Kalevan pääkirjoitus "Asia kuuluu kirkollekin":
Kirkko ei voi vaieta suurimman herätysliikkeen eli vanhoillislestadiolaisten sisäisistä traumoista. Liikkeen johdon velvollisuus on tulla julkisuuteen ja selvittää asiat avoimesti.
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen hoitokokouksia tutkinut ja niistä kirjan julkaissut yhteiskuntatieteiden tohtori Aini Linjakumpu kuvaa hoitokokousten vaikutusta väittämällä, että niiden jättämät arvet ovat sotien jälkeisen Suomen suurimpia kollekstiivisia traumoja. Ne ovat Linjakummun mukaan vaikuttaneet ja vaikuttavat kymmenientuhansien ihmisten elämään.
On helppo yhtyä Linjakummun näkemykseen siitä, ettei evankelisluterilainen kirkko voi katsoa asiaa läpi sormiensa. Kirkon on kyettävä vetämään rajat sille, mikä sen sisällä toimivissa liikkeissä on sallittua ja mikä ei.
Hoitokokoukset yhdessä liikkeen piirissä paljastuneiden lasten seksuaalisten hyväksikäyttötapausten kanssa ovat johtaneet siihen,
että liikkeen miehinen johto on joutunut arvostelun kohteeksi tekemisistään ja etenkin tekemättäjättämisistään.
Useat yksittäiset esimerkit niin hoitokokouksista kuin lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä vahvistavat vaikutelmaa , että liikkeen opit ja toimintatavat ovat mahdollistaneet henkisen ja hengellisen väkivallan. Tätä liikkeen johdon näyttää olevan vaikea myöntää.
Henkinen ja hengellinen väkivalta on ollut sellaista, että se on ajanut monet lestadiolaiset suureen henkiseen hätään. Johdon velvollisuus on tulla julkisuuteen, selvittää avoimesti asiat ja ainakin pyytää väkivallan kohteiksi joutuneilta anteeksi koko liikkeen puolesta. Piispa Samuel Salmi puhui lauantaina Kalevassa juuri tähän tapaan. Salmi sanoi tuntevansa, ettei liikkeen vaikeista asioista ole vieläkään puhuttu riittävästi.
Viime päivinä julkisuudessa on puhuttanut kirja Maijan tarina. Siinä kerrotaan yhden lapsena useiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen kohteeksi joutuneen lestadiolaisnaisen elämäntarina.
Lestadiolaisliikkeen kannalta raskauttavaa on se, että kirjan päähenkilön lähipiirin lestadiolaisvaikuttajat eivät vain vähätelleet tapahtuneita, vaan syyllistivät uhria. Vastaavia esimerkkejä on tullut julki lukuisia.
Lasten hyväksikäyttötapauksista puhuvat nyt yhä äänekkäämmin lestadiolaisnaiset. He ovat tulleet omine nimineen ja kasvoineen kertomaan liikkeen ongelmista, senkin uhalla, että he ovat joutuneet henkisen painostuksen kohteeksi. Naisten aktiivisuus ei ole ihme, sillä juuri monien naisten kokemukset ovat kaikista tuskaliaimpia.
Naisten esiintulo kertoo siitä, että lestadiolaisliike on nyt syvässä myllerryksessä. Myös johdon julkisivun takana käy kiivas keskustelu yhteisön kipupisteistä.
Vaikka samanlaisia hoitokokouksia kuin 1970-luvulla ei Linjakummun mukaan järjestetä enää, hoitokokousten henki elää yhteisössä yhä. Sen ovat saaneeet kokea naispappeuden kannatajat, naisten aseman puolestapuhujat ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön esille nostaneet.
Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksellä SRK:lla on keskeinen rooli, jos liike haluaa puhdistaa menneisyyden taakat harteiltaan. Ongelmat eivät ratkea vaikenemalla, vaan puhumalla niistä avoimesti. Toivottavasti näin tapahtuu, sillä se olisi myös liikkeen oma etu.
