SRK:n johto "Maijan" tapauksesta

13680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Pääkirjoitus: Avoin kirje

Sanomalehti Kalevan (28.4.2012) kirjoituksessa vaaditaan vanhoillislestadiolaisuutta avoimuuteen. Oulun hiippakunnan edustajana piispa esitti näkemyksen, että herätysliike elää muusta yhteiskunnasta suljettuna yhteisönä, jonka olisi kerrottava omista asioistaan ja ratkaisuistaan. Lehden mukaan piispalla on tunne, että ”liikettä ravistelevista skandaaleista ei ole vieläkään puhuttu riittävästi. Liikkeen tulee olla mahdollisimman avoin omissa asioissaan, ratkaisuissaan sekä perusteluissaan”.

Avoimuus on aina tärkeää. Sen merkitystä niin hengellisten kuin maallistenkin asioiden hoitamisessa ei koskaan liikaa korosteta. Jokaisella on vastuu puheistaan ja teoistaan sekä niiden perusteluista.

Monista uskovaisista tuntuu hämmentävältä puhe suljetusta yhteisöstä. Jokainen vanhoillislestadiolainenkin elää osana tätä yhteiskuntaa, on jonkun kunnan ja seurakunnan jäsen. Rauhanyhdistysten järjestämät tapahtumat eivät ole suljettuja. Esimerkiksi seurat ovat kaikille avoimia tapahtumia, ja sinne ovat kaikki tervetulleita.

Sanonta ”kristitty elää maailmassa, mutta ei maailmasta” nousee Jeesuksen jäähyväisrukouksen sisällöstä. ”Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta.” (Joh. 17:14–15.)

Rukous pahalta varjeltumisesta on ajankohtainen tänäänkin. Uskovainen käy sisäistä kamppailua oikean ja väärän välillä. Anteeksiantamuksen korostaminen ei oikeuta syntiin suostumiseen. Kirjeessään roomalaisille apostoli Paavali pohtii: Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Paavalin vastaus on yksiselitteinen:
Emme toki! Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Yhteiskuntamme ongelmat eivät ole vieraita vanhoillislestadiolaistenkaan keskuudessa. Sanomalehti Kalevan mukaan piispa on huolissaan heistä, jotka ovat joutuneet kokemaan järkyttäviä asioita liikkeen sisällä. Huoli on oikeutettu ja yhteinen. Hyvä on kuitenkin muistaa liikkeen kannanotot ja toimenpiteet, joita asioiden hyväksi on jo tehty. Vastuu lähimmäisistä velvoittaa huolehtimaan erityisesti pienimmistä ja heikoimmista. Tätä vastuuta jaetaan yhteiskunnassa julkisten toimijoiden ja vapaaehtoisten kesken. Uskovaisten yhteisö voi parhaimmillaan tukea jokaista sen jäsentä, auttaa ja rohkaista vaikeuksien keskellä hakemaan apua ammattilaisilta.

Kirjeessään korinttolaisille Paavali puhuu Kristuksen seuraajista Kristuksen kirjeenä, joka on kaikkien ihmisten nähtävänä ja luettavana. Millaisen kuvan avoin kirje antaa? Onko kirjeestä luettavissa Jumalan kutsuva rakkaus, kunnioitus toinen toistamme kohtaan? Raamattu kehottaa olemaan aina valmiina sävyisästi ja kunnioittavasta vastaamaan jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu (1. Piet. 3:15–16).

Usko on vahvaa luottamusta siihen, että Jeesus on sovittanut minunkin syntini. Sovitustyön tähden saan olla Jumalan lapsi. Usko rohkaisee ja tuo mukanaan toivon myös iankaikkisesta elämästä".

Äänestä
  • "Monista uskovaisista tuntuu hämmentävältä puhe suljetusta yhteisöstä".

