Käyttekö yksiksenne lenkillä, kaupungilla, viihteellä ym. vai tarvitsetteko aina jonkun "taluttamaan"?
Mä en pääsis ikinä varmaan ulos enkä minnekään, jos aina odottaisin että joku tulisi joka paikkaan seuraksi.
Mä en pääsis ikinä varmaan ulos enkä minnekään, jos aina odottaisin että joku tulisi joka paikkaan seuraksi.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Aika harvoin löytyy joku kaveriksi. Uskon että enemmän tulisi mentyä jos lähtisi ystävän kanssa. Yksinkin pärjää, mutta asioita on mukava jakaa toisen ihmisen kanssa. Joskus ollut kaverina semmoinen jonka kanssa ei oikein mikään käy yksiin. Se tehnyt varovaiseksi.
Hyvin paljon olen koko ikäni liikkunut ja asunut yksin. Silloin tutustuu uusiin ihmisiin paljon helpommin kuin kaverin kanssa liikkuessa. Lisäksi tämä on ollut hyvää kenraaliharjoitusta sellaisiin elämänjaksoihin, joiden aikana on selvittävä yksin. Onkohan täällä porukoissa henkilöitä, jotka koskaan eivät esim. ole asuneet yksin?
On ainakin yksi henkilö.
En ole koskaan varsinaisesti asunut yksin. olen kyllä joutunut olemaan yksin viikon jaksoja mieheni ollessa matkatöissä.
Avioiduin suoraan lapsuuteni kodista.
Mieheni matkatyövuosien alkupään asuin lastemme kanssa ja ainoastaan muutaman vuoden jouduin oleman yksin ma - aamun ja pe-illan välin.
Jos jään leskeksi niin varmasti en hanki asuinkumppania.
En matkusta yksin.
Suurin osa matkoista tehdään mieheni kanssa.
Vuosittain teen jonkun omatoimimatkan naisystäväni kanssa.
Kiertomatkoille voisin kuvitella lähteväni yksin koska siinähän on valmiina matkakumppanit mutta tavanomaiselle valmismatkalle en lähtisi yksin.
Viihdyn seurassa.
Toinenkin löytyy (9 3) joka ei ole juuri asunut yksin. Maailmalle lähdettyä ensin kämppiksiä, sitten puolisot ja lapset. Ja kuitenkin pidän itseäni hyvin itsenäisenä.
Kai se sitten näkyy siinä, että minäkin liikun mieluiten yksin. Ja samoin koen kuten 1943, että yksin on vapaampi solmimaan kontakteja, juttelemaan muiden kanssa.
Minkä kaverin?
Ei ole koskaan ollut mitään kaveria. Exää yrittelin pari kertaa mutta kun ei tuntunut puhtia löytyvän, annoin olla. Tytärtä samoin, sama tulos.
Löydän kavereita ulkoa kun sinne itse lähden. Tosin nykyisin haluan touhuta yleensä itsekseni tiettyjä erikseen sovittuja projektireissuja lukuun ottamatta.
Kysypäs Laturin Panua.
EVVK
Miten niin? Sinähän olet vihreä.
Kuljetko sinä aina vain Väykän taluttamana? Kenties vielä side silmillä...
Komppa.Hmm.Muonamiehen poika Tuusulasta.Hmm.Opaskoirankin seuraksi.
Aina kuljen kaikkialla yksin, viihteellä en käy, jos käyn yleensä seralaisen kanssa.
Lenkillä yksin tai porukalla. Muualla enimmäkseen porukalla.
Kaksin oisi kivempaa, mutta jotkut liikuntamuodot on mukavampia tehä yksin, esim. hiihto, mutta sauvakävellä voisi kaksinkin. Matkoilla oisi kahen kivempaa, oisi mukava jutella näkemästään ja kokemastaan heti, eikä vain valokuvia naapurin kanssa kahella. Marjametässäon kivaa ihan yksinkin...tai eihän täällä ole koskaan metsässä yksin...nallepoika se siellä jossain kummiskin on, - tietysti kaveri puolittaisi riskin :)
Tuli tuosta mieleeni, että pystyyköhän se nallepoika kiipeämään oksaista kuusta pitkin. Tuttavani oli hiljattain käynyt Ranuan eläinpuistossa ja nähnyt kuinka karhut vauhdilla kiipesivät mäntyihin. Itse en moiseen pystyisi, mutta kuuseen kyllä pääsisin. Mulla on omassa metsässä useimmin ollut seurana korppi.
Pääsee, ja nopsaan pääseekin...ja karkuun ei toinna yrittää juosta, eli herran halttuun vain jos vastatusten satutaan...tosin olen marjastanut ja muutenkin metissä oleillut vuosikymmenien saatossa, yhtään karhua en ole onnistunut näkemään,- vain iiisot tassunjäljet savikossa..ja ent. talomme läheisyydessä.
