Hei!
Puolisoni sairastaa kaksisuuntaista/epävakaata persoonallisuushäiriötä. Eritoten näin keväisin hänelle iskee tarve valehdella ja pimittää muun muassa bilettämistään, juomistaan ja muutoinkin tekemisiään/menojaan. Hän esimerkiksi uskottelee minulle, ettei juo lainkaan alkoholia, peittelee krapulapäiviään ja keksii mitä epäuskottavampia selityksiä sille, miksei hän illalla vastannut tekstiviestiin tai puheluun. Emme asu yhdessä, joten tämä kaikki on mahdollista. Hän myös loukkaantuu, jos en usko näitä selityksiä. Kunnes totuus jossain vaiheessa tulee minunkin korviini ja tiedän, että intuitioni on ollut ihan oikeassa: minua on vedätetty jo pitkään. Olen lopen kyllästynyt tällaiseen elämään!
Hän tietenkin katuu ja sanoo olleensa tyhmä ja oppineensa virheistään... Kunnes sama toistuu jälleen. Onko mitään tehtävissä? Miten saan hänet käsittämään, ettei noin voi parisuhteessa toiselle tehdä? Ettei hänen sanansa paina enää mitään, jos näin monesti puhuu palturia. Minulla on todellisia vaikeuksia luottaa häneen, enkä tiedä, pystyykö tätä mitenkään korjaamaan, vaikka halua ehkä vielä kuitenkin olisi. Hän hermostuu, kun epäilen sitten joka toista menoa ja kuviota hänen elämässään ja sisimpäni taas ei anna minun luottaa sokeasti tultuaan niin monta kertaa hajoitetuksi. En halua jäädä vain odottelemaan, milloin hän pettää tai jättää, olematta lainkaan varautunut siihen. Liekö jo pettänytkin, tuskin sitä minulle kertoisi.
Toisaalta hän myös saattaa luvata viettää jonkin illan kanssani, mutta kun kaverit kutsuvat hänet mukaansa jonnekin, hän lähtee kesken meidän iltamme selittäen milloin milläkin syyllä sitä, miksi juuri tänään on pakko mennä (esim. se ja se kaveri on pitkästä aikaa mukana). Itse en tee koskaan noin, sillä en hänen itkukohtauksiltaan edes lopulta pääsisi lähtemään minnekään. Täytyykö minun alkaa vain harrastaa samaa ja miten selviän niistä itkupotkuraivareista ja syytöksistä, että miten voin tehdä hänelle niin? Vai miten saan viestin perille, ettei se ole kivaa? Näin kävi esimerkiksi tänään, vappuaattona, vaikka meidän piti viettää se yhdessä.
Puolisoni sairastaa kaksisuuntaista/epävakaata persoonallisuushäiriötä. Eritoten näin keväisin hänelle iskee tarve valehdella ja pimittää muun muassa bilettämistään, juomistaan ja muutoinkin tekemisiään/menojaan. Hän esimerkiksi uskottelee minulle, ettei juo lainkaan alkoholia, peittelee krapulapäiviään ja keksii mitä epäuskottavampia selityksiä sille, miksei hän illalla vastannut tekstiviestiin tai puheluun. Emme asu yhdessä, joten tämä kaikki on mahdollista. Hän myös loukkaantuu, jos en usko näitä selityksiä. Kunnes totuus jossain vaiheessa tulee minunkin korviini ja tiedän, että intuitioni on ollut ihan oikeassa: minua on vedätetty jo pitkään. Olen lopen kyllästynyt tällaiseen elämään!
Hän tietenkin katuu ja sanoo olleensa tyhmä ja oppineensa virheistään... Kunnes sama toistuu jälleen. Onko mitään tehtävissä? Miten saan hänet käsittämään, ettei noin voi parisuhteessa toiselle tehdä? Ettei hänen sanansa paina enää mitään, jos näin monesti puhuu palturia. Minulla on todellisia vaikeuksia luottaa häneen, enkä tiedä, pystyykö tätä mitenkään korjaamaan, vaikka halua ehkä vielä kuitenkin olisi. Hän hermostuu, kun epäilen sitten joka toista menoa ja kuviota hänen elämässään ja sisimpäni taas ei anna minun luottaa sokeasti tultuaan niin monta kertaa hajoitetuksi. En halua jäädä vain odottelemaan, milloin hän pettää tai jättää, olematta lainkaan varautunut siihen. Liekö jo pettänytkin, tuskin sitä minulle kertoisi.