    Ensin päästettin Yle radio suviseuroihin. Vasta 1980-luvun puolessa välissä(Hollola -84 tai Kuusamo -85) päästettiin tv-väkikin. On sekin eteenpäin!

    Nykyisinkin vl-seuroja voi kuunnllella paikallisradioista ja vl-hartauksia silloin tällöin myös Yle1:ltä.

    Äänestä

  • Olette kyllä todella kieroutunutta porukkaa. Synnit saa anteeksi = asiat painetaan villasella. Oikeasti synnin palkka on kuolema, joka avoimessakin kirjeessä mainittiin. Ja seurat on muka kaikille avoin tilaisuus. Oikeasti sinne eivät ole tervetulleita "uskottomat" meikeissään ja korkokengissään. Että se siitä!

    Äänestä

"Hyvä on kuitenkin muistaa liikkeen kannanotot ja toimenpiteet, joita asioiden hyväksi on jo tehty."

Piispa Salmi tuskin kannanotossaan ajatteli perlkästään pedofiliaskandaaleja, vaan myöskin vl-herätysliikkeen muita epäkohtia, mm. naisten heikkoa asemaa liikkeessä. Ja entä mitäpä on esim. naisten aseman hyväksi tehty? Millaisiin toimenpiteisiin on asian suhteen ryhdytty? Aivan, on pyritty ulkoistamaan omistaan pois ne, jotka kehtaavat kannattaa naisille tasa-arvoista asemaa miesten kanssa ja kehtaavat olla jostain asiasta eri mieltä liikkeen miesjohdon kanssa!

Entä mihin toimenpiteisiin on ryhdytty pedofilia-asian suhteen? Millaisia ovat ne toimenpiteet, joiden tähden esim. Johanna Hurtig kokee tarvetta lähteä koko liikkeestä? Mikä osuus näillä toimenpiteillä on suhteessa mm. Leppästen ja Rainion asemaan herätysliikkeessä? Miksi aikanaan Johannes Alaranta vapautettiin puhujan tehtävistä? Ei suinkaan sillä vain ollut mitään tekemistä sen kanssa, että hän toi julki ne kauheat seuraukset, mitä ehdottomalla ja maallikoitakin koskevalla rippisalailu-opilla on ollut??

>>Turun Rauhanyhdistys on ottanut asiakseen hiljentää liikkeen hyväksikäyttökeskustelua halunneen kirkon työntekijän. Samalla he ovat erottaneet paikallisen rauhanyhdistyksen puhujantehtävästä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin, koska hän hyväksyy naispappeuden ja hänen vaimostaan tuli myös pappi. Liikkeen johto ei hyväksy naispappeutta.

Sukupuolesta johtuvan syrjinnän lisäksi vanhoillislestadiolaisten johtokunta halusi vaientamisella rangaista naispappeuden saaneen vaimon miestä sulkemalla tämän puhujayhteyden ulkopuolelle. Ajatus on sangen negatiivisesti patriarkaalinen, että miestä rangaistaan kun ei pidä vaimoaan kurissa.

Pappeuden vastaanottaneelta vaimolta suljettiin myös johtokunnan päätöksellä Jumalan valtakuntaan pääsy. Yksinkertaistaen kristillisen teologian mukaan ihmiset pelastuvat – pääsevät taivaaseen – tai joutuvat kadotukseen, kansanomaisesti helvettiin. Turun vanhoillislestadiolaisten johtokunta on päättänyt, että laumansa jäsen ottamalla vastaan pappisvihkimyksen on matkalla helvettiin.

Tämä on räikeää Jumalan asemaan asettumista. Jumalan nimen väärinkäyttö, hengellinen väkivalta ja seksuaalisen hyväksikäytön hiljainen hyväksyminen sekä tekojen peitteleminen ovat absoluuttisesti väärin. Törkeä hengellisen ja lapsiin kohdistuvan väkivallan hyväksyntä hakee vertaistaan.