Raivaussaha varmaan karkottaa uteliaimmatkin nallukat, juuri vasoneet hirvet voivat olla vaarallisempia keväällä, kuullu vain..
Lenkillä olen usein pienen piiklen taluttaja.
Muuten yksineläjänä tulee lähdettyä yksin minne mieli milloinkin tekevi.
Ei siinä ole mitään ongelmaa. Se on joskus jopa helpompaa liikkua yksin,
aikataulujen ja muiden juttujen takia.
Samanhenkinen seuralainen on mukava taidenäyttelyssä ja elokuvissa, on mukavaa puida kokemuksia heti tuoreeltaan, mennä kahvilaan tai syömään.
Yhdistysten järjestämille matkoille on helppo mennä mukaan yksin,
sieltä saa aina uusia tuttuja.
Simmarit, Sammarit, Kumpparit ja Pipo...
Taikkasti sit:
Kamera, Jalusta, Kiikarit ja Kaipaava katse.
Yksin oot, tietenkin, mutta muisto vain jää.
Lauluja mukaellen...
Olishan se kiva jos reissullansa olisi mukana joku nainenkin, ja olisihan niitä jokunen halukas, mutta minä kun en ole hölösuinen reippailija, vaikka kävelysauvat kellarissa lojuvatkin, niin luonnossa en kaikenlaista ota vastaan.
Hyvät luojamme! Jos bongaisin kauniin lintusen, niin jo kuuluisi korvaani kiihkeä hönkäisy: Näit sä, vuonna 2009 sen Ridgen uuden tipusen?
Tai korviini kantautuisi kaukainen, kaunis linnunlaulu?
Lähetään käymään Tallinnassa! Sä kun laulat Karaokee niiiiiiinihanasti!
Paljon parenpi olisi jos löytäisin pudonneen Variksenpesän, ja korvaani huohotettaisiin:
Tuoksuu aikasti miehekkäältä tämä...
H.
Joukossa yksin.
En viihdy ohjatussa ryhmätouhussa!
En porukkajumpissa, en ryhmämatkoilla ( poikkeuksena pienten ryhmien kiertomatkat ), en puolisoa suuremman sakin lenkillä.
Mutta, elämää ympärillä olisi oltava.
Nyt olen useamman viikon käynyt oman seuran maksuttomalla punttisalilla.
Aamupäivisin olen siellä yksin.
Kaupallinen sali oli paljon rattoisampi vaikka yksin treenasinkin.
Ei yksin oleminen eikä tekeminen mikään ongelma ole.
Yksinäiset aamut, onneksi harvat, ovat kolkoimpia.
En tarvitse. Hieman outo kysymys näinkin vanhoille ihmisille eli että emme muka osaisi liikua yksin. Tuskin tässä kukaan kirjoittelisi yhtään mitään, jollei omatoiminen olisi. Vai kirjoittaako joku sinunkin kanssasi parasta aikaa? Sanoo, mistä löytyy mikin näppäin ja mitä mieltä olet, kun olemme niiiiin ikääntyneitä. Tosin lähiympyröissäni on muutama kummallinen naisihminen, minua vielä ikääntyneempi, jotka eivät ehkä vessaan tarvitse ystävää, mutta melkein kaikkeen muuhun. Heille tuntuu myös olevan kovin vaikeaa olla itse jotakin mieltä. Meitä on joka junaan ja seuransa onneksi voi vielä valita.
Onko niin, että moni mies kaihtaa sellaisten naisten seuraa, jotka ovat tiiviisti sidoksissa ystävättäreen, tyttäreen tai johonkin muuhun naishenkilöön? Miesystäväni ovat kertoneet esim. kahdesta erisuuntaisesta tapauksesta. Toisessa nainen kielsi miestä hakemasta ystävätärtä tanssimaan. Toisessa nainen pyysi hakemaan myös ystävätärtä. Itse en tässä suhteessa ole ohjaillut mieskumppaniani, itse on saanut valita.
"1943"
Kommenttisi oli kylläkin kohdistettu nokipiipulle, mutta muistutan että MIEHELLE naisen ystävättäret ovat haaste, mitä läheisemmät naiselle, sitä mielenkiintoisemmat, ongelma, jos niitä on, ovat tietenkin vain naisten, monet ratkaisutkin ovat oma vikansa.
H.
Minusta on kiva käydä kävelyllä yksin, ajatella kaikessa rauhassa omia juttujani ja ihailla luonnon kauneutta.
Samoin autolla ajan mielelläni yksin. Kaupungilla käyn yksin ja uimahallissa.
Ravintolaan tai elokuviin kaipaan seuraa. Samoin keilaaminen ja muut tilanteet joissa ollaan paikassa jossa ei ole katseltavaa ajankulua, niin kaipaan seuraa.
