ADRESSI
JATKAKAA ETEENPÄIN!
8132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"ADRESSI
JATKAKAA ETEENPÄIN! 2.5.2012 14:20"
Ei mitään syytä jatkaa eteenpäin, kun näyttää puurot ja vellit menevän todella pahasti sekaisin.
Vaaditte, että HOME- ja kosteusvaurioSAIRAUS todennetaan Suomessa kliinisin laillisin kokein tutkimuseettisten ohjeitten mukaisesti ELIMISTÖN MYRKYTYSTILAKSI, josta voi parantua oheisella hoidolla.
Lääketieteilijät nimittivät jo 1970-luvulla kosteusvauriorakennusoireilua (=ALLERGINEN, astmaattinen ja reumaattinen oireilu) sairasrakennussyndroomaksi, jonka oireilun tiedettiin pitemmän päälle altistuksen jatkuessa johtavan TIETTYIHIN ALLERGISIIN sairauksiin aiheuttajana ALLERGISOITUMINEN jollekin home- tai muulle mikrobilajille, jotka sairaudet on nimetty JO vuoden 1938 ammattitautilaissamme.
Ammattitautilaissamme mainitut sairaudet ovat seuraavat: krooninen nuha, krooninen keuhkoputkitulehdus, kolmea eri muotoa oleva allerginen alveoliitti, silmätulehdus ja laryngiitti.
Allergian määritelmä on seuraava: Kun immuunireaktio ei ole elimistön kannalta hyödyllinen vaan joko liian voimakas tai siitä aiheutuu KUDOSVAURIOITA, puhutaan allergiasta.
ALLERGIASSA kokonaisvaltaisen oireilun ja mahdollisten kudosvaurioden aiheuttajana toimivat allergeenialtistuksessa mm. immuunipuolustusjärjestelmän VALKOSOLUT ja sytokiinit alkaen hyökkäillä aikaisemmin normaalina pitämiään VALKUAISAINEITEN ( EI SIIS BIOTOKSIINIEN) kimppuun, joita on mm. homeissa.
Eli vaikka kuinka vaaditte, niin lääketieteilijät eivät tule koskaan todentamaan allergisoitumisen aiheuttamia sairauksia elimistön "myrkytystilasta" johtuviksi, saati sitten parantelemaan niitä "oikealla hoidolla", joka oikea hoito teidän mukaanne on myrkynpoisto elimistöstä kolestyramiini-kolesterolilääkkeellä.
Kohdassa 3 VAADITTE bioTOKSIINISAIRAUDEN laboratotriotutkimuksia Suomeen väittäen, että bioTOKSIINISAIRAUS voidan todeta verikokein ja mm. näkökyvyn erottelutestein.
Adressin laatijoina tiedän tulisi nimetä mikä on nimeltään mainitsemanne bioTOKSIINISAIRAUS. Kun sen toteamiseen teidän mielestänne on jossain päin maailmaa kehitetty verikoe, niin minkä nimisellä verikokeella tuo sairaus voidaan todeta, mikä biotoksiinimyrkky on tuon sairauden aiheuttaja ja kuinka monta grammaa per ilmakuutio sitä on löytynyt kosteusvauriorakennusten sisäilmasta.
Ja mitä Adressiinne linkittämän kirjan "Mold warriors s. 531 jne." tietopakettisisältöön tulee, niin aikamoista OIREKIRJOA BIOTOKSIINIaltistus näyttää saavan aikaiseksi, mutta ei ainoatakaan lääkärin toteamaa sairautta.
Mutta ei kannata ottaa tätäkään nimimerkkiä (antaa mennä ohi) tosissaan.
Jatkakaa ihmeessä ADRESSIA etiäpäin. Home puolustautuu tuottamalla myrkkyä.
Myrkky on sitä uutta tiedefaktaa tulevaisuudessa. TOXTEST.
Toksiini=myrkky. Vai miten se menikään.
Lukekaa lisää.
http://homepakolaiset.blogspot.com/
Puhaltavat. Pysyhän mukana. "Sutta ja sekundaa" on tullut ja tulee senverran paljon, että pysykää hereillä.
Googlaa sutta ja sekundaa niin selviää jo siitäkin paljon.
Homesairaudessa ,kemikaaliherkkyydessä ei monestikaan ole mitään tekemistä allergian kanssa ! Vaan myrkkyjen,toksiinien!!!!
Myrkyt pitää poistaa ihmisestä ja siihen on näköjään kokeita joilla voidaan seurata miten myrkyt poistuu.