Toisaalta hän myös saattaa luvata viettää jonkin illan kanssani, mutta kun kaverit kutsuvat hänet mukaansa jonnekin, hän lähtee kesken meidän iltamme selittäen milloin milläkin syyllä sitä, miksi juuri tänään on pakko mennä (esim. se ja se kaveri on pitkästä aikaa mukana). Itse en tee koskaan noin, sillä en hänen itkukohtauksiltaan edes lopulta pääsisi lähtemään minnekään. Täytyykö minun alkaa vain harrastaa samaa ja miten selviän niistä itkupotkuraivareista ja syytöksistä, että miten voin tehdä hänelle niin? Vai miten saan viestin perille, ettei se ole kivaa? Näin kävi esimerkiksi tänään, vappuaattona, vaikka meidän piti viettää se yhdessä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse lähtisin lätkimään tuollaisesta suhteesta, vaikka itse bipo olenkin. En voi todellakaan ymmärtää tuollaista käytöstä. Valehtelu ei kuulu parisuhteeseen. Kannattaa miettiä niitä suhteen miinuksia ja plussia. Ja sitä, että kuinka kauan jaksat tuollaista. Itse olin monia vuosia suhteessa bipo-mieheen, jolla oli päihdeongelmia. Valehteli milloin mitäkin. Ja loppujen lopuksi jätti minut toisen naisen vuoksi. Hän oli aina menossa ties mihin, mutta minä en olisi saanut missään käydä. Lopulta kävi niin, että erakoiduin täysin kotiimme. Minun elämäni loppuin, mutta hän vietti unelmiensa elämää. Älä anna itsellesi tapahtua niin. Erosta on yli kolme vuotta, enkä edelleen ole päässyt yli kaikista traumoista. En ole uskaltautunut suhteeseen sen jälkeen.
Onko naisesi terapiassa? Nuo syytökset ja itkupotkuraivarit ovat aika tyypillisiä epävakaan oireita. Ja muutenkin tuo käytös hieman siihen viittaa. En tiedä, että pystytkö vaikuttamaan hänen käytökseensä millään tavoin. Jos ei järkipuhe auta, niin mitä siinä sitten voi enää tehdä. Voit tietenkin sanoa, että et jaksa suhdetta enää, jos käytös ei ala muuttumaan. Mutta toisaalta hän voi ottaa sen uhkauksena, ja alkaa käyttäytymään vielä pahemmin. Vaikea tilanne. Voimia sinulle! Tiedän tunteesi niin hyvin.
Kyllä, lähde pois suhteesta. Yritä myös muuttaa muualle ja piilottaa kaikki tietosi: sillä bipo käy myöhemmin kimppuusi jos vain tietojasi tietää! Se on fakta. Hyvää onnea!
Tuo kuulostaa niin tutulta...
Erosimme ex-avovaimon kanssa noin vuosi sitten. Olimme 8 vuotta yhdessä ja noin 3 vuotta sitten hän alkoi käyttäytymään juuri samalla tavalla. Eli viimeiset kaksi vuotta parisuhde hänen kanssaan oli aivan kamalaa vuoristorataa. Näin jälkeenpäin epäilen todella vahvasti että hänelle puhkesi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Diagnoosia hänellä ei tosin sairaudesta ole. Toisinaan hän ei jaksanut muuta kun vaivoin käydä töissä ja kaikki vapaa-aika meni nukkuessa. Sitten oli se toinen puoli.. Kun mitkään lupaukset ei pidä. Oli sovittu yhteistä tekemistä mutta yllättäen hänen täytyikin lähteä kavereiden kanssa baariin jne.. Ja sama toistui ja toistui.. Pari vuotta sitten hän aivan yllättäen oli vuokrannut itselleen asunnon ja muutti pois.. Sen kesän aikana hän sai sotkettua raha-asiansa pahasti ja kesä meni juhliessa kavereiden kanssa. Syksyllä hän sitten masentui ja tuli katumapäälle. Otin hänet takaisin ja hetken aikaa menikin ihan hyvin. Kunnes taas alkoi se baareissa juokseminen ja asioiden salailu ja suoranainen valehteleminen. En pystynyt enää luottamaan häneen oikeastaan missään asiassa. Ja kaikki olisi pitänyt tehdä niinkuin hän haluaa. Vuosi sitten hän muutti jälleen yllättäen pois ja sille tielle jäi. Ilman mitään selityksiä että miksi?
Ero on aina pieni kuolema mutta tässä vuoden aikana olen huomannut että parempi näin.