Vanhoillislestadiolaisten Turun Rauhanyhdistyksen johtokunta ei täytä edes kristillisen käyttäytymisen minimiä. Kyseessä on selkeä irtiotto länsimaisesta kristillisestä moraalista pimeän puolelle.>>

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/325099/Vanhoillislestadiolaisten irtiotto pimean puolelle

>>Vanhoillislestadiolainen yhteisö on miesten rakentama ja miesten johtama. Naisella ei ole yhdenvertaisia oikeuksia miehen kanssa, asia on täysin kiistämätön.

Nainen ei kelpaa puhujaksi, ei papiksi, ei SRK:n johtokuntaan, ei mihinkään, missä hänellä olisi mahdollisuus tai lupa päättää yhteisön tai johdon päättävistä asioista, suuntauksista tai opista. Nainen vaikenee seurakunnassa. Naisen asema on olla äiti. Sitä haluatko olla äiti ei kukaan kysy, sillä miehet ovat päättäneet sen puolestasi.

Miehet ovat siis päättäneet, että ehkäisy on kielletty. He ovat myös päättäneet, miltä saat näyttää, mitä saat harrastaa ja mikä on soveliasta naisen käytöstä.

Vanhoillislestadiolaisen yhteisön johto(miehet), jota myös SRK:ksi kutsutaan, myös päättivät näiden raiskattujen ja seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden naisten puolesta, onko asia vakava ja onko siinä tehty rikos, joka täytyy sovittaa ja selvittää yhteiskunnallisesti. Miehet päättivät, ettei asiaa viedä viranomaisille eikä siitä ole lupa eikä tarvetta puhua.

Nainen, Johanna Hurtig, joka nosti lasten seksuaalisen hyväksikäytön esille, haluttiin vaientaa uhkauksilla ja henkisellä väkivallalla. Toinen nainen, joka rohkeasti otti kielletyn pappisvihkimyksen, halutaan myös vaientaa ja savustaa ulos koko yhteisöstä.>>

http://freepathways.wordpress.com/2012/05/01/marin/

Äänestä
  • Kyllä te taidatte olla molemmat osapuolet täysin vinoutunutta porukkaa. Kaikkein hulluimmalta kuulostaisi suviseurasaarnat jossa puhujasta riippuen tulkittais Raamattua esim. naispappiasiassa! Olisi siinä seurakansa ihmeissään kahdenkertoksen väen horinoita arpoessa.

    Äänestä

  • nokia rules kirjoitti:

    Kyllä te taidatte olla molemmat osapuolet täysin vinoutunutta porukkaa. Kaikkein hulluimmalta kuulostaisi suviseurasaarnat jossa puhujasta riippuen tulkittais Raamattua esim. naispappiasiassa! Olisi siinä seurakansa ihmeissään kahdenkertoksen väen horinoita arpoessa.

    "Kyllä te taidatte olla molemmat osapuolet täysin vinoutunutta porukkaa."

    Mihin porukkaan arvelet minun kuuluvan?

    "Kaikkein hulluimmalta kuulostaisi suviseurasaarnat jossa puhujasta riippuen tulkittais Raamattua esim. naispappiasiassa! Olisi siinä seurakansa ihmeissään kahdenkertoksen väen horinoita arpoessa."

    Niin kauan kuin vl-herätysliike haluaa kuulua kirkkoon, pidän erittäin omituisena, jos tuon kirkon virkakäsitykseen sitoutumisesta ihmistä yhteisössä rankaistaan. Minusta homma on hyvin yksinkertainen; jos naispappeus on niin suuri synti ja harhaoppi, ettei liike sellaista kerrassaan voi sietää, niin eikö olisi aika sitten erota kirkosta, joka tuota virkakäsitystä noudattaa? Mutta kas vain, naispappeuttakin voidaan toki hyvin sietää silloin, kun kyse on kirkolta saaduista hyödyistä, mm. pappien palkat yms. Omia jäseniä sitten kuitenkin kiusataan sen tähden.