Ajattele pelaamista. Oisko peliä hauskaa pelata yksinpelinä, vai mieluummin kaksinpelinä. Mitä valitsisit?
En minäkään en ole itsekäs mutta olen itsenäinen ... myöskin sosiaalinen näin minulle on kerrottu ,,, yksin voi käydä lenkillä, kaupungilla jne
Lähes aina yksin,pyöräilen,shoppaan,mökkeilen jne.Matkustaminen kauemmas olisi toisen kans kivempaa, ja mennä vaikka syömään ulos.
Osaan myös naisena aika paljon tehdä "miesten töitä"-joten siihenkään en tarvitse miehen apua,mitä nyt raskaimmissa joskus.'
On naisia jotka ovat avuttomia hiiriä ja näin näyttävät miehelle että tarvitsevat juuri miestä olemassaoloonsa.Ja mies tuntee itsensä tärkeeksi.
Exäni tunsi alemmuuskompleksia siitä kun osasin lyödä paremmin naulan seinään kuin hän.Viihdynkin paremmin vasaran varressa kuin kapustan :))
Minä nautin yksin olosta. Teen kaiken itse. Minun mielestä toiset vaan häiritsee tekemisiäni. Ihan viimeiseen asti teen kaiken itse, ennen kuin lähden apua pyytämään. Olen asunut miehen kanssa lyhyitä aikoja, eli kummallakin oli omat kämpät. Mutta aina tuntuu, että toinen on tiellä. Jos tahtoo käydä jääkaapilla, niin ei, kun se toinen onkin vallannut keittiön. Jos tahtoo vessaan, niin täytyy varrota, että se toinen tulee sieltä pois ensin.
Toki tykkään mielipiteitä vaihtaa ihmisten kanssa, mutta vain silloin kun itse haluan. Olen ollut palveluammatissa ja työpäivän päätteeksi, en halua enää nähdä ketään ja nautin hiljaisuudesta :D
Miesten työt olen tehnyt minäkin aina, mitä vaan suinkin osaan, onhan minulla toki myös tekniikan alan tutkinto...
Kaikkein ihaninta on mennä metsään, saada olla siellä yksin, kuunnella luonnon ääniä, juoda vaikka kahvit, ei siinä puhetta kaivata... No onhan minulla tietysti kaverina kaksi koiraani. En muita kavereita tarvitse. He ovat sellaisia ystäviä, jollaisia pitääkin olla: lojaaleja, tykkäävät minusta sellaisena kuin olen, aina iloisia, kun näkevät minut ja paljon muuta. Olen ollut koiraihminen lähes koko ikäni, pikkutyttönä sain ekan koiranpennun. Harrastusvuosina minulla oli jopa 15 koiraa yhtäaikaa.
En käy baareissa, enkä missään muuallakaan viihteellä tai riennoissa. En kaipaa sellaista, olen täysin luontoihminen. Sieltä ammennan voimaa.
Eli minulla on ihanne elämänmuotoni: yksin koirien kanssa :))
Huomasin nyt vasta, että tuolla olikin ikäryhmä 60 plus mainittu... Klikkasin tätä vaan otsikon perusteella... Minä kuulun 20 vuotta nuorempaan ikäryhmään... Mut ei kai se haittaa :))
ihan mahdottomasti.
Sama vika,kyllästynyt kyselemään lähdetkö kun vastaus aina sama,kyl pitäs,mutta..
joten menen lenkille.avantoon ja leffaan useimmiten yksin jne.
60 vuotiaat ajatteleva jo rakkaudella puolisoitaan.
koneella en oikeestaan
91.121.248.70
Vaikka tämä keskustelu olikin tarkoitettu 60 ikäisille,oli pakko ottaa osaa. Itsekin teen asioita yksin. En vaan yksinkertaisesti ole kamalan sosiaalinen,en ole ikinä ollut eikä se ole loppujen lopuksi erityisen kamala asia. Päinvastoin;on taito osata olla yksin(:!
Kyllä. Teen yksin asioita. Ette arvaa mitä asioita?
luet, nukut, syöt, olet ja ... vemputat ;))) mitä nyt ei yksin voisi tehdä?
tuo quess -sana on väärin, pitää olla g:llä = take a wild guess... :)))))
Minulla on ystävä joka on ihmisriippuvainen. Hän ei voi olla hetkeäkään yksin- käy sääliksi. Kun tulee ikää lisää ja kun eläkkeelle, loppusuoralla on yksinäisiä vuosia- jos ei osaa ollenkaan nauttia siitä- voi se olla helvettiä.
Parisuhteestakin tää nainen hyppää sujuvasti toisesta toiseen- kierto on sellainen
2-3vuotta. Nytkin seukkasi vikan kaksi kk kun erosi uuden meihen kanssa ja kolmen kuukauden jälkeen- ostivat yhteisen kämpän- huh huh huimaa on... Jokainen tyylillään, mutta se itku ja hammasten kiristys kun suhteesta on lähtenyt hekuma ja eroa pukkaa- uusi on löydettävä heti! Saa siinä kaverit lokaa niskaan... next kerta saa ihan rauhassa siivota sotkunsa.
