minä viestein, sinä muodossa tulee helposti syytettyä), kysy mitä haluaisi piristykseksi muuta kuin toisia naisia. On nimittäin seksin alueella kokeiltavaa enemmän kuin moni ajatteleekaan ja joku juttu voi hänellekin olla se kuuma juttu jota ilman ei pysty sit olemaan kun on kerran päässyt kokeilemaan.
Jos tuntuu hankalalta keskustella muuten, kirjoita kirje jossa kerrot nämä asiat ja kuitenkin myös miten paljon häntä rakastat.. Siinä on se hyvä puoli että toinen joutuu lukemaan koko stoorin ennen kuin alkaa vastaväitteitä heittää.
Itse olisin kyllä 1xkuussa syklillä etsinyt jo sivusuhteen tai lähtenyt omille teilleni, vaikka eihän tämä nykyinenkään tahti päätä huimaa ja sopiva luotettava rakastajatar on jo hakusessakin.. Mutta itse sun pitää päättää mikä on itsellesi hyväksi. Tiedän miltä tuntuu kun 90% aloitteista torjutaan ja selibaattiikaan ei siihen auta jos toiselle vaan riittää 10 kertaa harvemmin kuin itselle.
Toivottavasti saatte suhteenne myös seksin osalta raiteilleen.
Ei muuta kun haet miehen joka haluaa sua.
kuulostaa vähän tutulta.. muutamia ehdotuksia:
töissä on oikeasti rankkaa, mies priorisoi ja stressaa .-> ei muka ole aikaa edes ajatella seksiä. ratkaisu: miehen tulee tajuta että tekee liikaa töitä.
mies on levähtänyt, huono kunto ei jaksa panna, huono itsetunto. liikunnan puute masentaa ja väsyttää myös vähentää seksihaluja. ratkaisu: yhteistä liikuntaa
olet itsestään selvyys ja kodinhoitaja. mies on narsisti tai äippää ikävä. halusi vain täytettä kotiin.
tyrkyttäminen ja jankkaus ärsyttää niin naisia kuin miehiäkin. ja vähentää taatusti halut nollaan.
voisit kokeilla selibaattia. tai hirveetä riitaa. jos ei mikään lamppu miehen päässä syty, kun kerrot tunteistasi, ei välitä sinusta.
meillä auttoi (=miehen halut palas) kun multa hävis halut. että tsemiä vaan.