Suhteeni kissoihin on erittäin ristiriitainen. Jollakin tapaa ne ärsyttävät minua tai saavat aikaan halveksumisen tunteita - jollakin ironisella tapaa kuitenkin pystyn samaistumaan niihin.
En osoita kissoille mitään arvostusta, palvomista tai liiemmin kiinnostustakaan, vastoin niiden tottumuksia - omien kokemusteni perusteella kissat ovat tottuneet siihen kuinka joka ihminen palvoo niitä ja itse voivat päättää, kun rapsutetaan ja saa pompotella mielensä mukaan kuin pikku orjaansa. Luon niille jonkinlaisen haasteen, kun olen omissa oloissani enkä osoita pätkääkään arvostusta, palvontaa tai ylipäätänsä kiinnostustani. Yleensä hetken kuluttua kun porukka on hajaantunut, esim. kylillä tai ulkonakin kun niitä roikkuu vapaana, katti häätää ihmisensä luotaan ja lähtee sitten minua kohti. Yleensä yrittävät valloittaa sydämeni kehräävällä naukunallaan, puskemisellaan tai polkemisellaan. Tällöin yleensä itse jätän kissan hölmistyneenä ja poistun kylmästi paikalta (koska näinhän moni kissa tekisi, ei osoittaisi pätkääkään kiinnostusta jos joku ihminen tulisi yrittämään sydämenvalloittamista). Tottakai muiden lähdettyä ja minun jäätyä vielä paikoilleni, kissa tulee syliin. Ja ah sitä tunnetta kun vaan nousen ja tyrkkään kylmästi katin pois sylistäni, luon siihen ylenkatseellisen ja ylvään katseen kunnes lähden pois. Siinäpä sitten kissa saa pilkkansa omaan nilkkaansa, sillä näinhän kissakin toimisi kun epämiellyttävä tyyppi saapuu.
Tosin vielä tämänkin jälkeen moni kissa jaksaa yrittää. En kaikilla yrityskerroilla anna ansaittavaa ja arvokasta huomiotani, joka nostattaa vain kisun kunnianhimoa. Joinain harvoina hetkinä saatan rapsuttaa nopeasti korvan takaa tai jopa parhaimmassa tapauksessa helliä ottamalla kissan syliin, ja tässä sitten se ironinen kohta. Se vain on jotenkin niin rauhoittavaa kuunnella tyytyväistä kehräystä - ja tunnen itseni ylemmäksi näin. Kissat joutuvat aina ansaitsemaan huomioni ja käytökseni aikaansaa sen, että mielenkiinto minussa pysyy ja osat tavallaan vaihtuvat. Normaalistihan ihminen palvoo sitä kissaa ja odottaa alituisesti hetkeä kun katti sallii itseään silitettävän, mutta mulla toisinpäin. Kissa kyttää ja kyttää, ja pelkästään silitän sitä kun itselleni sopii.
En halua provosoivia vastauksia, en ole kissavihaaja mutta jotain kissaihmisen ja vihaajan väliltä. Onko ketään minuun samaistuvia? Mielipiteitä tästä olisi myös kiva saada, mutta toivoisin teidän pysyvän asiallisina. En tarkoita viestilläni pilkata kissoja, mutta eipä ole syyni jos joku kisunpalvoja ottaa itseensä.
En osoita kissoille mitään arvostusta, palvomista tai liiemmin kiinnostustakaan, vastoin niiden tottumuksia - omien kokemusteni perusteella kissat ovat tottuneet siihen kuinka joka ihminen palvoo niitä ja itse voivat päättää, kun rapsutetaan ja saa pompotella mielensä mukaan kuin pikku orjaansa. Luon niille jonkinlaisen haasteen, kun olen omissa oloissani enkä osoita pätkääkään arvostusta, palvontaa tai ylipäätänsä kiinnostustani. Yleensä hetken kuluttua kun porukka on hajaantunut, esim. kylillä tai ulkonakin kun niitä roikkuu vapaana, katti häätää ihmisensä luotaan ja lähtee sitten minua kohti. Yleensä yrittävät valloittaa sydämeni kehräävällä naukunallaan, puskemisellaan tai polkemisellaan. Tällöin yleensä itse jätän kissan hölmistyneenä ja poistun kylmästi paikalta (koska näinhän moni kissa tekisi, ei osoittaisi pätkääkään kiinnostusta jos joku ihminen tulisi yrittämään sydämenvalloittamista). Tottakai muiden lähdettyä ja minun jäätyä vielä paikoilleni, kissa tulee syliin. Ja ah sitä tunnetta kun vaan nousen ja tyrkkään kylmästi katin pois sylistäni, luon siihen ylenkatseellisen ja ylvään katseen kunnes lähden pois. Siinäpä sitten kissa saa pilkkansa omaan nilkkaansa, sillä näinhän kissakin toimisi kun epämiellyttävä tyyppi saapuu.