Yksinäisyys, silloin kun se on oma valinta- on oikein ihana asia =)
Nautin itse siitä kovasti...
Olen tottunut jo pienestä pitäen olemaan ja tekemään asioita yksin omin nokkineni, eli hyvin sujuu. En kuitenkaan pane vastaan, jos joku ehdottaa seuraa harrastuksiin, rientoihin yms. eli molempi parempi. Saan kyllä asioita aikaiseksi ihan hyvin yksinkin ja innostun uusista asioista enkä jää koskaan yksin kotiin vain siksi, että olen yksin. Ulos kun lähtee, seuraa löytyy yllättävän nopeasti ihan vaikka R-kiskalta (kyllä vain..), kirjakaupasta (sieltäkin..), apteekista (uskomatonta..), Alepasta (voi elämän kevät...), viihteelle lähdöstä nyt puhumattakaan...:)
Itse käyn AINA kaikkialla yksin ja teen paljon asioita yksin. Ei sillä että se olisi kivaa, olen seurallinen henkilö, mutta kaikki kaverini/entiset kaverini olivat sellaisia helkkarin nysvääjiä, että jotain jos ehdotti niin ei vastanneet tai sitten sai hirveästi suostutella ja raahata mukana kuin mitäkin rautakuulaa kettingissä.
Tuntuu ettei suomalaisia ihmisiä hirveästi kanssa-eläminen kiinnosta. No, nautin mä yksinkin, vaikka olishan se seura mukavaa.
Tutustu uuteen suomalaisen kirjoittamaan elämänfilosofiaan Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja (Hannu 2010). Kirjan mukaan kopioimme lapsuudesta lähtien ajatuksia ympäristöltämme, ja nämä ajatukset määrittelevät meille vahvasti minkälaisia meidän tulisi olla, ja mitä meidän elämässämme tulisi tehdä, jotta täyttäisimme kunkin ajan ja ympäristön vaatimukset "kunnollisesta" ihmisestä. Ulkoiset ajatukset asettuvat mieleen ulkoisiksi tahdoiksi ohjaamaan elämänvalintoja, jonka takia oma tahto vajoaakin osittain tai kokonaan tiedottomuuteen. Koska ihminen ei tiedä omaa suuntaansa, hänestä tulee helposti passiivinen. Osittain koska tarjotut asiat eivät kiinnosta, ja varmasti osittain myös koska häneltä puuttuu itsevarmuus jne, kellä nyt mitäkin.
Tuosta kirjasta löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi, jolloin sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaan tiedottomuudesta, eikä henkilö välttämättä huomaa sitä lainkaan. Tätä työtä tehdessä tietoisuus itsestä ja omasta tahdosta kasvaa, ja sitä mukaan valinnat siirtyvät kohti omaa tahtoa. Tämän myötä itsevarmuus kasvaa ja omasta tahdosta löytyy myös se tyydytys, joka muiden tarjoamista ajatuksista puuttuu. Tosi käytännönlähein ja erittäin selkeästi kirjoitettu kirja. Kannattaa tutustua, se todella toimii!
Lisää sivulla: www.alkuajatus.org ja facebookistakin löytyy ryhmä jos haluaa tutustua vähän enemmän.
Onko pakko käydä tyrkyttämässä tota alkuajatusta kaikkiin alotuksiin? Pitäsköhän alkaa valittaa valvojille? Sarjajakelu on kielletty!
narsistin päähänpinttymä.
Miksi ottaa kaveri mukaan ja tehdä lenkistä tms. hankalaa, kun voi lähteä yksinkin ja päättä itse, minne menee, milloin menee ja miten menee?
"Pyörremyrskyn sisällä on tyyni keskus, sen voi saavuttaa. Samoin on elämän kaikissa myrskyissä, ne vievät rauhaan.
Muiden reaktiot eivät ole sinun vastuullasi. Sinun velvollisuutesi on antaa heille voimaa ja henkistä riippumattomuutta. Älä yritä kantaa velvollisuuksien kuormaa, joka ei kuulu sinulle.
Miten harvoin ne, joilla on aikaa ja tilaisuus, palvelevat, kuin ne, joilla molempia on niukasti...
Veljeni, älä lainkaan masennu, jos mielestäsi ylöspäin johtava polku on kivinen ja raskas kiivetä. Et ole yksin ja matkaseurasi on hyvä.
Älä pelkää yksinäisyyttä. Sielulla, joka ei kestä yksinäisyyttä, ei ole mitään annettavaa...."
Sekä että, enimmäkseen yksin. Olen kuullut kommentteja että "en viitsinyt mennä yksin". Edes baarissa kahvilla ei voi käydä yksin...