"JAUSO 10.5.2012 08:36
Homesairaudessa ,kemikaaliherkkyydessä ei monestikaan ole mitään tekemistä allergian kanssa ! Vaan myrkkyjen,toksiinien!!!!"
Ammattitautilaissamme mainittuja ALLERGISIA homesairauksia ovat lääketieteen mukaan allergisoitumiseen pohjautuva silmätulehdus, laryngiitti, keuhkoputkitulehdus, astma ja kolmea eri muotoa oleva allerginen alveoliitti.
Kemikaaleille allergisoituminen aiheuttaa aivan samanlaisia sairauksia.
Kun sinun mielestäsi ym. home-/kemikaalisairauksia aiheuttaa "myrkyt, toksiinit", niin kertoisitko minkä nimisten myrkkyjen lääketieteilijät ovat allergisoitumisen lisäksi todenneet aiheuttavan ym. sairauksia?
"Myrkyt pitää poistaa ihmisestä ja siihen on näköjään kokeita joilla voidaan seurata miten myrkyt poistuu."
Kun tutkimuksissa on löydetty yli kaksisataakin erilaista kemikaalia ihmisten verestä nanogrammapitoisuuksina, niin siitä huolimatta heillä ei ole minkäänlaisia oireita.
Jostain kumman syystä sisäilmatutkimusproffat eivät ole vaivautuneet mittauttamaan sairasrakennussyndroomaoireilusta (=allerginen, astmaattinen ja reumaattinen oireilu) tai biotoksiinisoireiluista kärsivien verestä minkänimisiä tieteen jo aikoja sitten tunnistamia eri home-/bakteerilajeista peräisin olevia myrkkyjä heidän verestään löytyy ja kuinka suurina pitoisuuksina verrattuna samalla kosteusvauriotyöpaikalla ei-oireilevien verilöydöksiin.
Syy-seuraussuhteen toteamiseksi SAMOJA mikrobimyrkkyjä kuin mitä löytyy myrkytysrajat ylittävinä pitoisuuksina verestä pitää löytyä myrkytysrajat ylittävinä pitoisuuksina myös kosteusvauriorakennusten sisäilmapölyistä, koska pieniä määriä home-/bakteerimyrkkyjä saattaa joutua elimistöön mm. elintarvikeketjun kautta.
Tuo ei pidä täysin paikkaansa Homeherkkä#.
"Syy-seuraussuhteen toteamiseksi SAMOJA mikrobimyrkkyjä kuin mitä löytyy myrkytysrajat ylittävinä pitoisuuksina verestä pitää löytyä myrkytysrajat ylittävinä pitoisuuksina myös kosteusvauriorakennusten sisäilmapölyistä, koska pieniä määriä home-/bakteerimyrkkyjä saattaa joutua elimistöön mm. elintarvikeketjun kautta".
Missäs noin määrätään. Viitearvot ja raja-arvot home- ja kosteusvaurio-ongelmissa (myrkyllisessä sisäilmastossa) ovat hallintoperusteisia ei terveysperusteisia. Jos ihmiset oireilevat vakavasti ja sairastelevatkin sisäilmamyrkkyjen seassa niin "Syy-yhteyden perustelua ei laissa edellytetä".
Jos joku homeherkkä tai virkamies jotain muuta väittääkin, niin "Ei sellaista tarvitse todistella (syy-yhteys). Riittää kun ihmiset pelastetaan". Sanoo lääkäri.
Tiedät kuka.
Yritetään Homeherkkä# nyt pelastaa vain niin monta kuin vielä voidaan. Tehdään maailmasta tuleville polville sellainen, että ovat valmiimpia kohtaamaan "homesairauden kauhut" kun onni kääntää selkänsä.
Toksiineilla ei ole valitettavasti vielä oikeita terveysperusteisia raja-arvoja.
Mutta kyllä ne sieltä pikkuhiljaa vielä tulee.
Toksiini=myrkky.
Home puolustautuu tuottamalla myrkkyä.
http://homepakolaiset.fi/media/myrkyllisessa_sisailmassa_tyoskentelee_kemia_lehti_26.4.2012.pdf
Hyvää päivän jatkoa, Rakas Ystävä.
Jatkakaa eteenpäin sitä oikeaa tietoa.
HYVÄ JAUSU. Juuri noin kunnon kansalainen puhuu. Tshemppiä.
Home puolustautuu tuottamalla myrkkyä. Toksiini=MYRKKY.
HYVÄ JAUSO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!