Tosin vielä tämänkin jälkeen moni kissa jaksaa yrittää. En kaikilla yrityskerroilla anna ansaittavaa ja arvokasta huomiotani, joka nostattaa vain kisun kunnianhimoa. Joinain harvoina hetkinä saatan rapsuttaa nopeasti korvan takaa tai jopa parhaimmassa tapauksessa helliä ottamalla kissan syliin, ja tässä sitten se ironinen kohta. Se vain on jotenkin niin rauhoittavaa kuunnella tyytyväistä kehräystä - ja tunnen itseni ylemmäksi näin. Kissat joutuvat aina ansaitsemaan huomioni ja käytökseni aikaansaa sen, että mielenkiinto minussa pysyy ja osat tavallaan vaihtuvat. Normaalistihan ihminen palvoo sitä kissaa ja odottaa alituisesti hetkeä kun katti sallii itseään silitettävän, mutta mulla toisinpäin. Kissa kyttää ja kyttää, ja pelkästään silitän sitä kun itselleni sopii.
En halua provosoivia vastauksia, en ole kissavihaaja mutta jotain kissaihmisen ja vihaajan väliltä. Onko ketään minuun samaistuvia? Mielipiteitä tästä olisi myös kiva saada, mutta toivoisin teidän pysyvän asiallisina. En tarkoita viestilläni pilkata kissoja, mutta eipä ole syyni jos joku kisunpalvoja ottaa itseensä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä en voisi elää ilman pehmeää turkkia vasten kasvojani
Rakastan kyllä kissaani valtavasti mutta on hetkiä kun haluaisin antaa hänet pois, enkä välttämättä anna arvostusta, palvomista tai muutakaan silloin. Haluaisin vain olla rauhassa. Se vähän vaihtelee kauden mukaan miltä tuntuu. Ja tiedän että kissa sen myös huomaa. Yrittää jotenkin maukua huomioni. Joskus taas hellin piloille ja näytän että rakastan. Ja kyllä, meidänkään kissa ei luovuta helpolla. Taidan olla kausittainen kissaihmisen ja vihaajan väliltä.. :D
Mäkään en kyllä ikinä osoita kissoille mitään huomiota, koska haluan juuri että ne ite tulee mun luokse. Ja niin aina käy. Sitte se on tosi kivaa ku voi vaan mulkasta kylmästi tai tyrkätä pois, jos tulee kerjäämään huomiota. 8D Se on jotenkin kivaa, ku tuntuu että kissat yrittää pitää ihmisiä orjinaan.
Yleensähän se on niin että kissa päättää milloin silitetään ja ihmiselle käy milloin vain, mutta meillä toisinpäin. Toisinaan jätän huomiotta tai tyrkkään pois, mutta joskus saatan vaivautua hellimään ja vastapalvelukseksi kisu kehrää, tarpoo, polkee, pusuilee tai mikä ihaninta, järsii peukalonkynttäni! :'D Sitten sekin on kiva, kun itse haluaa hellyyttä, ja voi milloin vaan mennä kissan luo silittämään ja suukottelemaan koska se on kisulle harvinaista herkkua.
Haha! Juuri siksi ne kissat tulevatkin luoksesi, kun et anna huomiota tai katsekontaktia. Kissojen maailmassa ei katsekontaktin anto on sama kuin ystävällisyyden merkki
Joo, vähän tällanen tarkotuskin. (:
En nimittäin tykkää alentua sille tasolle että palvoisin jotakin kissaa, saavat luvan itse palvoa minua jos silityksiä tahtovat. Tai sitten niin että molemmat palvovat toisiaan, mutta ei koskaan niin että minä olisin se palvoja ja hän se valtiatar joka päättäisi silityksistä jne.
Enkä edelleenkään sillä, etten pitäisi kissoista, minun rakkauteni niihin osoittuu hieman eri tavalla.. taidan olla jotenkin ristiriitaisen kuvan antava, mutta joo. :D
Kissa on niin väärinymmärretty eläin :) Itseasiassa nämä koppavuuden eleet ovat useimmiten alistumista, katsekontaktin vältteleminen ja vetäytyminen omiin oloihinsa kertovat että kissa ei halua haastaa riitaa.
Kissa yrittää harvoin pompotella, miksi ihmeessä se yrittäisi komennella vahvempaa kanssaeläjää joka kykenee tekemään sille asioita vaikka se kuinka vastustaisi ja sitä paitsi kissa pitää ihmistä usein emonkorvikkeena, ruokkiihan ihminen sen ja hoitaa turkkia ja on jopa kokonsa puolesta mainio emonkorvike.
Eläinmaailmassa menee aina näin: alistuva väistää/siirtyy pois ja dominoiva jää paikoillensa.