Miten pelit, konsertit ym. on parempia jos niitä katsoo jonkun muun kanssa. Mikä teitä vaivaa jotka ette voi käydä missään yksin.
En mäkään olisi mitään harrastanut, jos olisi aina pitänyt kaveri olla aloittamassa, tai vastaavaa. Jokaiseen paikkaan olen mennyt yksin. En jäänyt kyllä siellä yksin. Matkustanut olen nuoresta saakka yksin, sen jälkeen kun matka peruuntui vain siksi, että kaveri teki viime tingassa oharit. Ei tee enää, nyppi niin paljon, että päätin, että lähden jokatapauksessa. Hyvin on mennyt.
Leffassa tulee käytyä yksin, mitäs siellä kaverilla nyt sinänsä tekisikään, lenkillä käyn yksin ja kaupoissa...
Viihteelle en jaksa yksin lähte, joillekin keikoille kyllä, mutta se ei niin hauskaa ole yksin. Tosin, eipä ole varaa viihteellä käydäkään ettei tule juuri käytyä muutenkaan :) Mutta että kyllä, teen paljonkin asioita yksin, päätän yksin ja elän yksin.
En mäkään olisi mitään tehnyt enkä minnekään mennyt, jos olisin aina odottanut että joku muukin.
Kyllä minä tarvitsen toista ihmistä. Mutta yksinkin pärjäilen... jotenkuten.
Olen samanmoinen. Puuhakas ja osallistuva jos saan kaverin ... Saamaton ja laiska, kun kaveria ei ole.....
Olen todella paljon yksin, ei minua haittaa. Käyn leffoissa, salilla, uimassa, lenkillä, keikoilla ja baarissakin usein yksin. Olen erakkoluonne, ja yksin täällä maailmassa loppupeleissä kaikki ollaan. Jos ei kestä omaa seuraansa, miten muutkaan sitä kestää? Kyllä on ystäviäkin, ja niiden kanssa sitten tulee tehtyä kaikenlaista mukavaa välillä, mutta kyllä mä suurimman osan ajasta yksinäni puuhastelen.
Olen 35-vuotias mies. Olen aina asunut yksin. Olen pääosin aina viettänyt vapaa-aikani yksin. Elämässäni oli opiskeluaikoina 90-luvun lopussa 2000-luvun alussa hetkiä jolloin oli pari parempaa kaveria ja heidän kanssaan tuli vietettyä vapaa-aikaa jonkin verran. Mutta nyt viimeiset 10 vuotta olen ollut vapaa-aikani aina yksin. Ja tosiaan en ole koskaan asunut toisen kanssa. Kerran elämässäni seurustellut lyhyesti ja sitä ennen tai sen jälkeen ei minkäänlaisia suhteita ole ollut. Yksinäisyys on mulle jo elämäntapa ja normaalitila. Viikonloppuisin ja vapaapäivinä tuntuu rankemmalta, mutta arkena ei niinkään koska työssä näkee työkavereita. Siksi kai tykkään arjesta enemmän kun näkee muita ihmisiä töissä. Muutoin aina yksin. Toisilla elämä menee näin.
No, joo... Minäkin taidan olla jossain mielessä aika yksinäinen, koska elän ja asun yksin. Mutta... noin saavat ajatella ne toiset, jos haluavat! Teen paljon asioita, harrastan ja opiskelenkin. Paljon on nytkin minulla kiinnostavia puuhia menossa. Kyllähän sitä toivoisin, että löytäisin samanmielisen miekkosen ystäväksi, läheiseksi.Olen elänyt kuitenkin yksin. Taitaa minullakin mennä elämä näin, mutta en voisi sanoa,että kaikki olisi mennyt huonosti tms. Osaan nauttia ja iloita arkihetkistä ja sen tuomista uusista haasteita. En halua valittaa...
Olen oman osani jo tehnyt toisten kanssa. Nyt nautin itseni seurasta. Perhe-elämää oli yli 30 vuotta, kiintiö tuli täyteen. Pari ystävää on joita tapaan harvakseltaan ja tyttären perhettä.
Ainoa asia johon kaipaan seuraa on matkoilla käynti. Ulkomailla olisi mukavempi käydä jonkun kanssa.
Koko kolmekymppisen taipaleeni ajan olen vaeltanut yksin, ja syy tähän on se, että olen raitis. Suomessa ei pahempaa syntiä voi olla kuin se, ettei käytä alkoholia!
Kyllä, viihdyn itsekseni, tykkään käydä elokuvissa ja teatterissa yksin, shoppailla yksin. Toki välillä ko. harrastuksissa voi olla mukana kaveri. Olen vain huomannut,
että joidenkin mielestä on jotenkin outoa se, että ihminen tekee ko. asioita yksin, kun tuntuu, että joillekin on tärkeää, että kaikki tehdään aina jonkun kanssa, ravintolaan, elokuviin ja baariin mennään seurassa ja muuta.