    Äänestä

  • eräs vaan... kirjoitti:

    "Kyllä te taidatte olla molemmat osapuolet täysin vinoutunutta porukkaa."

    Mihin porukkaan arvelet minun kuuluvan?

    "Kaikkein hulluimmalta kuulostaisi suviseurasaarnat jossa puhujasta riippuen tulkittais Raamattua esim. naispappiasiassa! Olisi siinä seurakansa ihmeissään kahdenkertoksen väen horinoita arpoessa."

    Niin kauan kuin vl-herätysliike haluaa kuulua kirkkoon, pidän erittäin omituisena, jos tuon kirkon virkakäsitykseen sitoutumisesta ihmistä yhteisössä rankaistaan. Minusta homma on hyvin yksinkertainen; jos naispappeus on niin suuri synti ja harhaoppi, ettei liike sellaista kerrassaan voi sietää, niin eikö olisi aika sitten erota kirkosta, joka tuota virkakäsitystä noudattaa? Mutta kas vain, naispappeuttakin voidaan toki hyvin sietää silloin, kun kyse on kirkolta saaduista hyödyistä, mm. pappien palkat yms. Omia jäseniä sitten kuitenkin kiusataan sen tähden.

    Vinoutuneiston toinen osapuoli voi myös erottaa, mutta sen puolen vinoutunut este on se sama: raha. Erottakaa nyt ensin se Mari kun vinoutuneisuudessaan puhuu lestäidinkieltä. Hävetkää!

    Äänestä

  • nokia rules kirjoitti:

    Vinoutuneiston toinen osapuoli voi myös erottaa, mutta sen puolen vinoutunut este on se sama: raha. Erottakaa nyt ensin se Mari kun vinoutuneisuudessaan puhuu lestäidinkieltä. Hävetkää!

    "Erottakaa nyt ensin se Mari kun vinoutuneisuudessaan puhuu lestäidinkieltä. Hävetkää!"

    Kenen "meidän" pitäisi Mari erottaa ja mistä hänet pitäisi erottaa ja miksi? Mitä "meidän" tulisi hävetä? Mihin porukkaan sinä nyt oikein oletat minun kuuluvan?

    Äänestä

Eihän SRK tietenkään voinut kehuakaan Maijan kohtelua, vaikka siinä on toimittu täysin vl-kulttuurin ja vakiintumeen käytännön mukaisesti. Johanna Hurtig kertoo tutkimustensa paljastavan, että tällainen uhrien kohtelu on yleinen käytäntö vl-yhteisössä.

Äänestä
  • ei tod oo!!! otappa asioista ite selvää!!!!!!!

    Äänestä

  • hpå kirjoitti:

    ei tod oo!!! otappa asioista ite selvää!!!!!!!

    Oletko SINÄKIN toiminut Herrasi ja Mestarisi sielunvihollisen oppien mukaan?

    Äänestä

Oli asiallista nostaa esiin Maijan tarina päivämiehessä. Nyt ihmiset uskaltavat lukea ko. kirjan kun siitä on ihan päivämiehessä ollut mainintaa. Haluavat varmaan konttorilla, että ihmisten silmät avautuvat huomaamaan uskon, yhteisön ja väkivallan välisiä yhteyksiä - ja uskaltautuvat keskustelemaan avoimesti vl- herätysliikkeen rakentellisista, opillisista ja toimintakäytäntöihin liittyvistä ongelmallisista piirteistä, mitä tämä kirja ansiokkaasti valottaa. Todella tervetullutta kehitystä. Suorastaan ihanaa, vähän helpompi hengittää taas....

Äänestä

SRK tunnusti, kun ei enää muuta pystynyt. Ei voinut venkuloida. Jos olisi tehnyt tyhjäksi Maijan tarinan, niin sitten Maijan kotiry olisi annettu ilmi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


seuraavaa vaa kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012050215522029_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu