Kissan karvat

kissakanssayhteen

Ollaan muuttamassa saman katon alle poikakaverini kanssa. Hänellä on kissa. En ole koskaan ollut mikään kissaihminen, mutta tämän katin kanssa tulen toimeen, oikein kiltti ja siivo kaveri.
Kuitenkin karvat tuottavat jo nyt päänvaivaa. Poikaystäväni vaatteet ja laukut ja petivaatteet ovat usein valkeassa kissankarvassa. Sen olen jo päättynyt ettei kissa saa tulla makuuhuoneeseen, vaan nukkukoon sohvalla tai kiipeilypuussaan. Kuitenkin kyllähän sitä karvaa silti irtoaa, kun kissa tykkää olla paljon sylissä jne.
Poikaystäväni ei juuri harjaa kissaansa, mutta ajattelin, että jos tuosta karvakasasta minulle nyt joku perheenjäsen tulee, niin alan sitten harjailemaan sitä. Tästä pääsenkin kysymykseeni, eli loppuuko karvojen lähtö jos kissa harjaa vaikka kerran viikkoon? Tai onko kissoilla jotkin karvanlähtöajat (kuten edellisellä koirallani oli) niin että karvaa lähtee vaikka kahdesti vuodessa ja silloin kun jaksaa kovasti harjata, niin saa elellä sitten aina jonkin aikaa karvavapaata aikaa? Minulla on edellisen koirani jäljiltä kaapissa furminaattori, tehoaako se kissoihin?
Olisi kiva kuulla muitakin konsteja, miten vähentää tuota karvan määrää. Onko esimerkiksi ruuan laadulla väliä?

21

2215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tassunjälkisydämessä

      Harjaus auttaa aina irtokarvan määrään. Itsellänikin on furminaattori, jolla harjaan kaksi lyhytkarvaista kissaani. Sen jälkeen kun ostin furminaattorin ei ole tarvinnut niin usein imuroidakaan. Karvan pituudesta riippuen harjaus kerran viikossa voi olla sopivasti tai sitten liian vähän. Mikään ei tietenkään estä harjaamasta vaikka joka päivä. Varsinkin toinen kissoistani nauttii selvästi harjaamisesta.

      Ruuan laadulla on paljon väliä. Hyvä laatuinen ruoka on melko kallista (netistä saa tilattuna yleensä halvemmalla), mutta se auttaa kissaa pysymään terveenä, ja saa karvan kiiltämään =)

    • Kannattaa kokeilla

      Aikalailla samaa sanoisin mitä edellä oleva mutta sanoisin että barffaaminen olisi ihan parasta ruokaa, nappulat kun vaativat viljaa sidontaaineeksi ja kissahan sitä ei tarvitse juuri lainkaan, vain sen verran mitä sen saaliseläimen mahassa on.
      Karvan määrä vähenee ja laatu paranee kun siirrytään jopa hyvänlaatuisestakin nappularuuasta barffiin :)

    • Siipipala.

      Furminator, kalaöljy sekä eläimille saatava biotiini ovat avainasemassa. Komppaan myös ylläolevia.

    • kissakanssayhteen

      Hmm, en usko että poikaystäväni suostuu kovinkaan paljoa rahaa laittamaan kissan ruokiin. Itse en aio niihin penniäkään uhrata, mutta kiitos kuitenki vastauksista. Kuivanappuloita tuo kissa ei juuri syö, pääasiassa purkkiruualla elelee. Mutta pitää tutustua tuohonm biotiiniin paremmin ja ehkä sitä kalaöljyä raskitaan silloin tällöin myös hankkia. ei kai noin pieni olento sitä kamalasti voi kuluttaakaan.
      Mutta jospa saisin sitten poikakverinkin innostumaan tuosta kissan harjailusta, niin jos molemmat sen kerran viikkoon harjaa, niin pysyisi vähän tuo karva aisoissa.

      • Anonyymi

        Purkki ruualla! Lihaa,ja laadukkaammat viljattomat raksut. Jo loppuu kokoaikainen karvanlähtö.

    • kissapojat

      Meillä myös furminaattorin joku halpisversio (maksoi jotain 17e), toimii yhtä hyvin kuin alkuperäinen. Sillä kun harjaa säännöllisesti niin pysyy karvanlähtö kurissa. Talvella meidän lyhytkarvaiset eivät juurikaan päästä karvaa, mutta pahin aika on kesähelteillä, jolloin on loogistakin että karvaa lähtee kun on kuuma.

    • kissamestari

      Miksi edes kysyt, olisiko ruokinnasta apua, jos et ole sittenkään valmis tekemään mitään asian hyväksi?

      Karvanlaatu on kissoilla aina yksilöllinen. Lyhytkarvaisista kissoista lähtee keskimäärin vähemmän karvaa kuin pitkäkarvaisista. Kissan harjaus (edes päivittäin) ei auta vähentämään kissan karvanlähtöä jos turkki on muuten huonossa kunnossa tai kuiva. Minä lähtisin tekemään ensimmäisenä ruokaremontin: laadukkaita nappuloita, jotka sisältävät paljon rasvaa, hyvälaatuista märkäruokaa, öljyä. Myös kissan peseminen vähentää hieman kissankarvoja, mutta furminaattorilla saa parempaa tulosta aikaan.

      • Hiiriä pöytään

        Nappulat eivät ole mielestäni parasta ruokaa kissalle, kissaeläimet ovat hylkeiden jälkeen kaikista erikoistunein lihansyöntiin eivätkä ne tarvitse hiilihydraatteja paljonkaan, tai oikeastaan liki lainkaan. Nappulat kuitenkin vaativat koossa pysyäkseen viljaa. Ja (joissakin) nappuloissa osa proteiineista on korvattu (nostetaan proteiiniprosentteja ja saadaan tuotantokulut halvemmiksi) soijaproteiineilla mitä kissa ei kykene käyttämään hyväksi. Kissa joutuu syömään suuremmat määrät nappuloita tyydyttääkseen proteiinin tarpeensa ja tästä ei tietenkään hyvää seuraa.

        http://browse.deviantart.com/?qh=§ion=&global=1&q=eukanuba pet food#/d4wy8lk
        http://healthypets.mercola.com/sites/healthypets/archive/2012/03/28/avoid-using-soy-on-pets.aspx

    • kissamestari

      Tiedän kyllä vallan hyvin kissan ruokinnasta. Minua ei siinä tarvitse neuvoa. Kaikki kissanomistajat eivät jaksa paneutua kissan ruokintaan kunnolla ja silloin on hyvä, että kissa saa edes laadukkaita nappuloita.

      • Minä vain :)

        Märkäruuat ovat nappuloitakin parempia kissan ruokana koska sisältävät vähemmän viljaa mitä nappulat :)

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kuivaruuasta johtuu, että kissoilla paljon virtsatieongelmia.Luontaisesti kissojen ruoka olisi kosteaa, ja yleisesti kissat juo liian vähän.Jonka vuoksi on yleistä, että kuivaruokaa syövillä kissoilla virtsatieongelmia, tulehduksia jne.
        Jotkut hölmöt omistajat luulee, et kissa protestoi, kun se pissii pehmeälle, yrittäen helpottaa pissaamisesta johtuvaa kipua.Halpoja raksuja omistajat ostaa, ja kissat kärsii, voi raukkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mitä kirjoitit kuivaruoan vaikutuksista kissojen virtsatieongelmiin, mutta on onneksi olemassa myös sellaisia kuivaruokia, joissa on esim. DL-metioniinia, joka vähentää riskiä virtsatieongelmille.

        "DL-metioniini alentaa virtsan pH-arvoa ja ehkäisee yhdessä oikeanlaisen kivennäisainepitoisuuden kanssa virtsakivien muodostumista. Tämä tukee virtsateiden terveyttä."

        Monet ostaa halvinta nappulaa, ja syyttää virtsatietulehduksista kärsivää kissaa kun se sitten tuskissaan pissii sängylle tai sohvalle.Osa vie kissan jopa lopetukseen tuon vuoksi, ja osa jättää kissan ulkokissaksi tulehduksineen.
        Ihminen haluaa säästää.Ja vain osa ymmärtää että kissa on sairastunut halvasta ruuasta.
        Usein ei haluta ostaa kalliimpaa ja parempaa ruokaa halvalle kissalle.Se on kyllä surullista, kun kissat kärsii omistajiensa säästämisen vuoksi.

        Se on kamalaa, että syötetään kissalle mitä sattuu ruokaa, josta kissa tulee myöhemmin sairaaksi. Esim. Whiskasin useissakin ruoissa on maitoa, viljaa ja sokeria, mitkä eivät ollenkaan kuulu kissan luontaiseen ruokavalioon.

        Loppujen lopuksi ei tarvitse laittaa kovin paljon lisää rahaa kuukaudessa, kun saa kissalle terveellistä ruokaa. Sen summan voi säästää jostain muusta ihmisen omasta tarpeettomasta kuluerästä.

        Toki ymmärrän, että on myös tosi köyhiä ihmisiä, esim. jotkut ovat menettäneet työnsä tai terveytensä eikä rahaa liiemmin ole, eivätkä kuitenkaan raski kissastakaan luopua, mutta osa paremmista ruoista ei ole kuitenkaan kovin paljon kalliimpaa kuin se halvempi, huonompi ruoka.

        Kyllä köyhän kannattaa tarjota kissalleen parempaa ja kalliimpaa ruokaa jotta se pysyy terveenä.On kallista käyttää kissaa eläinlääkärillä virtsatieongelmien ja hammasongelmien vuoksi, kun ne johtuu halvasta ruuasta,siihen ei köyhällä ole varaa.

    • Anonyymi

      Moi juu olen sitä mieltä että kissan karvat kuuluvat semmoiseen elämään täysin missä on kissoja jos ei siedä sen karvoja niin kannattaa harkita luopua sitten siitä kokonaan ja luovuttaa se jonkin muun ihmisen huolehdittavaksi jota ei haittaa että tulee vähän karvoja joskus

      • Anonyymi

        Henkilön poikaystävän kissasta kysymys. Voiko tyttöystävä velvoittaa pojan hävittämään kissansa? Ei. Mitä tyttöystävä voi tehdä? Joko hyväksyä kissan, kun muutto eskaloituu, tai olla muuttamatta kissatalouteen.
        Itseäni kissa ei mitenkään haittaa. Kotonani se saa olla ellei mikään viranomainen puutu- joku muu henkilö, joka joko asuu ulkopuolella kotini, tai olisi tulossa asumaan, muttei voi sietää kissaa, saakin pysyä ulkopuolella.

    • Anonyymi

      kannattaisiko vaihtaa poikaystävää, jos miehen karvakaveri pelottaa ja karvat inhottaa

    • Anonyymi

      Ystäväni syöttää kissalleen tosi laadukkaita märkäruokia, mutta joskus myös nappuloita. Maatiaiskissalla on todella kiiltävä karva, mikä ei ystäväni mukaan irtoa, paitsi karvanlähtöaikoina hyvin vähän.

      • Anonyymi

        ok, laaduissa on eroja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      23
      3108
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      194
      2818
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      170
      1798
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      257
      1476
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      110
      1263
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      45
      1135
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      1027
    8. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      141
      946
    9. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      924
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      814
    Aihe