Yksin ja Yhdessä. Sekäettä. Välillä kaipaa omaa aikaa ja joskus ei jaksa olla vaa itsensä kanssa.
Pakko tosiaan tehdä kaikki yksin, kun ei seuraa ole. Sitku elämää, toivoisi että olisi joku joka välittää ja josta välittää.
Haluan olla välillä yksin ja välillä olla ystävien kanssa. Esimerkiksi elokuviin menen yleensä yksin, sillä kaverini katsovat hyvin erilaisia elokuvia kuin minä. Shoppailen myös mieluummin yksin, sillä kaverini käyvät erilaisissa kaupoissa kuin minä. Yliopistossa olen kuitenkin koko ajan ihmisten kanssa, ja ystäväni käyvät minulla kylässä, käymme samoissa harrastuksissa jne.
Mielestäni on tervettä osata olla yksin. Olen nyt asunut reilun vuoden yksin, ja olen huomannut, että nyt (20-vuotiaana) olen oikeasti aikuinen, kun joudun huolehtimaan omista asioistani. En ole tosiaankaan yksinäinen, vaan olen hyvin onnellinen.
Oho, tämä olikin plus 60 -keskustelu. No, joka tapauksessa, jos nuoresta asti osaa olla vain itsensä kanssa, onnistuu se vanhempanakin.
Ehkä onnistu, mutta ei ole kivaa vanhana olla yksin...
Tulet sen huomaamaan sitten aikojenpäästä.
Sinäkin osallistut aikanaan 60 keskusteluun,ehkä ajattelet toisin silloin..
Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan ,mikään ei ole varmaa,sekään että vanhana pärjäät yksin..
Mutta nyt elämänsä voimissa se on helppo sutkauttaa suustaan, kuinka sitä
pärjää vanhana yksin, kun nuorenakin pärjää...elämä opettaa :)
sittenkunonvaipat, en tarkoittanut, että vanhuksien pitäisi asua yksin kotona ja olla aina yksin, vaan että henkisesti tulisi kyetä voida olla yksin edes välillä. Tiedän omassa kaveripiirissäni paljon ihmisiä, jotka ovat muuttaneet suoraan poikaystävän kanssa yhteen lapsuudenkohdistaan, ja jotka eivät ole eläneet yli 15-vuotiaana päivääkään seurustelematta.He eivät ole olleet vuorokauttakaan yksin. He eivät osaa olla yksin. En todellakaan tarkoittanut, että vanhana olisi mukavaa/helppoa/tarpeellista olla yksin, vaan yksin olemisen osaaminen on tärkeää. Henkisellä puolella siis, että osaa olla itsensä kanssa kahden ilman, että pitää heti soittaa joku kylään tms. Yksinäisyys vasten omaa tahtoa on eri asia, eikä se ole ihanaa. Mutta jokaisen tulisi kyetä olla vaikkapa iltapäivä ihan yksin, eikö? Yksinäisyyden pelosta ystäväni eivät uskalla lähteä edes väkivaltaisista suhteista, sillä he eivät ole koskaan olleet yksin hetkeäkään, ja he jäävät siksi mieluummin huonoonkin suhteeseen. Se ei ole oikein.
Yksinäisyyden pelko on usein se joka ajaa ihmiset nurkkaan,elikkä ankeisiin suhteisiin..
Mutta se pelko on vaan heille niin vaikeaa,että on ehkä heidän mielestään (vielä) pienempi paha olla väkivaltaisessa suhteessa kuin tehdä irtiotto..
Jossain vaiheessa se voi olla pakkolähtö ,jos alkaa mustelmilla olla jatkuvasti.
Tosi ikävää seurata vierestä sellaista ihmistä ,kun ei tiedä miten sitä vois rohkaista
itsenäiseen elämään. kuulostaa ahdistavalta.
Oikein mukava on tehdä asioita yksin,ei tarvi ottaa ketään huomioon..
Koira lenkillä on paras kaveri!
Joskus on mukavaa olla hyvässä seurassa... siis hyvässä..
Mutta enimmäkseen parempi itsekseen,tässä elämän vaiheessa.
Aina tehnyt kaiken yksin. Koskaan ei kannata jäädä riippuvaiseksi toisista ihmisistä/puolisosta. Olen läheltä nähnyt, mitä esim. naisen elämälle tapahtuu, kun hän elää kiinni miehessään. Ei ole ollut kivaa katsottavaa. En myöskään kannata kotiäidiksi jäämistä, koska silloin nainen tipahtaa pahasti työelämästä, muusta sosiaalisesta elämästä. Ja nykyään ne avioliitotkin monesti päätyvät eroon, koska se "luultu" uusi kumppani tekee "onnelliseksi".
Niin naiset kuin myös miehetkin, säilyttäkää taloudellinen itsenäisyytenne, mutta myös muutenkin on tärkeää olla itsenäinen ja riippumaton toisista ihmisistä.
Niinpä niin, kun on vielä tarpeeksi nuori asiat voi sanoa noin ehdottomasti. Kun ikää on, paljastuu nopeasti, että täysin yksin ja riippumattomana et oikein tule toimeen sittenkään. Kas, kun ihminen on rakennettu sosiaaliseksi eli neljä seinää eivät vastaa ihmistä. Ei varsinkaan silloin, kun liikuntakyky rajoittuu tai muista syistä et pääsekään liukkaasti liikkeelle. Puhelin, tietsikka, kirja tai leffa eivät sittenkään loppupeleissä vastaa elävää kaveria. Voi myös olla sellaisen avun tarvetta, johon taloudellinen riippumattomuus tai itsenäisyys eivät riitä eli ihmistä kaivataan.
Tarkoittanet henkistä riippumattomuutta. Kuitenkin: mihin ja millaiseksi kehittyy ihminen, joka ei toista koskaan ja mihinkään tarvitse? Vastaan sinulle: hirviöksi. Olemme luonnostamme jo itsekkäitä. Jos itsensä kasvattaa viimeisen päälle riippumattomaksi, muiden huolet, surut tai ilot eivät enää kosketa. Pian ei kosketa mikään. Esimerkkejä tuskin tarvitsee kovin kaukaa hakea. Ne löytyvät aina vain lähempää ja aina vain kauheampina. Vanhuksissa on myös tarpeeksi em. tyyppisiä hirviöitä.
Aitoja face to face yhteyksiä toiseen ihmisen pitää elinaikanaan hakea ja niitä vaalia. Se ei ole ristiriidassa yksilön itsenäisyyden ja/tai taloudellisen riippumattomuuden kanssa. Se kuuluu sivistykseen ja on itsekasvatusta. Molempia tarvitsemme kaikki kaikissa ikäluokissa.
"Vapun kokenut"
"Jos itsensä kasvattaa viimeisen päälle riippumattomaksi, muiden
huolet, surut tai ilot eivät enää kosketa. Pian ei kosketa mikään.
Esimerkkejä tuskin tarvitsee kovin kaukaa hakea."
Tuo lauseesi pisti minua silmään.
Kysyn siis toisinpäin:
Saako ihminen tuntea tuskaa siitä, että selvästi huomaa jonkun toisen
kaipaavan seuraansa ja huomiotansa?
Onko oikein että riippumattomalle ihmiselle langetetaan tuonlainen
taakka?
Onko oikein sekään, että riippumatonta syyllistetään Empatian
puutteesta, jos hän ei anna jollekin pataan yhtään mitään?
Tai antaa anojan mielestä vääriin paikkoihin liian roisisti?
H.
?
Eihän kai kukaan tunne tuskaa, koe kantavansa hänelle kuulumatonta taakkaa tai syyllisty, ilman minkäänlaista omaa syytä? Se ei olisi oikein itseään kohtaan.
Ja eihän kai kukaan häiritsevästi etsi seuraa ja huomiota, syyllistä empatian puutteesta tai ole mustasukkainen sellaisesta, joka selvästi ilmaisee, ettei kiinnosta
? Se ei ole oikein sitä toista kohtaan, eikä kyllä itseäänkään.
"bessie*"
Nähtävästi et tässä vastannut minulle, mutta huomautan kuitenkin vähän.
SPR, Keuhkovammaliitto, Sotaveteraanit, Lastenklinikka, Veripalvelu ja sadat muut, kyllä saavat julkista huomiota Empatian kaipuussaan.
Ja pyrkimyksissään syyllistää riippumattomia "kylmiksiä".
H.
Suhteessa sinun arvoihisi olen tehnyt kaikki virheet.
Jäin kotiäidiksi seitsemän vuoden ajaksi ja senkin jälkeen menin puolipäivätyöhön.
Olen todella ollut, jos en miehestäni riippuvainen, niin ainakin hänellä on ollut erittäin tärkeä rooli elämässäni.
Mieheni palattua komennusvuosien jälkeen kotiin jätin ajokorttinikin uusimatta tietäen sen tarpeettomaksi.
Sosiaalinen elämäni on mielestäni vilkasta.
Yhteydenpitoa entisiin työkavereihin ja kerho- sekä yhdistystoimintaa.
Taloudellisesti kuvittelen olevani itsenäinen.
Yhteinen käyttötili ja omat luottokortit.
Asunnot ovat yhteisomistuksessa.
Mieheni on hoitanut perheemme sijoitustoiminnan eikä minulla ole mitään syytä olettaa minua pidettävän ulkopuolisena.
Avioero on äärimmäisen epätodennäköinen vaihtoehto.
Miehni mahdollisesti kuollessa ennen minua tiedän olevani taloudellisesti vähintäänkin turvattu.
Kaikesta karmeudesta huolimatta olen elämääni erittäin tyytyväinen.
Pidän itseäni jopa onnekkaana.
Sinullepa hyvinkin.
Näinhän minä tuon (mielestäni Pelastusarmeijaan) viittaavan padan tuossa viimeisessä kappaleessasi, mutta ihmisistä minä kuitenkin ymmärsin sinun kirjoittavan.
suomi yksinäisten maa täällä ihmiset ei edes halua kavereita tai tutustua uusiin ihmisiin !!! itse olen yksin koska ei ole kavereita , ykksin en todellakaan lähde minnekkään esim ravintolas porukka katsoo nokanvartta jos joku nainen istuu yksin pöydäs voi miten NÖYRYYTTÄVÄÄ
"yksinäinen aina"
Ravintoloissa naisen ulkonäkö saa aikaan refleksejä nenässä.
Kukonpojissa eniten.
H.
En välttämättä mutta kahden tai joukossa on paljon mukavempaa.
Kotona ollessani hakeudun aina johonkin ryhmään.
Eläkeläiskerho ja sen alaryhmä käsityökerho ovat viikottaisia menojani.
Paikallinen puolueosasto kokoontuu kuukausittain. Sen lisäksi erilaisia talkoita.
Lähtiessäni joskus yksin ulos minulla tätyy olla joku syy tai kohde.
Jokainen arkiaamu käyn lenkillä entisen työkaverini kanssa. Yksin en lähtisi.
Myös kielitaidottomuuteni vahvistaa haluani ehdottomasti matkustaa jonkun kanssa.
Melkein aina se on mieheni mutta teen matkoja myös tutun, kielitaitoisen ystävän kanssa.
Kerran olen jotunut palaamaan ulkomaan matkalta yksin.
Oli kaksi koneen vaihtoa eikä niissä ollut mitään hämminkiä.
Osaan toki katsoa opastaulut.
Tähän mennessä ei ole onneksi tarvinnut odottaa hakijaa. Mieheni lisäksi niitä on ollut muihinkin menoihin.
Yksin käyn lenkillä, en tarvitse vielä taluttajaa.
Saa itse määrätä vauhdin, ja lujaa mennään...
Ennen tuli käytyä yksikseen ulkona yms. lähinnä seuraa hakemassa, sinkkukin kun olen. Vaan sitten huomasi että ei ihmiset pidä siitä että tuntematon tulee keskustelemaan heille ravintolassa, tapahtumissa yms. niin sitten lopetin.
Nyt käyn joskus kavereitten kans jossakin mutta en kerjää heitä matkaan vaan lähden jos minut kutsutaan.
Muuten tulee sitten oltua itsekseen asunnolla, mutta toki käyn lenkillä ja hiihtelemässä itsekseen. Ne suoritteet teenkin mieluummin itsekseen niin saa pitää koko ajan omaa tahtiaan.
Pakko se sitten joka paikkaan yksin mennä, kun ei ole ketään seuraksi. Muutenhan jäisin vallan neljän seinän sisään. Olen yksin kaikkialla mihin menen. Ei se auta jos on vieraita ihmisiä ympärillä, kun ei ole sitä omaa seuraa. Voin sanoa, että olen silti aika aktiivinen. Ja onhan mulla aina lenkkiseuraa, kun ihana koirani on innolla mukana.Olen aina inhonnut sellaisia ihmisiä, jotka ovat toisista riippuvaisia. Tekisi mieli nauraa pirullista naurua, kun 17 vee tyttö alkaa melkein itkemään, kun se paras kaveri ei istu koulussa viereen. Voiko joku olla näin säälittävä? Kyllä ihmisen täytyy tulla toimeen yksinäänkin, ei aina voi olla joku taluttamassa. Yksinäisen ihmisen on vaan pakko selvitä yksin ilman toisten apua. Ainakin voin olla ylpeä siitä, että olen itsenäinen, olen myös tottunut tähän enkä välttämättä kaipaisikaan toista mukaan menoihini.
no empa tarvi, voin aivan yksinki kulkea
kun on ollut pitkään parisuhteessa ja kokemusta siitä mitä on liika riippuvuus, lopulta nauttii yksin olosta eli meillä kaikilla omat kokemukset ja en halua olla kenenkään varjo vaan ihan oma itseni, ja pidän itsestäni nykyisin..
Riippuu mihin on matka. Kyllä on muksaa ydessä mennä ns. sosiaalisiin rientoihi. mut kauppareisut teen mieluimmin yksin. Kun pyöräilen päivällä kaveri on töissä.
En jäisi yksin kotiini jos.... Onni on asua lähellä isonkaupungin tarjottavia. Vajaa 15 mintsaa ja olen keskustan imussa.