Kirkko ei voi vaieta suurimman herätysliikkeen eli vanhoillislestadiolaisten sisäisistä traumoista. Liikkeen johdon velvollisuus on tulla julkisuuteen ja selvittää asiat avoimesti.
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen hoitokokouksia tutkinut ja niistä kirjan julkaissut yhteiskuntatieteiden tohtori Aini Linjakumpu kuvaa hoitokokousten vaikutusta väittämällä, että niiden jättämät arvet ovat sotien jälkeisen Suomen suurimpia kollekstiivisia traumoja. Ne ovat Linjakummun mukaan vaikuttaneet ja vaikuttavat kymmenientuhansien ihmisten elämään.
On helppo yhtyä Linjakummun näkemykseen siitä, ettei evankelisluterilainen kirkko voi katsoa asiaa läpi sormiensa. Kirkon on kyettävä vetämään rajat sille, mikä sen sisällä toimivissa liikkeissä on sallittua ja mikä ei.
Hoitokokoukset yhdessä liikkeen piirissä paljastuneiden lasten seksuaalisten hyväksikäyttötapausten kanssa ovat johtaneet siihen,
että liikkeen miehinen johto on joutunut arvostelun kohteeksi tekemisistään ja etenkin tekemättäjättämisistään.
Useat yksittäiset esimerkit niin hoitokokouksista kuin lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä vahvistavat vaikutelmaa , että liikkeen opit ja toimintatavat ovat mahdollistaneet henkisen ja hengellisen väkivallan. Tätä liikkeen johdon näyttää olevan vaikea myöntää.
Henkinen ja hengellinen väkivalta on ollut sellaista, että se on ajanut monet lestadiolaiset suureen henkiseen hätään. Johdon velvollisuus on tulla julkisuuteen, selvittää avoimesti asiat ja ainakin pyytää väkivallan kohteiksi joutuneilta anteeksi koko liikkeen puolesta. Piispa Samuel Salmi puhui lauantaina Kalevassa juuri tähän tapaan. Salmi sanoi tuntevansa, ettei liikkeen vaikeista asioista ole vieläkään puhuttu riittävästi.
Viime päivinä julkisuudessa on puhuttanut kirja Maijan tarina. Siinä kerrotaan yhden lapsena useiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen kohteeksi joutuneen lestadiolaisnaisen elämäntarina.
Lestadiolaisliikkeen kannalta raskauttavaa on se, että kirjan päähenkilön lähipiirin lestadiolaisvaikuttajat eivät vain vähätelleet tapahtuneita, vaan syyllistivät uhria. Vastaavia esimerkkejä on tullut julki lukuisia.
Lasten hyväksikäyttötapauksista puhuvat nyt yhä äänekkäämmin lestadiolaisnaiset. He ovat tulleet omine nimineen ja kasvoineen kertomaan liikkeen ongelmista, senkin uhalla, että he ovat joutuneet henkisen painostuksen kohteeksi. Naisten aktiivisuus ei ole ihme, sillä juuri monien naisten kokemukset ovat kaikista tuskaliaimpia.
Naisten esiintulo kertoo siitä, että lestadiolaisliike on nyt syvässä myllerryksessä. Myös johdon julkisivun takana käy kiivas keskustelu yhteisön kipupisteistä.
Vaikka samanlaisia hoitokokouksia kuin 1970-luvulla ei Linjakummun mukaan järjestetä enää, hoitokokousten henki elää yhteisössä yhä. Sen ovat saaneeet kokea naispappeuden kannatajat, naisten aseman puolestapuhujat ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön esille nostaneet.
Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksellä SRK:lla on keskeinen rooli, jos liike haluaa puhdistaa menneisyyden taakat harteiltaan. Ongelmat eivät ratkea vaikenemalla, vaan puhumalla niistä avoimesti. Toivottavasti näin tapahtuu, sillä se olisi myös liikkeen oma etu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.